Matkapäiväkirja osa 2

Arki | torstai 29. marraskuuta 2012

Se oli sitten siinä. Kaksi viikkoa meni erittäin nopeasti, kuin myös samalla ikuisuudelta tuntuvalla ajalla. Tässä nyt koneessa istun klo. 01.44 nokka kohti pohjoista. Juurihan istuin samaisessa koneessa nokka aivan toiseen suuntaan…

Hieman haikeudella tämä kotimatka menee. Toisaalta aivan ihana päästä takaisin Suomeen, jossa eksyminen matkalla ruokakauppaan, joka sijaitsee 500m päässä, on mahdotonta. Keittiössä ei vilise miljoonaa muurahaista, joista puolet ikävä kyllä kattilassa, jossa on seuraavan päivän ruoka. Peittona toimii todellakin untuvapeitto eikä pelkkä lakana, joka on kietoutunut vähintään kolme kertaa jonkinlaiseen solmuun ympärillesi ja ainakin yksi näistä kerroista kaulan ympäri. Ja tietenkin tärkeimpänä: hiekkaa ei mene paikkoihin, joihin hiekan ei todellakaan kuulu mennä.

Toisaalta. Nyt aamulla lenkille lähdettäessä pukemiseen menee noin 20 minuuttia, koska vaatekerroksia on oltava ainakin kolme. Kokonaisuus, joka tekee juoksemisesta suhteellisen hauskaa, koska liikkumien näyttää suurin piirtein samalta, kuin sumopainijan juoksu. Ainoa rasva, jota levität on Pebanthen, joka menee pakkasenpuremiin naamassa ja tanssiessasi bussipysäkillä, muut odottajat tekevät noin viiden metrin varo –alueen ympärillesi vs. että alkaisivat tanssimaan kanssasi.

Mutta kaiken kaikkiaan silti on mukava tässä koneessa, nokka kohti pohjoista istua. Leiri meni melkoisen hyvin. Harjoitustunteja kertyi paljon ja kaamosmasennusta saatiin siirrettyä vähintään kuukaudella. Naurettua tuli vähintäänkin yhtä paljon kuin treenattua ja itselleni poikkeuksellisesti laulettuakin tuli useampikin kerta. Toiminta, jonka pyrin jättämään suljettujen ovien taakse. Leirin virallisena teemamusiikkina toimi seuraava kipale OneRepublic, Feel again



Suurin osa treeneistä tehtiin sitten loppujen lopuksi rannalla. Kentät olivat tosiaan ”hieman” hanurista, joten kompromisseja oli tehtävä. Ikäväkseni kentällä tuli kuitenkin sen verran tehtyä, että akillesjänteet ovat vaivanneet sarjasta ”Ai prkl, joku menee kohta poikki” (makasin sängyllä tämän fiiliksen tullessa) aivan toiseen ääripäähän: ”Jalat tuntuu aivan pirun loistavilta!” Siinä kohtaa treeniä oli takana lähes 2 tuntia. Itselläni sattuu olemaan enemmän tai vähemmän irrationaalinen pelko noiden jänteiden kanssa. Kaksi kertaa olen ollut todistamassa, kun sellainen paukahtaa poikki, joten hikeä pukkasi muistakin syistä kuin kovasta harjoittelusta.

Koska leiri koostui lähinnä harjoittelusta, nukkumisesta, syömisestä, muurahaisten häätämisestä keittiöstä, raivoisasta sängyn putsaamisesta hiekasta, nauramisesta ja laulamisesta, päätin, että kuvat kertovat enemmän kuin meikäläinen tunnissa. Joten tässä satoa.



There is no try in life, there is only do or do not.

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Treeniä, vatsatauti ja…

la 8.4.2017

Suomessa! Tuolla juoksijan paratiisissa lusittiin 4 viikkoa enemmän… Lue koko kirjoitus

Pohdintaa motivaatiosta

su 26.3.2017

Tutustuin yhtenä päivänä täällä Potchefstroomissa muutaman… Lue koko kirjoitus

Gepardina Potchefstroomissa

su 19.3.2017

Se olisi sellainen juttu, että kaksi viikkoa Etelä-Afrikan… Lue koko kirjoitus