Olipa kerran…

Kolumni | perjantai 16. marraskuuta 2012

Olipa kerran eräs tyttö. Tämä tyttö syntyi pohjoiseen lumeen ja kylmään vuonna 1987. Urheilu oli aina lähellä tytön sydäntä, yleisurheilu ylitse muiden. Kuitenkaan tuloksia ei nuorempana tullut.  Mistä lie johtuu. Töitä tehtiin ja tehtiin, mutta juoksu ei kulkenut. Syytä ei oikein kukaan tähän tiennyt. Harjoituksia vedettin paljon ja ne tehtiin kovaa.
 
Mitä tehdä? Tätäkö tämä urheilu sitten on.
 
Monen vuoden uurastuksen jälkeen tämä tyttö teki päätöksen; nyt saa riittää. Vaikka kuinka panostan, mikään ei onnistu. Tulokset ovat junnanneet paikoillaan vaikka kuinka kauan ja mikä pahempaa, heikkenivät joissain lajeissa.  Ehkä nyt se ura alkaa olemaan jo tässä. Ehkä tästä tytöstä ei vain ole yleisurheilijaksi. Kaikista siihen ei ole. Mutta… kokeillaan nyt vielä yksi vuosi, yksi vuosi lisää. Ehkä tämä vielä tästä lähtee. Yhden vuoden vielä yritän painaa yksin ilman valmentajaa omilla ohjelmillani. Yksi vuosi vielä mennään.
 
Tästä päätöksestä on nyt jo useampi vuosi. Tämä tyttö on Elisa Leinonen. Suomalainen 100m aitajuoksija. 
 
Elisa on voittanut kultaa Kalevan kisoissa 100m aidoissa vuonna 2011 ja ollut hopealla vuosina 2010 sekä 2012. Ruotsi Suomi maaottelussa on oltu jo parikin kertaa ja viime vuonna Helsingin Em-kilpailuissa tuli uusi upea ennätys 13.29 joka oikeutti sijaan 19. Suomen ennätys on vain muutamien hassujen sadasosien päässä. Kaikilla mittapuilla mitattuna todella kova plikka kyseessä ja ehdottomasti yksi omia idolejani.  Tulokset ovat parantuneet viimeisten viiden vuoden aikana joka ikinen vuosi.
 
Elisa ei ole yhtenäkään vuotena mahtunut mihinkään Sul:in ryhmään. Aina on ollut jokin selitys. Kovien taisteluiden jälkeen yhtenä vuotena jotain pientä tukea tuli. Kyseessä on urheilija joka todellakin elää sillä opintotuella. Sponsoreita ei ole, joten nämä liiton tuet ovat todella isossa osassa. Tai olisivat jos niitä saisi.
 
Tänäkään vuonna ryhmiin ei ole asiaa. Ehkä hän ei vain ollut tarpeeksi hyvä? Ehkä näin, mutta se ei selitä sitä, miksi heikommilla ajoilla on samasta lajista urheilijoita tuen piirissä. Ai niin, he ovat pari vuotta nuorempia. Totta, eihän aikuisia aikuisten ryhmään haluta. Hulluahan se olisi tukea yli 24-vuotiasta urheilijaa, jolla on jo toinen jalka haudassa! Hullua.
 
Elisa on uskomaton urheilija ja se todellinen inspiraatio, ainakin itselleni. Kävelevä todiste siitä, että korkealle pääsee myös myöhemmällä iällä, olematta ihmenuori jo lapsesta lähtien. Hymy irtoaa aina kisoissa ja tsemppaushuudot ovat vähintäänkin samoilla volyymeillä kuin omani. Olivat kannustettavat urheilijat sitten sillä samalla viivalla hänen kanssaan tai toisella puolella kenttää, sillä ei ole väliä.
 
Elisa, voin puhua nyt monien muidenkin suulla kun sanon: Sä pystyt mihin tahansa ja me kaikki muut kyllä uskotaan suhun.
 
 
Elisan blogi

Avainsanat: , ,

Uudempi

Saatat myös pitää

Painimassa

su 12.4.2015

HUH HUH! Se on ehkä päälimmäisin fiilis, mikä jäi tuosta… Lue koko kirjoitus

Aki Linnanahde…

ma 9.3.2015

Aki Linnanahde on tehnyt pitkää uraa radiossa sekä televisiossa.… Lue koko kirjoitus

Urheilujätkä Esko…

su 8.2.2015

Jos ”normaalille suomalaiselle” olisi oma muotti ja sanotaan,… Lue koko kirjoitus