Elisa Leinosen lehtikirjoitus

Kolumni | sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Liitto koheltaa valinnoissaan – taas!

Olen 25-vuotias naispika-aitajuoksija. Vuonna 2008 juoksin sadan metrin aidat aikaan 14,82. Olin tuolloin jo useamman vuoden hakannut päätäni seinään paikallaan junnaavien ja jopa huononevien tulosten kanssa. Mielessäni pyörivät lopettamispäätökset, mutta palo kehittyä urheilijana ja haaste kavuta ylös tavoitteideni portaita sai minut jatkamaan uraani. Tuota päätöstä en ole katunut päiväkään!

Päätöksen jälkeen onnistuin löytämään urheilijana kehittymisen suunnnan, jota kaikki eivät välttämättä löydä koskaan. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni, kehoani ja harjoittelemaan tavoilla, jotka tuottavat tulosta. Olen onnistunut kapuamaan portaan kerrallaan kohti tavoitteitani. Viime kesänä selvitin yhden ainakin omissa ajatuksissani merkittävän portaan, kun juoksin EM-kisoihin vaadittavan A-tulosrajan ja paransin kyseisissä kisoissa ennätykseni lukemiin 13,29. Neljä vuotta sitten juostu aika on parantunut yli puolitoista sekuntia. Joka vuosi tulokset ovat menneet eteenpäin ja ilo urheilemiseen on suuri.

Kun puhun urheilu-urastani ja siihen liittyvistä tavoitteista, näen  ne ennemminkin portaina kuin polkuna. Siihen liittyy myös paljon vastoinkäymisiä ja ikäviä teräviä kulmia, joista monet eivät edes tiedä. Viimeisin terävä kulma minun  kohdallani on ollut tämän syksyiset valmennusryhmien valinnat.

Valinnoille asetettiin tietyt kriteerit. Itse olen Euroopan tilastossa sijalla 38,  joten sinänsä ymmärrän miksi minua ei  valittu. Valituiksi on kuitenkin tullut urheilijoita, jotka eivät myöskään noita kriteerejä täytä . Näyttääkin siis siltä, että kriteerien tulkinta on ollut enemmän tai vähemmän epämääräistä.

Minulle on kerrottu, että asetettujen kriteerien lisäksi johtoportaalla ja valitsijoilla on mahdollisuus käyttää henkilökohtaista pohdintaa jokaisen urheilijan kohdalla. Tämä tarkoittanee sitä, että jos on lähellä noita asetettuja kriteerejä, voidaan valintaa harkita erityisen kehittymisen tai menestyksen vuoksi. Eli jos viime kesänä osoitti kehittymistä lajissaan parantaen ennätystään ja onnistui esimerkiksi arvokisoissa, voitiin ryhmään valita. Minulle kerrottujen perustelujen painotuksena oli se, että jonnekin se raja oli vain vedettävä, sillä budjetti oli niin tiukka. Voiko budjetilla perustella yksittäisten urheilijoiden valintoja? Eikö se ole laadittu ennen niiden tekoa?  Hauskinta tässä on se, että mitään selkeää rajaa ei ole olemassa tai se on todella häilyvä, kun tarkastelemme kriteerejä ja ryhmiin valittuja. Sitä on venytetty vähän sinne sun tänne henkilökohtaisen pohdinnan värittämänä. Perusteluja taitaa löytyä niin monta kuin on valittuja tai valitsematta jätettyjä urheilijoitakin.

Nuorten tilastoja on verrattu aikuisten vastaaviin kun on valittu urheilijoita aikuisten EM-ryhmään. Valitut ovat kovia tekijöitä ja voivat todellakin menestyä tulevaisuudessa, mutta mielestäni niiden, jotka ovat lähempänä sitä Euroopan tai maailman kärkeä, tulisi olla korkeammalla myös silloin, kun tehdään valintoja valmennusryhmiin. Miten valitsijat perustelevat sen, että heikommalla tuloksella tilastossa oleva on potentiaalisempi menestyjä seuraavissa arvokisoissa?

Vai onko kyse sittenkin pärstäkertoimesta? Jos urheilijan tyyli liikkua sillä omalla ”polullaan” ei miellytä päättäjiä, hän ei ansaitse osakseen luottamusta ja valintaa ryhmään. Jos on kypsynyt ja kehittynyt urheilijana keskivertoa myöhemmin, niin ilmeisesti oletetaan, ettei ainakaan jatkossa voi enää kehittyä.

Vaikka ryhmiin kuuluminen on osin vain muodollisuus, siihen liittyy myös se tärkeä taloudellinen puoli. Jos voisin sanoa kuuluvani EM-ryhmään, olisi se minulle valtava valttikortti henkilökohtaisten tukijoiden hankinnassa. Minulle ryhmään kuulumisen antama status ei ole kuitenkaan se tärkein asia, vaan  olen huolissani taloudellisista mahdollisuuksistani panostaa urheilemiseen ja huipulle tähtäämiseen. Tiedän, että ryhmään kuuluminen ei olisi ratkaissut tilannetta, mutta apu se olisi kuitenkin ollut.
Monet ovat puhuneet minulle SUL:n toiminnasta pienten piirien puuhasteluna. Ainahan se on ollut hieman etelän piirien sisäisesti rakentunutta, mutta toisaalta suuri osa yleisurheilun harrastajista ja ammattimaisesti harjoittelevista urheiljoista on etelästä ja ehkä siksi myös päätöksenteko on keskittynyt sinne. Samat henkilöt ovat tehneet näitä päätöksiä pitkään ja siksi herääkin kysymys tärkeiden pelisuhteiden ylläpitämisestä. Vain he, jotka siellä toimivat ja päätöksiä tekevät, voivat miettiä oman tuntonsa kanssa, ovatko valintoihin vaikuttaneet tietyt ”hyvä veli” -järjestelmän vaatimat suhteet.

Milloinkohan on tulossa luvattu johtoportaan tuuletus? Kaikki viime vuosien kohellukset erinäisten valintojen kanssa ja niistä syntynyt epäluottamus organisaatiota kohtaan pistää miettimään, mitä varten Suomen Urheiluliitto on olemassa? Mielestäni itse urheilun ja tulosten pitäisi olla kaiken yläpuolella ja puhua puolestaan.

Olisiko parempi vain unohtaa koko SUL ja myös se arvostus, jota ainakin itse olen sitä organisaatiota kohtaan joskus kokenut. Paljon suuremman tuen olen saanut teiltä kaikilta mahtavilta ihmisiltä, jotka olette tukeneet näidenkin vastoinkäymisten aikana. Te olette jaksaneet valaa minuun tsemppiä taistella eteenpäin. Toivottavasti muutoksia on todellakin luvassa, jotta pystyisimme taas joskus arvostamaan sitä organisaatiota, jonka pitäisi olla olemassa portaidemme terävien reunojen pyöristämistä varten.
ElisaLeinonen
pika-aitajuoksija

Avainsanat: ,

Uudempi

Saatat myös pitää

Vastuu omasta…

ke 16.8.2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitus

Matka Kalevan kisoihin

ke 19.7.2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitus

Työ tulosten takana

to 15.6.2017

Yksi suurimmista tavoitteistani täällä blogissa on tuoda… Lue koko kirjoitus