Tavoitteena 10%

Hyvinvointi | sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Varoitus! Seuraava kirjoitus sisältää huomattavan määrän piilomainontaa ja kuvamateriaalia, joka saattaa olla haitallista lapsille ja herkimmille katsojille. Jos tunnet piston sydämessäsi, älä jatka selaamista.

Meinaan uus ruokavalio toimii!

Näin alkuun heti varoitettava, että tämä kirjoitus menee kyllä ylistyksen puolelle. Asia, jota en kovin herkästi tee. Aloitetaanpa kirjoitus pienellä tarinalla.

Aloitin vuosi sitten vapaaehtoisen herkkulakon. Lopetin karkkien, suklaan ja sipsien syömisen. En sen suuremmin näitä muutenkaan syönyt, mutta jostain syystä vuoden alussa ajattelin, että annetaanpa olla ja katsotaan kauanko pystyn olemaan syömättä. Vuosi 2012 alkoi siis linjalla ei ei ja EI!

Ei näille.
Ja ei näille.

Tämä lupaus pitää edelleen. Suklaat, sipsit ja karkit ovat pysyneet kauppojen hyllyillä. Sanottakoon kuitenkin, että tuossa vaiheessa herkkupäivä kerran viikossa oli sallittua. Vielä tuolloin siihen päivään kuuluivat muun muassa hampurilaiset ja pitsat, tosin ei mitenkään ylettömästi nautittuna.

Tuloksia ei juuri kuulunut eikä todellakaan näkynyt. Olin ”hieman” pettynyt. Tässä vaiheessa urheilijauraani olin jo useita erilaisia ravintopäiväkirjoja täytellyt, istunut lukemattomilla ruokavalioluennoilla ja muuttanut syömistottumuksiani näiden mukaan. Aina niissä kuuli ne samat jutut: vihanneksia, hedelmiä, vettä, proteiinia ja hiilaria oikeassa suhteessa ja säännöllisesti nautittuna. Ei auttanut.

Kesällä mietin itsekseni; Miten tämä määrä työtä voi näkyä näin vähän? Rasva ei yksinkertaisesti palanut, puhumattakaan selluliitista, jota löytyi aivan liikaa. Kesällä kisakunto oli tällainen.
Ikävä kyllä parempaa kuvaa ei löytynyt, mutta tuosta nyt aika hyvin tilanne selviää.

SITTEN kuvioihin tuli Optimal Performance ja Tytti! Aluksi ajattelin, että no mennään kokeilemaan, josko jotain muutosta tulisi. Tuskin ravintovalmennuksesta haittaakaan olisi. Tyhmyyttäni en myöskään jaksanut ottaa ”ennen” kuvia. Asia, jota nyt ainakin kadun.
Kerroin Tytille ruokavaliostani, ongelmistani mahan kanssa, jatkuvista sairasteluistani ja muutenkin syömisistäni. Ensitöikseen hän ilmoitti, että vehnä pois,L-glutamiinia päivittäisinä annoksina, Omega-3 kuuri kehiin ja sinkkiä sekä D-vitamiinia naamariin. 

Tietenkin oli muitakin neuvoja, mutta tässä nyt ne tärkeimmät. Käytännössä siis suurimpana muutoksena tuli vehnän poistaminen ruokavaliosta. Aluksi tämä tuntui melko vaikealta ja suurelta asialta. Nykyään olen jo tottunut siihen. Aivan täydellisesti en ole pystynyt vehnää vielä poistamaan, koska en vieläkään aivan täysin tiedä, että missä kaikessa vehnää on. Erittäin vähägluteeninen ruokavalioni joka tapauksessa on. Pastan korvasi riisi ja perunat sekä ruisleivän tilalle tuli gluteeniton leipä. Niin ja tietenkin herkkupäivästä poistuivat pitsat ja hampurilaiset ja tilalle tulivat kebab riisillä tai salaatilla, popcornit sekä jugurttipäällysteiset cashewpähkinät ja mansikat.

Näistä muutoksista on nyt reilu 2.5 kuukautta. Tuolloin kokonaisrasvaprosenttini oli noin 19%. Nyt kun se mitattiin oli rasvan määrä vähentynyt 4% ja rasvaprosenttini on noin 15%. Ja muistutetaanpa vielä kerran: Kahdessa ja puolessa kuukaudessa!!
Lisäksi täytyy huomioida vielä se, että mitään uskomattoman isoja muutoksia, vehnän poistamista lukuun ottamatta, ei tapahtunut. Huomasin itse muutokset jo parin viikon jälkeen peilin kautta ja niin huomasivat kaverinikin. Tärkeimpänä seikkana ehkä minulle urheilijana oli se, että painoa ei oikeastaan ollut lähtenyt vaan juurikin se kehon koostumus oli muuttunut. Rasvatonta massaa on tullut kilo lisää edelliseen kertaan.

Nykyään peilikuva näyttääkin tältä:

Olin asettanut unelma rasvaprosentikseni 15%, siis sen, joka minulla tällä hetkellä on. Se oli tavoite, että ehkä joskus 2-vuoden päästä saan sen sinne tiputettua. Tavoitteet menivät siis uusiksi J  Aion jatkaa samaa mallia, jota teen nytkin: syön kuin hevonen, herkuttelen kerran viikossa ja en syö sitä vehnää. Uutena tavoitteena on saada kesäksi rasvat sinne 10-12% hujakoille.

Niin ja loppuun vielä. Tänä syksynä sairastumisia on tullut yksi: lievä flunssa. Tämänkin sain vasta sen jälkeen, kun olin viikon nukkunut aivan päin honkia, stressannut uskomattoman paljon ja tyhmyyksissäni kerran kylmettänyt itseni. Viime vuonna tässä vaiheessa olin ollut sairaana yli kuukauden ja antibioottikuureja taisi parikin olla alla.
Tytti on seuraava Jumalasta :)

Ensi viikon kirjoitukseen listaan kaikki muutokset, pienet ja isot, mitä oon tehnyt. Muutenkin jaan parhaani mukaan neuvoja, joita olen saanut, että kaikki muutkin saisi rasvat sinne kymppiin ensi kesäksi!

Avainsanat: , ,

Vanhempi

Saatat myös pitää

Vinkkejä vatsan hoitoon

su 23.4.2017

Meikäläiselle on kuluneen kahden kuukauden aikana käynyt melkoinen… Lue koko kirjoitus

Ihana kamala ruoka

ma 20.6.2016

Onko kukaan muu huomannut, että ruoka ja ruokavaliot tuntuvat olevan… Lue koko kirjoitus

Mitä jos lopettaisit? Tai…

ke 27.1.2016

Muutoksia! Koska kalenterissa lukee 26.1.2016 niin sitkeimmillä uuden… Lue koko kirjoitus