Sängyn pohjalta

Arki | sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kuten nimi osuvasti kertookin, on tämä kirjoitus tuotettu sängyn pohjalta. No jos nyt pilkkua aletaan viilaamaan, niin tarkat koordinaatit osoittavat sohvan pohjalle.  Ajatus on kuitenkin sama.
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kardinaalivirheitä täynnä. Ikävä kyllä tuo joululoma itselläni aiheutti täydellisen rytmin tuhoutumisen. Yöunet vaihtelivat 4-8 tuntiin eli parhaimmillaankin tunnin liian vähän sain unta. Tämän lisäksi olen kerännyt kolossaalisen määrän stressiä itselleni. Nämä voimat yhdessä ovat aiheuttaneet sen, että jonkin sortin ebolavirus (=flunssa) rantautui kroppaan perjantai-lauantai välisenä yönä. Lauantai- sekä sunnuntaipäiväni ovatkin olleet yhtä korvien poksahtelua, liman eritystä, käheää ääntä sekä jatkuvia kylmiä ja kuumia aaltoja. Unohtamatta kiputiloja, jotka vaihtelevat kaliiperista: ”Tulkaa joku lopettamaan mut” aivan toiseen ääripäähän ”Kyllähän tää tästä, josko alkaisin imuroimaan”. Tosin jälkimmäinen tuli sen kolmannen buranan kohdalla.
Ikäväkseni ongelmat eivät tähän lopu. Joulun pyhien jälkeen ensimmäinen treenini oli aitoja ja kovaa. Pirkkahallissa oltiin viisaasti lämmöt laitettu pois lomien ajaksi, tai ainakin käännetty sinne minimiin, joten hallissa oli melkoisen kylmä kun treeniä menin tekemään. Tunnin verkkasin toppahousut jalassa, jonka jälkeen päätin, että ei tämä tästä parane, nyt juostaan. Noh akillesjänteillä oli sananen sanottavana lämmön puutteesta, joten molemmat ottivat enemmän tai vähemmän treenistä itseensä. Tästä tapahtumasta johtuen viimeiset 1.5 viikkoa ovatkin olleet täynnä vesijuoksua, nilkkajumppaa sekä elmukelmua ja voltarenia. Unohtamatta tietenkään jatkuvia kompromisseja treeneissä.

On muuten kuvassa maailman komeimmat kalsaritkin! Ikää melkein yhtä paljon kuin itselläni.
No mutta elämähän olisi kovin tylsää jos kaikki aina menisi putkeen. Toisaalta nyt kun näitä sairasteluja on huomattavasti vähemmän kuin viime vuosina, on sitä jopa jollain tapaa oppinut pitämään siitä, että saa luvan kanssa maata sängyssä ja katsella tv:tä…. Sen yhden illan. Sitten alkaa pää hajoamaan. Yllättävän nopeasti saa tehtyä ne samat johtopäätökset kuin monena muunakin iltana: tv:stä ei tule mitään ja internet on tyhjä. Kumma juttu.  

Luotto omaan kroppaan on kuitenkin kova ja uskon, että tämäkin tauti saadaan selätettyä alle viikossa! Vitamiinia vaan tuplat nassuun ja unta kuulaan. Plus täytyy ajatella positiivisesti: saavat ainakin jalat lepoa tämän muutaman päivän. Suurin liikunta on sohvalta jääkaapille ja vessan kautta takaisin sohvalle.  Unohtamatta ensiluokkaista löhöilyseuraa:
Tässäpä näitä kuulumisia. Hallikisatkin on lyöty lukkoon. Ensimmäinen kisa on 26.1 Jyväskylässä (jos jalat sen sallivat) ja tästä seuraavat ovat 3.2 ja 13.2 Tampereella sekä SM-hallit 16-17.2. Näiden lisäksi saattaa olla yksi 200m kisa jossain kohtaa, mutta se on vielä auki.

Nyt kuitenkin oma päiväni jatkuu seuraavanlaisesti:



Hyvää yötä kaikille!

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Kalevan kisat kotisohvalla

su 24.7.2016

Kun ne asiat eivät aina mene ihan suunnitellusti. Sain taas karvaan… Lue koko kirjoitus

Viikonloput ilman urheilua

su 14.2.2016

Ajattelin kirjoitella näistä vähän normaalista poikkeavista… Lue koko kirjoitus

Meidän joulu

su 27.12.2015

Toivottavasti kaikilla oli aivan mainio joulu! Itselläni ainakin oli.… Lue koko kirjoitus