Dopingia dopingia

Kolumni | tiistai 30. huhtikuuta 2013

Lauantaina nokka suuntautui kohti Portugalia sekä kauden viimeistä leiriä. Nyt onkin 3 viikkoa aikaa vielä hioa kuntoa ja sitten alkavatkin kesän kisat kolkuttamaan ovilla. Leireillä on melkoisesti aikaa pyöritellä omia ajatuksia päässään ja täällä alkoikin nostamaan päätään aihe, jota pohdin jo Italian leirillä ollessani; doping.

Nuorempana ajattelin aina, että kovimmat urheilijat käyttävät aineita, tai ainakin suuri osa heistä käyttää. Huipulle ei ole asiaa jos jotain laitonta ei harrasteta. Venäjä ja monet itäblokin maat olivat malliesimerkkeinä näyttämässä, että kärjessä monet syövät muutakin kuin kaurapuuroa niillä Siperian leireillään. Tuolloin oli vaikeaa uskoa, että huipulle pääsisi puhtaasti.

Toisaalta osasyynä tähän epäuskoon puhtaista huippu-urheilijoista saattoi olla myös roolimallien puutteet. Maailman huipulla ei ole ollut hetkeen monia suomalaisia yleisurheilijoita, etenkään kun puhutaan juoksusta ja vieläpä kun siirretään se katse naisiin, niin määrä on lähestulkoon olematon. Toki heittäjiä oli useampikin, mutta näin juoksijana se ei aivan samalla tavalla sydäntä lämmittänyt, kuin mitä juoksija olisi. Esimerkkejä läheltä ei yksinkertaisesti ollut. Roolimallit olivat paria valon pilkahdusta lukuun ottamatta melko vähissä.

Onnekseni uran edetessä tämäkin harhaluulo on alkanut rajulla kädellä murentua. Ikä todellakin on tuonut sitä järkeä lisää, uskomatonta kyllä.  Nuorempana ei yksinkertaisesti tiennyt paremmasta. Kuva urheilusta oli paljolti rakentunut siitä, mitä ympärillään näki; niistä olosuhteista, urheilijoista, tyyleistä ja harjoittelumahdollisuuksista, jotka löytyivät sen 200km säteeltä. Kuvaan mahtui peltoja, rusakoita sekä kylmiä halleja. Ei kai nyt Toijalasta maailmaa lähdetä valloittamaan?

Onnekseni tässä vuosien varrella näkemys on hieman avartunut ja tässä tapauksessa tieto on osaltaan vähentänyt tuskaa. Tuolla Italian leirillä viimeistään tajusi, että kyllä sinne huipulle voi ruisleivälläkin päästä. Olosuhteiden ollessa viimeisen päälle loistavat; on lämmin, kentät ja varusteet ovat kunnossa, lihashuoltoon on mahdollisuus päästä 24/7 ja ruoka kirjaimellisesti tarjoillaan pöytiin, niin sitä alkaa itsekin miettimään, että kyllähän täältä on mahdollisuuksia ihan urheilijaksi asti tulla. Jos tuollaisiin olosuhteisiin on mahdollista päästä useamman kerran vuodessa, tai vielä parempaa, siellä asuu, niin kyllä siinä on mahdollisuudet melkeinpä mihin vain. Siihen yhdistettynä lahjakkuus, se itselle oikea harjoittelutyyli, sekä tahto, niin rakennusaineet sinne olympialaisiin ja ihan finaaleihin asti ovat jo melko vahvat.

Eikä se menestyminen aina edes sitä täydellisyyttä olosuhteissa, sekä harjoittelussa vaadi. On upeaa nähdä lahjakkaita suomalaisia yleisurheilijoita, jotka ovat tehneet todella kovia tuloksia ja vieläpä ihan Suomessa harjoittelemalla. Kun tällaisia urheilijoita pääsee ihan niihin omiin treeneihin seuraamaan, alkaa se usko itseensäkin ja siihen puhtaaseen urheiluun nousemaan. Siihen vielä kun otetaan ne urheilijat, jotka eivät uskomattoman lahjakkaita ole olleet, mutta oikealla harjoittelulla ovat löytäneet sen itselle optimaalisen tyylin ja nostaneet tasoaan arvokisoihin asti, on uskoa ja Toivoa melkoisestikin. Niitä roolimalleja on alkanut ilmestymään ympärille. Jos hekin pystyvät, niin miksi minä en pystyisi? Ei välttämättä tarvitse olla superlahjakkuus jo 9-vuotiaana tai mennä 12 vuoden iässä kuuluisuuksien valmennukseen ja tehdä siellä asioita täydellisen oikein seuraavat kymmenen vuotta menestyäkseen. Virheitäkin voi tehdä matkan varrella ja silti pärjätä.

Toki aina välillä tulee niitä itsellekin masentavia havaintoja. Hyvänä esimerkkinä oli oma debyyttini alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa. Radalla kanssani teki alkuveryttelyä useampikin urheilija, mutta yksi pisti hieman silmään. Pituutta oli melkoisesti ja lihasmassaa varmaan 15kg enemmän kuin itselläni. Noh onneksi tämä Pauli oli vain eksynyt veryttelykentälle. Ikäväkseni sain huomata kentälle mentäessä, että tämä Pauli osoittautuikin Paulaksi. Asiaa ei toki auttanut se, että hän vieläpä juoksi samassa erässä kanssani. Kyllähän sitä aina hieman masentaa, kun voi viereisen radan juoksijattarelle tarjota partahöylää ihan sille PARTAhöylälle tarkoitettua tehtävää varten. Noh, kaikki eivät pelaa sääntöjen mukaan.

Toki kaiken maailman huhuja on tässä vuosien varrella kuullut ties mistä. Yhdellä huippu juoksijoita tuottavalla maalla ei ole omaa Anti-Doping valiokuntaa ja toisessa pikajuoksun kuningasmaassa tulee bingo vasta kolmannella kärähdyksellä. Tietenkin tällaiset asiat uskoa aina väliin horjuttavat.

Toisaalta näistä huolimatta kyllä niitä puhtaitakin urheilijoita sinne ihan huipulle pääsee. Se vain vaatii enemmän töitä ja se menestyminen ei ehkä yhdessä yössä tule. Mutta sitten kun se menestyminen tulee, niin ainakin silloin tietää, että voiton kotiin toin minä itse, eikä se laadukkain lääkeyhtiö.

Avainsanat: ,

Saatat myös pitää

Matka kauteen 2018 on…

ma 6.11.2017

Treeeeeeeeeniä! Se kuvailee vallan mainiosti tätä kauden alkuani… Lue koko kirjoitus

Vastuu omasta…

ke 16.8.2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitus

Matka Kalevan kisoihin

ke 19.7.2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitus