Kampanjaa Aku Hirviniemi ja Aki Linnanahde

Arki | maanantai 3. kesäkuuta 2013

Maaliviiva alkaa kampanjassa ja keräyksessä lähestymään kovaa vauhtia. Keräystä on 8 päivää jäljellä ja tavoitteeseen on vielä 1000€. Tiukoillehan tämä menee, mutta eikös sitä ihmiset ole paineen alla parhaimmillaan? Tämä viikko meneekin enimmäkseen firmoja läpi soitellessa jos sitä saisi yhden yrityksen vielä mukaan. Sitten hommat olisivatkin enemmän tai vähemmän taputeltu tämän homman kanssa.

Mutta kampanjaan. Viime viikolla kävin Helsingissä asti häiriköimässä ihmisiä hyvällä menestyksellä. Kuten otsikosta näkyy, kampanjaan tuli Harkimoiden lisäksi kaksi muutakin televisiosta (sekä radiosta) tuttua veijaria! Sain etuoikeutetusti ihan kuvauspaikalle asti tulla häiriköimään kameran ja lapun kanssa. Sinänsä se kyllä kertoo jotain Maikkarin turvatoimista…. niitä ei ole.  Mutta onnekseni tämä tyttö pujahti ninjan ketteryydellä avoimista vartioimatta jätetyistä ovista sisään ja kävi pahaa aavistamattomien saaliiden kimppuun suoraan Totuuden torvien kuvauksien jälkeen. Tosin tuo pahaa aavistamaton on tässä tapauksessa melko laaja käsite.

Iso kiitos tämän viikon Minäkin tuen Noora Toivoa – henkilöille kampanjaan osallistumisesta!

Koska tauti on jo kaukana takanapäin, niin tämä viikko meneekin treenatessa, kampanjoidessa sekä perjantaina räjähtää kisakausi käyntiin ihan lapsuuden maisemissa Toijalassa. Kampanjaan tulee vielä varmuudella yksi osa lisää, ehkä kaksi tilanteesta riippuen, mutta se selviää myöhemmin.

Iso kiitos kaikille tukijoille ja teille kaikille, jotka olette jakaneet tai kertoneet keräyksestäni eteenpäin. Ilman teitä tästä ei tulisi yhtään mitään!

Linkki Kiririnki keräykseeni.


Avainsanat:

Saatat myös pitää

Kampanjan viimeinen osa,…

su 9.6.2013

Viimeistä viedään. Kiririnki-keräystä on jäljellä 2 päivää… Lue koko kirjoitus

Minäkin tuen Noora Toivoa,…

ti 28.5.2013

Nyt tuleekin tiukalla tahdilla uutta kampanjamateriaalia ja jälleen… Lue koko kirjoitus

Minäkin tuen Noora Toivoa,…

su 26.5.2013

Jälleen on aika julkaista kampanjamateriaalia. Nokkelimmat ja… Lue koko kirjoitus