Mitaleita ja S/M tunnelmia

Treenaus | maanantai 29. heinäkuuta 2013

Viime viikonloppu oli kyllä ehdottomasti yksi elämäni parhaista viikonlopuista tähän asti! Vihdoinkin se tuli: Mitali Kalevan kisoista ja vieläpä omalla ennätyksellä! Voin sanoa, että on kyllä molempia odotettukin.
 
Seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran juoksin Kalevan kisoissa. Sijat ovat olleet vuosien varrella väliä 4-6 ja parikin kertaa on joku mennyt ohi viimeisellä 30 metrillä. Mutta ei tänä vuonna! Mitalista tekee vielä makeamman se, että se tuli uudella ennätyksellä. Jo oli aikakin! Vanha ennätys oli vuodelta 2010 ja nyt se vihdoin meni romukoppaan ja uusi ennätys kirjataankin lukemin 59.28. Kauden paras parani jo alkuerissä (59.97) ja finaalissa kauden paras alitettiinkin jo 1,2 sekunnilla.  Eipä siis juuri ole valittamista kummastakaan juoksusta.
 
Kisa-aamu alkoi hyvin, mutta turhan nopeasti sinne pääkoppaan iskostui se ajatus, että tänään on 400m aitojen finaali. Ruokaa sain onneksi aamupalalla syötyä, mutta muuten ei suuremmin maittanut. Lämpömittari näytti aamusta asti yli 25 astetta ja auringossa päivällä oli kyllä pitkälti yli 30 astetta. Tukahduttava kuumuus yhdessä mielettömän jännityksen sekä adrenaliinin kanssa aiheutti sen, että jalat olivat hieman velttoina verkassa ja ennen juoksua. Tosin onnekseni useampikin ennätyksistäni on tehty veltoilla jaloilla, joten en ollut liian huolestunut. Tämä toki aiheutti sen, että piti vähän läimiä eloa reisille sekä persuksille, joka aiheutti hieman hämmennystä katsomossa ja joka johtikin spekulointiin (linkki) siitä, että onko allekirjoittaneella taipumuksia S/M hommiin. Vastaus vielä kerran: Tietenkin. Jokaisella 400m sileän tai aitojen juoksijalla on oltava jonkin sortin masokistisia piirteitä kerta he sitä matkaa juoksevat.
 
Finaalijuoksu meni kaiken kaikkiaan hyvin.  Rytmi pysyi loppuun asti sellaisena kuin suunniteltiinkin ja suurempia sipsutteluja ei aidoille tullut. Tosin suoraan sanottuna melko vähän juoksusta muistan. Ainoat selkeät muistikuvat ovat viimeiseltä sadalta metriltä.  Tajusin Anniinan (hopeaa napannut tyttö) olevan hieman edelläni ja viimeisen aitavälin ajan päässä kuuluikin: ”NYT JUOKSE P*#%&”*# JA OTA SE KIINNI!”. Tosin selkeästi selkärangassa olivat muistot niistä kerroista, kun mitali meni ohi suun loppusuoralla ja viimeiseltä aidalta tullessani alas päässä kuuluikin: ”JUMAKAUTA TÄNÄ VUONNA ET PÄÄSTÄ KETÄÄN OHI, PURISTA NYT SKL NIIN KOVAA KUN JALOISTA IKINÄ LÄHTEE !” Ja kyllä, aikuisten oikeasti tuollaista siellä pääkopassa itselleni huusin ja mitä ilmeisimmin se toimi ihan mukavasti.
 
Muutenkin kisat olivat kyllä mainiot. Vaasan kentän rata oli yksi parhaista, ellei paras, missä olen koskaan juossut. DJ hoiti musiikkipuolella homman kotiin ja kaikki omat biisi toiveet soitettiin läpi, cudos! Yleisöäkin oli penkit pullollaan lähes koko viikonlopun ajan ja meteliäkin sieltä katsomosta aina väliin lähti. Loistavaa.  
 
Kaiken kaikkiaan oli kyllä huippu reissu! Jos ei omia fiiliksiä tästä tekstin välityksellä saanut välitettyä, niin eiköhän nämä pari kuvaa kerro enemmän kuin tuhat sanaa.
 
Tuuletus!
Mitalikolmikko vasemmalta: Anniina Laitinen, Venla Paunonen ja yksi maailman iloisin pronssimitalisti :)

Avainsanat: , , ,

Uudempi

Vanhempi

Saatat myös pitää

Kesäjuttuja

ti 16.8.2016

Urheilurintamalla on kyllä hiljaista, olympialaisia lukuun ottamatta.… Lue koko kirjoitus

Meidän joulu

su 27.12.2015

Toivottavasti kaikilla oli aivan mainio joulu! Itselläni ainakin oli.… Lue koko kirjoitus

Joulun fiilistelyä

su 28.12.2014

Joulu tuli ja joulu meni! Meillä oli tänä(kin) vuonna hyvin… Lue koko kirjoitus