Night hike

Arki | perjantai 18. lokakuuta 2013

Näitä uusia kokemuksia tuntuu kasaantuvan ja kasaantuvan. Nyt on myös elämäni ensimmäinen ”vaellus” takana. Toki matkaa tuli viitisen kilometria, joten en tiedä onko tuo vaellus kuitenkaan se oikea termi kuvaamaan reissua.
 
Emma on mukana Outdoor Adventures porukassa ja hän järjesti tämän reissun, mihin luonnollisesti itsekin pääsin mukaan. Menimme porukalla Griffith Observatorylle, missä kävelimme Dantes Pointiin eli kukkulalle, joka on aivan Griffith Observatoryn vieressä.
 

 

 
 
 
Koska allekirjoittaneella on nyt kunnon kamerakin käytössä, niin kuvia tulikin otettua noin viisisataamiljoonaa. Siitä huolimatta täytyy kyllä sanoa, että kuvat eivät anna oikeutta nyt noille maisemille. Matkusteltua on kyllä tultu jonkin verran, mutta tuollaisia maisemia en ole koskaan ennen nähnyt. Sana ”Vau” menee sinne päin, mutta ei silti riitä. 
 

 

Kukkulan kuninkaat.
 
Kun kukkula oli valloitettu päästiinkin mini opintomatkalle avaruuden ihmeelliseen maailmaan.
 

 

 

 

 

 

Nokkelimmat saattaa arvata, että kaks alinta kuvaa ei ole otettu livenä, vaan kuvasta.
 
 
 
Oli kyllä todella hieno kokemus ja upee paikka mielettömien maisemien kera!

Avainsanat: ,

Uudempi

Vanhempi

Saatat myös pitää

Päiväretkeilijän unelma;…

ke 10.10.2018

Onko hullua olla mielettömän onnellinen akilleksen nopeasta… Lue koko kirjoitus

Upea Helvetinjärvi

su 9.9.2018

Tiedättekö Suomessa on mitä uskomattomimpia paikkoja. Silti turhan… Lue koko kirjoitus

Telttaseikkailu (fiasko)…

ma 6.8.2018

”Tiiätkö, mä en ole koskaan viettänyt yötä… Lue koko kirjoitus