UCLA and Bel Air

Arki | maanantai 28. lokakuuta 2013

Nyt on tullut muutama päivä hiljaiseloa ja siihen on hyvä syy. Viime viikko meni melko lailla siinä oleellisessa eli treenatessa. 5 päivää sainkin nauttia lempi rytmistäni eli herää, syö, treenaa, syö, nuku, syö, treenaa, syö ja nuku. Elämä hymyilee!
 
Tässä kohtaa blogi ei ihan sen perinteisen kronologisen järjestyksen mukaan mene, vaan tänään tulee kuvia viikko sitten lauantailta. Kävimme nimittäin tuolla ihmisten ilmoilla pyörimässä ja vuorossa oli yksi maailman arvostetuin yliopisto UCLA sekä Bel Air.
 
Onhan nuo ”hivenen” hienompia paikkoja. Ensinnäkin UCLA oli aivan mieletön. Ei ihan heti uskoisi yliopistoksi, museo olisi varmaan parempi sana kuvaamaan kampusta.
 
Voin sanoa, että oli meinaan kirjastolla kokoa!
Meillä oli myös jonkin verran omaa kivaa…
 
  
Oli kyllä aivan uskomattoman hieno yliopisto ja mielettömän iso. Meidän ”oppaana” toimi yksi Emman kaveri, joka oli opiskellut useamman vuoden tuolla ja sanoi, että silti ei nähnyt kaikkea ja kaikkia paikkoja kampuksella. Kuten kuvienkin perusteella voi päätellä, niin tämä yliopisto on hieman sille ”paremmalle” väelle. Ilmeisesti lukukausimaksut ovat kohtuullisen hintavat, mikä ei sinänsä yllätys ollut. Huhujen mukaan Adam Sandler käy koulun koriskentällä pelaamassa aina aika ajoin… Ikävä kyllä allekirjoittaneet eivät herraa nähneet.
 
 
UCLA:sta matka jatkui Bel Airiin, mistä henkilökohtaisesti olin hyvinkin innoissani. Pari jaksoa on Bel Airin prinssiä tullut katsottua, joten pakkohan se Will Smith on sieltä löytyä!!
 
 
…. ei löytynyt. Mutta muutama kohtuullisen hieno asunto löytyi. Tosin tuli hivenen hämärä olo, kun ajettiin pieniä katuja autolla ympäri ikkunat auki ja yksi otti jatkuvalla syötöllä valokuvia. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli pienoinen ihme, ettei kukaan soittanut poliiseja paikalle.
 
 
P.S Tää rakkaussuhde tähän kameraan syvenee jatkuvasti!

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Treeniä, vatsatauti ja…

la 8.4.2017

Suomessa! Tuolla juoksijan paratiisissa lusittiin 4 viikkoa enemmän… Lue koko kirjoitus

Vain elämää

ti 24.1.2017

Oma lupaukseni blogin kanssa aktivoitumisesta ei nyt ihan mennyt… Lue koko kirjoitus

Kesästä ja kisoista

ma 30.5.2016

Kiire! Noh sen siitä saa, kun on leirillä 3,5 viikkoa ja keskittyy… Lue koko kirjoitus