San Francisco day 2

Arki | keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Toinen päivä San Franciscossa alkoikin isänpäivän kunniaksi ylllätys aamiaisella (siis yllätys oli Robinille, isäpuoli, ei meille tyttärille). Oli kyllä melkoisen komeat maisemat ravintolassa eikä ruuastakaan voi valittaa, kun sai pekoni, tomaatti, cheddar omelettia mussuttaa heti aamusta. Oli meinaan hyvää!
 
 
Enpä ole ennen aamupalalla katsellut delfiinejä.
 
Aamupalalta matka jatkuikin Hight Streetille, mistä kuulemma koko hippiliike on saanut alkunsa. Kun pääsimme sinne, ymmärsin kyllä hyvin syyn.
 
 
Pistin kyllä omastakin mielestäni turhan paljon silmään tuolla eikä luonnollisesti tuo jatkuva valokuvaaminen auttanut piilottamaan sitä faktaa, että olen turisti.
 
Mitkä asiat sitten jäivät San Franciscosta mieleen? Muutama asia siellä kyllä nousi ylitse muiden. Yksi niistä oli koirat. Niitä oli joka paikassa ja jokaisella. Kyllä koiria muutenkin näkee, mutta San Franciscossa se tuntuu olevan kaupungin nimikkoeläin.
 
Fisherman’s Wharfilla viimeistään myös tajusi, kuinka iso juttu ruoka on täällä. Tosin se nyt olikin tiedossa, että San Francisco on kulinaristien mekka.
 
 
Pelin hengessä pistin myös itse elämän ranttaliksi!
 
Pyöräily on myös todella suuressa huudossa täällä. Pyöräilijöitä oli joka paikassa, mutta tosin oma liipaisinsormi ei ollut nyt tarpeeksi nopea, että olisin saanut kunnon kuvan. Ja jo yllämainitut hipit sekä kodittomat olivat melko normaali näky katukuvassa
 
 
Kyllähän tuohon kahteen päivään aika paljon kaikkea kerkesi! Kotimatka kuljettiin Pacific Highway 1:sen kautta, joten maisemat olivat pitkän pätkän tällaiset.
 
 

 

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Treeniä, vatsatauti ja…

la 8.4.2017

Suomessa! Tuolla juoksijan paratiisissa lusittiin 4 viikkoa enemmän… Lue koko kirjoitus

Vain elämää

ti 24.1.2017

Oma lupaukseni blogin kanssa aktivoitumisesta ei nyt ihan mennyt… Lue koko kirjoitus

Kesästä ja kisoista

ma 30.5.2016

Kiire! Noh sen siitä saa, kun on leirillä 3,5 viikkoa ja keskittyy… Lue koko kirjoitus