Instagram
Blogit.fi
Twitter
Bloglovin
Facebook
Pinterest
Google+
YouTubeUrheilua ei tarvitse sponsoroida
Kolumni | tiistai 11. maaliskuuta 2014
Olen pohtinut tämän tekstin kirjoittamista jo jonkin aikaa, mutta olen jättänyt kirjoittamatta syystä jos toisestakin. Luin toissapäivänä Jemima Backmanin blogitekstin. Se kannattaa lukea, herättää ainakin paljon ajatuksia. Itsessäni hänen kirjoituksensa herätti sen verran ajatuksia, että oli pakko alkaa näppäimistöä hakkaamaan.
Ensinnäkin, ennen kuin kukaan vetää sitä hernettä nenään, niin lukekaa koko kirjoitus loppuun asti.
Heille, joilta on mennyt ohi, opiskelen tosiaan Tamkissa yrittäjyyden yksikössä Proakatemiassa. Siellä pyöritän tiimini kanssa yritystä nimeltä Tuuma Creative. Olen siis toiminut yrittäjänä nyt 1.5 vuotta, joten kokemusta oman yrityksen pyörittämisestä löytyy jo jossain määrin.
Tiedättekö, mitä olen tämän yrittäjän urani aikana huomannut? Yrityksen pyörittäminen ei todellakaan ole helppoa. Jokainen penni, mikä sinne viivan alle tipahtaa, on todellakin kiven alla ja hommia niiden eurojen eteen saa paiskia. Sitten, kun vihdoin sitä rahaa tulee, niin valtio vie siitä melkoisen palan jokaisen vuoden lopussa. Puhumattakaan, jos sitä palkkaa haluaa maksaa itselle, saatikka jollekin toiselle, niin taas niitä euroja katoaa kuluihin sillä tahdilla, että itkettää. Se tuloksen tekeminen ei missään määrin ole helppoa, eikä todella minkään sortin itsestäänselvyys. Menestyvän (tai edes kannattavan) yrityksen luominen ja ylläpitäminen on kaikkea muuta, kuin taputeltu juttu. Tämä kokonaisuus luonnollisesti aiheuttaa sen, että silloin, kun rahaa käytetään, on sille tultava myös jotain vastinetta ja tällä tarkoitetaan muutakin, kuin hyvää mieltä.
Henkilökohtaisesti en pidä sanasta sponsorointi. Se menee samaan luokkaan itselläni, kuin hyväntekeväisyys, almut tai kolehti. Itse todella paljon sitä sponsorimyyntiä tehneenä voin sanoa, että monet yritykset ajattelevat asian samalla tavalla. ”Jaha, nää on näitä pakollisia kuluja ja hyväntekeväisyyttä. Sori budjetti käytettiin jo, soita kahden vuoden päästä uudestaan.” Yhteistyö on se sana, mitä tulisi käyttää ja mihin tulisi pyrkiä. Urheilijat, heittäkää se sponsorointi romukoppaan.
Nyt tuohon otsikkoon: urheilua ei tarvitse sponsoroida. Yritysten tehtävä ei ole rahoittaa urheilua. Se ei ole missään raamatussa kirjattu, eikä sen pidäkään olla. Mikä on yritysten tehtävä: tuottaa voittoa omistajilleen sekä osakkeenomistajille. Kuuluuko sitten valtion tukea urheilua? Omasta mielestäni kyllä ja sehän sitä jo jollain tavalla tekeekin. Onko se raha sitten optimaalisesti käytetty? Ei. Tuntuu, että lajissa kuin lajissa, rahaa uppoaa aivan liikaa rakenteisiin ja vain kourallinen urheilijoita saa suoraan tukea (näistäkin moni sellaisia, jotka jo ihan mukavasti yhteistyö euroja muutenkin saavat). Mutta nyt kuitenkin puhun pelkästään yritysten näkökulmasta. Vaihdetaanpa se sponsorointi sana toiseen. Olenko sitä mieltä, että yritysten kannattaisi tehdä yhteistyötä urheilijoiden sekä urheilujoukkueiden ja seurojen kanssa? Ehdottomasti.
Yhteistyö ei ole sitä, että lyödään logo urheilupukuun ja lähetetään kiitoskortti. Tämä on sitä sponsorointia, tukemista ja auttamista. Tässä ei ole mitään väärää ja upeaa, että yritykset tätä tekevät ja tahtovat tukea. Kuitenkin, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, tämä ei sitä lisäarvoa juurikaan yritykselle tuo. Toki useassa tapauksessa yrityksillä on se oma lehmä ojassa; tuetaan Pertin lapsen lentopallojoukkuetta, annetaan rahaa vain jalkapallolle, koska kaikki muut lajit on p*skoja, tuetaan niitä oman pitäjän tyttöjä ja poikia. Onhan sekin jokaisen yrityksen päätettävissä, että lyökö 700€ mainoksen paikallislehteen, millä saa pienen mainoksen yhteen julkaisuun vai lyökö sen jonkun urheilijan rintaan, missä kohtaa se logo voi sen vuoden vilkkua, parhaimmassa tapauksessa televisiossa asti.
Toisaalta tässä kohtaa täytyy myös katsoa sinne yritysten suuntaan. Jos yritys antaa sen pari tuubia rasvaa tai lähettää 200€ lahjakortin verkkokauppaan, niin ei sillä panostuksella kuuta taivaalta voikaan odottaa. Tämäkin on sitä sponsorointia. Toki tässä kohtaa myös urheilijoilla on vastuuta. Jos kaikki urheilijat ja seurat tarjoavat ”kaiken mitä tarjottavana on” sen parin rasvan tai lahjakortin takia, on asenne vaikea muuttaa siitä sponsoroinnista yhteistyöhön.
”Jos joskus on ilmaiseksi saanut, niin siitä on vaikea alkaa tulevaisuudessa maksamaan.”
Yhteistyö on sitä, että pyritään tarjoamaan jotain enemmän. Enemmän kuin se logo kentän laitaan/urheilupukuun/nettisivuille, enemmän kuin se 200€ lahjakortti. Yhteistyö on sitä lisäarvon tuottamista ja sitä todellista molemminpuolisen hyödyn etsimistä ja luomista.
Mitä tämä hyöty sitten sinne yrityksen suuntaan voi olla? Ehdottomasti se logo siihen urheilupukuun tai kentän laitaan lyödään. Hölmöä olisi, jos niin ei tehtäisi, mutta täytyy sitä tarjottavaa olla enemmänkin. Tämä ”jotain enemmän” voi olla niitä tyky-päivien vetoa, yrityksen tuotteiden promoamista tai vaikka luennointia niiden tavoitteiden asettamisesta, aikataulutuksesta tai jostain muusta erikoisosaamisesta. Urheilijoilla voi testata yrityksen tuotteita ja palveluita, tehdä sosiaalisen median kampanjoita hieman erilaisella tavalla tai käyttää sitä urheilijaa niissä mainoskuvissa eikä maksaa sille ulkopuoliselle mallille kameran edessä keikistelystä. Urheilija voi kirjoittaa tarinoita yrityksestä ja tuottaa sisältöä niihin omiin sosiaalisiin medioihinsa tai jos taitoa löytyy, niin yrityksen nettisivuille yrityksen tuotteista sekä palveluista. Voihan sitä tarjota vaikka sille yrityksen kovimmalle myyjälle palkinnoksi elämyspäivän, missä työntekijä pääsee kahden kesken kilpaurheilijan kanssa treenaamaan ja syömään sekä saa samalla tietenkin vinkkejä terveellisempään elämään. Parhaimmassa tapauksessa, tehokkaasti suunniteltuna, yritys voi tuoda itseään lähemmäksi asiakkailleen luomalla itselleen kasvot urheilijan kautta; hänen nimeään ja imagoaan käyttäen. Onhan näitä keinoja.
Yrityksien puolelta puhuttuna on raha enemmän tai vähemmän oleellisessa osassa, enimmäkseen enemmän. Tästä huolimatta onhan yrityksilläkin tarjottavanaan juuri ne palvelut sekä tuotteet. Urheilijaa voi hypettää niissä yrityksen omissa viestintäkanavoissa ja niitä yrityksen omia sidosryhmiä ja verkostoja voi katsoa sen verran läpi, jos sieltäkin jotain potentiaalista apua löytyisi.
Kun urheilija/seura/joukkue pystyy tarjoamaan sitä oikeaa yhteistyötä ja sitä konkreettista lisäarvoa, niin yrityksetkin kiinnostuvat. Hienoahan se olisi, mutta ei se vain mene niin, että pelkästään urheilemalla sitä rahaa tippuisi. Etenkään jos et niissä arvokisoissa ihan oikeasti menesty tai omaa häikäisevän kaunista hymyä.
Taloustilanne Suomessa ja maailmalla on, mitä on. Rahat ovat tiukassa suunnassa jos toisessa. Siitä samasta rahasta, minkä yritykset käyttävät erilaisiin yhteistöihin, kilpailevat sinun lisäksesi miljoona muuta urheilijaa, urheiluseuraa, pari junnu jalkapallojoukkuetta, muutama kirjailija, yksi taiteilija, noin kymmenenkunta tapahtumaa sekä pari SM-liiga joukkuetta. Tuosta rivistä pitäisi erottua ja käyttämällä sanoja kuten ”yhteiskuntavastuu” ja ”logo” pääsee vain tiettyyn pisteeseen. Toki hyvällä myynnillä, sekä onnella, nämä varmasti silloin tällöin tuovat tulosta.
Varmasti kaikki urheilijat, urheiluseurat, joukkueet sekä monet muut ansaitsisivat tukea. Varmasti jotain hyvää siitä tukemisesta tavalla tai toisella seuraisikin, oli se sitten yhteiskunnassa liikunnan lisääntymisenä, jaksamisen paranemisena, terveellisten elämäntapojen omaksumisena sekä yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden lisääntymisenä niinä onnistumisen hetkinä, kun ne keltasiniset naapurit jäävät taakse. Ei ole pienintäkään epäilystä ettei urheilun ja urheilijoiden tukemisesta olisi positiivisia seurauksia. Tässä kohtaa ne resurssit ikävä kyllä tulevat vastaan.
Yritysten ajattelumallia sekä ennakkoluuloja urheiluyhteistyötä kohtaan on vaikea muuttaa. Ainoa tapa, millä se saadaan onnistumaan, on jokaisen urheilijan, seuran ja joukkueen oma panostus. Tehdään jotain erilaista, tarjotaan jotain enemmän, tuodaan sitä lisäarvoa. Toinen vaihtoehto on, että mennään tällä samalla mallilla kuin nyt: muutamaa nuorta potentiaalista vasta uransa alkupuolella olevaa urheilijaa tuetaan, niitä Pertin pojan jalkapalloseuroja avitetaan sekä niitä eniten kiinnostusta ja näkyvyyttä saavia lajeja eli jääkiekkoa rahoitetaan.
Minun unelmani ja tavoitteeni ovat h*lvetin tärkeitä minulle ja teen niiden eteen töitä todella kovaa. Mutta miksi minun unelmani, tavoitteeni ja työn tekoni olisi tärkeämpää, kuin jonkun toisen urheilijan unelmat, tavoitteet ja työ?
Jos olet verellä, hiellä ja kyynelillä rakentanut sen oman yrityksesi tyhjästä, niin antaisitko sinä tuhansia euroja kaikille niille sadoille urheilijoille, jotka rahaa kysyvät ja minkä takia juuri se sinun kova työsi on yhtään arvokkaampaa, kuin kaikkien niiden muiden urheilijoiden kova työ?
Avainsanat: kilpaurheilu, urheilusponsorointi
Uudempi
← Kevättä rinnassaVanhempi
Läski palamaan! →Saatat myös pitää
Vastuu omasta…
ke 16.8.2017
MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitusMatka Kalevan kisoihin
ke 19.7.2017
Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitusTyö tulosten takana
to 15.6.2017
Yksi suurimmista tavoitteistani täällä blogissa on tuoda… Lue koko kirjoitus
Urheilija voi pitää blogia, ja toisinaan myös kirjoittaa ”puffiboksiin” tukijastaan hyvän sanan. Siinä menee jo aika monelle mainos. Toimisi etenkin yksilölajeissa.
Jep tuo on yksi tapa tuoda sitä lisäarvoa, etenkin jos siellä blogissa käy oikeasti lukijoitakin. Se aina helpottaa, jos on konkreettisia numeroita ja dataa näytettävänä kun hakee niitä yhteistyökumppaneita.
Blogiyhteistyö on Suomessa heräilemässä vasta. Tosin bloggaajiin tunnutaan suhtautuvan vähän kuin toimittajiin, jotka saavat palkkansa muualta ja kirjoittelevat sitten ilmaiseksi niitä mainoksia. Toki tässä on poikkeuksiakin. Yhteistyö voi todella olla hyvin monenlaista. On varmasti urheilulajeja, joissa vaatteisiin isketyt logot eivät tavoita juuri kenenkään katseita. Ja juuri nämä urheilulajit eivät ymmärrettävästi saa yhteistyökymppaneita yhtä helposti kuin monet isot lajit.
Joo tuo blogiyhteistyö hakee selkeästi vielä sitä paikkaansa ja siinä ollaan vasta alussa. Tosin tämä mahdollistaa kyllä paljon, koska niitä selkeitä raameja ei vielä ole tehty. Toki tuossa pitää olla itse tiukkana, eihän ole mitään järkeä kirjoittaa mainostekstejä vain hyvää hyvyyttään. Se on bloggaajan oma hinnoittelu kysymys joka tietenkin vaatii myös hieman niitä myyntitaitoja.
Urheilulajeissa, missä näkyvyys on pientä, täytyy sitten keksiä sitä jotain muuta keinoja tuoda lisäarvoa. Ei se helppoa ole, mutta eihän siinä oikestaan ole mitään muutakaan vaihtoehtoa, kuin pyrkiä saamaan se muutos aikaiseksi.
Aivan. Blogit ovat pieniä yrityksiä nekin. Hevospiireissä parhaat blogit tavoittavat päivässä enemmän harrastajia kuin kotimaisten suurimpien hevosalan lehtien levikki on. Tai, voiko niitä nyt niin vertailla, en osaa varmasti niin väittää. Silti esimerkiksi ratsastuksen näkyvyys valtamediassa on niin vähäistä, että takkien spinsorilogot eivät juuri näy. Mutta esimerkiksi Horzen ratsastusvaatekuvastossa poseeraavat nimenomaan ne sponsoriratsastajat.
Niin tuo tilannekin on varmasti vaatinut yhteistyön kehittämistä koska se ”helpoin” eli logo rintaan, ei tuo juuri lisäarvoa. Silloin yrityksetkin on paktettu keksimään keinoja saada rahalle vastinetta. Kyllä blogeilla on paljon voimaa, kattavuus on kovaa ja veikkaan, että prosentillisesti enemmän lukijoista oikeasti lukee blogin. Lehdet jäävät avamaatta usein ja kun ne avataan, niin silloinkin usein silmäillään kokonaisuus eikä välttämättä ajatuksella ainakaan kaikkea lueta.
Hieno teksti!
Entisenä monenlaista ”sponsorienhankinta” myyntiä tehneenä (ilman varsinaista henkilökohtaista arvokisamitalli menestystä) ja nykyään 10v yrittäjänä toimineena henkilönä minun on helppo yhtyä tähän postaukseen. Tuo moneenkertaan peräänkuuluttamasi lisäarvon luominen on useimmissa tapauksissa nimenomaan urheilijan/managerin/seuran tai jonkun muun tehtävä. Olisi hienoa elää tilanteessa, missä yrityksen näkökulmasta mainitsemasi hyväntekeväisyys olisi mahdollista – valitettavasti tosiasia (ainakin toistaiseksi) on erilainen. Täten lisäarvonluonti on kaikkien kannalta paras ratkaisu.
On hyvä muistaa että yrittäjyys, vaatii hyvin paljon samoja piirteitä kuin huippu-urheilu – joten lähtökohtaisesti valtaosalla yrittäjistä on myötätuntoa omien unelmien tavoittelemiseen, sekä oikeasti kovan työn tekemiseen. Jotta se saadaan mahdollisimman useasti konvertoitua tueksi urheilijalle, vaatii se muutakin kuin anelevalla äänellä soitetun puhelun, missä pyydettävä rahasumma on ainoa mieleenjäävä asia vastapuolelle.
Myöskään urheilijana ei pidä lannistua, jos ensimmäiset 30 sponsoripyyntiä ei mene maaliin. Yrittäjälle työnteko on sitä urheilua. Ei 400m juoksiakaan ole valmis antamaan nimikirjoitusta fanille kesken juoksun viimeisessä takakurvissa infernaalisten happojen iskiessä lihaksiin. Ei hän sitä pahalla tarkoita, mutta ensin on hoidettava tärkeimmät asiat ja sen jälkeen on mahdollisesti aikaa myös muulle.
Kiitoksia palautteesta
Kyllä jos sinne yritykseen asti pääsee, niin osalta ymmärrystä löytyy. Itselläni ainakin yksi yhteistyökumppanini sanoi ihan suoraan, että meillä on samat intressit ja visio= omilla aloillamme kehittyä, menestyä ja olla sitä parhaimmistoa vielä jonain päivänä.
Kyllä sponsorien hankinta on TODELLA raskasta. Puheluita ja sähköposteja saa tehdä kymmeniä ennen kuin pääsee edes tapaamiselle ja siellä pitäisi vielä saada soppari. Ei sitä aina kyllä jaksa, mutta toisaalta kun on pakko, niin on jaksettava. Hyvät paketit ja omat tarjottavat helpottavat sitä myyntiä. Täytyy myös hieman tutkia yrityksiä, itse katson ihan suoraan yritysten liikevaihtoa ja tulosta netistä ennen kuin alan soitteleen. Ei kannata käyttää sitä rajoitettua aikaa ja energiaa yrityksiin, joiden kohdalla tietää, että toiminta on ongelmissa jolloin sitä rahaa ei varmasti tipu edes markkinointiin saatika urheiluyhteistyöhön.
Oliko tässä pointtina se, että urheilijan tekemää työtä ei voi mitata rahalla? Vai se että urheilijoiden täytyisi tehdä enemmän töitä rahansa eteen?
Amerikan maalta voisi ottaa tässä asiassa mallia. Penkkiurheilijan ominaisuudessa olen havainnut että siellä tuntuu olevan yrityksillä ja urheilijoilla sellainen yhteinen tahtotila, että ”tehdään yhdessä tästä lajista hyvä tuote”. Siellä seurattavan lajinkaan ei tarvitse olla paskan häävi, kun sitten siihen ympärille rakennetaan semmonen show että avot! Toki Suomi ja Yhdysvallat on hiukan erillaisia paikkoja, mutta ei nyt aleta hiuksia halkomaan
Pointti on herättää ajatuksia ja saada ajattelua enemmän sponsoroinnista yhteistyöhön, koska nykyisellä mallilla ei pitkälle päästä. Muutoksia on tehtävä jos tahdotaan rahoitusta urheilulle ja niitä idoleja tulevaisuudessakin urheilun saralta.
Joo amerikasta (ja muutenkin lukomailta) kannattaa ehdottomasti ottaa mallia! Toki onhan se todellisuuteen tuominen vähän eri, mutta ainakin niitä ideoita ja suuntaa voi katsoa sieltä. Ja joo, eihän me ihan yhdysvallat vielä olla, mutta kuulemma kohtuu lähellä, periaatteessa
Mutta ei sitä mallia tarvitse edes noin kaukaa hakea. Kannattaa sitä tutkia miten muusikot tai vaikka tapahtumat tekevät yhteistyötä yritysten kautta ja hakea sieltä ideoita omaan toimintaan.
Monia hyviä pointteja tässä kirjoituksessa! Minua jäi kuitenkin mietityttämään, että lisäarvo on tässä tekstissä yhdistetty ainoastaan aineelliseen puoleen ja määriteltäviin toimintoihin, kuten promoamiseen, sisällön tuottamiseen tai tyky-päivissä esiintymiseen. Se, että urheilija keskittyy itse asiaan, ei urheilemiseen, on varmasti myös yrityksen intressseissä korkealla. Virkistyspäiviin osallistuminen tai muut erinäiset vastapalvelukset vievät varmasti huomattavasti aikaa treenaamisesta ja näin ollen saattavat vaikuttaa menestymismahdollisuuksiin. Toki tässäkin on kaksi ääripäätä. Sosiaalisessa mediassa mainostaminen on vähemmän aikaa vievää kuin promotiskin takana hengailu.
Tekstissä jää mielestäni huomioimatta yksi tärkein yrityksen tehtävä, joka on markkinointi. Peter Drucker on sanonut näin: “A business has two—and only two—basic functions: marketing and innovation. Marketing and innovation produce results: all the rest are costs.” Myös sponsorointi voidaan ajatella yhdeksi markkinoinnin muodoksi, joka tuottaa lopulta yritykselle voittoa. Sponsoroinnissa tai yhteistyössä vaikutetaan vahvasti siihen, millainen kuva sohvaperunalle syntyy esimerkiksi urheilijan vaatteessa olevasta logosta. Tämä mielikuvamarkkinointi kasvattaa toivottavasti yrityksen imagoa, joka puolestaan voi ohjata kuluttajia yrityksen tuotteiden tai palveluiden äärelle.
Urheilijan tulee tiedostaa markkinoinnin aspeksi yhteistyöspimusta laatiessaan. Urheilijan puolelta on ajattelematonta tehdä ilmaista markkinointia rasvaputelin tai mitättömän lahjakortin turvin, mikäli omalla toiminnalla ja esimerkiksi logon näkyvyydellä televisiossa on mahdollisuus tarjota yritykselle näkyvyyttä ja vaikuttaa positiivisesti yrityksen imagoon. Ponttina siis minulla on, että myös mielikuvien luomisella on merkitystä. Tämä tulee huomioida myös lisäarvoa tuottavana aspektina konkreettisten tekojen lisäksi.
Olen ehdottomasti samaa mieltä tuon mielikuvien luomisen kanssa. Markkinointi on lähellä sydäntäni ja olen itse paljon toiminnassani painottanut sitä mielikuvien luomista ja yrityksen oman imagon, arvojen ja vision vahvistamista käyttämällä hyödyksi minun arvojani ja imagoani. Kirjoitinkin tekstissä:
Parhaimmassa tapauksessa, tehokkaasti suunniteltuna, yritys voi tuoda itseään lähemmäksi asiakkailleen luomalla itselleen kasvot urheilijan kautta; hänen nimeään ja imagoaan käyttäen.
Tuolla hain juuri näitä mielikuvia, mutta en avannut sen suuremmin, koska teksti venähti jo muutenkin ja tuosta aiheesta yksinään voisi kirjoittaa monta sivua.
Hei! Hienoa pohdintaa urheilijoiden ja yritysten välisestä yhteistyöstä. Tuotahan sen juuri tulisikin olla, yhteistoimintaa, josta molemmat hyötyvät. Kannattaisi kiinnittää kuitenkin huomiota käsitteiden oikeellisuuteen. Kirjoitat, ettet pidä sanasta psonosorinti, koska se on mielestäsi enemmän hyväntekeväisyyttä. Kannatat sanaa yhteistyö. Jos aiheeseen sponsorointi yhtään perehtyy, käy ilmi, että sponsoroinnilla on monenlaisia määritelmiä, mutta nykykäsityksen mukaan käytännössäkatsoen kaikki korostavat sitä, että sponsorointitoiminta nimenomaan EI ole hyväntekeväisyyttä vaan aina vastikkeellista yhteistyötä . Siis sponsoroinnista on saatava HYÖTYÄ. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia ja ihan Pro Gradu-töitäkin jos ne tuntuvat helpommin lähestyttäviltä, mutta kannattaa perehtyä, ennenkuin sekoittaa mutu-tuntumalla käsitteitä.
Harvalla yritykselläkään on nykyään enää varaa jakaa rahaa fiilispohjalta vastikeettomasti, vaan kyllä siinä aina hyötyjä haetaan ja siksi sponsorointi onkin nykyään yhteistyötä urheilijoiden/seurojen ja yrityksen välillä. Toki sponsoroinnista saatavia hyötyjä on monenlaisia (näkyvyys, brändin tunnettuuden kehittäminen, hospitality, henkilöstön motivoiminen, myynnin lisääminen) ja ne on sitten yrityksen määriteltävissä sponsoroinnin tavoitteiden asettamisen yhteydessä. Sponsorointia voidaan pitää osana yrityksen markkinointia ja tarkemmin markkinointiviestintää. Näin ollen haluaisin nähdä, että tuo sinun tarkoittamasi yhteistyö on juuri nykymääritelmien mukaista sponsorointia. kannattaa perehtyä käsitteisiin ja aiheesta tehtyyn tukimukseen.
Olen itse asiassa lukenut melko paljon kirjallisuutta sponsoroinnista, yhteistöistä yms ja juuri noinhan se on kun puhutaan kirjallisuudesta ja niistä virallisista termeistä. Olen kuitenkin tuolla ”kentällä” tehnyt sen huomion, että sana on menettänyt sen oikean merkityksensä ja harva näkee sen tuolla tavalla. Karrikoidusta sitä voi verrata sanaan tabletti. Toiselle se merkitsee iPadia tai muuta laitetta, toiselle pöydälle laitettavaa kankaanpalaa ja kolmannelle suuhun pistettävää nappia. Toisaalta sana pöytäliina, vitamiini/lääkepilleri tai iPad merkkaavat kaikille yhtä ja samaa. Tästä syystä käytän sanaa yhteistyö koska sponsorointi on kokenut tuon tabletti -ilmiön: se tarkoittaa hyvin eri asioita eri ihmisille. Itse en tahdo ottaa sitä pienintäkään riskiä, että joku saa heti kättelyssä väärän mielikuvan pelkästään, koska käytän sanaa sponsorointi ja siksi painotankin tuota yhteistyö sanaa, koska siinä on sisäänrakennettuna jo se molemminpuolinen hyöty eikä sana ole kokenut ”inflaatiota”.
Yrityksen tehtävä on hankkia ja hoitaa asiakassuhteita, tuotot ovat seuraus siitä.
Kyllä juurikin noin; asiakkailta se raha tulee, mutta todellinen tarkoitus on tuottaa voittoa. Ei niillä asikkaillakaan mitään tee, jos hinnoittelut ovat päin honkia ja rahaa tulee, mutta mennään miinukselle (toki tyhmyyttähän tuo on) mutta ydintarkoitus on tehdä rahaa. Toki tämä mahdollistetaan luomalla, hankkimalla sekä ylläpitämällä asiakassuhteita.
Itse nuorena urheilijana pitää kyllä komenntoida. Olen tiimini kanssa yrittäneet luoda yritysyhteistyötä varten juurikin tällaisia sopimuspaketteja, että voisin perinteisten mainospaikkojen lisäksi tulla tyky ym. päiville ohjaamaan, luennoimaan, pitämään lajikokeiluja, mutta yrityksiä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Sopimuksiin nämä mahdollisuudet aina kirjataan ylös, mutta yrityksen eivät halua käyttää mahdollisuuksia hyväkseen. Vaikka olympialaji onkin, lajini ei silti ole niin näkyvä ja mediaseksikäs kuin esimerkiksi yleisurheilu, joten tämäkin voi vaikuttaa asiaan. Sponsoreiden saaminen yksilöuhreilijana on muutenkin todella vaikeaa, vaikka menestystä olisikin. Yritykset mielummin lähtevät tukemaan joukkue-urheilua.
Joo en missään nimessä sano, että yritysyhteistyön saaminen olisi helppoa. Se on kaikkea muuta kuin helppoa ja varmasti joukkuelajit vievät paljon niitä yhteistyöhön suunnattuja euroja. Mutta tässä kohtaa ainoa ratkaisu on muuttaa sitä omaa toimintaa. Yrityskulttuuriin suoraan ei voi vaikuttaa, mutta sen vaikuttamisen, minkä voi saada aikaiseksi, on tapahduttava sillä omalla toiminnalla.
Tämä oman toiminnan muuttaminen tarkoittaa periaatteessa muutamaa eri vaihtoehtoa: sinusta tulee niin mediaseksikäs/menestynyt että yritykset tahtovat juuri sinut (toki menestykseenhän kaikki joka tapauksessa pyrkivät, mutta tuo on se yksi ja ehkä vaikein tapa saada niitä yhteistyökumppaneita). Toinen vaihtoehto: hankit itsellesi sellaisen managerin/tukiverkoston, joka hoitaa sinulle sitä rahaa, mikä on todella vaikeaa sekin. yksi vaihtoehto on muuttaa sitä omaa toimintaa tavalla tai toisella: mietit erilaisia yhteistyökumppanuuksia tarjottavia tai teet jotain erilaista.
Yksilöurheilijoilla on omasta mielestäni parikin valttikorttia mitä joukkuelajeisa ei ole. Ensinnäkin (tämä ei ole loukkaus ketään kohtaan) mutta joukkueilla on miljoona logoa puvuissaan (siis parhaimmassa tapauksessa). Sieltä erottuminen on vaikeaa ja se yrityksen logo on yksi logo kymmenien muiden joukossa. Lisäksi yksilöurheilijoilla on mahdollisuus rakentaa ”selkeämpi” imago, koska edustaa vain itseään, ei joukkuetta. Tämä joukkueettomuus mahdollistaa myös sen, että voi olla toiminnassaan nopea ja todella avoin= minä voin kirjoittaa asioista juuri kuten ne koen ja näen. Voin laukoa mielipiteitä ja olla esillä tavalla millä itse tahdon. Joukkuelajeissa on se joukkueen imago mikä tulee ensin, sitten vasta yksilön. Onhan se yrityksen imagonkin rakentaminen helpompaa ja yksinkertaisempaa yhden urheilijan kasvoilla.
Se on vaikea tilanne taistella niitä isoja joukkueita vastaan, mutta silloin vain täytyy yrittää tehdä parhaansa siinä tilanteessa missä on ja käyttää niitä omia vahvuuksiaan hyödyksi.
Olen tehnyt vähän yksilöurheilijan parissa markkinointia ja managerointia ja olen samaa mieltä tuosta, että yritykset eivät ole valmiita/halukkaita ottamaan irti kaikkea sitä mitä yhteistyöstä voisi saada. Ajatellaan ennemmin, että lyödään markkinointibudjetista tietty osuus sponsorointiin ja laitetaan firman logo asuun, mutta ei olla kiinnostuneita mistään muista mahdollisuuksista miten yhteistyötä voisi käyttää hyödyksi. Yritys voisi esimerkiksi sijoittaa isomman osuuden yhteistyöhön ja yrittää ottaa siitä oikeasti muutakin hyötyä irti kuin pelkän logonäkyvyyden. Sitä on vaikea sanoa ovatko yrityksen johtajat liian vanhalla kaavalla ajattelevia henkilöitä vai onko urheilun kautta markkinoinnilla jotenkin huono maine. Kuitenkin valitettavasti suomessa tämä on ongelma ja esimerkiksi muita pohjoismaita tässä ollaan jäljessä.
Varmaan ajan ja ns ”ymmärryksen” puutekin on ongelma. Yrityksillä on harvoin aikaa oikeasti suunnitella mitään kummempia juttuja ja toisaalta urheilijat eivät aina osaa itse tehdä selkeitä suunnitelmia tai paketteja yrityksille. Toisaalta vaikka osaisivat, niin eivät kyllä läheskään kaikki osaa hyödyntää mahdollisuuksia ja jos olisi sellaisia helppoja juttuja, missä hyödyntää, niin niidenkin pitää kaikin puolin osua aikataulullisesti kohdalleen. Siellä on varmaan monia syitä noihin ongelmiin, ei nähdä hyötyjä, ei arvosteta ja ei ole selkeää suunnitelmaa tai tekijää suunnitelmalle. Toivon mukaan urheiluyhteistyö kehittyisi lähivuosina, koska siellä on kuitenkin paljon potentiaalia.
Jos olisin yliopiston tutkija, kirjoittaisin tästä esseen. En ole – tosin asian kanssa jonkin verran painineena mennään nyt lyhyemmällä kaavalla.
Sponsorointi-sanan käyttö voi johtaa semanttiseen ansaan, mutta ymmärrykseni mukaan juuri mikään ammattimaisesti markkinointia ja asiakassuhteita hoitava yritys ei miellä sponsorointia vastikkeettomaksi. Jos yritys kutsuu tai mieltää sponsorointia vastikkeettomaksi toiminnaksi, on yrityksen syytä katso itseään peiliin. Jos olet törmännyt tähän, niin voit myös kysyä itseltäsi oletko valinnut yrityskohderyhmäsi oikein. Jos olet urheilijakonseptina valmis satsaamaan yhteistyökumppaneihisi, targetoi sinne, missä asiat tehdään ammattimaisesti. Varaudu silloin hyvin, koska se tie ei ole helppo.
Yritysten kanssa sponssirahasta puhuttaesssa tupataan päätymään eksponentiaalisesti fragmentoituneen mediakentän ja sen hyödyntämisen sekä budjettikysymysten viidakkoon. Alla muutamia kysymyksiä, joita vastapuoli, asiansa osaava sellainen, saattaa esittää, kun on kuullut ja nähnyt pitsauksesi.
Mihin laittaa rahansa? Miten sponssicaseissa investointia mitataan? Uskotaanko sokeasti, että kaikkea voidaan mitata? Kenen budjetista investointi menee? Kuka vastaa mistäkin? Millaista yhteistyötä vaaditaan sisäisesti, että sponssista saadaan vaadittu/odotettu hyöty? Mitä tämä merkitsee yrityksen maksettujen medioiden suhteen, ansaittujen medioiden suhteen, omien medioiden suhteen ja yrityksen partnerimedioiden suhteen? Mistä markkinointi-investoinnista luovutaan jos lähdetään sponssaamaan? Millä perustein luovutaan? Onko oletettu loppuhyöty asiakkaiden hannkinnassa vai asiakassuhteiden vaalimisessa? Kumpi on strategisesti tärkeämpää? Keille sidosryhmille tällä sponssilla on merkitystä? Miten toimitaan eri stakeholdereiden (mediatoimistot, viestintätoimistot, digitoimistot, sisällöntuotantotoimistot, sponsorointitoimistot jne.) kanssa? Saadaanko hyöty helpommin jollain muulla tavalla kuin sponssilla? Millaisia riskitekijöitä sponssissa on?
Ja tässä on vasta osa kysymyksistä, joihin tarvitaan vastaus. Pohdittavia asioita on huikea määrä. Aivan huikea määrä. Ja työtä on paljon – olettaen, että yritys tietää mitä tekee markkinoinnin ja asiakassuhteiden hoidon suhteen.
Olet siis aivan oikeassa, että sponssiyhteistyö ei todellakaan ole logopeliä ja kiitoskortti. Ei pitäisi olla. Se on todellisuudessa kompleksinen panos-tuotto –peli, jossa on mittavasti muuttujia. Ammattimaisesti toimivat yritykset perustavat kyllä vs. ei -sponssipäätöksensä dataan, mutta jokaiseen päätöksen tuppaa vaikuttamaan enemmän tai vähemmän intuitio ja emotionaalisperäiset triggerit, halusimme sitä tai emme. Myyt ensin itsesi ja sen mitä urheilijana ja ihmisenä edustat, sitten vasta lisäarvon, jota voit tuottaa (joka on jo osittain jo sisäänrakennettu siihen mitä edustat).
Listasit myös noita lisäarvoa tuottavia keinoja. Olet hyvin kartalla. Sinulla pitäisi olla valoisa tulevaisuus sponssiyhteistyölle yritysten kanssa ajatustesi ja ilmeisen tahtotasosi perusteella –riippumatta taloudellisesta tilanteesta.
”Yhteistyö on sitä lisäarvon tuottamista ja sitä todellista molemminpuolisen hyödyn etsimistä ja luomista. Yritysten ajattelumallia sekä ennakkoluuloja urheiluyhteistyötä kohtaan on vaikea muuttaa. Ainoa tapa, millä se saadaan onnistumaan, on jokaisen urheilijan, seuran ja joukkueen oma panostus. Tehdään jotain erilaista, tarjotaan jotain enemmän, tuodaan sitä lisäarvoa.”
Uskoisin, että sinulla on ainekset juuri tähän.
Joten Noora Toivo, sinulla on tosiaankin toivoa.
Haha kiitos kehuista ja nokkelasta loppukommentista
Joo tuolla tuli kyllä paljon kysymyksiä ja kun tuolle tasolle sen yhteistyön pohdinnan ja perustelut vie niin mennään jo melkoisen hc meiningillä. Kyllä noita on myös hyvä pohtia ja itse ainakin lähestyn eri yrityksiä eri tavalla ja hieman muokatuin paketein. Jos intressit on luoda imagoa vs saada näkyvyyttä vs lisätä myyntiä on paketinkin sekä lähestymistavan oltava erilainen kaikissa tapauksissa.
Tosin silti on sanottava, että todella harva yritys sitä ajattelee ihan tuolla tasolla kun mitä sinä listaat, tai itse en ainakaan ole sellaisiin törmännyt. Mutta kilpailuvalttiahan se on jos pystyy tuomaan tuollaisia ulottuvuuksia ja perusteleemaan ja parhaimmillaan näyttämään dataa ja lukuja niin todennäköisyys siihen yhteistyöhön lisääntyy. Itse olen jo alkanut omassa myynnissä tuomaan juurikin tuota markkinointiaspektia. Se mitä minä tarjoan ei kilpaile yksinään niistä yhteistyöhön varatuista rahoista vaan ihan oikeasti myös siitä markkinointibudjetista etenkin tämän blogin ansiosta.
Oli hyvä kommentti! Pisti kyllä pohtimaan vielä syvällisemmin sitä omaa toimintaa ja niitä aspekteja millä valikoida sekä lähestyä yrityksiä.
Mitä eroa on omistajalla ja osakkeenomistajalla?
Omistaja on se ihminen/ihmiset, jotka tekevät päätökset firmassa ja johtavat sitä. Osakkeenomistaja voi omistaa yrityksestä sen yhden osakkeen eli käytännössä ”ei mitään” ja silloin ei mitään valtaa missään olekaan. Meikä voi olla Aplessa osakkeenomistaja, mutta omistajaa musta tuskin ihan hetkessä tulee