Ihana kamala urheilu

Kolumni | maanantai 4. elokuuta 2014

Kalevan Kisat tuli ja meni. Itse olin tällä kertaa katsojan roolissa. Rooli, mistä en pidä. Kisat olivat hieno urheilutapahtuma ja erityisen upea oli Katri Mustolan suoritus.

Osa on tässä kohtaa; Kuka Katri Mustola? Tuota on varmasti moni muukin miettinyt tänä vuonna. Hän voitti 400m sileän kultaa ajalla 53.20, mikä oikeutti lippuun EM-kisoihin Zürichiin. Aika on todella kova ja vielä kovempi se on, kun katsoo hänen edellisvuoden ennätystään, mikä oli 59 -alkuinen. Itse en henkilökohtaisesti Katria tunne, enkä hänen tarinaansa sen tarkemmin tiedä muuta kuin, että ongelmia on sairastelujen kanssa ollut. Sen voin kuitenkin sanoa, että tuo oli omalla kohdallani ylivoimaisesti kisojen inspiroivin suoritus. Aivan mielettömän upea.

Olen tässä puolen vuoden aikana saanut aika paljon aikaa kasailla omaa päätäni, identiteettiä ja koko asennetta ja näkemystä kilpaurheiluun. Paljon on päässä pyörinyt, mutta etenkin nyt, kun syksy ja omien treenien alkaminen lähestyy, on päässä pyörinyt paljon kilpaurheilun raakuus. Urheilu, ja etenkin kilpaurheilu, on yhdessä asiassa järkyttävän raaka laji: Se, kuinka paljon panostat, kuinka paljon annat ja kuinka kovaa ja ahkerasti teet, ei takaa tuloksia. Se ei takaa mitään.

Missä muussa asia on näin? Jos töissä panostaa, niin se näkyy työn laadussa, hyvällä tuurilla palkassa, parhaimmillaan jopa ylennyksenä. Jos laihdutat ja panostat siihen täysiä, niin tuloksia alkaa kuulua. Jos opiskelet ahkerasti ja annat kaikkesi koulussa, niin se näkyy todistuksessasi tai ainakin siellä omassa päässä tiedon lisääntymisenä. Yleisesti ottaen; kun johonkin asiaan panostat paljon, annat sille kaikkesi ja teet parhaasi, se riittää. Sillä saa tuloksia. Liian usein kilpaurheilussa asia ei ole näin.

Olen nähnyt monta urheilijaa, jotka tekevät kaiken niin hyvin, kuin mahdollista, treenaavat ja yrittävät kaikkensa. Liian useassa tapauksessa tulokset eivät kehity, joskus jopa menevät alaspäin. Se on melko hurja tunne. Tunne siitä, että voit tehdä kaikkesi, antaa kaikkesi, olla motivoitunut ja sydämellä mukana ja se ei välttämättä takaa mitään. Se ei välttämättä tuota mitään tulosta. Nyt ei edes puhuta vuodesta tai kahdesta ilman tuloksia. Pahimmillaan tätä voi jatkua useamman vuoden. Monta vuotta hakkaa päätään seinään ilman, että olet tuloksellisesti yhtään lähempänä omaa tavoitettasi. Et lainkaan lähempänä unelmiasi.

Kilpaurheilu on uskomattoman herkkää. Täytyy olla asennetta ja lahjoja. Pitää löytää osaava valmentaja ja tämän valmentajan kanssa täytyy löytää se tyyli, mikä puree juuri sinuun. On pysyttävä terveenä ja vailla loukkaantumisia. Ripaus onneakin on oltava. Motivoitunut pitää olla melkeinpä joka päivä, parhaimmillaan toistakymmentä vuotta, joskus enemmänkin. Puurtaa on jaksettava vuosia ja vuosia. Joskus yksin, joskus ei niin yksin. Levätä on uskallettava, vaikka lepo on yksi vaikein asia, mitä tehdä.  Kisoissa pitää pään kestää, vaikka kisat voivat usein muuttua omassa päässä möröksi. Pelko, epävarmuus ja kaikki muut negatiiviset tunteet, on unohdettava. Se on joskus vaikeaa. Urheilu tuppaa olemaan se yksi elämän tärkein asia urheilijalle. Joskus niin tärkeä, että elämä loppuu, kun kilpaurheilu loppuu. Tämän tyylisiä tarinoita on liian monta. ”Olet oman onnesi seppä” ei aina päde kilpaurheiluun. Ei ole pätenyt omalla kohdallani, eikä monen muunkaan.

Kyllä se tulee, kun jaksat yrittää ja panostaa! Yrittämisellä ja panostamisella tosin tarkoitetaan jotain ihan muuta; elät urheilua, hengität sitä, olet urheilija. Olet urheilija, kun syöt. Olet urheilija koulussa, töissä, kotona. Olet urheilija siellä sohvalla päiväunillasi. Olet urheilija. Aina. Tavalla tai toisella. Tämä kaikki, pahimmillaan ilman mitään tulosta. Ilman mitään palkintoa. Ilman mitään vastakaikua. Se on palavaa rakkautta, mikä rikkoo monet. Se on suhde, minkä loputtua palautuminen kestää vuosia. Joskus siitä ei palaudu koskaan.

Se on kilpaurheilua ja se on joskus todella rankkaa.

Sillä ei kuitenkaan ole väliä. Se pieni mahdollisuus, se pieni toivon kipinä, mikä kytee jokaisessa hyvässä treenissä, jokaisessa uudessa suunnitelmassa, jokaisessa opitussa asiassa, jokaisessa onnistumisessa ja jokaisessa Katri Mustolassa on se, mikä antaa paloa. Antaa uskoa ja ennen kaikkea: antaa toivoa siitä oman unelman toteutumisesta. Siitä, että sinäkin pystyt siihen.

Tweet

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Matka kauteen 2018 on…

ma 6.11.2017

Treeeeeeeeeniä! Se kuvailee vallan mainiosti tätä kauden alkuani… Lue koko kirjoitus

Vastuu omasta…

ke 16.8.2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitus

Matka Kalevan kisoihin

ke 19.7.2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitus