Jos vamma onkin asenteessa?

Kolumni | maanantai 1. joulukuuta 2014

Työ. Työnteko on ollut läsnä elämässäni jo melko nuoresta lähtien. Työurani alkoi kotona kotitöitä tehden; tiskivuoroilla ja huoneen siivouksella. Siitä hommat kehittyivät naapureille maitohorsmasta valmistetun teen myyntiin ovelta ovelle tekniikalla ja koulun erinäisten TET:tien kautta pikku hiljaa ihan oikeisiin kesätöihin ja sitä kautta määräaikaisiin työsuhteisiin.

Työ on ollut läsnä elämässäni pitkään, vaikka urheilu onkin ollut se päätavoite.

Olen ollut töissä muun muassa Hesburgerin kassalla, eläinkaupassa, S-Marketissa, kahdessa eri pankissa, H&M:llä, parissa eri tehtaassa ja urheiluleirityksillä valmentajana.

Parhaiten mieleeni on jäänyt yksi kesä, kun olin Toijalassa teriä valmistavassa tehtaassa töissä. Olin siellä siivoojana. Päivät menivät melko samalla tyylillä. Aamulla hain siivouskomerosta kaiken tarvittavan ja sitten lähdettiin kierrokselle. Tämä joka päivänen kierros koostui tehtaan kahvitilojen puunauksesta sekä vessojen lattioiden ja pönttöjen kuurauksesta. Välillä kävin toimistopuolella pyyhkimässä pölyjä ja kerran taisin pestä toimistojen ikkunat.

Yhtenäkään aamuna ei harmittanut mennä töihin.

No ok se on vale. Perjantain ensimmäiset tunnit olivat joskus raskaita, kun töihin lähdettiin kuudeksi ja aamulla herääminen oli enemmän tai vähemmän haasteellista pariin otteeseen. Tosin kyllä ne päivät siitä aina käyntiin lähtivät.

Työvarusteina olivat korvalappustereot ja useimmiten aika iso hymy. Minulla oli työpaikka ja se tuntui mielettömältä. Kierrokset menivät hyvillä fiiliksillä, vaikka kirjaimellisesti puunasi toisten ihmisten p******. Työ itsessään ei kyllä ollut mitään p****duunia, vaikka joku niin voisi ajatella. Useamman kerran sain vähän vieroksuvia katseita, kun lauloin ja luulin, että kukaan ei ole lähellä kuulemassa. Hienoimmat fiilikset tulivat, kun tehtaassa työskentelevät kehuivat, että onpa siistiä tai sain kierroksen niin aikaisin valmiiksi, että menin kysymään, mitä voi tehdä seuraavaksi. Hymy leveni.

Kiitos kuvasta Mestari Vännille
Tämä sama ilmiö on toistunut monessa muussakin työpaikassa. En sano, että aina hymy huulilla tehtiin. Mieleeni on enemmän, kuin hyvin jäänyt se kerta, kun olin myymässä parin tiimikaverini kanssa hierontalahjakortteja Tampereen keskustorilla. Oli marraskuu ja sade tuli rännän muodossa niskaan. Silloin ei todellakaan koko aikaa hymyilyttänyt, mutta siitäkin selvittiin kunnialla. Ja tiedättekö; sen jälkeen monet muut työt ja myyntihommat tuntuivat lasten leikiltä.

Palkkani lähtivät silloin aikoinaan TET:tien nollasta eurosta, S-Marketin kesätöiden viiden euron tuntipalkasta aina sinne 10€ hujakoille ja pankissa jopa himpun verran sen yli. Silloin alle parikymppiselle meikäläiselle jo 9€ tunnissa tuntui miljoonalta puhumattakaan 12€ tunnissa.

Tuolla oman Proakatemia -yritykseni puolella meille tulee usein tarjouksia erilaisiin projekteihin. Jotkut ovat erittäin houkuttelevia ja jotkut vähemmän houkuttelevia. Osa on suoranaisia ”nakkeja” meidän termistössämme. Nyt, kun olen löytänyt vahvemmin sen oman juttuni, olen huomannut ajattelevani joidenkin näiden töiden kohdalla, että en tahtoisi tehdä niitä. Ilman mitään oikeaa syytä. Onnekseni olen melko nopeasti huomannut itsessäni tämän asenteen ja pyrkinyt hakkaamaan sen ulos. Ongelma ei ole niissä töissä. Se on omassa asenteessa. Työpaikka ei tee sinua, vaan sinä teet työpaikan. Olisihan se vessojen puunaaminen varmasti ottanut päähän, jos sillä asenteella sinne olisi lähtenyt.

Työmoraali ja asenne ovat asioita, mitä on vaikea kasvattaa. Asenne ja tahto ovat vielä vaikeampia. ”Liian hyvä johonkin työhön” on vaarallinen tie valita, etenkin jos sen valitsee jo siellä työuran alussa.

En usko, että oma työurani olisi edennyt tähän pisteeseen, ilman kaikkia aikaisempia työpaikkojani. Jostain on aloitettava ja töitä kirjaimellisesti tehtävä. Kaikki polut aloitetaan jostain ja toivon mukaan niissä edetään tavalla, mikä vie lähemmäksi niitä omia unelmia ja tavoitteita. Asenne töihin ja tahto työn tekemiseen, sen määrittelee jokainen itse.
Muutama viikko sitten hain töihin. Sellaiseen työpaikkaan, mikä ei edes kuulosta työpaikalta, vaan unelmalta, joka on tullut todeksi. Hain sinne pienen jännityksen kera. Parin päivän jälkeen tuli soitto, jossa kutsuttiin haastatteluun ja tänään laitettiin työsopimukseen nimi. Seuraavat kolme kuukautta saan palkkaa urheilutapahtumissa käymisestä, lajikokeiluista, urheilutavaroiden ostamisesta ja testailuista, sosiaalisessa mediassa vaikuttamisesta sekä blogin kirjoittamisesta.
Muistaako joku reilu kuukausi sitten Celectuksen tarjoamaa työpaikkaa nimeltä Urheiluhullu?

Noh, tästä päivästä lähtien se on meikäläisen työnimike.   


Tweet

Avainsanat:

Vanhempi

Saatat myös pitää

Kesätyöpaikkoja

to 19.3.2015

Nyt tuntuu olevan yhdellä jos toisella melko kuumeinen haku… Lue koko kirjoitus

Aki Linnanahde…

ma 9.3.2015

Aki Linnanahde on tehnyt pitkää uraa radiossa sekä televisiossa.… Lue koko kirjoitus

Trikkaamassa Uniton kanssa

to 5.3.2015

Niin siistiä! Siis NIIN TÖRKEEN SIISTIÄ! Tuo on melko hyvin omia… Lue koko kirjoitus