Aki Linnanahde koripallokulttuuria rakentamassa

Urheiluhullu | maanantai 9. maaliskuuta 2015

Aki Linnanahde on tehnyt pitkää uraa radiossa sekä televisiossa. Viimeistään Enbuske & Linnanahde Crew on tuonut miehen monien kotisohville. Uusimpana projektina on muun muassa Aku Hirviniemen kanssa yhdessä tehty uutissivusto Bulimedia.comMiksi nyt Akista puhun? Osa saattaa tietää osa ei, mies on todella kova urheilun ystävä ja hän laajensi viime vuonna aluevaltauksiaan; Aki nimittäin istuu nykyään myös koripallojoukkue Helsinki Seagullsin johtoportaassa.

 

helsinkiseagullspeli

 

Kävin jo jonkin aikaa sitten tämän Celectuksen Urheiluhullu hommien puolesta katsomassa tuolla isolla kirkolla, että millainen meno siellä suunnalla koriskentillä on. Samalla pääsin tenttailemaan Akia. Olen koripalloa jopa jonkin verran paikan päältä seurannut, mutta ainoastaan Tampereen päässä. En lajia mitenkään erityisesti fanita, mutta sanotaanko, että tässä lähipiirissä on punasydämisiä kannattajia, joten joskus tuonne kentän laidalle olen päätynyt. Suosittelen kyllä korispelissä käymään, vaikka laji ei se omin olisikaan. Kyllä se on ihan viihdyttävää katsoa viimeistään siinä kohtaa, kun joku innostuu donkkailemaan tai oikein olan takaa niitä kolmosia heittelemään.

 

Olin katsomassa, kun Helsinki Seagulls otti mittaa Kauhajoen Karhusta. Meinasi tulla ”maalaistollo” olo, kun olin aloituksessa nousemassa seisomaan. Perinteisesti koripallossa siis noustaan seisomaan siksi aikaa, kun ensimmäinen kori tulee. Puolessa välissä takapuoli penkistä irti huomasin, että eihän täällä kukaan muu tee elettäkään noustakseen, joten omakin perä jäi sitten siihen tuolille. Tästä kysyinkin ensin Akilta, että mikä tää tällainen homma oikein on? Naurahduksen saattelemana tuli kommentti: ”Täällä vielä rakennetaan sitä koripallokulttuuria. Vaikka lajilla onkin kovat perinteet, on siinä vielä hommia, että saadaa Helsinkiin kunnolla koripallo iskostettua.”

 

gullspelissä

 

Oli udeltava myös, että miksi sitten juuri koripalloa? Oliko omaa taustaa vai miksi juuri tämä laji? ”Koripallo on rakas laji ja olen seurannut sitä tiiviisti. Torpan Poikien loppuvuosina mietin, että lähtisinkö jeesaamaan seuraa. Nyt  sitten Helsinki Seagullsin kautta tuon oman korteni kekoon.” Akilla itsellään on urheilutaustaa nuorempana muun muassa jalkapallosta, mutta koripalloa on tullut lähinnä vain itsekseen heiteltyä.

 

Väistämättäkin keskustelusta saa sellaisen kuvan, että tässä rakennetaan jotain suurempaa kokonaisuutta. Aki puhuu, kuinka joukkue on tärkeä, jotta saadaan nuorille niitä idoleita ja näin junnuja tekemään enemmän ja panostamaan urheiluun. ”Kyllähän ne esimerkit ovat tärkeitä ja juonioritoimintaan hommalla onkin ollut positiivinen vaikutus.” Muutenkin Helsingissä on kuulemma paljon vielä petrattavaa koripalloa ajatellen. ”Olosuhteet ovat haastavat, koska kunnollinen sisäpallohalli puuttuu.” Tämä luonnollisesti näkyy tekemisessä kautta linjan.

 

helsinkiseagulls

 

Vaikka itse sanonkin, niin nyt on kyllä palasia, joiden päälle rakentaa. Helsinki Seagulls on upeasti brändätty ja kyseessä on kuitenkin lähestulkoon uunituore joukkue. Oheistuotteet sekä nettipresenssi ovat todella vakuuttavia ja niiden eteen on kuulemma töitä tehtykin. Tavoite on saada Seagullsista Suomen kiinnostavin urheilubrändi. Aki sanoo, että tietenkin tekemisessä itsessään näkyy joukkueen nuori ikä. Nyt pelaajilla on ollut loukkaantumisia ja edelleen muodostetaan sitä joukkuehenkeä. Osaava valmennus on isossa roolissa ja se saakin Akilta kehuja.

 

Koripallo on kyllä Suomessa nostanut osakkeitaan valtavasti viime vuosina. Susijengi, Biisonit. Onhan näitä. Laji kiinnostaa niin paljon, että tehdään biisejä sen ympärille ja saadaan valtava joukko suomalaisia lähtemään ulkomaille asti Suomen pelejä katsomaan. Ei voi kun ottaa hattua pois päästä. Toivottavasti Helsingissä homma alkaa toimimaan myös niiden olosuhteuden suhteen, koska potentiaalia on. Onhan siellä Seagullsin toimesta myyty halli jo useampaankin kertaan ääriään myöten täyteen.

Avainsanat: , , ,

Saatat myös pitää

Kesätyöpaikkoja

to 19.3.2015

Nyt tuntuu olevan yhdellä jos toisella melko kuumeinen haku… Lue koko kirjoitus

Trikkaamassa Uniton kanssa

to 5.3.2015

Niin siistiä! Siis NIIN TÖRKEEN SIISTIÄ! Tuo on melko hyvin omia… Lue koko kirjoitus

Leijonaliiga

pe 27.2.2015

Motivointi. Oikein toteutettuna sillä saa ihmisestä paljon irti.… Lue koko kirjoitus