Trikkaamassa Uniton kanssa

Treenaus | torstai 5. maaliskuuta 2015

Niin siistiä! Siis NIIN TÖRKEEN SIISTIÄ! Tuo on melko hyvin omia viime perjantain fiiliksiä kuvaava ilmaisu. Tässä Celectuksen Urheiluhullu hommassa oli nimittäin vuorossa tamperelaisen trikkausryhmä Uniton treenit.

 

unitotreenit (1853 x 1235)

 

Tässä kohtaa varmasti 90% ajattelee; Mikä ihmeen trikkaus? Kyseessä on taistelulajeista ja akrobaattisesta voimistelusta irtautunut oma suuntaus, missä tavoitteena on tehdä mahdollisimman näyttäviä voltteja, potkuja, kierteitä ja vähän kaikkea mitä keksii ilman sitä taistelu aspektia. Kyseessä on siis enemmänkin näytöslaji.

 

trikkaus

 

Olin kyllä sekä vähän peloissani, että erittäin innoissani näistä treeneistä. Itse olin nuorena aika kovakin rämäpää, mutta sanotaanko, että ikä on tuonut itsesuojeluvaistoa, jopa siihen mittakaavaan, että välillä sitä voisi olla vähemmänkin. En yhtään tiennyt, että mikähän on homman nimi ja aivan rehellisesti sanottuna en ajatellut, että treenin aikana juurikaan mitään isoja uusia juttuja kerkeäisin oppimaan. Väärässä olin!

 

Sen lisäksi, että opin useamman erilaisen potkun sekä yhden hypyn (en muista kuollaksenikaan nimeä), mutta joskus tuota on tullut Toijalassa kodin takapihallakin treenattua, niin opin melkeinpä tekemään takaperinvoltin! Se kyllä jännitti, koska pelko siitä, että laskeudun niskoilleni ja kuolen sekä nilkkojen pyörähtely jyskytti takaraivossa, mutta pojat kyllä hyvin rauhoittelivat ja sanoivat, että ovat melkein 100 kiloisillekin voltteja opettaneet ja niiden tekemisessä auttaneet. Vaikka itse sanonkin, niin häiritsevän nopeasti sitä oppi tekemään. Tosin ilmeisesti tästä omasta urheilutaustasta oli kyllä enemmänkin hyötyä, koska ponnistuvoima on ihan kohtuullinen ja kehonhallintakin on melko hyvällä mallilla.

 

takaperinvoltti

 

Oli kyllä mielettömän siistiä! Oli todella palkitsevaa tehdä lajia, jossa oppi ihan oikeasti todella uusia ja isoja juttuja. Itse en nyt hetkeen yleisurheilussa ole mitään ”uutta oppinut” vaan pikemminkin ne ominaisuudet ja taidot kehittyvät, niin oli hienoa saada erilaisia onnistumisentunteita, kun oppi ihan oikeasti jotain täysin uutta itselleen. Tämän lisäksi pojat osasivat todella hyvin opettaa. Luulin, että koko homma olisi lähes mahdotonta itselleni ihan niistä alkeista asti, mutta oli hienoa oikeasti tajuta noita juttuja siinä tehdessä.

 

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Unitoon ja trikkaukseen heidän Facebook-sivuillaan ja jos yhtään tuollainen todella erilainen, mutta todellakin treenistä menevä ja SIISTI laji innostaa, niin Unito järjestää Tampereen Nääshallilla harjoitukset joka lauantai. Alkeiskurssi on kello 14:00 – 15:00 ja jatkokurssi 15:00 – 16:00. Lisäksi siellä on  kaikille kursseille osallistuville varattu sunnuntaisin yhteinen vapaavuoro kello 20:00 Ikurin liikuntahallilla. Kursseilla on kuulemma aivan laidasta laitaan porukkaa ja ei tarvitse omata mitään aikaisempaa osaamista, eikä edes urheilutaustaa lajiin lähteäkseen. Suosittelen!

 

Pojilla on muutenkin vähän erilainen meininki, nimittäin he ovat tekemässä aivan uudenlaista spektaakkelia nimeltä Parsifal pääsiäisenä 4.4. Tampere-talolla. Tampere-talo kuvailee Parsifalia näin:

”Show yhdistää trikkausryhmä Uniton näyttävän akrobatian, Petra Poutanen-Hurmeen musiikin ja Jussi Löfin liikettä vahvistavat projisoinnit. Lavalla nähdään iso joukko kansainvälisesti tunnettuja huippuartisteja.”

 

parsifalcover

http://parsifal.fi/

 

Takaisin tuohon itse treenaamiseen, koska kuvin ja tekstein on melko vaikea kuvailla tuota tekemistä ja fiilistä koko hommassa, niin jos nyt oikeasti tahtoo saada sitä tunnelmaa niistä treeneistä ja nähdä meikäläinen tekemässä voltteja, niin video kertoo kaiken!

 

 

Kiitos vielä Uniton pojille vieraanvaraisuudesta ja todella hienoista treeneistä!

 

P.S. I love my job, Celectus <3

Avainsanat: , , ,

Saatat myös pitää

Kesätyöpaikkoja

to 19.3.2015

Nyt tuntuu olevan yhdellä jos toisella melko kuumeinen haku… Lue koko kirjoitus

Aki Linnanahde…

ma 9.3.2015

Aki Linnanahde on tehnyt pitkää uraa radiossa sekä televisiossa.… Lue koko kirjoitus

Leijonaliiga

pe 27.2.2015

Motivointi. Oikein toteutettuna sillä saa ihmisestä paljon irti.… Lue koko kirjoitus