Yksin urheilija

Kolumni | maanantai 22. kesäkuuta 2015

Yksinäistä. Se on sana, mitä en etenkään juniorivuosina olisi koskaan uskonut käyttäväni urheilusta. Asuin kotona, oli äiti höösäämässä, siskot olivat mukana melkeinpä jokaisissa treeneissä ja kaikissa kisoissakin olimme yhdessä. Isäpuoli valmensi ja siihen mukaan vielä pari kaveriakin harjoitusryhmään, niin kyllähän siinä ihmisiä oli. Meillä oli porukka, tiimi, yhteisö. Unohtamassa tietenkään koulua, mikä toi myös kavereita sekä toisenlaisen yhteisön elämään ja arkeen.

 

Nyt? Kaksoseni on lopettanut, joten kentillä häntä näkyy enää vaihtelevasti. Siskopuoli lähti Amerikkaan jo 3 vuotta sitten, valmentaja asuu toisella paikkakunnalla ja valtava osa niistä urheilijoista, jotka vielä 7 vuotta sitten urheilivat, ovat lopettaneet. Siihen samaan lopettaneiden -listaan menevät ne entiset tiimikaverit sekä monet monet muutkin. Se höösäävä äitikin on Toijalassa. Koulu on ohi ja oma työ on ollut viimeisen puolen vuoden ajan paljolti kotona tapahtuvaa tekemistä. Pian ura jatkuu yrittäjänä. Siis paljolti yksin sielläkin.

 

yksinäisyysurheilussa

Laskin tässä kerran, että huonona päivänä kohtaan yhden ihmisen, jos ei nyt ihan kaikkia vastaantulijoita lasketa. Hyvänä päivänä kohtaamisia tapahtuu neljä ja todella hyvänä sitten enemmän. Iso osa treeneistä, kun ikävä kyllä tapahtuu yksin. Tämä ilmiö alkoi toistua enenemissä määrin jo muutama vuosi sitten, kun sinne kuuluisaan aikuisuuteen alettiin siirtyä. Valmentajalla ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta tulla kaikkiin treeneihin ja toisten tiimikavereiden kanssa järjestettävät yhteiset treeniajat ovat enemmän tai vähemmän haastavia järjestää. Kyllähän sielläkin ne työt, koulut, arki sekä ihmissuhteet tuovat oman suolansa tekemiseen. Siis silloin, kun niitä tiimikavereita oli enemmänkin. Tilanteet, urheilu-urat ja elämä muuttuvat.

 

Missä kohtaa tämä kaikki meni tähän? Milloin yksilöurheilusta tulikin yksin urheilua?

 

Ehkä olen ollut urheilun puolella hieman ”hemmoteltu”. Meillä ei ollut koskaan isoa seuraa, jonka kautta tulisi muita urheilijoita niihin treeneihin, mutta minulla oli siskoni. Siskoni, jotka olivat mukana kaikessa; treeneissä, kisoissa, leireillä, kotona. Meillä oli tiimi, yhteishenki, hauskaa (ja haasteitakin), mutta meillä oli meidän La Familia. Meillä ei ollut koskaan yksinäistä. Kun olin kisoissa siellä oli se toinen ihminen, se sinun ihmisesi mukana kannustamassa sekä tuomassa vertaistukea. Siellä kentälläkään et koskaan ollut yksin, vaikka yksin sinne telineiden taakse menitkin seisomaan pillin vihellyksen jälkeen. Meillä oli meidän joukkue yksilöurheilun maailmassa.

 

yksinäisyys

Eräs urheilijakollegani sanoi joskus, että hän toivoisi, että olisi valinnut jonkun muun lajin yleisurheilun sijaan. Lajin, missä ei tarvitsisi olla niin yksin. Jo silloin ymmärsin häntä ja mitä kauemmin uraa on takana, sitä enemmän häntä ymmärrän. Yhteisö, tiimi, ne sinun ihmisesi siellä kentällä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän näitä ihmisiä on. Harmittavan monen ura on loppunut ja niille, jotka vielä ovat menossa mukana, omat haasteensa tuo ihan sen arjen ja urheilun aikatauluttaminen. Unohtamatta Pirkkahallin luomia omia haasteita yhteisten harjoittelupaikkojen tarjoajana; usein ne treenit tehdään metsäpoluilla, portaissa tai jossakin muualla, mihin harvemmin osuu niitä muita yleisurheilijoita samaan aikaan paikalle.

 

Yksinäisyys. Se on viime aikoina ollut ikävä kyllä melko läsnä omassa elämässäni. Kuitenkin pari päivää sitten yhden puhelun jälkeen tein päätöksen; tälle asialle täytyy tehdä jotakin. Jotain on nyt saatava aikaiseksi, jotta tämä asia muuttuu. Eihän tämä homma nyt näin voi mennä. Siksi nyt onkin edessäni missio, jotta saisin täällä Tampereen päässä enemmän tai vähemmän itsekseen urheilevat koottua.  Tällaisia urheilijoita on onneksi siinä omassakin ystäväpiirissä, joten siitä on hyvä aloittaa. Nyt ei siis puhuta, että kaikki treenit tehtäisiin yhdessä, mutta ainakin yritettäisiin saada silloin tällöin jonkin sortin joukkio samaan aikaan treenaamaan. Saataisiin sitä porukkaa ja yhteisöä. Ehkä jopa jonkinlainen tiimi vielä joku päivä.

 

Koska ei yksilöurheilu saa olla synonyymi yksin urheilulle.

 

 

Avainsanat: , , ,

Uudempi

Vanhempi

Saatat myös pitää

Valinnan vaikeus

to 27.4.2017

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ”nykyaika” on… Lue koko kirjoitus

Urheilussa mukana uupumus

ke 11.5.2016

Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin, että reilu pari vuotta… Lue koko kirjoitus

Onnellisuuden ABC

ma 8.2.2016

Minulla on yksi kaveri. Olen tälle kaverilleni hieman kateellinen.… Lue koko kirjoitus