Multitasking, 3 päivää ilman

Arki | torstai 29. lokakuuta 2015

Nyt on kolmas päivä menossa ilman multitaskingia. Päälimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä on odotus. En edes oikein tiedä minkä, mutta jotenkin odotan, että nyt kohta pitäisi jotain ”suurta” tapahtua. Hetkenä minä hyvänsä kirjoitan päivässä kirjan tai keksin lääkkeen syövälle. Kohta varmaan jotain isoa tapahtuu, jotain maata mullistavaa. Ikävä kyllä joudun kertomaan, että ainakaan toistaiseksi ei vielä mitään maailmaa järisyttävää omassa arjessa ole käynyt. Noh ehkä se on tuloillaan.

 

Kirjoitin tiistaina intoa piukassa muistiinpanoja kuluneesta päivästä ja ne näyttivät tältä:

 

Päivä yksi takana….. Unohdin pestä hampaat aamulla. Miksi? Koska teen sen yleensä yhden toisen vessassa tehtävän toiminnan yhteydessä, mutta nyt kun multitasking on pannassa, niin se jäi. Hupsista. Tähän asti hommat ovat menneet kuitenkin yllättävän mutkattomasti muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

 

Ongelma numero yksi: Syöminen on aivan tappavan tylsää. Siis aivan takapuolesta. Niin takapuolesta, että melkeinpä 10 tunnin jälkeen olin valmis muuttamaan omia sääntöjä niin, että voin tehdä samalla jotakin muuta. Ajattelin, että yritetään nyt edes jollain tasolla pitää se selkäranka kasassa… Ehkä sitä voisi alkaa kutsua kavereita ruoka-aikaan kotiin? Tuo tekemäni ruoka ei aina sitä Tomi Björck tasoa ole, joten nyt kun ei ole häiriötekijöitä, niin se maku korostuu. Tässä täytynee siis parantaa omia taitojaan keittiön puolella tai nälkäkuolema uhkaa. Lisäksi täytyn todella paljon nopeammin, koska sitä ruokaa ei mene ”huomaamatta” suusta alas. Toki omalla kohdalla tämä on jopa vähän huono asia, koska ruokaa tuli syötyä liian vähän aineenvaihdunnan kannalta ja sitä saikin ihan oikeasti väkisin pistää itseään syömään.

 

Toinen päivän aikana tehty huomio: Olen aika huolimaton arjen hommissa. Tosin tässä saattaa olla se, että olen aina ollut, mutta nyt vain huomaan sen. Saatan unohtaa, mitä tulin tekemään tai hakemaan, vaikka teen vain yhtä asiaa kerralla. Kummallista. Veikkaan, että nämä unohdukset ovat ennen vain kadonneet ”massaan” koska on tottunut tekemään miljoonaa asiaa kerralla, joten sitä omaa unohtelua ei edes huomaa. Vaihtoehtoinen syy voi olla se, että aivot ovat niin shokissa tästä virikkeiden puuttumisesta, että ne ovat hetkellisesti toimitahäiriössä… Tiedä häntä.

 

Tuottavuudesta on sanottava sen verran, että se kyllä tuntuu heti lisääntyneen ja helpottuneen. Tuo ”Tee kerralla oikeasti vain yhtä asiaa” toimii todella hyvin. Nyt kun keskeytyksiä ei tule (puhelin ei piippaa ja mitään houkutus nettisivuja ei taustalla ole auki), niin työt tuntuvat sujuvan nopeammin. Tosin tässä voi nyt myös olla uutuuden innostusta. Teen siis eräälle asiakkaalle sisällöntuotantoa; muokkaan haastatteluista (kaikissa vakiokysymykset) heille tarinoita nettisivuille julkaistavaksi. Ennen tahtini tässä hommassa on ollut noin 2,5-3 tarinaa tunnissa, mutta nyt pääsin neljään tarinaan tunnissa. Sanottakoon, että päällä oli myös melkoinen flow-tila.

 

Ajatuksia on myös noin miljoona, koko ajan. Kävin rauhallisella lenkillä (ilman musiikkia) niin voin sanoa, että pää ei kyllä hiljentynyt. Toki ideoitakin tuli paljon, mutta käsittämättömät määrät sitä pyörittelee mitä ihmeellisempiä aivan arkisia juttuja päässään. Sama ruuanlaiton yhteydessä, ei hiljene ei. 

 

Nyt maaantai-iltana kello 20:44 väsyttää. Todella paljon. Tosin tässä vaikuttamassa voi olla myös viisaudenhampaan tulehdus ja sitä seurannut antibioottikuuri, mitä on vielä 5 päivää jäljellä. Tosin yöllä, kun sitten nukkumaanmenoaika tuli ei enää väsyttänytkään. Ei sitten yhtään. Itseasiassa ajatuksia oli noin miljoona päässä ja olo oli todella levoton. Meni tunti ennen kuin sain unta. Niin ja sain jostain korvamadonkin, vaikka musiikkia en ole koko päivänä kuunnellut. Justin Bieberin, What do you mean? Se soi päässä koko illan ja yli puolet seuraavasta päivästä. Osasin biisistä neljä säettä. Harkitsin vahvasti lobotomiaa.

tähdenkaa

Sometustaukoja on tullut pidettyä jonkin verran, tässä yhden sellaisen lopputuotos. Yritin ottaa Tähden kanssa kuvaa Instagramiin, mutta se ei mennyt ihan putkeen.

Keskiviikkona jäivätkin sitten muistiinpanot tekemättä, koska oli aivan järkyttävää juoksemista pitkin kyliä, maita ja mantuja. Tosin tässä kohtaa sanottava, että muistiinpanot olisin voinut tehdä jos sääntöjä olisin vähän löystyttänyt, mutta en nyt sitä tehnyt. Päivä toi kyllä mukanaan uudet huomiot.

 

Tämä ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, mutta jos teillä on koulutus menossa (siis ette ole itse kouluttajana), niin älkää tehkö yhtään mitään samaan aikaan ja tällä yhtään mitään tarkoitan myös puhelimen räpläämistä edes kohtuullisen vähäisissä määrin. Olin keskiviikkona aamulla erään ohjelmiston sekä kuvauslaitteen käytön koulutuksessa. Sanotaanko, että ohjelmisto ei nyt mikään maailman yksinkertaisin ollut eikä itselle ennestään tuttu, mutta täytyy kyllä sanoa, että opin todella nopeasti ohjelman käytön. Siitä huolimatta, että aika paljon tekniikkaa käytän, niin en todellakaan ole mikään luonnonlahjakkuus niiden kanssa. Tämä kuitenkin osui ja upposi. Kuuntelin kaiken mitä puhuttiin; muiden ihmisten kysymykset ja puheenvuorot sekä ne ”ei välttämättä niin kiinnostavat kohdat” (normaalisti näissä aukeaisi puhelin). Hivenen jopa yllätyin ja nyt taputankin itseäni olalle.

 

Toinen asia, mitä tässä on nyt huomannut on se, että kiireen keskellä miljoonaa asiaa samaan aikaan tehdessä on aika vaikea kuunnella itseään. Tällä tarkoitan etenkin sitä omaa kroppaa ja jaksamista. Silloin keskiviikkona, kun tuli juostua joka paikassa, niin lounastauolla yksin istuessani ja sushia mutustellen huomasin, että oli melkoinen tärinä päällä. Siis niin kova, että kun laitoin käden ilmaan paikalleen, se tärisi. Siinä kohtaa heräsivät myös omat kellot, että hetkinen tämä ei ehkä ihan tyypillistä ole. Yhdistettynä siihen, että kun kaiken kiireen keskellä pysähtyi, mutta se ympäröivä maailma ei tietenkään pysähtynyt kanssani, niin rauhoittuminen oli todella vaikeaa. Tätä aion nyt moderoida aika tarkasti seuraavat päivät, koska jos tuo jatkuu, niin oman arjen ja töiden kanssa täytyy reteesti laittaa jarrua päälle tai tehdä jotain toimenpiteitä. Se on jo kertaalleen kokeiltu, että mitä tapahtuu, kun oikein kunnolla siihen suorittajaputkeen sukelletaan ja lopputulos ei ole mikään loistava. Tosin täytyy sanoa, että yllätyin, koska en koe tällä hetkellä tekeväni liikaa tai paljon. Toisaalta nyt on käsi sydämellä myönnettävä myös se, että se oikea itsensä kuunteleminen on asia, mitä edelleen vasta opettelen.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuntuu, että voisin kirjoittaa kilometrin verran, mutta täytynee tässä vähän lyhentää, että ihan romaania ei tule. Viimeisenä huomiona on kuitenkin tuotava vielä erillinen maininta puhelimesta sekä sosiaalisesta mediasta. Ensinnäkin some: Se on oikeasti suurimman osan ajan melkoisen ”tyhjä”. Siis kyllähän siellä tavaraa on, mutta kun olet puhelimella niin, että et tee yhtään mitään muuta, niin se Facebook, Twitter ja Instagram käyvät kohtuullisen nopeasti tylsiksi. Kyllä siellä paremman puutteessa varmasti pyörii, mutta jos se itseisarvo on vain pyöriä siellä, ilman mitään muuta edes taustalla häiritsemässä, niin ei siellä nyt mitään aivan valtaisan kiinnostavia juttuja ole. Tai ei ainakaan näinä kolmena päivänä ole ollut.

 

Toinen on tämä ”Puhelin räjähtää käsiin” -ilmiö. Oma puhelin näytti tuolta, kun en kahteen tuntiin sitä ollut käyttänyt. Oikeastaan se on vale, puheluita oli neljä kappaletta. Ensimmäinen ajatus oli, että kuka kuoli? Toinen ajatus oli ahdistus, koska katsoin kelloa kesken yhden toisen koulutuksen ja huomasin tämän. Se taas aiheutti väkisinkin takaraivossa, että mitähän nyt on meneillään. Tietenkin sitten, kun tuli hetki, niin aloin noita purkamaan. Lopputuloksena oli se, että kaksi puhelua neljästä olivat tulleet kaksoseltani, joka oli juuri katsonut uusimman Walking Deadin jakson ja tahtoi palavasti puhua siitä ja toinen oli tullut isosiskolta, kenelle oli tullut muutamia hyviä ideoita markkinointiin liittyen. Loppujen lopuksi isosiskon kanssa soiteltiin vasta seuraavana päivänä, koska asia ei missään määrin kiireellinen ollut. Sähköposteista 1/5 oli jotakin merkityksellisempää, mitä pystyi edes jossain määrin tärkeäksi sanomaan ja Whatsapp viestit olivat lähinnä hymiöitä sekä muutaman sanan lauseita, kun ensiviikon lauantaille päätettiin lennosta Halloween-bileet. Eli siis ei, kukaan ei kuollut ja sanotaanko, että ”kiireellisestä” ei tässä tapauksessa voitu puhua lainkaan.

 

Homma jatkuu vielä neljä päivää. Saa nähdä mihin suuntaan seuraavaksi mennään. Meikäläinen raportoi myöhemmin lisää.

Avainsanat: , ,

Saatat myös pitää

Valinnan vaikeus

to 27.4.2017

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ”nykyaika” on… Lue koko kirjoitus

Urheilussa mukana uupumus

ke 11.5.2016

Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin, että reilu pari vuotta… Lue koko kirjoitus

Onnellisuuden ABC

ma 8.2.2016

Minulla on yksi kaveri. Olen tälle kaverilleni hieman kateellinen.… Lue koko kirjoitus