Meidän joulu

Arki | sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Toivottavasti kaikilla oli aivan mainio joulu! Itselläni ainakin oli. Olimme melkein koko perheen voimin vanhempieni luona Toijalassa ja menoa ei haitannut edes se, että 4/7 oli kipeänä. Oli kyllä ihanaa. Syötiin hyvin, pelattiin yömyöhään lautapelejä, jaettiin lahjat, juteltiin, naurettiin ja riehuttiin Jameksen kanssa. Käytimme myös röyhkeästi hyväksi tämän Suomen lumistakin lumisemman joulun ja kävimme heittämässä aattoaamuna frisbeegolfia Toijalan radalla.

joulupöytä

james

Isosiskon koirasta Jameksesta tuli joulun ehdoton hitti. Kaverilla on vakava jalkafetissi yhditettynä Rakastan kaikkea ja kaikkia -luonteeseen.

jouluruoka

Ruoka oli kyllä loistavaa. Meillä jouluruokiin kuuluu hieman siitä perinteisemmästä poikkeavia ruokia, koska ruokiin tulee melko paljon vaikutteita tuolta Brittien saarilta. Kinkut, kalat ja laatikot kyllä löytyivät, mutta näiden lisäksi tarjolla oli paistettua sipulia (Mikä muuten oli mielettömän loistavaa! Toki voissa paistettu mikä tahansa on hyvää, mutta niin oli kyllä tämäkin.) uuniperunoita, majoneesi/katkarapu kananmunia ja tämän vuoden uutuutena oli myös lammasta.

 

Tosin yksi melkoinen kämmi sattui ruokapöydässä. Tyytyväisenä mussutin ruokia ja kaadoin kastiketta perunoille kunnes sitten jossain kohtaa maha alkoi ilmoittaa itsestään. Noh melko pian selvisikin, että kastike ei ollut gluteenitonta, mikä olikin aivan mainio yllätys itselleni. Noh olipahan hyvä huomata, että tuo gluteeni ei edelleenkään mahalle mitä ilmeisimmin sovi. Meidän vessassa on muuten 86 laattaa seinissä.

kananmunat

jouluaatto

Olin myös ollut kilttinä, koska sain oikein mukavia lahjoja. Tuli heijastinliiviä, pipo, luonnonkosmetiikkaa, värityskirja, Jurassic Park t-paita, One Piece….. Nelli totesi hyvin, että olen tehnyt melkoisen taantuman, koska lemppari joululahjat olivat värityskirja, haalari sekä elokuva-aiheinen paita. Samat, mitä nyt jokaisella kymmenen vuotiaalla pikkutytölläkin voisi olla.

 

Tosin tuossa One Piecen taustalla on ihan tarina. Täällä omalla kämpällä on joskus enemmän tai vähemmän kylmä. Siis itse olen vähän väliä jäässä. Tuossa loppusyksyn kohdalla, kun täällä kotona pyörin Reinot jalassa, Aku Ankka-pitkätkalsarit päällä, huppari yllä ja pipo päässä, tulin siihen tulokseen, että olisikohan tähän jokin helpompikin ratkaisu. Olen suoraan sanottuna inhonnut noita One Piece haalareita, mutta ajattelin, että jos sieltä jotkut pinkit söpöt saisi, niin ehkä niillä kotona kehtaisi mennä. Plus uskoin, että niillä ei varmasti kylmä tule. Siksipä se meni toivelistaan. Kyseisen haalarin kyllä sain, mutta se ehkä hivenen poikkesi ajatellusta….

finestmoments

Keijolle tuli sellainen olo, että Keijoa koijataan….. Kyllä, kyseessä on nallehaalari :D Mutta oltiinpahan Jameksen kanssa melkein samiksia! Yhdistettynä, että se on mukava saada hymy ihmisten huulille, vaikka sitten sillä omalla kustannuksella.

värityskirja

Värityskirjakin pääsi heti käyttöön. Tosin ostajalla oli liian kova usko omaan osaamiseeni, koska sain tussit.

joulu

Oli ihana joulu. Meillä, kuten varmaan aika monella muulla, ei isommalla porukalla perheen kesken kamalan usein olla. Sisarukset ovat pitkin Suomea ja maapalloa, joten joulu on aikaa, jolloin ainakin suuri osa (joskus jopa kaikki) perheenjäsenet saman katon alle saadaan. Oli paljon nauramista, huutoa sekä höpöttelyä. Parasta omalla kohdalla oli se, että omat murheet unohtuivat tuossa parin päivän ajaksi.

 

Olen ollut aika alamaissa. Tai noh, todella alamaissa. En ole päässyt treenaamaan kunnolla pitkään aikaan. Yli kolmeen viikkoon. Siksi ei ole napannut kirjoittaminen, eikä oikeastaan melkein mikään muukaan. Viisaudenhampaan leikkauksen jälkeen olin sen viikon antibioottikuurilla enkä treenanut. Sitä ennen oli ylirasitusta, minkä takia piti jo viikko ennen leikkausta ottaa melko rauhaksiin. Leikkauksesta annetun antibioottikuurin loputtua tein muutamia kevyitä treenejä ja kun oli aika tehdä ensimmäinen normaalimpi viikko (silti kevyt) tulin heti kovaan flunssaan. Tätä flunssaa, kurkkukipua ja yskää kestikin viikon verran ja itseasiassa edelleen yskä on ja pysyy. Nyt kuitenkin muuten olo on parempaan päin ja ajattelin ensi viikolla ehkä muutaman treenin kokeilla tehdä. Tosin tässä on se hassun hauska kääntöpuoli, että viikon päästä leikataan se toinen viisaudenhammas, mistä seuraa sitten taas antibioottikuuri ja treenikieltoa. Tehtiinkin valmentajan kanssa sellainen päätös, että hallikisat jätetään väliin. Sinne ei ole mitään järkeä lähteä räpiköimään näin puolikuntoisena. Pohjia on vain pakko vielä rakentaa. Eli ei se ihan putkeen ole mennyt.

 

Paljon olen kaikkia ajatuksia pyöritellyt ja melko synkkä mieli on ollut. Ärsyttää tämä oman kropan heikkous ja toisaalta sitten se huono tuurikin, mikä noiden hampaiden kanssa on käynyt. Vähän sellainen olo, että voisiko edes joskus asiat urheilun kanssa mennä putkeen? Kyllä henkinen puoli on ollut taas vaihteeksi koetuksella. Sen sitten näkee, kuinka tämä tästä taas lähtee menemään.

 

Siksipä olikin aivan täydellisen tervetullut tuo joulu tähän väliin, kun sai ajatukset urheilusta pois. Pääsi nauttimaan perheen kanssa tekemisestä ja olemisesta ilman stressiä. Tutuksi tuli myös kaksi aivan loistavaa peliä, jotka molemmat nousivat suureen suosioon. Battle Sheep sekä Blitz. Battle Sheep on taktisempi peli, missä yritetään lampailla vallata mahdollisimman paljon itselle tilaa ja yritetään blokata muiat pelaajia. Blitz taas on nopeuspeli, missä kirosanat lentää ja sattuu… tai no näin ainakin meillä kävi. Molemmat todella hauskoja ja suosittelen kokeilemaan jos joskus on mahdollisuus!

battlesheep

blitz

Siinäpä niitä omia kuulumisia ja joulun menoja! Pahoittelut nyt myös jo etukäteen, jos tässä tulee taas pidempi hiljaisuus tänne blogin puolelle. Yritän kyllä postauksia saada tehtyä, mutta vähän innostus nyt ollut kadoksissa, joten voi olla hiljaisempaa tällä rintamalla.

 

 

 

Avainsanat: ,

Saatat myös pitää

Kesäjuttuja

ti 16.8.2016

Urheilurintamalla on kyllä hiljaista, olympialaisia lukuun ottamatta.… Lue koko kirjoitus

Joulun fiilistelyä

su 28.12.2014

Joulu tuli ja joulu meni! Meillä oli tänä(kin) vuonna hyvin… Lue koko kirjoitus

The wedding

su 6.7.2014

Häät tuli ja meni. Oli hauska olla taas pitkästä aikaa… Lue koko kirjoitus