Viisautta poistettu

Arki | tiistai 8. joulukuuta 2015

Wuhuu sehän kävi sukkelaan! Meikäläinen omaa yhden hampaan verran vähemmän viisautta. Viime viikkoinen soittelu hammaslääkärille tuotti tulosta, koska pääsin peruutusajalla suukirurgin hoiviin kaksi päivää puhelun jälkeen. Viime keskiviikkona pääteasemana olikin Tays ja siellä Suupoli. Koko toimenpiteestä selvisin hengissä (vaikka paljon jännitti), joten fiilis on tämä.

hyppy

Sain ilon ja kunnian olla Yrittäjäsanomien Uusi yrittäjä -osiossa haastateltavana ja tämä otos onkin lehden kuvauksista.

En pelkää hammaslääkäriä, mutta nuorempana minulta jouduttiin repimään yksi hammas pois ja tässä toimenpiteessä epäonnistui puudutus aika kovalla kädellä. Noh voitte kuvitella, kuinka mukavaa on, kun hammasta poistetaan ilman kunnollista puudutusta, joten siitä jäi sanotaanko ”lievät” traumat. Siksi tämä viisaudenhampaan poisto ei omassa ”bucketlistissa” ihan kamalan korkealla ollut. Onnekseni lääkärit olivat todella hyviä ja puudutus onnistui enemmän kuin hyvin ja hommasta selvisin, vaikkakin hikinen takapuolenkuva penkkiin jäi.

IMG_3749

oatly

Droppia annettiin kotiin vietäväksi kovalla kädellä ja nyt on viikon verran päällä ollut antibioottikuuri, aamut ovat alkaneet 600 milligrammaisella Buranalla ja siihen päälle suuta on saanut desifioida aamuin illoin. Ensimmäiset kaksi päivää kiellettiin syömästä mitään kiinteää tai kuumaa ja koska leikkausarpi vähän arkana oli, olin ensimmäiset 3 päivää sose/jäätelö/smoothie/keitto -linjalla. Tosin täytyy sanoa, että eipä sitä ihan kamalasti ensimmäisinä päivinä tullut syötyä, jos ihan rehellisiä ollaan. Onneksi nyt kuitenkin ruoka on alkanut taas maittaa ja ateriatkin ovat alkaneet normalisoitumaan, vaikka melko epätasaisesti pureskelu jakaantuukin; syön pää vinossa ainoastaan oikeaa puolta käyttäen. Jonkin verran huvitti, kun päätin lauantaina repäistä ja mennä tekemisen puutteessa pelaamaan biljardia, mistä jatkettiin syömään, jossa tämä uudenlainen hyväksi havaittu ruokailutyyli luonnollisesti jatkui.

bilis

Kävi sinänsä ihan hyvä tuuri, että leikkausaika osui viime viikolle, kun muutenkin oli enemmän tai vähemmän lepoa tulossa, joten samaan konkurssiin meni! Tosiaan urheilukieltoa tuli viikko, joka loppuu itseasiassa tänään. Ajattelin nyt todella kevyesti tämän viikon vielä ottaa ja toivottavasti ensi viikolla aletaan taas palaamaan sorvin ääreen. Treenejä täytyy hieman suunnitella se mielessä, että toinen viisaudenhammas poistetaan 14.1. jolloin seuraa tämä sama rumba uudestaan. Onnekseni se aika on nyt tiedossa, joten voi ajoittaa harjoitukset niin, että olisi lepoa joka tapauksessa tulossa. Toki hivenen hermostuttaa, että tulee jälleen viikko treenikieltoa vähän ennen hallikisoja, mutta ei sille oikein mitään voi. Toinen vaihtoehto olisi ollut poistaminen hallikaudella, mikä oli ehdoton ei. Täytyy pitää peukut pystyssä, että tässä kuukaudessa saa hyvin hommia tehtyä ennen seuraavaa leikkausta. Sen sitten näkee paljonko se vaikuttaa hallikauden kisakuntoon.

 

Leposykkeet ovat palautuneet normaaliin, mikä on hyvä merkki. Toki yleiskunto juuri nyt ei paras mahdollinen ole, koska oli tuo omalla kohdalla sen verran suuri operaatio kuitenkin, että suurempi liikkuminen nostaa sykkeet aika korkealle. Tosin eiköhän sekin ala taas nousemaan, kun hoitaa ruokarytmin normaaliksi ja aloittaa rauhaksiin tekemisen. Parempaan ollaan toivon mukaan menossa!