Erittäin hyvät ellei täydelliset

Kolumni | keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kapeakatseista, negatiivista, pahansuopaa, huonotapaista, lyttäämistä. Ei mitään kovinkaan miellyttäviä termejä. Ikäväkseni olen kuitenkin huomannut, että näillä voi aivan liian usein kuvailla entisten urheilijoiden kommentteja. Tarkentaen; nimenomaan niiden entisten huippu-urheilijoiden.

 

Vuosittain saa lukea useita juttuja siitä, kuinka joku entinen huippu-urheilija avautuu jostakin yksittäisestä urheilijasta, urheilijoista tai urheilusta yleensäkin. Avautumisissa useimmiten paistaa erityisesti oma ylivertaisuus henkilönä, täydellisyys urheilijana ja oikeastaan myös ihmisenä. Nämä avautumiset myös helposti henkilöityvät johonkin toiseen urheilijaan. Tämä toinen urheilija on usein huono, toimii sekä tekee asioita väärin tai ei muuten vain omaa sellaista ylivertaista asenneta, mikä kritisoijalla on. Kesällä tämä ilmiö saa huippunsa yleisurheilussa ja etenkin keihäänheitossa. Vähän väliä saa lukea entisten keihäänheittäjien kommentteja siitä, kuinka nykyheittäjät toimivat väärin ja ovat muutenkin kaiken kaikkiaan enemmän tai vähemmän huonompia urheilijoita, kuin mitä he itse aikoinaan olivat.

 

Eikä tämä ilmiö tunnu jäävän yleisurheilun sisään. Oikeastaan tämä koko teksti sai viimeisimmän potkun eräästä haastattelusta, jonka tällä viikolla luin. Tässä kyseisessä haastattelussa eräs entinen lajinsa huippu kertoi avoimesti medialle siitä, kuinka buuasi toiselle edelleen kilpailevalle huippu-urheilijalle tämän palkintojenjaon aikana. ”Buuasin jopa. oli kyseisen henkilön kommentti. Hänen mielestään kyseinen huippu-urheilija ei palkintoa ansainnut ja päätti osoittaa sen paikan päällä buuaamalla.

 

Tämänkaltaiset kommentit sekä ulostulot ovatkin saaneet itseni pohtimaan; Minkälainen urheilija tahdon olla? Mitkä ovat ne omat moraalit, mistä en ole valmis luopumaan? Mitkä ovat ne minun arvoni, joita en tahdo rikkoa? Millaiseksi ihmiseksi tahdon tulla?

 

En osaa sanoa, onko tässä aikakaudessa jotenkin unohtunut sellainen asia, kuin käytöstavat? Vai ovatko ne olleet aina osalla unohtuneina ja nyt sen yksinkertaisesti vain näkee selkeämmin tässä informaatiotulvassa? Eikä tämä ilmiö tunnu olevan rajoittunut ainoastaan urheilun pariin. Ei edes siihen vanhempaan polveen, jonka tulisi kuitenkin niille nuoremmille sitä kuuluisaa esimerkkiä näyttää. Tätä ilmiötä näkee kautta linjan ikään, sukupuoleen, statukseen ja ihonväriin katsomatta.

 

Olen kuullut sanonnan: ”Älä koskaan tapaa idoliasi. Petyt varmasti” Aina aika ajoin tuntuu, että suomalaisessa entisten huippu-urheilijoiden joukossa tämä pitää liian hyvin paikkansa. Ainakin, jos katsoo osan heistä kommentointia ja käytöstä mediassa. Olen huomannut myös sen, että kunnioituksen arvoiset saavutukset eivät ole synonyymi kunnioituksen arvoiselle ihmiselle.

 

Tiettyjen asioiden menettäminen ei ole rahan, arvostuksen tai mitalien arvoinen asia. Ainakaan omassa elämässäni ja arvomaailmassani. Näitä arvoja ovat muun muassa ihmisyys, käytöstavat, reiluus sekä toisten ihmisten asiallinen ja ystävällinen kohtelu. Se, kun jollakin on munaa sanoa asiat niin kuin ne ovat, ei tarkoita (anteeksi ranskani) mulkun tavoin toimimista. Se, että haukkuu, on pahansuopa ja lyttää muita, ei tee ihmisestä kovempaa tyyppiä tai jollakin tavalla kunnioitettavaa. Huonot käytöstavat ovat aina huonoja käytöstapoja toteutti ne sitten presidentti, bussikuski, lapsi, toimitusjohtaja, olympiavoittaja tai eläkeläinen. Kritiikki, kovakin sellainen, pitäisi pystyä antamaan ilman lyttäämistä tai toisen loukkaamista. Tai siihen ainakin pitäisi pyrkiä.

 

Pahoittelut edelleen kielenkäyttöni, mutta mulkku on mulkku oli kaulassa sitten mitaleja, arvomerkkejä tai titteleitä.

 

Kuka tahansa pystyy olemaan ilkeä ja pahansuopa. Kaikki pystyvät lyttäämään ja loukkaamaan. Joskus tuntuu, että nämä asiat tulevat jo liian luonnostaan ja helposti. Toisten kannustaminen, asiallinen kohtelu, ystävällisyys ja ymmärtäminen ovat niitä asioita, jotka tuntuvat nykyään vaativan huomattavasti enemmän taitoa, osaamista ja selkärankaa.

 

Jäi tässä omassa elämässäni saavuttamatta mitä tahansa tai tuli siellä sitten saavutettua mitä vain, niin todella toivon, että tuo jälkimmäinen litania on sellainen, joka ei koskaan omasta arvomaailmasta putoa pois. Toivon todella, että minusta ei koskaan tule niin täydellistä ihmistä, että koen oikeudekseni lytätä muita, saatika buuata heille.

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Matka kauteen 2018 on…

ma 6.11.2017

Treeeeeeeeeniä! Se kuvailee vallan mainiosti tätä kauden alkuani… Lue koko kirjoitus

Vastuu omasta…

ke 16.8.2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitus

Matka Kalevan kisoihin

ke 19.7.2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitus