Epävarmuuden kolkuttaessa ovelle

Kolumni | sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hallikausi olisi nyt ohi. Oikeastaan se päättyi jo reilu viikko sitten, kun viimeisessä kisassani Jyväskylän SM-halleissa kirmasin 400m. Kisa meni ihan ok. Tunne jaloissa oli jo ennen juoksua melko huono; hapotti ja kroppa oli selkeästi väsynyt. Jopa pää sanoi, että mitähän järkeä tässä on mennä viivalle, kun kropassa on tällainen fiilis. Itse en ole sitä tyyppiä, että jättäisin juoksematta, vaikka pää pistäisi kapuloita rattaisiin tai kropassa huono fiilis olisi (toki sairaudet ovat asia erikseen). Onnekseni starttiviivalle itseni kampesin, koska kauden paras parani 0,7 sekuntia ja sijoitukseksi tuli 7.sija. Aika oli 57,43 mikä ei todellakaan vielä kova ole edes omiin ennätyksiin nähden. Se toi kuitenkin jonkin verran hyvää fiilistä, koska viime kesän kovin 400m sileän aika oli vain 16 sadasosaa nopeampi. Ennen SM-kisoja juoksin myös Tampereella 200m, joka jäi viime kesän parhaasta kaksi sadasosaa eli kunto on kohtalaisen lähellä sitä luokkaa jo nyt, mitä se oli viime kesällä kisakauden aikaan. Tämän asian huomaaminen toikin positiivisen vivahteen hallikauteen, vaikka kaiken kaikkiaan tyytyväinen en ole.

Processed with VSCO with hb1 preset

Tietää, että 400m on luvassa, kun meikäläinenkin menee vakavaksi. Kuva Panu Siltanen

Mistä päästäänkin aiheeseen, josta tahdon kirjoittaa. Epävarmuuteen. Siihen takaraivossa kalvavaan tunteeseen siitä, että tekeekö oikeita asioita ja tekeekö niitä oikeita asioita oikein.  Nimittäin epävarmuus omaan tekemiseen nosti hallikaudella päätään.

 

Urheilussa on suuressa osassa tietynlainen epävarmuuden sietäminen. Epävarmuus siitä pääseekö koskaan tavoitteisiinsa. Epävarmuus tekeekö varmasti oikeita asioita. Epävarmuus tekeekö oikeita valintoja. Ja kaiken tämän keskellä täytyy olla melko järkkymätön usko siihen omaan tekemiseen sekä kykeneväisyyteen, vaikka aina vastakaikua asialle ei heti tulisikaan. Tietenkin helppoa asiat ovat, kun kaikki menee putkeen, ongelmia ei tule ja kehitystä tapahtuu nopeasti. Ikävä kyllä itselläni asia ei koskaan noin suoraviivaisesti ole mennyt. Kehitys, oppiminen ja tuloksen tekeminen ottavat aina aikaa ja parhaimmillaan näissä asioissa ollaan otettu ihan kunnolla takapakkia. Takapakeista kuitenkin toivon mukaan oppii ja tekeminen kehittyy.

 

Hallikausi nosti jonkin verran tuota epävarmuutta itselläni pintaan. Miksi homma ei kulje? Miksi treeneissä menee juoksu teknisestikin paljon paremmin, kuin kisoissa? Miksi sekuntikello näyttää tuollaista aikaa, vaikka ominaisuudet ovat tasolla, minkä mukaan aikojen pitäisi olla jotain ihan muuta? Ollaanko tässä nyt tehty vääriä asioita? Mitä tässä pitäisi tehdä? Tulisiko muuttaa jotakin? Tulisiko muuttaa kaikki? Onko tässä nyt kuitenkaan mitään järkeä?

 

Kuten yllä olevasta listasta huomaa, niin helppoja ja positiivisia asioita päässä pääsi kerran tai kaksi pyörimään. Epävarmuus on kuitenkin asia, joka melkein missä tahansa tavoitteellisessa tekemisessä tulee jossakin kohtaa nostamaan päätään, etenkin jos kaikki ei aivan suunnitellusti mene. Tärkein asia on kuitenkin se, että mitä tai miten sen epävarmuuden antaa vaikuttaa omaan tekemiseen sekä asenteeseen.

Processed with VSCO with hb1 preset

Kuten ilmeistä näkyy, niin 400m on helppoa ja hauskaa hommaa. Kuva Panu Siltanen

Tässä vuosien varrella on sen verran itsetutkiskelua tullut tehtyä, että osaan tiettyjä kaavoja omassa tekemisessä, reagoinnissa sekä ajattelussa jo huomaamaan. Onni on, että myös valmentajalleni nämä kaavat ovat enemmän tai vähemmän tutuiksi tulleet tässä yhteisen matkan varrella. Oma reaktio oikein huonosti nukutun yön jälkeen nälän riivaamana on helposti: ”F*** this s***! Vedetään kaikki uusiksi.” tai vaihtoehtoinen ”Mä vaihdan lajia.” (Saatan käyttää ääriesimerkkiä pointin kotiin viemiseksi; aina ei ole helppoa.) Tässä kohtaa se oma järjen ääni sekä etenkin se valmentajan, on suuressa roolissa. Noina heikkoina hetkinä ei saa antaa epävarmuuden aiheuttaman paniikin ohjata nopeisiin ja huolimattomiin päätöksiin, jotka kuitenkin useimmiten vievät huonompaan lopputulokseen. Helposti sitä unohtaa oman osaamisen ja alkaa ottamaan liikaakin neuvoa ulkopuolisilta ihmisiltä. Oppia täytyy tietenkin ottaa ja olla kriittinen, mutta epävarmuudenkin hetkillä pitää olla luottoa omaan tekemiseen sekä uskoa itseensä ja tiimiin ympärillä, että kaikkea ei vedetä uusiksi heti, kun asiat eivät kuljekaan. Aina se ei tietenkään helppoa ole, mutta mikä asia nyt aina helppoa olisikaan? Ja toisaalta, mitkä helpot asiat sen tavoittelemisen arvoisia edes ovat?

 

Startit ennen Jyväskylää eivät ihan helpoimpia mahdollisia olleet, mutta SM-kisat saivat onneksi käännettyä omat epäilykset positiivisempaan suuntaan. Oppia tuli, mutta suurimmat epävarmuudet pystyttiin pyyhkimään pois ja vaikka hallikauteen en tyytyväinen ole, niin kaikesta huolimatta tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin, joista kuuden päivän päästä ensimmäinen ovelle kolkuttaakin. Ensi lauantaina olisikin luvassa kuukauden mittainen leiri Etelä-Afrikan lämmössä. Eiköhän siellä saada treenattua ja hikoiltua viimeisetkin heikkoudet ja epävarmuuden tunteet kropasta ulos!

Avainsanat: , ,

Saatat myös pitää

Ei samankaltaisia kirjoituksia.