Matka Kalevan kisoihin

Arki | keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan kevääseen ja kesään on kuulunut. Lyhykäisyydessään: Jalassa todettu sesamluun murtuma, pieni ylirasitus, akillesjänteiden tulehtuminen, telkkarijuttuja Elixirissä, yksi ennätys, uusi yhteistyökumppanuus Fastin kanssa ja monia muita juttuja.

 

Avataanpa vähän.

 

Portugalin leiri, mistä muuten on jo ziljoona vuotta, meni ihan hyvin. Aivan täysin ongelmitta ei selvitty, kun ylirasituksen puolelle saatettiin keijukaisen henkäyksen verran mennä. Huomasin yhdessä reenissä sykkeiden olevan aika korkealla ja tekeminen oli muutenkin vähän flegmaattista. Ylirasitukseen vaikutti myös muu rasitus, mikä ei johtunut treeneistä, vaan muista stressin aiheista (muun muassa vastakkainen sukupuoli aiheuttaa aina aika ajoin päänvaivaa ja vaikka kuinka minimiin yrittäjän duunit pistäisi, niin ei nekään aina sieltä helpoimmasta päästä ole). Onneksi se (ylirasitus) saatiin kuriin keventämällä tekemistä ja lisäämällä lepoa muutamaan päivään. Kaiken kaikkiaan leiri oli pirun kova, mutta kyllä se tulostakin toi. Tosin jossain kohtaa oikea päkijä alkoi oireilemaan, mutta leirillä en siihen juuri kiinnittänyt huomiota. Ollaanpa nyt rehellisiä; kun tehdään kovilla tehoilla useita tunteja päivässä, loikitaan, aidotaan, juostaan ja nostetaan isoa rautaa, niin kyllä ne kivut ja kolotukset ihan normaaleja ovat. Jos sitä jokaisesta kivun tai kolotuksen tuntumasta valittaisi, niin ei se marmatus loppuisi koskaan. Kaiken kaikkiaan urheilullisesti hommat menivät hyvin. Ohessa vähän fiilistelyä tuolta toukokuun leiriltä.

joogaJokainen aamu alkoi reippailulla, joogalla ja meressä uimisella. Tosin tämä kuva on ilta-auringossa otettu. Olin niin upeaa, että innostuttiin kuvamaan enemmänkin ja kameraplikalle Eliisalle kiitokset näistä.

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with a5 presetMeidän kämpän plikat ottamassa chilliä. Aikuisten oikeasti aika iso osa leireistä menee nimittäin näissä merkeissä: Treenien välillä lepäämistä.

Processed with VSCO with a5 presetTosin kyllä leiriin pari lepopäivääkin mahtui, jolloin makailu siirrettiin rannalle. No ok en kauaa jaksanut paikallani olla, mutta sen verran, että kuva saatiin.

Processed with VSCO with a5 preset

Tulin leiriltä toukokuun puolessa välissä Suomeen ja minulle nousi heti pieni kuume, mikä pakotti siirtämään kauden avausta ja ottamaan viikon verran lepiä. Suomeen palattuani sain myös puhelun Elixiriltä, missä kyseltiin olisinko innostunut lähtemään muutamaan jaksoon mukaan. Sanoin aika suorilta, että TODELLAKIN! Vieläpä, kun komentona kuului olla iloinen, energinen, urheilusta innostunut ja siihen kannustava, niin eipä tarvinnut paljoa miettiä. Meikä on mukana! Tässä kohtaa myös sisäinen bisnääs naiseni heräsi. Kun yksi ovi aukeaa, niin täytyy testata (vaikka sitten vähän potkimalla) josko niitä muita ympärillä olevia ovia saisi myös auki. Aloitinkin raivoisan soittelun yrityksille ja mahdollisten yhteistyökumppanien etsiminen. Kävin tietenkin omat entiset kumppanini läpi ja vaivasin henkilökohtaisen ”Halutut” -listani yrityksiä myös. Itselläni ainakin on firmoja, joita ihan rehdisti ihailen ja keiden tuotteista pidän ja joiden toimitatavat kohtaavat omat arvomaailmani (jos joku Polarin tai Suunnon ihminen tätä lukee, niin vink vink). Näitä yrityksiä aina aika ajoin häiritsenkin ja testailen, josko nyt nappaisi. Noh tämä testailu kannatti, koska yksi tältä listalta sanoi tahdon ja nyt omaan tiimiini kuuluu myös Fast! Jee!

Processed with VSCO with a5 preset

Raivoisan myyntipäiväni tein vauhdilla, koska Elixirin ensimmäiset kuvaukset tehtiin jo kesäkuussa. Pääsin tapaamaan ihan mieletöntä porukkaa ja vaikka oma osuus tässä vaiheessa oli enimmäkseen höpöttelyä ja promokuvausta, niin oli kyllä hauskaa! Nyrkkisääntönä pyrin pitämään luonnolliset impulsini, kuten kirosanat sekä sopimattoman huumorin minimissä ja ainakin ulkopuoliset sanoivat, että hommat menivät hyvin. Äiteen ei tarvitse siis hävetä tytärtään. Tosin näiden kuvausten aikana päkijän kipu meni aika pahaksi. Todella oudon tilanteesta teki se, että rasitusta ei tullut kävelyä lukuunottamatta ja koska juoksua oltiin treeneissä vältelty, niin aloin oikeasti huolestua. Kipu oli ylittänyt ”normaalin kolotuksen” rajan ja tässä kohtaa nöyrryin ja soitin lääkärille. Onnekseni ajan sain seuraavalle päivälle. Venytin lääkärille menoa, koska minulla ei ole urheiluvakuutusta, (en ole löytänyt hyvää ja ne ovat aivan s*tanan kalliita),  joten yksityisellä käyminen ei ihan ilmaista huvia ole, kun korvaaja istuu täällä kirjoittavassa päässä.

 

Jalkaspesialisti Koskiklinikalla sorkki, tenttasi ja pisti jos jonkin moiseen solmuun vastaanotollaan. Tuon rituaalin jälkeen kuului diagnoosi: Sesamluun murtuma. No siinä sitten istuin lääkärin penkissä huuli pyöreänä samalla, kun kyyneleet alkoivat nousta silmiin. Tässäkö tämä kausi oli?! Kaamee määrää duunia, paras harjoituskausi koskaan ja se menee pilalle viikko ennen kisakauden alkua, koska jalassa on luu murtunut. Alahuuli väpättäen kysyin, että voiko jokin mennä pahemin hajalle, jos kisaan? Oikeastaan itseäni kiinnosti ainoastaan, että voinko kisata ilman pelkoa, että mikään hajoaa enemmän. Kivun kanssa voisin elää ja tehdä, mutta sitten hajoaa pää, jos tulee kilpailukielto. Onnekseni lääkäri antoi ehkä hivenen rajumman kuvan diagnoosista, mitä se oli. Itelleni murtunut luu noin niinkun yleisesti ottaen meinaa kauden päättymistä. Lääkäri kuitenkin vakuutti, että voin kisata, jos kivun kanssa pystyn olemaan. Mikään ei enempää voi mennä rikki. Tässä kohtaa tuli melkoinen LUOJAN KIITOS suusta. Luonnollisesti täytyi tehdä toimenpiteitä jalan takia. Kaikki ylimääräinen juokseminen jätettiin pois, paljon kylmää ja hoitoa jalkapohjaan. Lisäksi askartelin paskartelin itselleni päkijäpehmusteen, missä oli reikä, jotta luun kohdalta saatiin paine pois. Selkeästi poppaskonstit toimivat, koska jalka on ollut täysin oireeton jo kuukauden *kop kop*.

 

Tästä huolimatta kisaaminen alkoi melko ristiriitaisin tuntein, koska jalan diagnoosi oli juuri tullut ja se ensimmäisissä starteissa vielä oireili. Tähän päälle ensimmäiset kisat olivat enemmän treenejä, koska emme olleet aloittaneet herkistelyä eli kevennettyä treenijaksoa, jolloin kunto alkaa (tai ainakin sen kuuluisi alkaa) nousta. Tulokset olivat valmentajan mukaan ihan ok tasoa, mutta itse en tietenkään ollut tyytyväinen. Pikku hiljaa kauden edetessä alkoi kuitenkin tapahtua. Heinäkuussa Riihimäellä hommat menivät jo sinne päin ja sieltä tuli 100m uusi oma ennätys 12.28! Voin kertoa, että olotila vastasi euforiaa. Ennätys!! SIIS ENNÄTYS! Edellisen kerran ennätyksiä on rikottu vuonna 2013! Siinä välissä on melkein laitettu pillit pussiin, oltu kisaradoilta 2 vuotta poissa, treenaamatta 9 kuukautta ja painoa keräilty 10kg. Se onnen ja ilon määrä oli mieletön ja parasta siitä teki se, että perhettä ja ystäviä oli mukana katsomassa. Melkein tuli tippa linssiin. Samaisessa kisassa 200 metrillä jäin ennätyksestäni sadasosan (25.04), mutta eipä haittaa. Tiedän, että se siirretään uusille sekuntiluvuille, niin kuin siirretään moni muukin aika tänä vuonna.

Tämä kuva ei ole Riihimäeltä vaan Toijalasta, mutta on niin komeat vermeet, että tahdoin tänne jakaa.

 

Kuitenkin kaiken tämän menon ja meningin keskellä alkoivat akillesjänteet sanoa itseään irti. En tarvitse lääkäriä tietääkseni, että tulehdus on päällä. Minulla on ikävä kyllä aika ajoin akilleksien kanssa ongelmia. Ne tulevat ja menevät, mutta usein kisakaudella ne enimmäkseen tulevat. Olen hoitanut niitä kuin hullu ja vaikka sesamluun puolesta voisinkin jo juosta enemmän, niin akilleksien takia on juokseminen ollut minimissä… taas. Onneksi ne ovat paranemaan päin, mutta ihan suoraan sanottuna aika pahasti ne ovat vaivanneet. Tiheä kisakalenteri on aiheuttanut sen, että pidempää lepojaksoa en ole saanut, vaan maksmipätkä, mikä on levätty, on ollut kolme päivää.

portugalin leiriLoikkimiset jäivät ikävä kyllä Portugaliin.

 

Tässä on kuitenkin täysi fokus Seinäjoella eli tämän viikonlopun Kalevan kisoissa. Akillekset saavat levätä sen jälkeen. Odotan todella innolla kisoja, koska edellisistä Kalevan kisoista on kulunut neljä vuotta. Aidat eivät ole menneet yhtä hyvin, kuin muut lajit, mutta sellaista se on. Kyseessä on todella herkkä laji, vaikka matkaa onkin 400 metriä. Jos mokaat parilla aidalla, niin se rokottaa todella isosti lopputulosta ja itse olen kyllä mokaillut. Viikonloppuna en kuitenkaan tätä mokailua ajatellut jatkaa, vaan siellä mennään ALL OUT ja katsotaan, mihin se vie. Kaiken kaikkiaan hyvillä fiiliksillä mennään ja  kamalan tylsäähän se olisi, jos kaikki aina sujuisivat, kuin elokuvissa.

 

Tässäpä näitä omia kuulumisia, nyt vielä pari treeniä, herkistelyä ja sitten onkin jo viikonlopun juhlapäivät edessä!

 

Avainsanat: , , ,

Saatat myös pitää

Matka kauteen 2018 on…

ma 6.11.2017

Treeeeeeeeeniä! Se kuvailee vallan mainiosti tätä kauden alkuani… Lue koko kirjoitus

Vastuu omasta…

ke 16.8.2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja… Lue koko kirjoitus

Työ tulosten takana

to 15.6.2017

Yksi suurimmista tavoitteistani täällä blogissa on tuoda… Lue koko kirjoitus