Vastuu omasta urheilu-urasta

Kolumni | keskiviikko 16. elokuuta 2017

MM-Lontoo on herättänyt paljon keskustelua yleisurheilusta ja urheilijoista. Keskusteluun ovat osallistuneet ihmiset laidasta laitaan. Olen pässyt nauttimaan mielenkiintoisista puheenvuoroista ja mielipiteistä, jotka ovat herättäneet paljon ajatuksia. Tämä teksti onkin omaa pohdintaa siitä, miten yleisurheilua voisi viedä eteenpäin. Postaus ei ala syyttää negatiivista ilmapiiriä Suomessa, ei tiettyjen keltaisten lehtien roskajournalismia, ei edes liittojen rahan puutetta tai tietynlaista tehottomuutta. Tämä on pohdintaa siitä, mitä jokainen urheilija voisi itse tehdä, jotta sillä omalla uralla mentäisiin mahdollisimman pitkälle.

urheilu-ura

 

Muutama vuosi takaperin keskustelin erään 400m aitajuoksukollegani kanssa suomalaisesta yleisurheilusta. Hän sanoi, että Suomessa ei olla oikeasti valmiita tekemään uhrauksia oman uran eteen. Täällä menee moni urheilija vähän ”sinnepäin”. Katsoin häntä suu auki. Jaa sinnepäin?!? Ei tehdä uhrauksia?! Siis mitä?! Hyvä, ettei se lämmittelyhölkkä muuttunut tappeluksi sillä sekunnilla. Kuuntelin kuitenkin hänen mielipiteensä loppuun ja nyt itsekin Amerikassa useamman kerran treenanneena olen saanut hänen ajatuksestaan koppia.

 

Resurssit on asia, joka on todellinen ongelma monella. Hyvänä esimerkkinä Amerikka. Samana vuonna, kun minulle tarjottiin kymmenien tuhansien dollarien arvoista urheilustipendiä Missisipistä, sain liitolta noin 1500€ tukea vuodessa. Onhan nuo lukemat hieman erilaiset. Tarina on pitkä, miksi Amerikka jäi, mutta se jäi. Raha helpottaa elämää, mutta Suomessa tilanne on mitä on. Rahaa on vaikea saada ja monet urhelijat elävät köyhyysrajan alapuolella. Samalla kuitenkin osa tuntuu pistävän tätä rahattomuutta melko paljon muiden piikkiin. Tämä olikin urheilijakollegani, kenen kanssa homma meinasi mennä painiksi, suurin argumentti. Amerikassa lähes jokainen opiskelijaurheilija asuu kämppäkaverien kanssa. Enkä nyt tarkoita, että kaksiossa asuu kaksi ihmistä, vaan siellä nukkuu kaksi ihmistä per huone. Miksi? Koska sillä säästetään rahaa. Jos tahdot asua omassa yksiössä keskustassa Suomessa, niin se maksaa. Ja vaikka tämä kuulostaa aika rajulta, niin se on monen tapauksessa valinta. Samalla voin myös katsoa omaan peiliin. Itsekin asun yksiössäni itsekseni (tosin en keskustassa) ja asuminen onkin ruuan lisäksi yksi suurin rahareikäni.  Tosin tähänkin pyrin tekemään muutoksen. Meillä on yhden kaverin kanssa suunnitteilla urheilijakommuunin perustaminen. Toki tämä on suunnitteluvaiheessa, joten saa nähdä, kuinka sen kanssa käy.

 

Säästökuureja voi tehdä monella muullakin tavalla. Itse olen pyrkinyt säästämään rahan suhteen suunnassa jos toisessa. Tukka värjätään ja leikataan kotona. Autoa en omista, vaatteet eivät merkkituotteita ole, ulkona ei juuri käydä syömässä, ruoka yritetään ostaa alennuslapuilla, marjat haetaan syksyllä metsästä. Nätit ja hienot asiat jäävät kauppaan. Toisaalta turha tässä on täysin alkaa jeesustelemaan. Omana aikomuksena on toteuttaa tänä syksynä yksi pitkäaikainen unelmani ja lähteä opettelemaan surffausta. Valintoja kaikki. Tosin  oma rahatilanteeni on urheilijaksi ihan ok, koska olen tehnyt (liikaa) töitä, hakenut aika paljon sponsoreita ja näin saanut mahdollistettua omaa urheilua.

 

Monet tuntuvat unohtavan, että rahan hankitaan on useita tapoja. Melko harva urheilija hakee sponsoreita. Sanon näin, koska en laske muutaman sähköpostin lähettämistä sponsorien hakemiseksi. Aikoinaan tiimimme lähti yritysmessuille kiertelemään lappunivaskan kanssa ständiltä ständille hakemaan yhteistyökumppaneita. Ei se alkuun helppoa saati hauskaa ollut, mutta muutaman ständin jälkeen homma rutinoitui ja saatiin sieltä muutama sata euroa kerättyä. Nykyään omalla kohdallani rahaa auttaa tuomaan sosiaalinen media, jota teen yksityisessä elämässäni sekä osana toiminimeni tarjontaa. Työtunteja toki kertyy vähän, koska priorisointi on urheilussa. Oma osaamiseni ja koulutus markkinoinnissa ja somessa on minun tapani tuoda lisäarvoa sponsoreille sekä asiakkailleni. Sitä täytyy vain löytää se oma lisäarvo, mitä voi yrityksille tarjota. Se oma tapa, millä kerätä rahaa. Niinkin yksinkertainen asia, kuin opintolainojen tappiin nostaminen auttaa jo paljon ja hurjimmat ovat ottaaneet pankista kulutusluottoa urheillakseen.

Processed with VSCO with a5 preset

 

Omalla kohdallani eniten päänvaivaa aiheuttanut asia on valmentaminen sekä treeniryhmät. Nämä ovat yksi hankalin asia ratkoa. Tässä myös koen olevan suuri parannuksen paikka Suomessa yleisestikin. Osaavia ammattivalmentajia on harvassa. Lisäksi urheilijat on ripoteltu sinne sun tänne ja treeniryhmien muodostaminen ja tietotaidon jakaminen tuntuu olevan haastavampaa, kuin Ruotsin kaataminen kiekon MM-finaalissa: Ei mahdotonta, mutta varmaltakin näyttävässä tilanteessa koko homma saatta viime hetkillä mennä aivan p*rseelleen. Tässä tulee oma aktiivisuus suureen rooliin. Olen jo nyt alkanut kyselemään muilta valmentajilta ja urheilijoilta, josko voisimme yhdistää treenejä ensi kaudella. Meikäläinen on valmis vaihtamaan myös tarvittaessa maisemaa. Lisäksi olen alkanut opiskelemaan itse. Oma valmentajani (isäpuoleni Robin) tekee kolmivuorotyötä ja ei ole virallisia valmentajatutkintoja käynyt. En tätä häneltä voisikaan kaiken päälle, mitä hän jo eteeni tekee vaatia, joten tänä vuonna on nenä mennyt kirjallisuuteen sekä erilaisiin tutkimuksiin siitä, miten urheilu-uraa voisi edistää. Paljon kysellään apuja muiltakin valmentajilta, mutta osa on niin ylibuukattuja, että pelkästään heidän kiinni saaminen on haaste. Treenien järjestäminen on melkein sulaa mahdottomuutta. Tästä huolimatta niitä pyritään järjestämään. Osaavasta valmennuksesta kannattaa myös maksaa ja tästä esimerkkinä on oma voimavalmentajani.

 

Urheiluun aivan kaiken pistäminen on pelottavaa ja vaikeaa. Sen oman oikean tyylin löytäminen vasta hankalaa onkin. Itsekin olen tehnyt paljon virheitä urallani. Yhden suurimman tein ammattikorkeakoulussa. Olen ihminen, kuka tarvitsee varasuunnitelman. Tämä tarkoitti omalla kohdallani tutkintoa. Koulu on mielestäni erinomainen vastapaino urheilulle. Itse en yksinkertaisesti voi pelkästään urheilla, koska menisin hulluksi. Koulu tosin lähti hivenen hanskasta. Keskinkertainen suoritus ei riittänyt. Ei todellakaan. Unohtamatta, että tietynlainen surkuhupaisa tilanne kävi, kun huomasin löytäneeni toisen intohimoni; yrittäjyyden. Nämä asiat aiheuttivat sen, että kokonaiskuormituksesta tuli liian suuri ja lopputuloksena oli pään hajoaminen. Jälkiviisaana olisi pitänyt vetää oikeasti vasemmalla kädellä koulu. Sekin olisi varmasti ollut riittävän hyvä suoritus. Tietenkään koulun penkissä en sitä tajunnut.

Processed with VSCO with a5 preset

 

Suomessa yleisurheileminen ei ole helppoa. Jos täältä ponnistetaan tuollaisiin kekkereihin kuin MM-kisat, on kyseessä todella kova yksilö, kuka on duunia sen saavutuksen eteen tehnyt niin paljon, että kenelläkään ei ole varaa huudella sanoja turisti tai luovuttaja. Jokainen urheilija on siellä tekemässä sitä omaa juttuaan ja tavoittelemassa omia unelmiaan. Ei siellä olla velkaa Suomen kansalle mistään.

 

Fakta kuitenkin on, että muiden tekemisiin on vaikea vaikuttaa ja ajatusmallit muuttuvat hitaasti. Seurojen saatika liittojen toiminnan muutokset ottavat aikaa ja yleiseen ilmapiiriin vaikuttaminen on haastavaa. Unohtamatta, että muutokset näissä kestävät sen verran kauan, että siinä on yhden jos toisenkin ura tullut ja mennyt aikoja sitten. Asia, mihin kuitenkin itse voin vaikuttaa tavalla tai toisella on oma tekeminen, panostus sekä asenne. Nyt kun uraa on vähemmän edessä kuin takana, olen todella alkanut pohtimaan niitä asioita, jotka veisivät urheiluani eteenpäin. Minulla on vain yksi urheilu-ura ja siinäkin tulee ikäraja jossain kohtaa vastaan. Omia valintoja täytyy oikeasti miettiä ja tekemistä tulee katsoa objektiivisten lasien läpi. Olla rehellinen itselleen.

 

Olisiko asioita, mitä voisin tehdä paremmin? Voisinko kehittää omaa toimintaani jotenkin? Teenkö oikeita valintoja? Olisiko sittenkin se tuhat euroa, joka menee kahden viikon etelän leiriin järkevämpää sijoittaa vuoden lihashuoltoon? Onko rahattomuus todella tilanne, mille en mitään voi? Onko tosiaan jokainen tilanne sellainen, mihin en itse pysty vaikuttamaan? Teenkö asiat optimaalisella tavalla? Suomessa tilanne on mikä on ja se ei ainakaan minun urani aikana tule paremmaksi muuttumaan. Ulkoiset tekijät vaikuttavat urheilu-uriin ja yksilöurheilussa hyvä tukipiiri ja tiimi ovat elintärkeitä.

 

Kuitenkin tästä kaikesta huolimatta suurin vastuu omasta urastani, on minulla itselläni.

Avainsanat: ,

Uudempi

Vanhempi

Saatat myös pitää

Matka Kalevan kisoihin

ke 19.7.2017

Menoa ja meinikiä on riittänyt! Alkuun kiteytys, mitä tähän omaan… Lue koko kirjoitus

Työ tulosten takana

to 15.6.2017

Yksi suurimmista tavoitteistani täällä blogissa on tuoda… Lue koko kirjoitus

Valinnan vaikeus

to 27.4.2017

Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ”nykyaika” on… Lue koko kirjoitus