Surffileiri Balilla

Arki | sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Ja seikkailu jatkuu! Edellisestä postauksesta pystyi ehkä rivien välistä lukemaan, että oma loman aloitus ei ihan stressittömästi sujunut, mutta nyt Balin Canggu ja surffileiri jo häämöttää auton ikkunasta. Kaikesta huolimatta maahan pääsin livahtamaan ja matkalaukku pyöri iloisesti minua hakemaan tulleen auton takarontissa.

 

20 kilometrin matka Cangguun (matka, mikä ruuhkan takia kesti 1,5 tuntia) sujui mukavasti kuskin tarinoita kuunnellen. En kuollaksenikaan muista kuskin nimeä (olen aivan järjettömän huono muistamaan ihmisten nimiä), mutta kutsutaan häntä nyt vaikka Penaksi. Pena oli syntynyt Balilla ja asunut täällä koko ikänsä, joten tarinoita hänellä saaresta riitti. Pena varoitti minua Balilla olevista hypnotisoijista, jotka koskevat sinua ja saavat tämän jälkeen tekemään, mitä ikinä haluavat. Tässä tapauksessa tulee hypnotisoijaa koskea heti takaisin, koska tämä on ilmeisesti ainoa tapa ”rikkoa” hypnoosi. Hikisen automatkan aikana selvisi myös, että Pena ei osaa uida. En osannut päättää kumpi oli mielenkiintoisempi aihe. Ryöstelevät hypnotisoijat vai fakta, että ihminen joka asuu saarella, mikä on kuuluisa surffauksesta, ei osaa uida. Kamalasti teki mieli kysyä, että mitä Pena meinaa tehdä, jos tsunami iskee. Hän oli sen verran mukava mies, että päätin hillitä itseni ja keskittyä miettimään omaa taktiikkaa hypnotisoijan iskiessä. Päätin mielessäni, että kosken jokaista ihmistä takaisin, joka koskee minua… Toki tässä saattaa tulla muutamia väärinkäsityksiä esim ihan ravintoloissa tai surffatessa, mutta ei sitä voi koskaan olla liian varovainen!

Meno siis Balin teillä oli enemmän tai vähemmän tällaista. Ainoa oikea kuvaus tästä on "hallittua kaaosta".

Meno siis Balin teillä oli enemmän tai vähemmän tällaista. Ainoa oikea kuvaus tästä on ”hallittua kaaosta”.

 

Matka meni mukavasti ja pian olimmekin perillä Kimasurfissa. Täytyy kyllä sanoa, että siinä tervetulodrinkki kädessä Kiman paikkoja kierrellessä alkoi oma leuka lähenemään kovaa vauhtia maanpintaa. Meikäläinen luuli, että paratiisiin pääsemiseksi täytyy elää kiltisti ja kuolla sitten suurempien voimien kanssa sovussa, mutta olin väärässä. Ei sitä näemmä Balia kauemmaksi tarvitse mennä.

Processed with VSCO with a5 preset

 

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with nc preset

Processed with VSCO with nc preset

Näitä maisemia kierrellessä pohdin, että eiköhän meikäläinen juuri ja juuri täällä pysty sen kaksi viikkoa olemaan. Vaikka onhan tämä Suomen syksy toki aikaa, mitä ei missään nimessä tahtoisi missata, mutta jos nyt tämän(kin) kerran pakenen. Hymy oli leveä.

 

Matkalaukku vietiin huoneeseen, missä toistaiseksi majoituin vielä yksin, vaikka makuupaikat kuudelle ihmiselle oli. Pad thai ja mangosiideri lämmittelivät vielä mahassa, kun matka (luonnollisesti) suuntautui merelle uimaan. Tassuttelin rannalle auringonpaahtessa, mitä voi kuvailla ainoastaan sanalla inferno, (meikäläinen oli tässä kohtaa vielä täysin albiinona ja ihosolut alkoivat jo lentokentältä ulos astuessa huutamanaan MELANOOMA!) mutta onneksi allekirjoittaneen jo 24-vuotiaana alkanut kolmenkympin kriisi sai ostamaan lasten +50 aurinkorasvoja, joten ei huolta!

 

Rannalla vastaan tuli seuraava ihmetys, kun hiekka oli mustaa. Mikäs homma tämä tälläinen on? Jos se ihan ”tavallinen” hiekka polttelee siellä jalkapohjissa, niin voin kertoa, että tuo musta polttaa sekunnissa rakot, jotka ulottuvat luuhun asti. Tosin mikään ei omaa lapsenmielistä iloa voinut horjuttaa, koska meri häämötti noin 20 metrin päässä. Iloisesti hypellen (tai no iloisesti ja iloisesti, oli pakko hypellä, koska se hiekka oli aivan perkeleen kuumaa ja samalla muutaman v**** p*rkeleen ilmoille päästäen) merta kohti kirmasin. Vaatteet pois ja pää edellä kohti tuntematonta!

 

Tästä tulee mahtavaa.

surffaus balilla

 

Päivä kaksi leirillä ja ensimmäinen kosketus surffaamiseen

 

Jee jee JEE tästä se lähtee! Mitään hajua mistään. En tiedä kuinka laudalle noustaan. Ei mitään tietoa, mitä tehdään, kun aalto tulee tai jos toinen surffaaja on törmäämässä minuun, mutta aivan sama! Tää on niin siistiä! 

 

Nämä ajatukset pyörivät päässäni Kiman respan edessä samalla, kun katselin yhden ohjaajista levittävän vahaa minulle valitsemansa laudan pinnalle. Laudan numero oli 35 ja päätin, että siitä tulee uusi onnennumeroni. Pian olisi lähtö paikkaan nimeltä ”66” tai tuttavammin ”Douple 6″ jonne  ensikertalaiset vietiin opettelamaan hallittua hukkumista eli surffausta. Allekirjoittanut sekä autollinen muita surffiammattilaisia lähti aamun sarastaessa eli kello 06:00 matkaan. Pystyin jo näkemään itseni ratsastamassa aalloilla tukka hulmuten auringonnoustessa taustalla. Pystyin jo tuntemaan sen hiekan, joka raivaa tiensä paikkoihin, joihin hiekkaa ei koskaan saisi mennä. Ai että sitä ilon ja energian määrää! Pääsimme noin 30 minuutin ajon jälkeen perille, nyt ulos autosta ja rantaa kohti!

 

Toki ennen mereen menoa piti opetalla muutama enemmän tai vähemmän tärkeä yksityiskohta. Näiden yksityiskohtien joukossa oli muun muassa neuvot siitä, miten laudalle noustaan, oikea asento laudan päällä ja niinkin yksinkertainen juttu, kuin se, miten laudan naru laitetaan oikea oppisesti nilkkaan kiinni (siis se naru, mikä estää sen laudan karkaamisen avomerelle, samalla kun harjoittelet aallon alla hallittua hukkumista). Vaikka adrenaliinia ja energiaa oli kuin 16-vuotiaalla teinipojalla, joka on juuri vetänyt lavallisen energiajuomaa, niin ymmärsin pitää naamani kiinni ja keskittyä neuvoihin. Pian kuitenkin alkukoulutus ja lämmittely oli tehtynä ja oli aika. Se on menoa nyt!

 

Ja kyllä, nämä ovat ihan oikeasti kuvia ensimmäisestä surffikerrastani.

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with a5 preset

Processed with VSCO with a5 preset

Tämä kuva aika hyvin kiteyttää omat fiilikset. Rash vest eli tuo paita on Asennesurffilta ja koodilla nooratoivo10 saa heidän tuotteistaan 10% alen. Jos menette joskus surffileirille, niin suosittelen jonkin paidan hankkimista, koska a) palaminen ja b) lauta voi hiertää aika pahojaki naarmuja rintakehään.

Tämä kuva aika hyvin kiteyttää omat fiilikset. Rash vest saatu Asennesurfilta ja siitäkin koodilla nooratoivo10 saa sen 10 pinnaa alea.

 

Se oli siinä, rakkautta ensisilmäyksellä. Olin täysin myyty. Tämä on niin mun juttu.

 

Itselläni oli paljon suunnitelmia tuolle lomalle; tahdon nähdä Balia, vähän joogata, meditoida ja tehdä kaikkea jännää. Toisin kävi. Meikäläinen surffasi. Lähes joka päivä, kaksi kertaa päivässä. Menin yleensä ensimmäisten joukossa veteen ja olin aina siinä porukassa keille nostettiin yksi sormi sen merkiksi, että tämä on viimeinen aaltonne. Oma uusi heroiini oli löytynyt.

 

Tosin kaikesta innostani huolimatta huomasin, että tässäkin lajissa täytyy pitää lepopäiviä. Ensimäinen tuli parin päivän jälkeen, koska kädet olivat niin kipeinä, että melkein jouduin ottamaan lääkettä niihin. Lisäksi yhtenä päivänä emme päässet surffaamaan, koska aallot olivat niin isoja, että se oli jo melko vaarallista. Ja tuli sitä yksi päiväretki suomalaisporukalla Ubudiin tehtyä (siitä lisää myöhemmin) mutta suurin osa reissustani meni tietyllä kaavalla ja sen keskiössä oli surffaus.

 

Pistetään kuitenkin tässä kohtaa hommat poikki ettei mene kymmenen sivun mittaiseksi tämä oma jorina. Seuraavassa postauksessa tulee juttua otsikolla ”Normipäivä Balilla surffaamassa” missä avaan ihan suoraan millaista se meno siellä leirillä oli. Ajattelin myös jakaa omaa viisautta siitä, mitä kannattaa ottaa mukaan/huomioon, kun Balille lähtee. Passin voimassaolon varmaan jokainen oma lukijani ainakin osaa tarkistaa ;P

 

 

 

 

Avainsanat: , ,

Saatat myös pitää

Eat, surf, sleep

su 29.10.2017

Makaan autuaassa koomassa sängyssäni sikiöasennossa ja halaan… Lue koko kirjoitus

Unelmana surffaus Balilla

su 1.10.2017

Se oli siinä. Tätä postausta kirjoittaessa takamus istuu tukevasti… Lue koko kirjoitus