Unelmana surffaus Balilla

Arki | sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Se oli siinä. Tätä postausta kirjoittaessa takamus istuu tukevasti takaisin Suomeen suuntaavassa Quatarin lentokoneen penkissä. Nenästä tulee tavaraa sellaisella tahdilla, että tässä vaiheessa osan on jo oltava aivosoluja. Asia, mikä sinänsä on melko huolestuttava, koska ei niitä nyt mitenkään niin paljoa ylimääräisenä loju, että jäljellä olevista tahtoisin luopua. Noh minkäs voit. Ääni kuulostaa siltä kuin olisin vetänyt 50 vuotta puolet päivästä wiskiä sikareiden kera ja toisen puolen olisin viettänyt työskentelemässä maksullisella puhelinlinjalla. Iho on saanut inspiraation nahkaansa luovasta liskosta ja hilseilee niin paljon, että harkitse Head and Shouldersin ostamista ihan kosteusvoiteeksi. Toki hyvä puoli on, että hilseily helpottaa järkyttävää kutinaa, minkä noin 350 ötökänpuremaa erinäisissä paikoissa aiheuttaa.

 

Tässä vaiheessa 30 tuntia kestänyt matkustus alkaa aivan keijukaisen henkäyksen verran jo v*tuttaa. Löyhkään samalle, miltä voisin kuvitella kiekkojoukkueen pesemättömän pukukopin haisevan ja jalassa on lievä ruton alku, koska siellä on pala koralliriuttaa viihtynyt nyt reilun viikon verran. Ja kaikesta tästä huolimatta naamalla on häikäisevän leveä hymy. Takana on 13 päivän surffileiri Balilla ja saanen sanoa, että kyseessä oli ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista 13 päivästä.

Kelataanpa alkuun.

 

Processed with VSCO with a5 preset

 

Noin 1,5 viikkoa ennen lähtöä

Istuskelen kotona lattialla ja pohdin orastavaa kilpailukauden päättymistä. Mitähän sitä tekisi neljän viikon loman aikana? Ei ole ketään kotona kenen takia jäädä. Vielä ollaan nuoria, villejä ja vapaita. Suomen syksy on suurinpiirtein yhtä miellyttävä kuin hammastikku silmässä, joten on tässä jotain peliliikkeitä tehtävä. Mitäs kaikkea sillä omalla Bucketlistilla (=lista asioista, mitä tahdon elämässäni tehdä) olikaan? Aivan se Bali. Niin ja siellä on myös yksin matkustaminen siitäkin huolimatta, että puolet perheestä sanoo, että minut kidnapataan, raiskataan ja murhataan. Toki sopivan tasapainon luo se, että toinen puoli perheestä potkii lähtemään. ”Kerran sitä vaan eletään!” Ja tietenkin surffaus. Ah surffaus. Asia, mitä olen ikuisuuden tahtonut kokeilla, mutta syystä tai toisesta se on jäänyt. Homma näyttää niin törkeän siistiltä. Tässä vaiheessa silmissäni kiilsivät kuvat vihreistä palmuista, upeista sinisistä aalloista, henkeäsalpaavista auringonlaskuista, söpöistä surffipojista sekä itsestäni keskellä aaltoja tarraamassa henkeni kaupalla surffilautaan äitiä huutaen. Mielikuva oli sen verran vakuuttava ja houkutteleva, että ei se takaraivosta suostunut poistumaan. Aloin Googlailemaan tietoa Balista sekä surffileireistä ja pistin muutamaan paikkaan sähköpostiakin. Yksi näistä oli suomalainen yritys nimeltä Asennesurf.  He ovat enemmän tuttuja komeista vermeistään ja ainakin tamperelaisile myös suppausta tarjoavasta pistestään Pyynikin kupeessa. Näiden lisäksi he järkkäävät surffileirejä Balilla. Sain Asenteelta kiinni Villen  ketä pommitin erilaisilla kysymyksillä. Ville oli mielettömän avulias ja vastasi kärsivällisesti tyhmimpiinkin tiedusteluihini (niitä tuli meinaan aika paljon, koska tuo yksin uuteen maahan lähteminen ihan hiiren verran jännitti.) Kerroin tilanteeni: mitä haen ja millä mielellä lähden. Toisin sanoen maalailin hänelle tuon yllä olevan mielikuvani minusta ratsastamassa aalloilla kohti auringonlaskua ruskettuneiden surffipoikien ihaillessa taustalla. Ville sanoi, että Canggu voisi olla minun paikkani. Tosiaan Asenne järjestää suomalaisille surffileirejä Balilla yhteistyössä Kimasurfin kanssa, mutta ikävä kyllä Asenteen tämän vuoden leirille (5.11.-19.11.2017) en päässyt, koska aikataulut eivät kohdanneet. Se oli harmi, mutta ylimenokautta ei voi siirrellä, joten elämä on. Kimasurfin leirille voisin kuitenkin mennä ja Ville sitä suosittelikin minulle.

 

Asenteen tyypit olivat muuten sen verran loistavia ja muutenkin tykkäsin todella paljon heidän tuotteistaan, että päätettiin tehdä yhteistyötä. Koodilla nooratoivo10 saakin 10% alennuksen heidän tuotteistaan. Jos siis tykkäät surffaus henkisistä asennetta omaavista suomalaisen yrityksen vermeistä, niin käyppä tsekkaan tuotteet täältä. 

Tässä vähän vibaa Balin suunnalta. Lippis ja arskat ovat heiltä. Tehtiin Asenteen kanssa yhteistyösoppari, että meikän kauta saa 10% alen koodilla nooratoivo10 eli jos kiinnostaa todella siistit vermeet, niin käykääpä tsekkaan https://www.asennesurf.com/?ref=5

Tässä vähän vibaa Balin suunnalta. Lippis täältä ja arskat täältä.

Pistin Googlen laulamaan ja tutustuin Kimaan ja Cangguun. Pyörittelin ajatusta koko reissusta muutaman päivän (Lue: pelotti niin pirusti etten uskaltanut tehdä peliliikkeitä) Mitä jos en pärjää siellä? Jos tulee kamalan yksinäistä? Jos meikä kidnapataan ja myydään valkoisesksi orjaksi jonkun kellariin? Ei saatana. Yhtenä iltapäivänä pyörittely kuitenkin loppui. Huomasin Facebookin Lentodiilit sivuilta, että Balille sai lentoja 400 eurolla. Jep, se on siinä. Annetaan palaa! Siltä istumalta ostin lennot sekä varasin majoituksen Kiman yhdestä kuuden hengen dorm-tyyppisestä huoneesta. Se on menoa nyt.

Tälläiset paikat odottaisivat Balilla

Tälläiset paikat odottaisivat Canggun leirillä

 

20 tuntia ennen lennon lähtöä

”Jee jee meikä menee Balille kahdeksi viikoksi opetelemaan surffausta!! Niin siistiä! Tämä se vasta on elämää!” Pakkaus oli kovassa vauhdissa ja musiikki pauhasi yksiössäni. Kaverini vinkkasi, että ulkoministeriöön kannattaa joku ilmoitus tehdä, kun matkustaa. Tein työtä käskettynä ja Googlailin asiaa ja täyttelin erilaisia lippuja ja lappuja. Siellä lomakkeissa kysyttiin osoitetta missä olisin ja aloin sitten kaivamaan Kimalta saamiani sähköposteja. Muutaman mutkan kautta huomasin yhden infopaketin pienellä präntäytyn lauseen. ”Passin täytyy olla vähintään kuusi kuukautta voimassa saapumisesta. Muuten et pääse maahan.” Ja siis mitä häh?! Kuusi kuukautta!? Ei saatana! Olin kuullut kolmesta kuukaudesta, mutta kuudesta en. Kaivoin vauhdilla passini esiin ja luonnollisesti se oli voimassa enää 4,5 kuukautta. Hikipisarat muodostuivat otsalleni nopeammin kuin jono Tokmannin oville ilmaisten ämpärien toivossa. Järkyttävällä paniikilla soitin poliisille ja tiedustelin passista. Tässä vaiheessa lennon lähtöön oli noin 20 tuntia. Poliisin setä neuvoi hakemaan väliaikaista passia, koska en pikapassia saisi enää tämän päivän aikana. Tämän komennon jälkeen poljettiinkin keskustaan kuin Lance Armstrong konsanaan.

 

Ensimmäinen etappi oli passikuvan hankkiminen. Saavuin räkä poskella valuen likaisissa verkkareissa kuvattavaksi. Sanotaanko, että ei ihan niitä parhaimpia otoksiani se ollut, mutta samapa se. Kuvauksen jälkeen menin yhtä kovalla villivarsan vauhdilla poliisiasemalle jonottamaan. Takamus penkissä hikoillen odotin omaa vuoroani. Vihdoin kuului vuoronumeron vaihtumista merkitsevä *bling* ja kipitin tiskiä kohti. Sanoin, että nyt tarvitaan väliaikainen passi ja vauhdilla! Tiskin rouva sanoi tämän onnistuvan. All is good. Tässä kohtaa tuntui, että alan itkeä onnesta. Luojan kiitos! Reissu ei ole pilalla! Elämä voittaa! HUH! Mukava poliisitäti oli jo ojentamassa passia, kun viereiseltä tiskiltä kuului: ”Väliaikainen passi ei käy Balilla.” Siis toistappa vielä. ”Niin, että se ei käy Balilla.”  Vatsalaukkuni putosi noin Kiinaan asti. Olo oli aivan sanoinkuvaamaton. Ei käy?! Ei voi olla totta?! Kaikki oli maksettu. Kaikki valmiina lähtöön. Kaikki säätö, odotus ja suunnittelu. Täysin turhaan. En saa passia ennen lennon lähtöä. Maahan ei olisi asiaa.

 

Alahuuli alkoi väpättää.

 

Yritin kysellä ja keksiä, että mitä voisin tehdä. Soitin Indonesian Helsingin suurlähetystöön ja kysyin neuvoa. Kommentti oli, että tällä aikataululla mitään ei ole tehtävissä. Sieltä myös vahvistettiin: väliaikainen passi ei käy. Sitten soittelin Asenteen jätkille ja kerroin tilanteen. He harmittelivat ja sanoivat, että kyselevät olisiko jotain, mitä voisin tehdä. Tässä kohtaa alkoi myös lentojen selvittely. Voisinko muuttaa niitä? Otin yhteyttä lentoyhtiölleni Quatarille, mutta sieltä tuli aivan päättömiä vastauksia. Yksi sanoi, että onnistuu, mutta siirto maksaa 250 dollaria plus uuden lennon kulut. Toinen kertoi ,että jos en peru lentoa, mutta en ilmesty kentälle, niin tulee 800 dollarin no show maksu. Vähän otin itsekseni jo kierroksia, koska en ollut koskaan vastaavasta kuullut. Miten se voisi muka maksaa, jos en tule lennolle, jonka olen jo maksanut? Ei se nyt perkele niin voi mennä! Noh tässä kohtaa Asenteelta soittettiin ja sanottiin, että he ovat kuulleet ihmisten tulleen maahan passilla, mikä vanhenee kolmen kuukauden sisään. Pienen pieni Toivon kipinä alkoi syttyä. Soitin perheelleni ja tenttasin isäpuoltani sekä paljon matkaava velipuoltani ja kysyin hänen mielipidettään. Siinä sitten reilun tunnin verran analysoitiin ja mietittiin, mikä olisi järkevin toimintatapa ja mitä tulisi tehdä.

 

Lopulta selvisi, että homma voi mennä useammallakin tavalla. Pahimmassa tapauksessa pääsen Balille ja siellä päässä sanotaan, että ei ole asiaa maahan, joudun ostamaan uudet lennot takaisin Suomeen ja menetän noin tonnin verran rahaa reissusta. Ns ”välimallin” ratkaisussa minut käännytetään jo Helsinki-Vantaalla. Tämän varaan teimme toimintasuunnitelman, jossa minä kirmaan pika pikaa lentokentällä sijaitsevalle poliisiasemalle kysymään saanko pikapassin samalle päivälle. Jos saan, niin ostan uudet lennot samaiselle illalle, jolloin menettäisin ”vain” alkuperäiset lennot. Lisäksi yksi vaihtoehto oli ostaa siltä istumalta suoraan uudet lennot parin päivän päähän ja selvittää passi asiat sinä aikana. Sanotaanko, että tässä vaiheessa lomafiilis loisti poissaolollaan. Tuo lentoa edeltävä 20 tuntia oli yhtä jatkuvaa paniikkikohtausta, itkua ja oman pään hakkaamista siitä, kuinka tyhmä ihminen voi olla. Itse en tuota passi asiaa huomannut, joten syyttävä sormi osoitti vain ja ainoastaan minua. Tässä kohtaa oli jo ilta, lennon lähtöön 13 tuntia ja oma olo oli sellainen, että otan vaihtoehdon ”En mitään yllä mainituista” ja hyppään parvekkeelta alas.

 

Sitten tuli päätöksien aika. Noh eipä siinä mitään, pelataan upporikasta tai rutiköyhää. Meikä lähtee kokeileen kuinka pitkälle tuolla passilla päästään. Nyt epätoivoine yritys ottaa unta silmään ja muutaman tunnin päästä lähdetäänkin kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa.

lomallebalile

Voin kertoa, että salakujettajaa allekirjoittaneesta ei koskaan kyllä tule. Stressitasot olivat sellaista luokkaa, että olen melko varma, että sain itselleni mahahaavan taiottua tämän sekoilun aikana.

 

Strategiani lentoasemalla oli selvä: häiritse kaikkia mahdollisimman paljon, tarvittaessa esitä tyhmää ja ÄLÄ purskada spontaanisti itkuun. Helsingin päässä menin yhtenä hymynä lentoyhtiön tiskille ja aloin höpöttelemään niitä näitä. Tarkoitus oli hämätä työntekijää, jotta tuo orastava passin vanhentuminen menisi ohi. Kyselin kuulumisia ja kerroin, että menen ensimmäistä kertaa yksin matkustamaan.  Ja niin siinä vain kävi, että kolme minuuttia myöhemmin meikällä oli boarding pass kädessä. WUHUU! Kyllä olo helpottui! Noin minuutiksi. Sitten muistin, että ei tämä vielä tässä ole. Vielä on koneeseen meneminen sekä Dohassa koneen vaihto. Unohtamatta Balin pään tarkastuksia. Onneksi koneeseen pääsin hyvin ja Dohan vaihdot yms menivät ilman mitään ongelmia, vaikka niissäkin hikoilin, kuin prostituoitu kirkonpenkissä. Vihdoin alkoi maaliviiva häämöttää. Olin Balin lentokentällä jonottamassa passin sekä viisumin tarkastusta. Tässä se nyt oli. Viimeinen etappi. Taktiikka oli selvä edelleen: hymyile, ole mukava ja tarvittaessa pelaa ”Olen tyhmä itkevä nainen” korttisi.

 

Se kortti piti pelata.

 

Tarkastuksessa huomattiin, että passini oli menossa vanhaksi ja minut ohjattiin sivuhuoneisiin. Pää painuksissa kävelin virkapukuisen miehen perässä huoneeseen, mihin kaikki unelmat menevät kuolemaan (oli meinaan aika ankea). Siellä sitten selitin alahuuli väpättäen, että en tiennyt tästä, minulla on leirit maksettuna ja lennot takaisin ostettuna. Näytin kaikki dokumentit ja kysyin, että eikö ole mitään, mitä voisin tehdä. Eikö olisi jotain erikoisviisumia, minkä voisin hankkia? ”No there is nothing you can do.”  Tässä vaiheessa alkoi jo ihan tosissaan jännittää. Ei saatana. Meikä oikeesti käännytetään. Mies lähti huoneesta passini sekä muiden dokumenttien kanssa samalla, kun itse hakkasin päätäni pöytään ja kirosin omaa tyhmyyttäni. Siellä ankeassa huoneessa istuin yksin ja aloin rukoilemaan suurempia voimia avuksi. Mies palasi noin viiden tunnin (ok se oli 10 minuuttia, mutta tuntui viideltä tunnilta) kuluttua takaisin huoneeseen. Oven kolahtaessa avaamisen merkiksi pistin naamalleni parhaan ”Olen paniikissa, itkevä, yksin matkustava nainen, auta minua” –ilmeeni ja kysyin, että mikä on tilanne. Virkailija ojensi passin käteeni ja sanoi: ”It’s ok you can go.”

 

Tunne mikä valtasi kroppani oli jotain aivan uskomatonta. Siis pääsen maahan? Kaikki on ok? Teki mieli kiljua riemusta, mutta tässä kohtaa sain hillittyä itseni. Kiitin miestä koko sydämeni pohjasta samalla, kun yritin livistää mahdollisimman nopeasti kentältä ulos. Kun jalka kosketti lentokentän ulkokivetystä ja naamalle lävähti Balin 30 astetta levitin käteni ja sanoin ”Luojan kiitos!”. Olen perillä! Uskomatonta. Tästä se lähtee! Oma seikkailuni Balilla!

 

Naama naantalin aurinkona kävelin kuskin kanssa pakuun, jonka päätepysäkkinä oli Canggu ja Kimasurfin leiri, mutta itse leiristä lisää myöhemmin.

Processed with VSCO with a5 preset

Lomalla viimeinkin!

Olin lomalla viimeinkin!

Avainsanat: , , ,

Uudempi

Vanhempi

Saatat myös pitää

Eat, surf, sleep

su 29.10.2017

Makaan autuaassa koomassa sängyssäni sikiöasennossa ja halaan… Lue koko kirjoitus

Surffileiri Balilla

su 8.10.2017

Ja seikkailu jatkuu! Edellisestä postauksesta pystyi ehkä rivien… Lue koko kirjoitus