Pakit

Arki | sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

On tämä sinkkuna oleminen välillä shaissea. Siis ihan suoraan sanottuna. Ja älkää käsittäkö väärin, monella tavalla sinkkuna on aivan mahtavaa ja viihdyn loistavasti suurimman osan ajasta itsekseni. Silloin homma vaan menee persiilleen, kun annat jonkun kaksilahkeisen mennä ihon alle sekoittamaan tuon vaivalla rakentamasi ”Zen –tilan”. Ja vielä enemmän ne menevät päin honkia, kun se lopputulema koko sopassa onkin *rumpujen pärinää* pakit. Käydäänpä näitä psykoosin vaiheita läpi.

 

Alkukontakti

Homma alkaa aina kiinnostuksen heräämisellä. Oli se sitten livenä ulkona, avannossa, yleisurheilukentällä, Tinderissä tai vaikka siellä somessa, niin jotenkin se toinen osapuoli pöllähtää siihen elämääsi ja saa kiinnostuksesi heräämään. ”Onpas tuo nyt jotenkin vangitseva persoona. Vaikuttaapa hän hauskalta ja fiksulta. Vitsit miten upea hymy ja silmät. AI ETTÄ MITEN KUUMA!” Ajatuksenjuoksu vaihtelee varmaan ihmisestä riippuen, mutta jotain tuon tapaista saattaa siellä pääkoppassa liikkua.

Kun vihdoin löydät sen jäbän ketä katot näillä silmillä.

Kun vihdoin löydät sen jäbän ketä katot näillä silmillä.

Homma tuosta sitten alkaa edetä tavalla tai toisella. Viestittely, näkeminen, tutustuminen jne jne. Mistä yleensä sen oikean tyypin kanssa mennäänkin kohtalaisen nopeasti seuraavaan vaiheeseen:

 

Ihastuminen

 

Ah ihastuminen. Tuo kaiken pahan alku ja juuri. Vatsanpohjassa kutkuttaa ihanasti (ei sillain ruokamyrkytys tavalla, vaan sellaisella olet syönyt äidin rakkaudella tekemää lempiruokaasi tavalla) ja ilmassa väreilee. Vaaleanpunaisia sydämiä leijuu joka puolella. Sää on upea, vaikka lunta tulisi kuin juhannuksena konsanaan. Jokainen radiosta kuultu rakkauslaulu kertoo juuri sinun elämästäsi ja kelailet itseksesi, että kyllä se Lauri Tähkä on fiksu mies, kun tietää, että minusta ON tulossa tulevana suvena morsian. Ruoka maistuu mahtavalle, vaikka lautasella olisi kissanruokaa ja naamaan sattuu, koska hymyilet jatkuvasti. Kaikki on niin ällöttävän vaaleanpunaisen hötön ja yksisarvisten peittämää, että pikkutytötkin oksentavat nukketaloihinsa.

 

Ja koska ihastuminen tekee sinut haavoittuvaiseksi tavalla, mitä on vaikea joskus kestää, niin tätä seuraa ihastumisen ei niin haluttu seuraus:

 

Tykkääköhän se musta? -psykoosit

Jep. Tämä. Etenkin jos se kaksilahkeinen on sellainen, kuka ei nyt mitenkään ylitsevuotavasti mielipiteitään/tunteitaan/ajatuksiaan jaa. Tätä seuraakin asia, mikä itselleni ei muualla elämässä kovin tuttua ole ollut. Nimittäin ylianalysointi. En ole tajunnut, kuinka uskomattoman ylikierroksilla nuo omat aivot voivat käydä. Siis aivokapasiteetti alkaa olla luokkaa Stephen Hawking, mutta ikävä kyllä se kapasiteetti on vain ja ainoastaan käytettävissä tämän ihastuksen ylianalysointiin. Jokainen saatanan pilkku ja piste pitää arvioida viestittelyissä. Jokainen ele, kosketus, kosketuksen puuttuminen, äänenpaino ja sana tutkitaan sellaisella intensiteetillä, että CSI:in parhaat tutkijat katsovat kateellisena vierestä. Epävarmuus ja ahdistus aiheuttavat sinulle mahahaavan ja apteekin tädit tietävät sinut nimeltä ja osaavat hakea närästyslääkkeet valmiiksi tiskille, kun astut ovista sisään.

Ei saatana.

Tosin sitten, kun/jos se toinen osapuoli antaa sitä vihreää (todellisuudessa sellaista likaisen keltaista valoa) niin päästään tämän tunteiden vuoristoradan siihen vaiheeseen, missä ajatuksissasi kävelet treeneissä aitoja päin ja kauppaan mennessä törmäät valotolppaan, koska pää on sen verran pilvissä.

 

mietintää

 

Unelmointi ja pilvilinnojen rakentelu

 

Juu pilvilinnat. Onhan se nyt ihanaa antaa sen ajatuksen juoksun lähteä ”vähän” laukalle. (Siis sellaiselle laukalle, että jokainen steroideilla höystetty musta orikin jäisi 100m sprintissä 90m päähän siitä ”vähän laukalle” lähteneestä ajatuksesta) Aamukahvia kotona juodessasi huomaat huiskivasi pois niitä mielikuvituskärpäsiä, jotka siellä pään sisällä unelmoidessasi jo lentelevät sieraimiisi kaikilla niillä tulevilla romanttisilla rannalla tehdyillä ratsastuslenkeillä. Kuulet kuinka sen vitivalkoisen rotuarabialaisen hevosen kaviot iskevät sitä täydellisen valkoista rantahiekkaa samalla, kun delfiinit hyppivät merellä voltteja. Onhan se kamalan kivaa suunnitella sitä tulevaa, valita häämekkoja ja miettiä, kuinka se toinen on absoluuttisen täydellinen ihana hanipöö söpöliini, kenessä ei ole yhtään vikaa. Varmasti hänen pierutkin haisevat ruusuille. Jos siis tämä hanipöö piereskelisi, mutta koska hän on täydellinen, niin hän ei luonnollisesti sellaista tee, koska sinulla on vaaleanpunaiset lasit liimattuna erikeepperillä naaman ja koska pilvilinnoissa ei tunneta saa piereskely.

 

Koen kuitenkin tässä kohtaa tehtäväkseni jakaa viisautta: ÄLÄ SAATANA RAKENNA NIITÄ PILVILLINNOJA! Ei. Älä tee sitä! Se on ansa. Kun sinne pääkoppaan alkaa muotoutua kivijalka sille järvenrannalla sijaitsevalle idylliselle omakotitalolle, niin hae sitä dynamiittia ja räjäytä se hökkeli matalaksi. Joka kerta kun se valkoinen Vera Wangin mekko tulee mieleen, niin nappaa liekinheitin kauniiseen käteen ja polta se pirun rätti.

 

Usko pois. Pilvilinnojen rakentamisesta ei seuraa mitään muuta kuin ongelmia ja järisyttäviä pettymyksiä. Mahtavatkohan muuten miehet rakennella pilvilinnoja?

 

Tässä sitä kivijalkaa jo suunnitellaan.

Tässä sitä kivijalkaa jo suunnitellaan.

No oli miten oli, näistä päästään hyvin osioon:

 

Mitä oikeasti tapahtuu?

Kaiken sekoilun lomasta se todellisuus jossain kohtaa puskee läpi. Toki tässä kohtaa aikaa on kulunut x- aika ja takana on mahdollisesti useammat treffit, ehkä jopa pidempi tapailujakso tai vaikka vain ensimmäinen näkeminen, mutta oli miten oli, vaihtoehtoja on kaksi. Sellainen joka on enemmän tuolla rannalla tehtävien ratsastusretkien suunnalla tai sellainen joka päättyy lauseeseen: ”Olet mahtava tyyppi, MUTTA…”  Niih.

 

Omalla kohdalla hommat (kuten ehkä kovimmat Cluedo-mestarit saattoivat otsikkoa lukiessaan päätellä) päättyi tuohon ”Olet mahtava tyyppi, MUTTA”  ja vaihto tehtiin toiseen. Sanotaanko, että eihän nuo pakit mitään ihan parasta herkkua ole. Se paskan fiiliksen määrä on aika hyvin suhteessa siihen, kuinka paljon siitä vastapuolesta tykkäsi ja kuinka kauan sitä säätämistä kerettiin harrastamaan ennen tuota aikaisempaa lausahdusta. Mutta onnekseni meikällä olikin jo tämän homman seuraava vaihe hyvin hallussa.

 

Rituaalit

Vaikka monella tavalla koen olevani melkoisen looginen ja järkiperäinen tyyppi, niin näissä tunne-elämän asioissa ja yleensäkin parisuhdeasioissa sekä järki että logiikka tuntuvat aika ajoin loistavan poissaolollaan. Osallistuminen toimintaan on samaa luokkaa, kuin katsojamäärät lauantaiaamuna pidettävään eduskunnan kyselytuntiin; Aika hiljaiselta näyttää. Siksi olenkin niitä rituaaleja luonut hetkille (joista Vuosi sinkkuna postauksessa jo kerroinkin), kun se elämä potkii ja olen sataprosenttisen varma, että kuolen yksin ja alan jo rakentelemaan Doodleen avointa kalenteria, missä kaverit voivat sitten yhdessä jakaa vuoroja siitä, kuka milloinkin pitää meikäläisestä huolta juhlapyhinä. Oikeastaan rituaalit on väärä sana, koska niitä on vain yksi: pefletti kainaloon ja suihkun lattialle halaamaan polvia ja parkumaan pahaa oloaan. Tilanteesta riippuen tuo parkumisaika saattaa kestää muutamasta minuutista aivan sinne toiseen ääripäähän, missä koko taloyhtiöön tulee vesivahinko. Mutta oli miten oli, tuo tunteiden käsittely (=huutoitkeminen) yleensä auttaa pääsemään seuraavaan vaiheeseen:

 

Jälkipuinti 

”Miksi mä en kelpaa? Miksi tässä kävi näin? Mikä mussa on vikana? Mä kuolen yksin, en koskaan löydä ketään.”  Tässä vaiheessa harkitset myös vakavasti Siperiaan muuttamista vain sen takia, että ei tarvitsisi koskaan tätä toista henkilöä nähdä. Lisäksi jälkipuintiin kuuluu oleellisesti 10 tunnin intensiiviset terapiaistunnot ystävien kanssa, missä käydään palttia rallaa 100% samat asiat jokaisella kerralla läpi. Mutta ne nyt on vain käytävä. Suuressa roolissa on myös suklaa. Lisäksi tyypillistä on puhelinlaskun 150 kertaistuminen ja aivosyöpä, koska osa niistä 10 tunnin terapiaistunnoista on tehty etänä. Kaiken kaikkiaan tämä vaihe on melkein yhtä suurta skeidaa kuin tuo edellinen ja usein taantumaa myös tapahtuu, jolloin se pesä suihkun lattialle uudemman kerran tehdään. Jossain vaiheessa kuitenkin huomaat jälkipuinnin auttaneen ja pääset pakkien saannin seuraavaan osioon:

 

Mitä opittiin?

Miehet on perseestä.

 

Mitä oikeasti opittiin?

Miehet on perseestä…..

No ok ei IHAN KAIKKI ole, vaikka osa onkin. Tässä vaiheessa yleensä palailee se logiikka ja järki kuvioihin, mikä auttaa huomattavasti koko asiasta ylitse pääsemisessä. Saatat jopa hyväksyä sen, että menettämäsi tyyppi ei ehkä sittenkään ollut se upea ja täydellinen prinssi ketä parempaa et koskaan tule löytämään. ”Jaa miten niin ei muka ole? NO KOSKA JUMALAUTA JOS SE ON SUN UNELMIEN PRINSSI NIIN KAI SEN NYT SAAKELI PITÄS SUN KANSSA HALUTA OLLA! Niin no joo aivan…. tavallaan ihan hyvä pointti.” Tässä kohtaa sitten listataan niitä asioita, mitä tämä kokemus ja henkilö opetti sinulle niin itsestäsi, muista ihmisistä kuin myös elämästä ja deittailusta yleensä. Toivon mukaan opit ovat sellaisia, jotka myös viet käytäntöön, etkä heti seuraavan prissin kohdalla pistä romukoppaan…

 

Elämä jatkuu

Jossain kohtaa se elämä alkaa voittaa. Se saattaa kestää muutaman päivän, viikon, kuukauden tai vaikka vuoden, mutta hiljalleen se tapahtuu. Toki tässä vaiheessa olet rakentanut sen tasoiset suojamuurit ympärillesi, että sellaista saksalaista armeijaa ei ole olemassakaan, että ne saataisiin murrettua, MUTTA SILTI jossain vaiheessa huomaat pelonsekaisin tuntein muikuilevasi jonkun kivan oloisen vastakkaisen osapuolen perään ja saatat jopa tuntea ensimmäisen perhosen hennot siiven lepatukset mahalaukussa. Ja jonain päivänä kun oikein uhkarohkea psykoosi iskee huomaat hymyileväsi tälle henkilölle ja kysyväsi: ”Moro Kukas sä oot miehiäs?

Muikuilua

Muikuilua

 

Onnekkaassa tapauksessa tuo kysymys saa tämän saman ruljanssin liikkeelle ja pian meno onkin kuin Särkänniemessä konsanaan! Tai vaihtoehtoisesti teet sen huomattavasti aikuismaisemman lähestymisen ja päätät pitää turpasi kiinni, erakoitua ja alkaa yön pikkutunneilla Googlaamaan ”Kuinka heterosta saadaan koulittua lesbo” TAI ”Missä maassa on laillista mennä naimisiin kissansa kanssa (samalla Googlaten adoptiokissoja)?” koska olet edelleen sitä mieltä, että kaikki miehet ovat perseestä.

 

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Stalkkaajia ja…

su 21.10.2018

Stalkkaajat ja ennakkoluulot! Stalkkauksesta on näin alkuun… Lue koko kirjoitus

Kaksi vuotta sinkkuna

su 16.9.2018

Kuulkaas blogi näyttää, että tuosta Vuosi sinkkuna postauksesta on… Lue koko kirjoitus

Kamalimmat treffit koskaan

ke 15.8.2018

AI ETTÄ! Muistan sen kuin eilisen. Tai noh tavallaan. Jos eilinen on… Lue koko kirjoitus