Jos urheilu loppuu?

Arki | torstai 14. kesäkuuta 2018

Tuo kysymys on tämän vuoden aikana käynyt useamman kerran korvien välissä. Ja suoraan sanottuna pelkkä ajatus ahdistaa ja kauhistuttaa. Mitä urheilun jälkeen tapahtuu?

urheilu

Olen urheillut yli 16 vuotta. Enemmän tai vähemmän (enimmäkseen enemmän) urheilu on ollut kantavana voimana arjessani, päätöksissä ja identiteetissä 17-vuotiaasta lähtien. Vaikka ongelmia (väliin melko massiivisiakin, kuten joskus olen kirjoittanut) on tullut ja lopettamisenkin partaalla on käyty, niin aina se valinta on urheiluun päätynyt. Tavoitteet, treenit, kisat, kehittyminen ja urheilu on ollut päivien pääpoittina ja kantavana voimana melkeinpä tämän koko ajan. Sen mukaan on suunniteltu arki, elämä ja tulevaisuus. Itketty surusta, onnesta, kivusta ja turhautumisesta. Nautittu perheen voimin kisoissa ja treeneissä ja saatu se palo ja merkitys elämään. Sanottu monille upeille työtarjouksille, mahdollisuuksille ja muille poluille ”Ei kiitos, nyt urheillaan”. Urheilu on tuonut uskomattoman suuria tunteita ja avannut sellaisia ovia, mitä ei varmasti olisi ilman urheilua avautunut. Se on tuonut sellaista paloa ja intohimoa elämään, mitä on joskus melko vaikeakin pukea sanoiksi. Mutta mitä sitten tapahtuu, kun se loppuu?

Kuvaaja Ari Viljanen

Tämä akillesjänne on ollut aika kova paikka. Kuntoutusta on tehty jo yli puoli vuotta ja vaikka asiat ovat menneet eteenpäin, niin ei se vieläkää kunnossa ole. Viime viikonloppuna asiat menivät niin huonoksi, että jouduin ottamaan elämäni ensimmäisen DNS:n eli en startannut toista juoksuani. Satasen juoksin buranan voimalla, mutta kipu ei helpottanut ja tuntui juoksun aikana ja sen jälkeen. 200m kisan jätin suosiolla juoksematta. Poruhan siinä tuli. Turhautuminen on aivan uskomaton, koska kunto olisi sellainen, mikä pistäisi ennätyksiä uusiksi, mutta mitäpä sillä on väliä, jos ei voi kunnolla juosta. Eikö tätä paskaa voitaisi jo saada kuntoon? Eikä huolta ainakaan helpota se, että kaksoseni ura loppui ongelmiin akillesjänteiden kanssa. Mitä jos minulle käy samalla tavalla? Mitä jos vuosien duuni päättyy siihen, että en koskaan saa ulos sellaista tulosta, mihin tiedän pystyväni? Jos ura loppuukin pakotettuna, eikä omasta tahdosta?

En osaa sanoa.

Aika synkissä vesissä on välillä menty. Tiedän, että tämän vaivan kuntoutus (jänteen paksuuntuminen) kestää kauan. Puhutaan siis vuodesta tai yli. Mutta kun noita vuosia ei enää määräänsä enempää ole. Tässä taistellaan myös aikaa vastaan. Päätimme valmentajan ja lääkärin kanssa, että nyt jalkaan pistetään kortisonia. Se ei avain onneen ole (eikä mikään riskitön vaihtoehto) mutta nyt aletaan menemään isommalla riskillä, että tänä kautena vielä pääsisin radalle. Kisaamiseen tulee kahden viikon tauko, jonka aikana tehdään korvaavia harjoitteita. Jos tämä ei auta, niin vaihtoehdot alkavat olla luokkaa lisää kortisonia tai leikkaus. On varmasti sanomattakin selvää, että leikkaus on melko äärimmäinen metodi. Vaikka osalla se on avun tuonut, on monen ura myös päättynyt leikkaukseen. On tässä välillä aika vaikea ollut pysyä positiivisena.

Processed with VSCO with a5 preset

Mistä päästään taas otsikon kysysmykseen. Mitä tapahtuu jos kilpaurheilu loppuu? En todellakaan osaa sanoa. Vaikka on monia asioita mistä nautin ja saan hyvää fiilistä, niin on vaikea uskoa, että kilpaurheilun loppumisen tuomaa aukkoa jokin pystyisi täyttää. Se kisaaminen, itsensä rääkkääminen, jännitys ja uskomaton adrenaliini kisoissa sekä kovissa treeneissä, kehittyminen ja menestymiseen pyrkiminen ovat itselle ne jutut. Vaikka arjen treeneistä ja puurtamisesta nautin, niin en tälläistä panostamista ja rääkkiä jaksaisi, jos en tahtoisi ennätyksiä ja mitaleja saada. Ei se pelkkä ”harrastaminen” kiinnosta. Välillä tulee mietittyä, että miten pitkällä sitä voisi olla muussa elämässä, jos tämän kaiken panostuksen ja energian pistäisi vaikka omaan yritykseen, työuraan tai johonkin muuhun tekemiseen.

Kyllä tässä väliin vähän pelottaa. Se on kuitenkin niin ani harva, kenen urheilu-ura vie sinne, minne sen toivoo vievän. Vaikka kuinka paljon duunia paiskoisi. Olen nyt myös huomannut, että olen henkisesti melko väsynyt. Tämä jatkuva stressi, kuntoutus, lääkekuurit, ylä- ja alamäet jalan kanssa ovat vieneet yllättävän paljon voimia. Tämä puoli vuotta kesänyt limbo alkaa näkyä. Etenkin viime viikkoina. Pää on välillä aika sumussa.

 

Tahtoisin sanoa, että pelkällä hyvällä fiiliksellä jatketaan töitä, mutta se olisi vale. Hommia jatketaan, mutta kyllä tämä mieli vaihtelee. Kuntoutus jatkuu ja fyssarien sekä lääkärien kanssa tehdään töitä. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, mutta tuo ”pakkolopettamisen” mahdollisuus pelottaa. Tilanne nyt kuitenkin on mitä on, näillä mennään eteenpäin ja Toivotaan parasta.

Avainsanat: , ,

Saatat myös pitää

Kohti kesän kisoja

su 27.5.2018

Se on sellainen homma, että kesän kisakausi alkaa kolkuttelemaan… Lue koko kirjoitus

Taudista tautiin

to 3.5.2018

Portugaliin ja sen lämpöön on saavuttu jo toistamiseen kuluneen… Lue koko kirjoitus

Olisinpa ammattiurheilija

ma 2.4.2018

Olen yleisurheillut nyt reilut 16 vuotta. Perheenjäseniä ja muutamaa… Lue koko kirjoitus