Telttaseikkailu (fiasko) Nuuksiossa

Arki | maanantai 6. elokuuta 2018

”Tiiätkö, mä en ole koskaan viettänyt yötä teltassa.” ”Täh! Et vai!? Hei! Me mennään Nuuksioon telttaileen kun tuut tänne Espooseen!” Ja oikeastaan siitä se reissu, mikä nykyään muistetaan kamalimpana ja yhtenä huutonaurun täyteisimpänä retkenä koskaan, sai alkunsa. ”En oo koskaan” -kommentista.

 

En tiedä miten se on mahdollista, mutta en ole koskaan ollut telttailemassa. Huomioiden, että tietty eränais/hillbilly meininki itsessä jossain tuolla selkärangassa on, niin koen tämän hyvin erikoiseksi asiaksi. Mutta tilanne kaikesta huolimatta oli tämä. Päätin, että nyt tähän on tultava muutos ja tuo ammottava aukko sivistyksessä, on saatava umpeen. Kyllä nyt kaikkien ainakin yksi yö kuuluu teltassa viettää?

Nuuksio

Toki kortit pöydälle; saatan olla hivenen tämän some/instagram maailman uhri. Mielikuva telttailusta oli ehkä keijukaisen pikkusormen verran virheellinen. Se sisälsi ihanan seesteisen järven metsän keskellä, retkipannussa pulppuavan aamukahvin ja hyvin nukutun yön raittiissa ilmassa, pilveltä tuntuvaan makuupussiin kääriytyneenä. Tässä mielikuvassa oli aamu, johon herään virkeänä lintujen lempeän laulun kera, samalla kun auringon ensisäteet maalaavat peilityynen järven pinkiksi ja saavat viereisellä niityllä sijaitsevat peurat nostamaan päätään suut ruohoa pursuten.

No sanotaanko, että ei se todellisuus nyt AIVAN TÄYSIN SAMALLA tavalla sujunut…

Oli ihana huomata, kuinka eräkaverini Reetta ja minä täydensimme toisiamme. Joka kerta, kun toiselta tuli jokin kohtalaisen validi kommentti tai kysymys telttailuun, niin toinen torppasi sen suorilta käsin. Koska olemme pohjimmiltamme molemmat aika rentoja muikkeleita, niin eipä niitä ideoiden torppailuja sen suuremmin kyseenlaistettua, vaan hyväksyttiin asia ja jatkettiin hommia. Toki harmillista oli, että nämä torpatut ajatukset ja kysymykset olivat sellaisia, jotka olisi ehkä kannattanut ottaa huomioon. Keskusteluthan menivät näin:

 

Noora: ”Hei Reetta, mun kaksonen sano hyvän pointin, että me ei ehkä mitään ihan telttailun ammattilaisia olla ja taisi käyttää jopa sanaa lady. Se myös heitti vitsillä, että ehkä meidän pitäs ottaa joku kiintiöpartiolainen mukaan joka voisi auttaa… No se sai mut ajatteleen, että pitäisköhän meidän kuitenkin ottaa joku tai kysellä ainakin enemmän neuvoja?”

Reetta: ”Noora! Me olemme strong independent womans ja kyllä me nyt jumankekka YKS yö teltassa pärjätään ilman apua!” (Toki Reetan puolustukseksi, hän oli kaksi yötä joskus Australiassa autiolla saarella teltassa, joten ymmärrän kyllä tuon betonilaatan vahvuisen itsevarmuuden. Alkaa meinaan Nuuksio kuulostaa kohtalaisen helpolta verrattuna siihen, että kaksi yötä pakoilet dingoja ja nälkäisiä alligaattorreita jossain päin Australiaa.)

Noora: ”No juu ok, hyvä pointti.”

Pari tuntia kuluu, kunnes juuri ennen lähtöä käydään tämä keskustelu:

Reetta: ”Hei Noora, pitäiskö meidän nyt tsekata, että on kaikki kamat mukana ja varmasti kaikki on muutenkin niiden suhteen kunnossa?”

Noora: ”No mutta oothan sä ne kamat jo kertaalleen noin niinkun suurinpiirtein kattonu?” (Samalla raotan rinkkaa ja kurkin sisään) Kyllä meillä kaikki on! Ja mehän saatiin kaikki patjat ja muut lainaan nimenomaan tätä varten kavereilta. Turha niitä sen enempään on tarkastaa. On ne kunnossa!”

Reetta: ”No juu ok, totta.”

 

Pian ovatkin naiset valmiina, rinkat (kyllä RINKAT monikossa) pakattuna ja ulko-ovi avattuna lähdön merkiksi. Tässä kohtaa purskahtelen noin viiden minuutin välein spontaaniin huutonauruun, koska en voi uskoa, että olemme menossa telttailemaan ja jokin tuolla takaraivossa sanoo, että tästä tulee massiivinen katastrofi. Mutta hei! Kerran täällä vaan eletään, seikkailut ovat hauskoja ja takapakit ovat ihan luonnollinen osa kaikkea jännää, kuten Balin reissulla sain huomata. Joten rinkat autoon ja nokka kohti Nuuksion kansallispuistoa.

telttaseikkailu

Nuuksiossa menossa telttailemaan

Päästyämme perille teen jo parkkipaikalla ensimmäisen huomion. Kaikilla muilla on reput mukana…. Meillä on KAKSI massiivista rinkkaa… Ja olemme siis yhden yön. Kysyn kuiskaten Reetalta, että miksi helvetissä kaikilla muilla on suurinpiirtein kauppakassin verran tavaraa ja me näytämme siltä, että olemme aloittamassa kuukausia kestävän laivamatkan Atlantin yli tavoitteena asuttaa uutta maata. No vastausta tähän emme tietenkään koskaan saaneet. Mitä ilmeisimmin muilla oli ehkä enemmän telttailuun sopivat tavarat tai sitten siellä oli sen tason Ramboja, että he nukkuivat havuista tehdyllä patjalla, joivat vetensä suoraan järvestä ja söivät muita telttailijoita iltapalaksi. Tiedä häntä.

 

Aloimme hiljalleen lyllertää kohti valitsemaamme yöpymispaikkaa, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä parkkipaikalta. Toki noiden rinkkojen kanssa, kipeän akilleksen kera ja 27 asteen lämmössä matka tuntui pikemminkin vuoden kestävältä pyhiinvaellukselta aavikon yli, kuin mukavalta iltakävelyltä kansallispuistossa. Toki kaikkea tätä kärsimystä helpotti ympärillä oleva upea luonto ja retkikuntamme hilpeä mieli, joka ei edelleenkaan voinut olla nauramatta tämän päähänpistomme suhteen. Tunteja kestäneen ajan kuluttua (todellisuudessa noin 50 minuuttia) saimme vihdoin tehtyä päätöksen yöpymispaikasta. Tämä se on! Noni avaappa se rinkka, niin aletaan kasaamaan telttaa! Pitkä tarina lyhyeksi: saimme teltan kasaan, mutta muutama kysymys jäi mieltä painamaan. En toki mikään teltan kasaamisekspertti ole, mutta osia jäi sen verran tuossa rakennusvaiheessa yli, että hivenen alkoi mietityttää, että pysyyköhän tämä meidän majapaikkamme yön yli pystyssä….

Telttaretkellä Espoon Nuuksiossa

Nooo teltta näytti suurinpirrtein siltä miltä teltan kuuluukin ja se pysyi ainakin omalla mittakaavalla pystyssä, joten hyvä se on! Siinä on meidän koti tulevaksi yöksi!

 

Tässä vaiheessa vuorossa oli patjojen ynnä muiden tavaroiden laittaminen. Koska lähipiirissä ei ihan hc eräilijöitä ole, niin tavarat eivät ehkä ihan sinne priiman telttailukaman kategoriaan sujahtaneet. Tarkalleen ottaen Reetta hankki kaikki tavaramme ja minun tehtäväksi jäi itseni raahaaminen Espooseen ja omasta ruokinnastani huolehtiminen. Mutta takaisin niihin nukkumistavaroihin. Meillä oli siis yksi ”foam” tyyppinen patja ja toinen pumpattava retkipatja. Foam patja oli nopeasti hoidettu homma, mutta tuon pumpattavan patjan kanssa tulikin sitten hivenen ongelmia…. Tosiaan juu patja oli pumpattava, mutta harmillista kyllä pumppu, millä patja oli tarkoitus täyttää, oli sähköllä toimiva…

 

Se huutonaurun määrä! En tiedä olenko koskaan elämässäni nauranut yhtä paljon. Koko homma oli jo tässä kohtaa enemmän tai vähemmän mennyt vihkoon, niin tämä oikeastaan vain kruunasi kokonaisuuden. Eipä siinä! Tottahan toki me keskeltä metsää yksi töpselin paikka löydetään, että saadaan patjaan ilmaa! Kyllä nyt sen verran oman elämän MacGyver henkeä on löydyttävä, että sähkö jostain pierastaan. Juu ei.

Telttaileassa Nuuksion kansallispuistossa

 

Siinä me olimme. Kaksi aikuista naista keskellä metsää teltan kera, 80 senttisen foam patjan kanssa ja vain yhdellä makuupussilla varustautuneen (meikäläinen oli siinä pakkaamisvaiheessa päättänyt, että yöllä on luvattu 25 astetta ja pärjään lakanalla, koska kuitenkin se teltta on enemmän tai vähemmän Turkkilainen sauna). Lupaus seikkailusta!

 

Eipä siinä itku auttanut markkinoilla. Kompromisseja täytyi tehdä. Makuupussi uhrattiin itselleni patjaksi, molemmat nukkuivat omien pyyhkeidensä alla lusikassa ja lakanasta tehtiin vielä lisäpeitto. Jaa niin miten se yö sitten meni? Noh tahtoisin sanoa, että nukahdin sikeään ja rauhalliseen uneen, täydellisessä lämpötilassa ja aamulla heräsin virkeänä lintujen lauluun. Todellisuudessa tärisin kylmissäni Reetan kyljessä kiinni, miettien, että millä todennäköisyydella Nuuksiossa kulkee sarjamurhaajia, samalla kun maan juurakot kaivautuivat peräreikää kohti ja korvissa kuului hyttysistä niin kova hyminä, että luulin olevani moottoritien läheisyydessä. Nukuin tasan neljä tuntia ja siinä kohtaa, kun aamulla palellessa alkoi sateen ropina hakata teltan kattoa noin kello 5:50 tulin siihen tulokseen, että eiköhän tämä homma ole nähty. Nyt helevettiin täältä ja vauhdilla. Onnekseni Reetta oli omilla tunnin yöunillaan noin 200 prosenttisesti samaa mieltä kanssani, joten päätös takaisin sivilisaation lähtemisestä oli kohtalaisen haipakkaa tehty.

Nuuksion aamun maisemat teltasta katsottuna

Nuuksion kansallispuistossa telttailemassa

Teltta saatin kasaan sellaisella vauhdilla, että formulavarikon renkaiden vaihtajatkin olisivat kateellisia suorituksesta. Matka autolle kirmattiin samaa vauhtia, mitä myymälävarkaat poistuvat Siwasta. Tosin erona menemiseen oli se, että me nauroimme koko matkan. ”Tulipahan telttailtua.” Olo oli vähän kuin olisimme tehneet Espoon miniversio Cast awaysta. Toki Wilsonin sijasta puhuin Reetalle ja terveysongelmien ja ihan rehdin kuolemisen sijaan suurin murhe oli se, että mitä jos tuleekin isompi vesssahätä.

 

Kun vihdoin pääsimme Reetan luokse ylle laskeutui uskomaton helpotus ja kiitollisuus. Täällä on sähköä! Ja lämmin! Eikä tarvitse säännöstellä syömistä vessassakäymisen pelon takia. Sen aamuinen aamupala maistui paremmalta, kuin mikään aamupala elämässäni. Kahvi oli kuin enkelin tekemää. Ja sänky! Ai että se sänky! Se tuntui äidin halaukselta jouluaaton aamuna. Peittoihin käärityessäni tuntui kuin olisin sukeltanut pumpuliin ja tahdoin itkeä onnesta. Samalla vannoin, että en enää koskaan poistu tuosta sängystä ja, että telttailut on telttailtu. Pistin silmät kiinni ja nukahdin hymyssä suin kuullen taustalla tutun hurinan, mutta tällä kertaa hyttysten sijaan se oli kuin olikin moottoritie.

Ja näin päätöksen sai elämäni ensimmäinen ja hyvin suurella todennäköisyydellä viimeinen telttareissu. Aamen.

Avainsanat: , ,

Saatat myös pitää

Upea Helvetinjärvi

su 9.9.2018

Tiedättekö Suomessa on mitä uskomattomimpia paikkoja. Silti turhan… Lue koko kirjoitus

Viikonloput ilman urheilua

su 14.2.2016

Ajattelin kirjoitella näistä vähän normaalista poikkeavista… Lue koko kirjoitus

GET UP! tulee taas

to 14.1.2016

Se olisi taas se aika vuodesta; GET UP! Tampere on tänä… Lue koko kirjoitus