Akillesjänteen puhdistusleikkaus

Arki | sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Meikäläiseltä on useampi kysellyt, mikä leikkaus jalkaani tehtiin ja mikä siellä oli vikana. Siksipä ajattelin tänne blogin puolelle avata koko operaatiota ja yleensäkin sitä, mikä leikkauspäätökseen vei. Kyseessä oli siis akillesjänteen puhdistusleikkaus, mikä suoritettiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa eli Taysissa. Operoijana toimi ortopedi Heidi Haapasalo, kenen kanssa akillesta oli jo jonkin aikaa hoidettu. Oma jänteeni ei ollut ns ”vaurioitunut” eli se ei ollut katkennut tai revennyt, mutta jatkuvat tulehdustilat olivat muodostaneet sinne tendinoosia eli paksuuntumista. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että itse jänne oli terve ja sitä ei sinänsä sorkittu, mutta jänteen ympäristöä piti sorkkia senkin edestä. Sieltä poistettiin vuosien mittaan muodostunutta arpikudosta ja kiinnikkeitä, mitä oli ihan kiitettävää määrä. Siihen päälle leikkauksessa poistettiin pala toista jännettä (plantarisjänne), joka oli kiinnittynyt akillesjänteeseen sen verran huolellisesti, että se esti normaalin liikkuvuuden ja näin keräsi kiinnikkeitä lisää akilleksen ympärille.

Kotona potilaana.

Kotona potilaana. Kuvassa meikäläisen erittäin sivistynyt kuljetuskeino keppiajalle.

akillesjänteen puhdistusoperaatio

Mutta miten tähän sitten päästiin ja kuinka itse leikkaus selkäydinpuudutuksineen meni?

 

Noh yleisurheilijana, ja vieläpä aiturina, jalat ja jänteet ovat hiiren verran kovalla koetuksella. Siihen päälle Suomen yhdeksän kuukautta kestävä enemmän tai vähemmän viileästä aina sinne kylmimpään ääripäähän (silmämunat jäätyvät päähän, kun astut kotiovesta ulos) ilmasto, ei paras mahdollinen herkille akillesjänteille ole. Näin ollen etenkin juoksijoiden jalat ja jänteet ovat kovilla.

 

Omat akillekseni ovat pistäneet kapuloita rattaisiin muutaman vuoden ajan (tästä olen aikaisemminkin kirjoitellut), mutta todella pahana ne ovat olleet viime vuoden marraskuusta asti. Kaikkia keinoja kokeiltiin: tulehduskipulääkekuuri, lepo, uudet pohjalliset, fyssarilla käynnit, kinesioteippaukset, hieronta, ultra, lisää lepoa, pohkeiden vahvistusta, eksentrisiäliikkeitä, isometrisialiikkeitä, shamaaneja, poppamiehiä, ennustajia ja maanaajaa, mutta eipä vaiva kadonnut. Viimeisenä pistettiin kortisonia jänteen ympärille. Vaiva ei vain loppunut, vaikka välillä välillä (puhutaan muutamista treenikerroista) oireettomia hetkiä oli. Sain tehtyä muutaman hyvän treenin, mutta hetken päästä kipu aina palasi. Kortisonin pistämisen jälkeen olin yli viikon levossa ja siitä lähdettiin taas tekemään, mutta kipu oli niin paha, että en pystynyt edes hölkkäämään kovaa saati juoksemaan täysiä. Poruhan siinä tuli. Tämä tapahtui kesäkuussa ja edessä piti olla elämäni kausi ja silmissä häämötti Kalevan kisat ja roimat ennätysparannukset. Duunia oli painettu usempi vuosi niska limassa tämä vuosi mielessä pitäen. Noh aina eivät suunnitelmat ihan toteudu. Siispä kausi pistettiin pakettiin ja alettiin miettiä: Mitäs nyt pitäisi tehdä?

akillesjänteen puhdistusleikkaus

Ensimmäisenä menin uudemman kerran magneettiin tarkistuttamaan, että mikään ei ollut mennyt hajalle tuossa testaustreenissä, koska kipu oli sen verran terävä. Itse akilles oli edelleen terve, mutta paksuuntumista oli jänteen ympärillä. Edelleen. Vaihtoehtoja oli kaksi: Joko mennä konservatiivisella menetelmällä (ei leikkausta, vaan jumppia ja nousevaa jänteen vahvistusta ja rasitusta) pikku hiljaa kohti kilpakenttiä tai sitten leikata.

 

Konservatiivista oli jo kokeiltu ja vaika tuloksia oli tullut, niin eteneminen oli niin hidasta ja epävarmaa, että en tahtonut sitä kokeila uudestaan. Plus kesän aikana pidin kuukauden lepoakin eli en juossut tai tehnyt iskuttavaa treeniä, mutta kipua oli silti päivittäin. Päädyimme leikkaukseen. Ei tässä ole varaa saatika kiinnostusta kokeilla varovasti tätä vuotta, kun suuri mahdollisuus on, että ensi kaudella sama ongelma jatkuu ja jälleen ollaan kilpakentiltä sivussa. Siihen ei meikäläisenkään pää enää kykene.

 

Siispä mentiin leikkausjonoon ja kutsukirjettä odottelemaan. Niin ja siis itsellänihän ei ollut vakuutusta, mikä ko vaivan olisi korvannut, joten julkiselle suunta kävi. Yksityisellä leikkaus olisi maksanut 3000€ ja vähän päälle. Onnekseni aika saatiin todella nopeasti ja kutsu leikkaukseen tuli; 6.9. pistetään jalka kuntoon. En ole koskaan ollut vastaavassa leikkauksessa, joten kyllä siinä yksi tai kaksi hikikarpaloa ja paniikissa vietettyä iltaa vietettiin. Lisästressiä aiheutti selkäydinpuudutus, minkä aikana operaatio suoritettaisiin.

 

H-hetkeä kohti mentäessä tein koko ajan akillesjänteen isometrisiaharjoitteita, eksentrisiäliikkeitä ja pohkeen keskilihakselle eli soleukselle maksimivoimaa. Mitä paremmassa kunnossa akilles ja pohje olisi, sitä parempi ja nopeampi olisi leikkauksesta paraneminenkin.

 

Taysista tuli hyvät ohjeet operaatioon valmistautumiseen. Ohjeistuksessa luki, että edellisenä iltana pitäisi käydä pesulla huolellisesti. Noh meikä teki työtä käskettyä ja jynssäsin jokaisen reiän mitä löysin sellaisella hartaudella ja intensiteetillä, että maailmasta ei löydy yhtäkään puhtaushullua, joka ei olisi suoritusta hyväksynyt. Oli meinaan niin puhdas iho, että olisi voinut vaikka sushia sen päältä vetää. Suihkun jälkeen matka jatkui puhtaisiin lakanoihin ja aamulla meikittömänä, ilman ruokaa ja juomaa kainolosauvat kainalossa kohti Taysia.

Kepeillä mentiin tosin tässä kuvassa on leikkauksesta jo pari viikkoa aikaa ja olen menossa fyssarille Taysiin.

Kepeillä mentiin tosin tässä kuvassa on leikkauksesta jo pari viikkoa aikaa ja olen menossa fyssarille Taysiin.

Menin odotusaulaan, mistä kutsuttiin pian vaihtamaan vaatteet vähän seksikkäämpiin eli perus vihertävään ”sairaalahameeseen”, puuvillaisiin kalsareihin, sukkiin ja aamutakkiin. Meinaan jos ei muuta, niin ainakin tyylikkäänä mennään alusta loppuun! Kerroin hoitajalle huoleni siitä, että saatan paniikissa juosta leikkaussalista karkuun, koska leikkaus hereillä tuntuu suurinpiirtein yhtä mielyttävältä ajatukselta, kuin sata asteisen hiilihangon työntäminen omaan sieraimeen. Hän ymmärsi huoleni ja sain rauhoittavia ennen leikkausta. Siitä tassuteltiin oikein mukavaan odotustilan nojatuoliin lukemaan, mistä minut haettiin reilun tunnin päästä. Tämän tunnin siis olin viettänyt kuola suupielestä valuen lehti kädessä, koska rauhottavat olivat sen verran hyvin hommansa hoitaneet, että meikäläinen otti rehdit tunnin unet siellä. Herätys tuli kauneusunilta ja nokka laitettiin kohti leikkaussalia.

 

Tässä kohtaa leikkauspelko oli kuitenkin siinä määrin kova, että hivenen jännitti.

 

Leikkaussali oli tasoa Amerikan psyko steriiliydessä ja vastasi hyvin sitä, miten elokuvat leikkaussalit näyttävät. Meikäläinen pistettiin selälleen pöydälle ja siinä sitten alettiin kertoa, mitä tapahtuu. Mittareita tuli pitkin rintakehää ja kanyyli pistettiin käteen ja rauhottavaa kehiin. Sitten olikin yhden suuriman pelkoni aika: selkäydinpuudutus.

 

En halunnut nähdä piikkiä, koska mielikuvissani se oli noin puolen metrin pituinen ja peukalon paksuinen tappokone, mikä isketään suoraan sielusi läpi selkärankaan. Todellisuudessahan kyse on noin hiuksen paksuisesta neulasta. Koko kokemuksesta kertoo kaiken tarvittavan se, että siinä kyljelläni selkä ”kissavenytyksessä” maatessani kysyin, että milloin puudutus tulee ja vastaus oli, että se laitettiin jo. Myönnetään, että tuo mielikuvani ei nyt ihan todellisuudetta vastannut. Tätä seurasi allekirjoittaneen nopea siirtäminen maha-asentoon, missä leikkaus tapahtui. Oli muuten melkoisen metka tunne, kun sinua komennetaan liikuttamaan jalkoja, mutta yhtikäs mitään ei tapahdu. Piti ihan testiksi liikuttaa sormia, koska pelkäsin, että nyt on täysihalvaantuminen tapahtunut. Hyvin ne sormet tosin pelasivat.

 

Itse leikkaus meni mainiosti. Enkä tuntenut mitään. Tuon 45 minuuttia torkuin suurimman osan ajasta ja puolet ajatuksista olivat palmujen alla meren rannalla löhöilemässä ja toinen puoli välillä kävi hivenen hermostuneesti availemassa tuota pandoran boxia, missä olin erittäin tietoinen siitä, että joku sorkkii veitsellä jännettä. Heidi operoi varmuudella ja pian olivat sulavat tikit jalassa ja meikäläinen matkalla heräämöön.

Tays:issa akillesjänteen puhdistusleikauksen jälkeen

Tässä kohtaa tosin on sanottava, että hivenen leikkauksen jälkeiset ajat ovat hämäriä, koska lääkitys oli sen verran hyvä, että en nyt ihan skarpeimmillani ollut. Muistikuva on, että kävin kahden heräämön kautta ja tässä ”viimeisessä”  palvelu pelasi, koska eteen tuotiin ruokaa, kahvia ja jopa gluteenittomia suklaakeksejä. Heidi kävi kertomassa, miten leikkaus meni ja antoi ohjeistuksia ja samoin fyssari. Onnekseni sain kaikista sovituista asioista ja fyssariohjeista kirjallisen paperin, koska niistä meni palttia rallaa 100% ohi. Kun puudutus oli kokonaan poissa sain lähtöluvan kotiin.

 

Koko kokemus oli erittäin miellyttävä, mitä nyt leikkaus miellyttävä voi olla. Kaikki hoitajat ja lääkärit oliva todella ihania ja rauhoittelivat hyvin omia täydellisen hatusta temmattuja pelkotilojani. Kaikki leikkauksesta lähtien sujui todella hyvin. Unohtamatta, että potilasekertomuksen mukaan leikkaus oli oikeasti tarpeellinen, koska akillesjänteen ympäristö oli aika huonossa hapessa.

Potilaana kotona, mutta onneksi oli hyvää seuraa! Karvaista ja karvatonta, mutta tässä kuvassa nyt niitä karvaisia.

Potilaana kotona, mutta onneksi oli hyvää seuraa! Karvaista ja karvatonta, mutta tässä kuvassa nyt niitä karvaisia.

Viikon vietin enemmän tai vähemmän selälläni jalka etulastassa paketoituna. Menin siis vanhemmilleni Toijalaan hoitoon, koska elämästi ei olisi tullut Tampereella yksin yhtään mitään. Panacodia otin kaksi päivää, mutta lopetin ne aika pian, koska kipuja ei juuri ollut. Buranaa meni vielä viitisen päivää ihan tulehdusta mielessä pitäen, mutta senkin lopetin, koska jalka oli täydellisen kivuton. Niin kauan, kun en sitä mihinkään kolistellut (mitä ikävä kyllä kerran tai kaksi saattoin tapahtua). Tosin viitisen päivää huippasi ja särki päätä aina, kun seisoin tai istuin. Siitäkin kyllä varoitettiin, että johtuu selkäydinpuudutuksesta ja menee viikossa ohi. Alle viikossa tuo loppui. Viikon jälkeen otin kotona itse lastan pois. Haavateipit piti jättää, mutta muutaman päivän päästä sekin täytyi vaihtaa, koska teippi alkoi vähän repsottamaan. Ja jännät oli paikat! Näin haavan ensimmäistä kertaa. En leikkaushaavoista mitään tiedä, mutta omaan silmään se näytti aika hyvältä.

Haava näytti tältä yhdeksän päivää leikkauksen jälkeen.

Haava näytti tältä yhdeksän päivää leikkauksen jälkeen.

akillesjänneongelmatHÄIKII häikii! Mutta hymyssä suin mentiin hyvän kävelytreenin jäljiltä

 

Nyt päivät ovat täyttyneet nilkkajumpista, pohkeen vahvistuksesta, kävelemään, seisomaan ja istumaan opettelusta. Kepit ovat olleet kaksi viikkoaa käytössä ja varmaan vajaan viikon verran vielä tulevat olemaan apuna. Kaikki on mennyt tähän asti erinomaisesti, vaikka epätoivo kerran tai kaksi on meinnannut iskeä. Tuo toimeettomana makaaminen käy meinaan aika kovaaluonteen päälle. Mutta pikku hiljaa ja järjen kanssa mennään kuntoutuksen kanssa eteenpäin ja Toivon mukaan akillesvaivat ovat menneen talven lumia! Jos hommat jatkuvat näin, niin melko pian (3 viikon kohdalla) pääsen pyöräilemään ja hyvällä tuurilla kahden kuukauden kohdalla saa alkaa jo juosta varovasti.

 

Täytyy vielä kiittä Heidiä kaikesta avusta ja neuvoista työaikojenkin ulkopuolella ja Taysista hyvästä palvelusta. Ei ole kummassakaan moittimista.

 

Avainsanat: , , ,

Saatat myös pitää

Ei samankaltaisia kirjoituksia.