8 vinkillä kohti parempaa arkea

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Uusi vuosi ja uudet kujeet! …Not. Aikalailla samoilla vanhoilla kujeilla mennään. Itseasiassa en ole yhtäkään uudenvuodenlupausta tehnyt aikoihin (no ok yksi tanssikuvio ensi kesän kisoja ajatellen on mielessä, mutta ei siitä sen enempää). Oli miten oli, tammikuu on saapunut. Aika jolloin salit pursuavat  liitoksistaan hikoilevien ihmisten määrästä ja jokainen vannoo, että tämä on se mahtava vuosi, kun saavutetaan asioita, laihdutaan, muutetaan elämä ja kaiken kaikkiaan valloitetaan maailma. Vaikka itsellä ei ole suurempia ajatuksia muuttaa arkeani ja tekemistäni, (jos koen muutoksen tarpeelliseksi teen sen aikalailla saman tien) mutta ajattelin jaella omia vinkkejä ja muistutella, kuinka sitä omaa arkea voi parantaa.

 

Tämän oman kilpaurheilu-uran ansiosta arkeni on vuosien varrella alkanut hioutumaan kohtalaisen optimaaliseksi. Jotta kroppa ja psyyke kestävät rääkin, minkä läpi tässä lajissa saa vuosien varrella painaa, niin aika monen palikan täytyy olla kunnossa. Ennätyksiä ja kehitystä ei tule, jos elämä ei ole hallinassa ja tasapainossa. Eikä se todellakaan päde vain urheiluun. Jos arjessa asiat eivät ole kunnossa, niin turha sitä on ihmetellä jos ei laihdu, työssä menee asiat ” vähän perseelleen” tai jos treeni ei maistu. Mutta siirrytäänpä tähän saarnaan kohti parempaa arkea!

 

1. Unirytmin on oltava kunnossa ja unta on tultava 8h yössä

tavoitteena parempi arki

No ok oikea määrä vähän yksilöstä riippuen on 7-9 tuntia yössä, mutta tuo 7 tuntia on oikeasti jo aika vähän. Mitä enemmän treenaat (ja haluat kehittyä) sitä enemmän unta on tultava. Eikä tärkeää ole vain se määrä vaan rytmi. Unirytmin on oltava kohtalaisen vakio eli nukkumaan tulisi mennä joka päivä samaan aikaan ja hereille pitäisi päästä samaan aikaan päivästä riippumatta myös. Jos unta ei tule tarpeeksi ja rytmi on mitä sattuu, niin on turha unelmoida kovista treeneistä, laihduttamisesta tai oikeastaan mistään muustakaan. Itse aina kevennän treeniä, jos olen nukkunut huonosti. Parhaimmillaan se jätetään väliin jos huonosti nukuttuja öitä on enemmän. Lisäksi päikkärit ovat enemmän tai vähemmän normaali osa arkea. Kirjoittelin joskus ”Oodi paremmalle unelle” tekstin, jossa listasin ammattilaisten antamia oppeja. Jos haluaa omaa unta optimoida, niin kannattaa kurkata teksti.

 

2. Luo itsellesi sopivat keinot vähentää stressiä

Tämä on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty ja muutenkin neuvona kohtalaisen takapuolesta (vähän sama kun kisoissa huudetaan, että juokse kovempaa. NO AIJJAA Sherlock!), mutta sanon sen silti. Jos arki on yhtä kaaosta ja hiukset päästä pudottavaa ahdistusta, niin ei siinä paljoa rakenneta mitään parempaa. Stressi on aiheena kohtuullisen massiivisen ja jokaisella on eri syyt stressaamiselle, niin tässä vaiheessa ei ole tarjota kuin pari yleispätevää neuvoa sen vähentämiseksi. Ensimmäinen on, että pyri löytämään omat stressin lievittäjäsi. Allekirjoittaneella auttaa jooga, luonnossa samoilu ilman musiikkia, avantouinti ja aika ajoin meditointi. Toinen asia, mikä on auttanut, on tiettyjen ajatusmallien hakkaaminen kohtalaisen väkivaltaisesti takaraivoon. Älä stressaa asioista, mitkä ovat jo tapahtuneet, saattavat tapahtua tai joihin et voi vaikuttaa. SE ON TURHAA! Toisin sanoen pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta noita asioita ja keskitän energiani tähän hetkeen ja siihen, mitä voin juuri nyt tehdä. Joskus elämä kuitenkin vie sen verran syviin vesiin, että melko radikaaleja muutoksia täytyy uskaltaa tehdä tai stoppi tulee väkisin. Yhden uupumuksen läpikäyneenä voin sanoa, että sitä väkisin tapahtuvaa stoppia en suosittele. Kukaan meistä ei ole kone, eikä täydellinen ja se on ihan ok.

 

3. Lepää tarpeeksi

Toistan vielä edellisen. Kukaan ei ole kone ja siksi kaikki tarvitsevat tasaisesti lepoa. Tämä asia on itsellenikin vaikea sisäistää ja siksi valmentaja huutaa (sillain rakastavasti) että kerran viikossa, kun ohjelmassa lukee lepo, niin oikeasti en tee YHTÄÄN mitään. En treenaa, en pyhitä päivää muiden töiden tekemiseen, en siivoa kämppää lattiasta kattoon ja en juokse aamusta iltaan kaverilta toiselle. Kaikki tarvitsevat lepoa. Se on hyväksi mielelle, se tekee hyvää kropalle ja se on erittäin tärkeä osa parempaan elämään pyrkiessä. Tässä jatkuvan tekemisen ja aikaansaamisen ihannoimassa kulttuurissa lepääminen voi tuntua vaikealta, mutta sen jalo taito on yksi elämän tärkeimpiä oppeja.

 

4. Optimoi ruokavaliosi

Meikäläiselle sopii parhaiten gluteeniton ruokavalio. Lisäksi olen vähentänyt huomattavasti lihansyöntiä, mikä tuntuu sopivan itselleni paremmin. Tosin tuo gluteeniton ruokavalio oli todellinen pelastus, minkä ymmärtämiseen meni turhan kauan. Vuosia vietin ihmeellisten ja kohtalaisen rajujen mahakipujen kanssa, jatkuvissa flunssissa, pienessä kuumeessa ja muutenkin ihmetellen, miksi rasva ei pala kunnolla. Sitten kävin Optimal performancella ja hommat muuttuivat. Tästä voi lukea lisää täältä. Ruokavalioasioissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää apuna ammattilaisia, mutta maalaisjärjellä ja itse kokeilemalla pääsee pitkälle. Nykyään tiedän melko hyvin, mitkä ruuat eivät sovi minulle ja mitkä sopivat. Kun tämä on selvillä, niin kroppa voi hyvin, jaksaa paremmin, on terveempi ja painonhallintaa myöten kaikki on helpompaa.

Palmuston pastat ovat kovassa käytössä. Gluteenitonta, vegaanista ja sisältää lähes 22% proteeinia, joten tukee omaa ruokavaliota kohtalaisen täydellisesti.

Palmuston pastat ovat kovassa käytössä. Gluteenitonta, vegaanista ja sisältää lähes 22% proteeinia, joten tukee omaa ruokavaliota kohtalaisen täydellisesti.

5. Vesi osaksi arkea

Tiesitkö, että jano ilmenee usein nälkänä. True story. Eikä siinä vielä kaikki. Jano tarkoittaa, että kroppasi on jo pienessä nestehukassa. Nestehukka ei ainoastaan hidasta aineenvaihduntaa, vaan heikentää myös aivojen toimintaa. Eli siis juo vettä! Alkuun tämä saattaa tuntua vaikealta, mutta älkää huoliko: se on opettelusta kiinni. Kun itse aluksi opettelin juomaan enemmän pidin pulloa koko ajan mukana mistä tasaisin väliajoin litkin menemään. Muutamassa päivässä kroppa oppi tähän ja nykyään vettä menee useampi litra automaatiolla. Bonuksena jokainen aamu kannattaa aloittaa isolla lasilla vettä, koska aamulla kropan nestetasapaino ei ole yön jäljiltä optimaalinen. Iso lasillinen vettä herättelee aineenvaihduntaa ja poistaa nestehukkaa.

 

7. Syö tasaisesti

Tämä tarkoitta eri ihmisillä hivenen erilaisia asioita, mutta päivässä saisi tulla 4-6 ateriaa. Urheilijoilla määrä on ehdottomasti enemmän tuolla kuuden suunnalla, osalla jopa yli. Tasainen ateriarytmi pitää aineenvaihdunnan päällä ja helpottaa herkkujen himoon (ei iske ”tuokaa mulle mitä tahansa nälkää” jolloin selkäranka katkeaa ja huomaat vetäväsi toisella kädellä suklaata ja toisella karkkeja, koska maha pitää enemmän meteliä kuin Metallican konsertti). Unohtamatta, että tasainen ruokarytmi pitää energiatason ylhäällä. Tämäkin on muuten asia, minkä voi oppia. Itsellä kroppa on hyvinkin tottunut siihen, että ruokaa on tultava 2-3 tunnin välein.

 

8. Perse ylös penkistä: liiku päivittäin ja urheile useampi kerta viikossa

vinkkejä parempaan arkeen

Ullatuuus! Liikunta ja urheilu ovat ihan erittäin oleellisessa osassa hyvinvoitia. Tosin tässä sitten mennään siihen, että siihen liikkumiseen kannattaa löytää jokin motivaatio. Itse olen suuri tavoitteiden puolesta puhuja. Ne helpottavat huomattavasti jaksamista, kun ei kiinnosta. Tavoite voi olla jokin tietty paino, kilpailu, jokin liike minkä haluat oppia tai suoritus. Lisäksi ryhmäpaine toimii aina. Eli mahdollisuuksien mukaan suosittelen etsimään kaverin kenen kanssa tehdä. Hän voi moralisoida, jos laitat sen ”Ääh en vaan tänään millään jaksa” viestin. Ja kaikkein täkeimpänä suosituksena on käyttää aikaa ja energiaa mieleisen lajin löytämiseen. Siis sellaisen, mikä tuntuu mukavalta tehdä ja mistä saa hyvää fiilistä. Se on meinaan lopun alkua, jos urheilun aloittaa lajilla, mikä tuntuu yhtä mielekkäältä kuin lasillisen vettä kaataminen korvaan.

Sitten siihen liikuntaan: kävele portaat, polje kauppaan tai töihin, jää bussista pari pysäkkiä aikaisemmin, tee taukojumppia tai kävele vaikka työpaikan portaat muutaman kerran päivässä. Liiku ihan siinä arjessa, koska arkiliikunta on todella aliarvioitu voimavara. Se kohottaa kuntoa yllättävän paljon ja huomaamatta. Koska jopa meikäläinen huomaa pohjakunnon parantuneen, kun pyöräilen paikasta toiseen.

 

Mutta ihan oikeasti siinäpä se! Kun nämä ovat kunnossa, niin ollaan jo aika pitkällä. Toivottavasti kaikkien vuosi on alkanut mainiosti!