Noora Toivo

Ruudun takaa morottaa mustamakkaran luvatussa maassa asustava, radalla ympyrässä juoksemiseen intohimoisesti suhtautuva aituri. Tartanilla kirmaamista on takana 17 vuotta ja on siinä SM-mitali jos toinenkin voitettu. Blogissa pääsee seuraamaan meikän elämää kilparadoilla ja niiden ulkopuolella. Luvassa värikästä tekstiä urheilijan elämästä iloineen ja angsteineen, mielipiteitä, vinkkejä ja pohdintoja milloin mistäkin.

Nauti vielä, kun se kestää

Arki | sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin ylivoimaisesti eniten valmentajani suusta tämän hallikauden aikana. Nauti. Ymmärsin eriomaisesti, mitä tällä kehoituksella tarkoitettiin, mutta juuri ennen kisoja tuon kehotuksen toteuttaminen osoittautui välilä vaikeaksi tehtäväksi. Omalla kohdallani lausetta seurasi vähintäänkin 50% ajasta väkinäinen hymy ja hivenen paniikissa oleva katse, koska eniten kehotusta kuuli ennen 300m aitojen ja 400m kisoja. He, ketkä kyseistä matkaa ovat juosseet tietävät, että ”nauttiminen” on sana, mikä harvemmin edeltävien lajien juoksijoilta putoaa suusta. Ainakaan juuri ennen, saati jälkeen startin.

 

Tässä esimerkki, kuinka nautinnollisesti laitetaan piikkareita väkisin jalkaan.

 

Mutta mistä tämä jatkuva hedonistisuuteen keskittymisen kehotus kumpusi? Hyvin yksinkertaisesta asiasta. Tämä saattoi olla elämäni viimeinen hallikausi. Hurjaa. Ja kyllä siitä noin niinkuin lähtökohtaisesti kannattaisi nauttia koko sydämellään. Mitä nyt jatkuvan vessassa juoksemisen, jännityksen, ilon, hapotuksen innostuksen ja kuoleman pelon tunteiden välillä kerkeää nauttimaan.

 

Toissa viikonloppuna kisattiin SM-kisat Tampereella. Ja täytyy sanoa, että omalla kohdalla ne olivat hyvin erikoisen kilpailut. Kisojen aamuna, verkoissa ja viimeisiä vetoja ennen starttia tehdessä olin hyvin tietoinen, että viimeisiä saatetaan viedä. Jälleen kerran veryttelyä tehdessäni valmentaja kehotti nauttimaan kisoista. Nautinko? Kyllä tavallaan. Mitä sitä nyt jälleen kerran kävin kaikki tunteet paniikista, onnellisuuteen ja ”tänään tapan kaikki” fiiliksen skaalalta läpi. Kyllä sitä varmasti nauttimiseksi voi kutsua. Sitä valtavaa tunneskaalaa, jonka urheilu tarjoaa.

 

Mutta tiedättekö, missä nauttiminen ja tieto urheilun vääjäämättömästä loppumisesta näkyi eniten? Kilpailun jälkeen. Kisat menivät ihan jees ja samalla vähän pieleen. Kakkoslaji eli 400m sujui yllättävän hyvin ja sieltä tuli 5. sija. Aidat eivät sitten ihan kuin Strömsössä sujuneet. Välit eivät menneet ihan suunnittellusti ja viimeisen aidan iso moka toi melko paljon kymmenyksiä tulokseen. Vaikka kauden paras tuli, niin ei se läheskään toivotusti sujunut. Kaikesta huolimatta päälimmäiset tunteet juoksun jälkeen olivat onnellisuus ja ilo.

 

Olin päässyt kisaamaan hallissa monen vuoden tauon jälkeen. Paikalla oli perhettä, poikaystävä ja ystäviä kannustamassa. Pääsin kaksi kovaa matkaa omasta mielestäni kohtuullisen hyvällä jaksamisella läpi, vaikka paria päivää ennen kisoja nousi kuume, mikä toi aivan omanlaisensa mausteen kisaviikonloppuun. Kirsikkana kakussa, vaikka nyt tuossa alkuviikosta käytiin piikittämässä kortisonia akillekseen, niin pääsen melko terveenä ja hyvistä lähtökohdista aloittamaan valmistautumisen kesään. Toivo & Millard -tiimi oli silmin nähden innostunut tulevasta!

Syksyllä oli aika suuria motivaatio-ongelmia, mutta nyt tilanne on muuttunut. Tieto siitä, että jokin asia tulee olemaan melko pian lopullisesti ohi antaa avaimet muuttaa suhtautumistaan tekemiseen. Se on melkoisen suuri etuoikeus, että pääsee elämään elämää, jossa urheilu on keskiössä. Joten kyllä näistä niin sanotuista viimeisistä metreistä kannattaa ottaa kaikki irti.

 

Meillä perheessä on urheilu ollut aika isossa roolissa. Tosin eipä se kummaa ole ollut, kun lapsista kolme viidestä on yleisurheilijoita. Ja edelleen sydäntä lämmittää, kun valmentaja on isäpuoli, kuka edelleen jaksaa tulla hallille juoksuttamaan meikäläistä. Äiti tulee edelleen kaikkiin kisoihin katsomaan ja kannustamaan. Jopa kaksi neljästä sisaruksesta tulee parhaansa mukaan aina treeneihin ja leireille mukaan. Vaikka ovat jo vuosia sitten lopettaneet uransa. Ymmärrys siitä, että tämä kaikki tulee loppumaan on melko kovaa kolahtanut päähän. Ja tämä ymmärrys on tehnyt sekä surulliseksi, että onnelliseksi. Urheilijaystävät toivon mukaan jäävät elämään kirmasi allekirjoittanut radalla tai jossain muualla, mutta on se melko uniikkia, kun menee kuukaudeksi kaverin kanssa painamaan töitä samojen tavoitteiden eteen. Noin tiiviistä yhteisen mission ja tavoitteen saavuttelusta harvemmin pääsee kenenkään kanssa nauttimaan.

Huomenna pääsee taas normaalimpaan tekemisen meininkiin, kun saan alkaa juosta piikityksen jälkeen. Ei tää paikallaan oleminen ole ihan meikäläisen juttu.

 

Tämän nostalgisen ja osittain jopa haikean tarinani lopuksi voin kuitenkin käsi sydämellä sanoa: se 100% ajasta nauttiminen ei varmasti tule onnistumaan. Vaikka kuinka tietäisin urheilun rajallisuuden.  Mutta on siihen nauttimiseen pyrkiminen aika paljon helpompaa kun sisäistää (ja aika ajoin itselleen muistuttaa), että kaikki loppuu aikanaan.

Ei kommentteja

Saatat pitää myös näistä

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Viimeisiä viedään, kausi…

ma 16.12.2019

Ilmoitusluontoista asiaa aika moneltakin kannalta. Aloitetaan siitä… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut arkeen

Arki | sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että toisten ihmisten vauvat saavat sydämen pakahtumaan ja söpöt pienet sukat suurinpiirtein huutoitkemään siltä istumalta, niin olisin poistunut keskustelusta. Ajatus vauvakuumeesta omalla kohdalla oli suurin piirtein yhtä todellinen kuin alienin saapuminen Tampereelle syömään mustamakkaraa ja laulamaan Popedaa. Mutta kuten aikaisemmassa postauksessa ”Lapsia? Ei kiitos!” kirjoittelinkin, niin on se vaan niin, että tämä juna on alkanut houkuttamaan. Häiritsevän isosti.

vauvakuume

Haaveilu on saattanut kotona joskus eskaloitua….

 

Se on mieletöntä, kuinka paljon asiat ja ajatukset voivat lyhyessä ajassa muuttua. Toki onhan tuo lisääntyminen pari vuotta jo takaraivossa kummitellut, mutta aika ennen tätä oli yhtä ihmetystä siitä, että kuka hullu noihin hommiin ryhtyy. Nykyään tämä ”vähän takaraivossa kummitellut” ajatus lapsista on mennyt tasolle, missä seuraava vaihe on vankila.

 

Tässä ote oikeasta elämästä: Pirkkahallilla oli pari viikoa sitten erään urheilijakollegan vauva makoilemassa korkeuspatjalla ja siinä sitten huomasin pohtivani, että kuinkahan monta vuotta linnaa tulisi, jos kidnappaisin nyytin. Oli meinaan sen verran suloinen kaveri kyseessä, kun hän patjalla jokelteli ja potki sukkia pois, että ihan rehdisti aloin mittailemaan matkaa patjalta ovelle ja sieltä kotiin. Sain kuitenkin hillittyä tämän halun ja kiltisti jatkoin loppuverkkaa. Toki joka kierroksella pysähdyin silittämään tuota nyyttiä ja kerran vain katselemaan sen menoa vierestä, mutta se nyt on huomattavasti lähempänä sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä kuin kidnappaus. Joten lasken tämän voitoksi.

 

Onni on, että tämä vauvakuume on iskenyt vasta tässä vaiheessa uraa. Jos tätä olisi jatkunut vaikkapa 25-vuotiaasta niin kyllä siinä melkoinen selkäranka saisi olla, kun sitä kaipuuta vastaan taistelisi. Voisin kuvitella, kun ensimmäinen huono vuosi urheilussa iskee, niin aika vauhdilla kondomeihin olisi niitä reikiä ilmestynyt. Tai noh… mistäs sen tietää. Tiedän vain, että tällä hetkellä eletään sellaista aikaa, että aina ruokapömppiksen iskiessä huomaan haikeasti silitteleväni vatsaani. Kun tajuan tämän tapahtuvan pohdin, että mitäs uutta hulluutta tämä nyt sitten on ja olen onnellinen, että kukaan ei ole katselemassa tätä vähintäänkin erikoista rituaaliani. Rituaalia, mikä toistuu kahdesta kahteenkymmeneen kertaan viikossa, josta nyt ajattelin tänne bloginkin puolelle kertoa.

vauvakuume

Että sellaista menoa täällä!

 

Täytyneekin laittaa huomiselle muistutus, että varaan kahvitteluhetken jollekin lapselliselle kaverilleni. Mieluiten sellaiseen aikaan, kun siellä on kunnon kiukkupotkuraivarit ja ripulit menossa. Siis lapsilla. Ei sillä kaverillani. Josko se saisi edes hitusen hillittyä näitä uusia erikoisia haluja.

 

Tässä huomaa myös urheilun menneen perspektiiviin. Tai en tiedä johtuuko se juurikin vauvakuumeesta ja sen kautta tulleista tulevaisuuden haaveista vai kokonaisuudesta, mitä elämässä nyt viimeaikoina on tapahtunut, mutta ajatukset ovat muuttuneet. Tuntuu jopa vähän hullulta, kuinka isosti urheilu ja treenit ovat elämään ja fiilikseen joskus vaikuttaneet. Älkää käsittäkö väärin. Edelleen kuuluu perkelettä ja sitä toista rumempaa sanaa jos treeneissä ei kulje. Kyllä se edelleen v****aa todella paljon jos hommat eivät suju ja tulosta tule. Mutta enää se ei ole sellainen maailman lopun asia. Nyt jopa osaan kotona ajatella että ”Noh, se on mitä on” kun tulee heikompia suorituksia. Enää ei mene pilalle kokonaisia päiviä, jos yhdet treenit menevät persiilleen. Eikä ajatus urankaan lopettamisesta tunnu enää asialta, mistä seuraa varma masennus, alkoholismi ja vuosien terapia ja itsetutkiskelu siitä, kuinka sitä enää saa minuudelleen arvoa ja elämälleen merkitystä ilman urheilua. Ja tämä uusi perspektiivi tuntuu ainakin noin niinkuin tältä istumalta melkoisesti helpommalta henkisesti.

 

Pyrin nyt kuitenkin parhaani tekemään, jotta tämä kuume laskisi tai ainakin pysyisi hallussa. Ei tässä nyt vielä hetkeen sitä lisääntymistä saa aloittaa. Von Papuselle (poikaystävälle) on annettu ohjeistus piilottaa kaikki Sultanit ja Näkit pitkin poikin kämppää ja muutenkin pysymään järjen äänenä hetkinä, kun meikäläinen nyyhkyttää söpöjen vauvojen perään ja maalailee kuvaa omasta tulevaisuuden hanipöö mussukasta. Onnekseni ainakin toistaiseksi hallilla oleskelevien irtovauvojen silittely ja tuo uuden tulevaisuuden haaveilu tuntuu riittävän, joten eiköhän näillä nyt ainakin kesään asti pärjätä. Ellei tule jotain äärettömän söpöä ja ihanaa vauvamainosta televisiossa, jolloin meikäläisen selkäranka rapisee nopeammin kuin atopiasta kärsivän iho pakkasilla.

Hullu juttu tämä vauvakuume.

6 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Viimeisiä viedään, kausi…

ma 16.12.2019

Ilmoitusluontoista asiaa aika moneltakin kannalta. Aloitetaan siitä… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden viikon päästä

Arki | tiistai 7. tammikuuta 2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa. Jos nyt kaikki hommat menevät suunnitellusti, niin ensimmäinen startti on 18.1. Helsingissä ja siitä tasaiseen tahtiin kirmaillaan SM-kisoihin asti. SM-kisoissa olisi tarkoitus juosta ainakin 300m aidat, mutta mahdollisesti myös 400m sileä.

On muuten ihan hetki mennyt edellisistä hallikisoista. Meikäläinen on viimeiset vuodet onnistunut aina hoitamaan itselleen jonkun ruton tai loukkaantumisen, minkä takia hallikausi on jätetty väliin. On ollut viisauden hampaiden leikkausta, akillesjänteiden tulehduksia ja muita mukavia juttuja. Tänä vuonna Toivon mukaan mitään tälläistä ei tapahdu, vaikka tässä on yhdessä flunssassa jo oltu vaikka vuosi on hädin tuskin alkanutkaan. Noh elämä on.

 

Ihan innolla odotan hallikautta, vaikka en 200m radan fani olekaan (lyhyet radat ovat saatanasta seuraava). Vähän jännittää tuo Helsingin avaus, koska allekirjoittanut on elämänsä aikana kerran kaatunut kisoissa ja se tapahtui juurikin Helsingissä 200 metrillä. Siellä on radan kaarteen muutos suoralle jotenkin todella jyrkkä. Siellä tulee sellainen ihmeellinen dippi, kun siirrytään kaarteesta suoralle ja yhtenä vuotena jalka sitten ei pitänytkään ja meikäläinen lensi näyttävästi täydessä vauhdissa naamalleen. Mikä oli harmi, koska tuota kotikutoista kasvojen uudelleen muotoilua edelsi hetki, jossa juoksu kulki oikein iloisesti. Tänä vuonna on kuitenkin tavoitteena, että se on ainoastaan piikkari, mitä teholla pistetään siihen radalle. Ei oma naama.

 

Tosin en nyt mitään super suuria odotuksia halliin laita, koska emme niin sanotusti ”tähtää sinne”  eli ei tule suuria herkistelyjä tai muitakaan kesäkauteen tyypillisiä toimia tehtyä. Toki tuossa reilu viikko sitten 20m lentävä kulki kovempaa kuin vuosiin, joten ei tässä nyt missään maailman lopun kunnossa ainakaan olla! Toki melko harvoin lentävää tulee testattua (itseasiassa todella harvoin) mutta silti mennään posin kautta!

 

Treenit ovat muutenkin (flunssaa lukuunottamatta) kulkeneet melko hyvin! Näin paljoa en ole päässyt juoksemaan sitten 2017 kevään! Leikattu akilles on täysin oireeton ollut jo pitkään ja leikkaamatonkin on ollut ihan ok . Yhden kovemman piikkareilla tehdyn aitatreenin jälkeen se vähän otti itseensä, mutta sekin meni päivässä jo ohi. Mikä on mahtavaa! Siitä on vuosia, kun olen viimeksi päässyt juoksemaan piikkareilla ilman akilleskipuja, joten nyt täytyy nauttia jokaisesta kivuttomasta askeleesta.

 

Muutenkin elämä hymyilee. Tuon jääkaapinjakan kanssa tuli ostettua oma asunto, joten on sitten hallikauden jälkeenkin jotain mitä odottaa 🙂 !

 

Toivottavasti vuosi on alkanut hyvissä merkeissä muillakin!

Ei kommentteja

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Viimeisiä viedään, kausi…

ma 16.12.2019

Ilmoitusluontoista asiaa aika moneltakin kannalta. Aloitetaan siitä… Lue koko kirjoitus

Kaikkien aikojen luetuimmat

Harmaata

ma 6.1.2014

Harmaata, se on melko kuvaava sana tälle hetkelle ja viimeiselle 1,5… Lue koko kirjoitus

Väärän näköinen…

ti 16.12.2014

Minä painan 70,3kg. Se on lähes kymmenen kiloa enemmän, mitä… Lue koko kirjoitus

I’m sexy and I know it

to 26.6.2014

Moni on varmaan jo nähnyt Iltalehden tekemän uutisoinnin eilisistä… Lue koko kirjoitus