Mitäs me sohvaperunat
Kolumni | sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Aivan uskomatonta, kuinka paljon sitä ihminen pystyy pohtimaan ja pyörittelemään siellä omassa pienessä päässään asioita. Nyt kun tuohon huippu-urheiluun on tullut hieman etäisyyttä tämän tauon myötä, on sitä alkanut tajuamaan juttuja, mitä ei koskaan ole tullut edes ajatelleeksi. Päivä päivältä olen kyllä enenevissä määrin sitä mieltä, että jossain kohtaa voisi jonkin sortin kirjan kirjoittamista harkita. Ainakin niitä ajatuksia löytyy.
Aina silloin tällöin oma tämän hetkinen harjoittelumääräni naurattaa minua. On aivan uskomatonta, että harjoittelen tällä hetkellä 3-5 kertaa viikossa. Se on mielestäni todella vähän. Toki syynä siihen on se, että tulen taustasta, missä harjoittelukertoja tulee viikossa 8-10 ja tehot ovat ”hivenen” eri luokkaa. Siitä huolimatta tällä hetkellä sijoitun helposti erittäin aktiivisen kuntourheilijan raamiin. Verratessani harjoitteluani lähipiiriini (miinustetaan sieltä ne urheilijat) niin harjoittelen ja liikun edelleen enemmän, kuin suuri osa heistä. Se on aika hurjaa.
Tämä oma pohdintani sai alkunsa, kun luin Ylen jutun ”Huipulle tähtäävät nuoret vain luulevat treenaavansa kovaa.” Teksti oli ihan hyvää, otsikko oli todella provosoiva ja hivenen harhaanjohtava. Kyllä osa varmasti juurikin siellä harjoituksissa kovaa tekee eli nimenomaa treenaa kovaa, mutta se harjoitusten välinen aika ei vain mene, kuten sen ehkä ”kuuluisi”.
Itse olen ikäluokkaa, joka on nähnyt aikaa ennen elektroniikan ryntäystä. ”Mennäänkö pelaan” tarkoitti todellakin jalkapallopeliä, korista, vinkkiä tai jotain muuta. Kaverin puhelinnumeroa pyydettäessä, se oli muistettava tai kirjoitettava paperille, koska omin pikku kätösin se lankapuhelimeen sitten näppäiltiin. Parhaimpana: kotiin ihan aikuisten oikeasti huudettiin kutsulla ”Syömään!”. Siinä äiti sitten toivoi, että oltiin kuulomatkan sisällä ja, että joku kurainen peikko tai pari sieltä kotiin tallustelisi. Oi mitä aikoja!
Tuliko itselleni 20 tuntia viikossa liikuntaa silloin juniorina? Kyllä melko suurella varmuudella tuli. Ei ole ikävä kyllä tilastoja, mitä esitellä, mutta aika vahva mutu löytyy. Se liikunta tuli vieläpä luonnostaan. Toijalassa asuessani kävelin tai poljin kouluun joka päivä. Siinä tuli päivittäin 40 minuutista pariin tuntiin liikuntaa. Riippuen, kuinka mielenkiintoisia ojia matkan varrella oli. Lähin luokkakaveri asui 2,5 km päässä, keskustaan oli 3,5 km ja uimarannalle matkaa oli paljon. Vapaa-aikana leikittiin ja pelattiin kaverien kanssa, harrastettiin ja römyttiin. Yläasteelle asti teema jatkui aika samana, poikkeuksena yleisurheilun kuvioihin tulo, mikä vain lisäsi harjoittelumääriä.
Minua ei koskaan ole tarvinnut houkutella treeneihin. Päinvastoin. Yhdellä leirillä minut ja siskopuoleni käskettiin lopettamaan harjoittelu, koska meillä oli menossa aika kova kilpailu siitä, kumpi loikkii pidemmälle. Muutaman tunnin jälkeen valmentajat tekivät päätöksen: aivan sama. Nyt on homman loputtava, koska kyseessä oli leiriviikonlopun ensimmäinen harjoitus. Kotonakin harjoittelujen välissä käytiin uimassa, hypittiin trampoliinilla ja edelleen; pyöräiltiin paikasta A paikkaan B.
Lukiossa alkoivat ensimmäiset ongelmat: aika alkoi muodostua haasteeksi. Tämä teema on jatkunut rajusti, mitä vanhemmaksi olen tullut. Toki elämäni on vallannut tabletit, läppärit, älypuhelimet sekä sosiaalinen media. Unohtamatta laatusarjoja, kuten Game of Thrones sekä Walking Dead. Niin joo tosiaan ja siellä koulussakin täytyy käydä. Passivoitumisesta on tehty liian helppoa.
Huomasin pari vuotta sitten, että bussilla pääsen kouluun noin 10 minuuttia nopeammin, kuin pyörällä. Ruuhka-aikaan menee pyörällä melkein sutjakkaammin. Monella ihmisellä bussi saattaa kestää kauemmin, kuin pyöräily. Hissit vs portaat taisteluja tulee päivän aikana useita. Robottipölynimurit ovat muodissa, takapihat hoitavat koiran ulkoiluttamisen, koulu ja valmentajat liikuttavat lapsia. Monia aikuisia liikuttaa elokuvat, Suomen pelit sekä YouTube -videot.
” Liikuntasuosituksen mukaan nuorten tulisi liikkua keskimäärin 10 tuntia viikossa, kilpaurheiluun tavoittelevien tätä enemmän 15−20 tuntia.”
”Aikuiselle suositellaan vähintään 2 h 30 min reipasta liikuntaa tai 1 h 15 min rasittavaa liikuntaa viikossa sekä lihaskunnon ja liikehallinnan kohentamista 2 kertaa viikossa. Liikkuminen on hyvä jakaa ainakin kolmelle päivälle viikossa ja sen pitää kestää vähintään 10 minuuttia kerrallaan.”
Unohdetaan hetkeksi se huippu-urheilu.
Kuinka moni lapsi saa tuon vähimmäismäärän 10 tuntia viikossa täyteen? Vielä surullisempaa: Kuinka moni aikuinen ei saa edes 2,5 tuntia reipasta liikuntaa viikossa täyteen? Jos tekee istumatyötä, niin takapuolen päällä vietetty aika on töissä 6-8 tunnin välissä. Siihen päälle kotona löhötty aika, niin viikossa siellä penkissä viihdytään järkyttäviä määriä.
Onko arkiliikunta kuolemassa, liikunta vahvasti harvinaistunut ja urheilukin sukupuuttoon kuoleva laji?
Parhaimmillaan oikeat valinnat ovat niinkin pienistä asioista kiinni, kuin:
Pyörällä vai autolla?
Avainsanat: kilpaurheilu, liikkumisen iloa
Uudempi
← Vappu ja remppaaVanhempi
Kaupungin helmi, Tampereen Kauppahalli →Saatat myös pitää
Hallikausi starttaa kahden…
ti 7.1.2020
Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitusVoisitko jo lopettaa…
su 28.7.2019
Tälläinen kommentti kilahti Joensuun Motonet GP:n jälkeen omaan… Lue koko kirjoitus
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ymmärsit päin peetä 😛 Huippu-urheilu-ura jatkuu edelleen, toivon mukaan useita vuosia, mutta tällä hetkellä on pieni tauko menossa, että voin ladata akut, hoitaa koulun siihen kuntoon, että tämän vuoden lopussa pystyn oikeasti keskittymään urheiluun ja panostamaan täysiä. Kroppa ja pää vaatii nyt lepoa, joten nyt kerrankin ne sitä saavat (ainakin jossain määrin) ja syksyllä alkaa taas tosissaan hommat rullaan 🙂
Tuo mun kommentti poistui, kun sekoilin tässä google tilin kanssa 🙂 Mutta tjoo ja aaiivan, sitähän se minäki ajattelin, että mikäs suinuun on iskeny 🙂 Hyvä näin ja kaikkea hyvää sinulle!
Pullan turvottamat rullahuulet lyllertävät mielummin sohvalle katsomaan painonpudotuskilpailujen suuria mysteerejä ja näkemään voiko minttu-maaria vastustaa kiusausta kottikärryllisestä rasvaa tihkuvia hampurilaisia, kääretorttu-kastikkeella :).
Mutta, siis, asiaan … länkkäri-elämästä on tehty aivan liian passiivista ja näenneäiskiireellistä, kauhea kiire olemaan paikallaan tekemättä mitään ja tuottamaan tuotosta jonka todellisuudessa automaatio voisi hoitaa … ja samalla ihminen voisi nauttia elämästä, pitämällä itsestään huolta (tee mielekkäitä asioita, pidä huoli kupolista & kropasta ja nauti elämästä).
Joku tässä länkkäri-touhussa on mennyt poskelleen, liikkumattomuus on vain indikaattori tilanteelle.
Joo se on uskomatonta se ”kiire”. Siis kyllä välillä ihan oikeasti on kiire, mutta kyllä itsekin voin sanoa, että on se väliin isojakin osia ajasta vain siellä päässä. Toisaalta se on kurjaa, koska todella kova kiire aiheuttaa helposti stressiä itselläni ja sitten ollaankin oravanpyörässä 😛
Muutenkin se on vaikea tilanne, koska liikunnan puute laiskistaa ja sitten se laiskuus ruokkii itse itseään. Olen huomannut itsessäni sen, että mitä vähemmän treenaan, sitä väsyneemmäksi menen. Pistää vaan pohtiin, että kuinka väsyneitä ovatkaan ihmiset, jotka eivät ole vuosiin liikkuneet lainkaan?
Pitäisi yhden jos toisenkin oppia pysähtymään ja nauttimaan hetkistä sekä ottamaan aikaa niille mielekkäille asioille.
Helpotan pohdintaasi, koskien liikkumattomia:
Näen ajoittain, erinäisistä syistä johtuen, ihmisiä jotka eivät ole harrastaneet minkäänlaista liikuntaa vuosikymmeniin, lopputuloksena (lähes poikkeuksetta) seuraavaa, kyseessä keski-ikäisiä ja seniori-ihmisiä, myös jokunen nuorempi (20.v, +- 3.v):
– Obeesi.
– Ylös nouseminen sängyltä ja sohvalta on työtä, siihen pitää keskittyä (ähkimistä ja puhkimista, ja ylösnousemus).
– Koska kehon ei ole muokkautunut, tekemisen kautta, riittävän vahvaksi, tulee helposti rasitusvammoja (tasapaino-ominaisuudet pettävät, paino pienelle alueelle ja se oli siinä, kyseessä aivan normaalit arkitoiminnot).
– Sydän on kovilla, koska ei ole muokkautunut rasituksen kautta, makaaminen/istuminen ei kehitä sydänlihaksen kestokykyä, myös mahdollisia rytmihäiriöitä.
– Ravinto pääsääntöisesti ravinneköyhää, vaikkakin määrältään runsasta, ovat yleensä aliravittuja kehon tarvitsemista ravinneaineista.
– Lähes aina heillä on viimeistään keski-iässä jonkinlainen jatkuva lääkitys, joka johtuu elämäntavoista.
– Yleensä unihäiriöitä, hengityshäiriöitä, etc … koska kehoa ei fyysisesti käytetä, keho reagoi tilanteeseen ja alkaa normaalista poikkeavat toiminnot.
– Suolisto-ongelmat, koska suolisto on liikkumattomana, ja usein kuidusta köyhä ruokavalio pahentaa tilannetta.
– Hivenaineet, vitamiinit, antioksidantit, hyvät rasvat loistavat poissaolollaan ja lisäävät passiivisuutta yleisen vireystason pysyessä kroonisesti heikossa tilassa.
– Yleensä ovat hyvin kärttyisiä mikäli jotakin ”joutuvat” tekemään, liikkuminen (se vähäinenkin) on hyvin epämiellyttävää.
Oliko riittävän kauheaa luettavaa … suomessa (länsimaissa) on uskomattoman paljon ihmisiä joille tuo on arkipäivää … joko tekee mieli lähteä lenkille, kengät jalassa :).