Motivaatiota laihduttamiseen ja elämänmuutokseen

Hyvinvointi | sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

En olisi uskonut sanovani tätä, mutta minulla on aivan uutta sympatiaa ihmisiä kohtaan, ketkä yrittävät tehdä elämänmuutoksia ja saada itselleen sen omalle silmälle miellyttävämmän peilikuvan. Tiedättekö mitä: laihduttaminen, tai ehkä parempi sana on se rasvaprosentin pudottaminen omiin ihanne lukemiin, on melko vaikeaa. Etenkin jos motivaatio ei ole kohdillaan.

En ole tosiaan hetkeen laittanut tänne edistyskuvia. Miksi? Koska ensimmäiset pari viikkoa tässä omassa projektissani menivät melko vasemmalla kädellä. Ihmettelin, miksi ihmeessä ne houkutukset herkkuihin, ynnä muihin huonoihin juttuihin, olivat niin suuria. Vielä pahempaa; melko usein niihin sorruin. En pystynyt ymmärtämään. Ihminen, joka on ollut KAKSI VUOTTA ilman suklaata, sipsiä ja karkkia, ei nyt pysty olemaan kuutta päivää viikossa ilman noita samaisia asioita. Oikeastaan ”ei pysty olemaan” on väärä sana. Kyllä olisin pystynyt olemaan ilman, mutta valinnan paikoissa tuli sellainen ”ihan sama, otan nyt vähän jotain” -olo. Minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut niin paljoa, että olisin ollut ottamatta niitä herkkuja. Tämä välinpitämättömyys näkyi myös aluksi niissä harjoituksissa. Toki olin tuossa kaksi viikkoa hieman flunssassa, joten treenaamisen jättäminen oli helppoa, kun oli ”tekosyykin” kohdillaan. Mutta ihan suoraan sanottuna: en jaksanut, en kerennyt, ei kiinnostanut tarpeeksi.

Pohdin pitkään, että mistä tämä johtuu. Miksi en välittänyt juurikaan siitä, että söin huonosti ja edelleen ruokarytmit ja koot olivat retuperällä ja se liikkumisen sekä harjoittelun aloittaminen, oli niin hankalaa. Parin viikon pohdinnan jälkeen se selvisi. Tuo ”haluan näyttää hyvältä kesällä” ei riittänyt motivaatioksi, siis ei todellakaan. Kun ne omat tavoitteet muuttuvat, vaikkakin hetkellisesti, sieltä Suomen parhaasta 400 m aitajuoksijasta ja arvokisatavoitteista siihen ”tahdon olla timmissä kunnossa” niin se ei juuri motivoi, ainakaan näin todella tavoitteellisena kilpaurheilijana. Onhan se hienoa olla timmissä kunnossa ja näyttää hyvältä, mutta ihan suoraan sanottuna, kun tulee noista lähtökohdista, niin olo on juurikin tuo aivan sama, ei kiinnosta. Se pudotus siitä miksi tätä tehdään, oli todella raju.

Nyt kuitenkin tajusin tämän. Ei se painonpudotus yksinään riitä minulle. Mieluummin olen jäätävä kone ja vähän huonommassa tikissä, kuin uskomattoman timmi kroppainen ihminen, josta ei lähde tehoja mihinkään suuntaan. Tämän tajutessani alkoivat muutkin asiat loksahdella päässäni.

Ensi kesä ei tule olemaan yleisurheilun juhlaa omalla kohdallani. Todelliset paukut pistetään tuleviin vuosiin. Kun tämä päätös ja Ahaa – elämys tuli, niin sain aivan uutta intoa tähän toimintaan. Ei se oikea tavoite ole olla kesällä hyvässä tikissä ulkonäöllisesti. Sillä oli hyvä aloittaa noiden harmaampien hetkien jälkeen, kun pää oli huomattavasti enemmän retuperällä. Tahdoin jonkin tavoitteen, turvallisen motivaattorin ja projektin, millä sain aloitettua taas harjoittelun, tsemppaamaan syömisessä ja koko elämänhallinnassa. Se oli se aloitus ja se kohde, minkä suuntaan varovasti aloin kulkemaan. Nyt se on muuttunut. Kyllä se suunta on enemmän ja enemmän kilpaurheilu; parhaaksi mahdolliseksi juoksijaksi pyrkiminen. Toki en vieläkään ole natsi kaikessa kurinalaisuudessa verrattuna edellisiin vuosiin, mutta ei minun tällä hetkellä tarvitsekaan olla. Kyllä treenienkin kanssa on väliin ongelmia ja en edelleenkään harjoittele, kuin kilpaurheilija. Sama juttu: ei minun tällä hetkellä kuulukaan. Nyt kuitenkin sen ei kiitos sanominen, on paljon helpompaa sekä sinne treenaamaan meneminen, on huomattavasti miellyttävämpää. Se miksi tätä tehdään, on muuttunut takaisin siihen omimpaan: tahdon pyrkiä olemaan oman elämäni Usain Bolt. Tuolla Instagramin puolella seuraajat ovatkin jo huomanneet; I’m getting my groove back, little by little.

Painonpudotukseen: Täytyy sanoa kaikille, jotka tahtovat laihduttaa, saada rasvaprosenttia alenemaan tai tehdä niitä elämänmuutoksia: takapakkeja tulee. Niitä tulee elämässä aina ja ne ovat täysin normaaleja. Miten ne takapakit käsittelee on asia, mikä ratkaisee. En itse ole kovinkaan tyytyväinen tähän omaan edistymiseeni tässä Läski palamaan -projektissani. Olisihan se kiva, jos edes pari kiloa olisi karissut. Toki syitä niiden karisemattomuuteen on jo mainittu yllä. Olen myös huomannut, että elimistö ja aineenvaihdunta eivät toimi samalla tavalla (vieläkään) kuin silloin, kun kaikki meni täydellisen hyvin elämässä ja urheilussa. Muutoksia, tämän projektin aloitettuani, ei pariin viikkoon näkynyt ollenkaan. Turhautti todella paljon, yleensä itselläni näkyy ainakin jollain tavalla edistyminen, kun painoa aletaan pudottamaan.

Nyt kuitenkin reilun kuukauden jälkeen, niitä muutoksiakin alkaa näkyä. Toki paino ei ole pudonnut lainaakaan. Jos rehellisiä ollaan, niin sitä on tullut vähän lisää. Hupsis 🙂. Tästä voisin melkoiset kilarit vetää, mutta onnekseni se kropan ulkonäkö on muuttunut selkeästi itselleni miellyttävämpään suuntaan. Lihaserottuvuus on kasvanut ja senttejäkin on vähän lähtenyt, kahta poikkeusta lukuun ottamatta (takapuolen maasto). Mutta älkää huoliko! Se on tarkoituskin. Itselläni on nyt takana elämäni ensimmäiset syväkyykyt ja muutenkin tavoitteena on saada vähän jerkkua tuonne alueelle, mitä myös berberiksi, money makeriksi, takapuoleksi tai gluteus maximukseksi kutsutaan. Sitä on sinne jopa saattanut vähän tullakin. Arvioikaa itse, tässä on kuvat kuukauden takaa ja tältä aamulta:

Kuva otettu 9.3.



Onhan se pienehkö pettymys, että kiloja ei vielä ole lähtenyt. Ilolla myös rasvaa tuolta reisien alueelta heittäisin hevon kuuseen. Toisaalta, kun viimeksi samalla ohjeistuksella ja ohjelmalla pyrin saamaan sitä kroppaa timmimpään kuntoon, niin kävi samalla tavalla. Painoa ei lähtenyt, mutta kehon koostumus muuttui huomattavasti rasvattomampaan. Ikävä kyllä se on etenkin naisille totuus, että lantion alueelta, takapuolesta ja reisien yläosasta rasva lähtee viimeisenä. En nyt tuosta painosta hirveää stressiä ota ja ei tässä lähdetä leikkimään minkään ruuan kanssa. Se pidetään mielessä, että laihduttaminen tapahtuu syömällä EI syömättömyydellä. Oma motto on: slow and steady won the race! Tosin tuo motto on vain tässä jutussa. Radan puolella se ei ehkä paras mahdollinen elämänohje ole…

Mutta mites siellä ruudun toisella puolella? Vatsalihastreeni on ainakin monelle mennyt testiin ja tykätty on. Onko muilla mitenkä edennyt omat projektit? Tärkeimpänä: onhan kaikilla se miksi minä tätä teen, siinä kunnossa, että oikeasti haluaa ja jaksaa tehdä muutoksia ja panostaa siihen oman elämänsä muuttamiseen parempaan suuntaan?


Tweet

Avainsanat: , ,

Uudempi

←

Vanhempi

→

Saatat myös pitää

Voisitko jo lopettaa…

su 28.7.2019

0
Tälläinen kommentti kilahti Joensuun Motonet GP:n jälkeen omaan… Lue koko kirjoitus

Kulutus treenipäivä vs…

su 12.5.2019

2
En tiedä onko ruudun sillä puolella tämän kanssa ongelmia, mutta… Lue koko kirjoitus

Leireilyä ja…

ti 19.3.2019

3
Pitäisiköhän tässä vaiheessa elämää olla yksilönä jo sen… Lue koko kirjoitus