Noora Toivo

10 000 tunnin sääntö

Kolumni | keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

10 000 tuntia. Kuinka moni on kuullut 10 000 tunnin säännöstä? Oikeastaan teoria on varmaan parempi sana. Joka tapauksessa tällä tarkoitetaan sitä, että kun teet jotakin asiaa 10 000 tuntia, niin sinusta tulee tässä ko asiassa huippu. Oli se sitten urheilu, johtajana oleminen, laulu, maalaus, kirjoittaminen, yrittäjyys, myynti, mitä tahansa.

Olen kuullut tästä teoriasta useammankin kerran. Nyt uusimpana lukiessani Erik Bertrand Larssenin kirjaa Paras. En tiedä miksi, mutta nyt tuo kolahti todella paljon. Se kolahti niin paljon, että sen lisäksi, että päätin ihan oikeasti pyrkiä tuohon määrään tässä omalla yleisurheilu-urallani, päätin myös laskea tähän astiset tunnit. Omia treenitunteja tässä 12-vuotiaana aloitetulla uralla on kertynyt noin 5500. Nyt siis puhutaan puhtaasi yleisurheilusta. En laske mukaan aikasempien harrastuksien tunteja, enkä ”muuta” liikkumista. Tuohon 13 vuotiseen uraan sisältyy myös reilu 1,5 vuotta radoilta sivussa sekä häiritsevän paljon sairasteluja. Viikoissa on useinkin treenikertoja tullut se 7-10 ja treenitunteja 13-20, mutta liian moni viikko näiden välillä näyttikin sitten sairastelujen takia 0-5 tuntia. Mutta tämä ei haittaa! Siitä on toivon mukaan jotain jopa opittu.

Sen lisäksi, että sain todella paljon intoa tuosta koko teoriasta, toi se myös jonkinlaista helpotusta. Olen usein miettinyt, että miksi nämä hommat eivät mene niin hyvin, kuin toivoisin. Miksi se urheilu siitä panostuksesta ja palosta huolimatta ei suju, kuin haluaisin ja tulokset eivät ole tasoa, mitä tahdon niiden olevan. Tasoa, mihin itse oikeasti pyrin. Tuon tuntimäärän nähtyäni tuli jotenkin sellainen olo, että ei tietenekään! Minähän olen vasta puolessa välissä! Tässä on vielä se 4500 tuntia saatavana! Meikäläiselle tuli sellainen motivaatiopiikki, että oksat pois!

Tietenkin tässä täytyy nyt olla järki kädessä. Tänä vuonna tunteja ei tule kertymään mitenkään mielettömästi, koska rakennetaan sitä pohjaa, että ensi vuonna voidaan sitten lisätä määriä. Nyt tämä reilu 10 tuntia viikossa saa riittää, vaikka se on määrällisesti melko vähän. Täytyy vain malttaa ja tehdä nyt niin täydellisesti kuin pystyy, katsoa miten homma kulkee ja ensi vuonna sitten taas hioa. Kuitenkin tuli todella hyvä fiilis tästä koko jutusta. Helpottunut, toiveikas sekä sisuuntunut. Minähän vedän sen! Piste. Ihan vaan vaikka piruillakseni.

Koska tiedostan myös erittäin hyvin, että kroppani tarvitsee sitä lepoa, niin sitä on saatava. Mutta  tällä 2-3 tuntia kovaa  treeniä viitenä päivänä viikossa ja näihin vielä aamun 30 minuutin valmistava sekä illan 30 minuutin huoltava, hieronta kerran viikossa sekä kaksi lepopäivää tulee tulevaisuudessa ihan hyvä 15-20 tunnin viikkotahti. Sitten vielä, kun se muu elämä hoidetaan tukemaan tätä kokonaisuutta, että rahatilanteen puolesta tämä mahdollisetataan, niin tässähän voi muutamassa hyvin menneessä vuodessä päästä jo aika lähelle tuota määrää.

Ja kaikkein tärkeintä: motivoiduin aivan valtavasti tuosta 10 000 tunnin säännöstä. Siis aivan mielettömästi. En tajua miksi, mutta näin kävi. Vaikka motivoitunut olen kyllä ollut, mutta en sillä vanhalla omalla tavalla. Tällä tarkoitan, anteeksi kovasti ranskani, ”Haistakaa *piip*, mä tapan kaikki radalla!” -motivoitunut. Ne jotka meikän tuntee paremmin, tietää mitä tällä tarkoitan. Se tappaja-asenne heräsi vihdoinkin jo yli vuoden kestäneestä talviunesta. Meikäläinen tahtoo vain treenata, levätä, syödä, nukkua ja treenata lisää!

Rankkoi päivii pitää kestää, kukaan ei pysty sitä estään!

Meikäläinen on koko päivän vähän väliä hokenut: ”Rankkoi päivii pitää kestää, kukaan ei pysty sitä estään.” Ja tänään onkin soinut biisi: Nyt kolisee, Kevin Tandu & Toinen Kadunpoika repeatilla.

Niin ja meni muuten nopeusvoima tänään niin hyvin, että sekä minä itse, että valmentajakin vähän yllätyttiin. Kyllä täältä vielä lähtee!

Celectuksen Urheiluhullu kiittää ja kuittaa.

Avainsanat: kilpaurheilu, leirillä, yleisurheilu

Saatat myös pitää