Noora Toivo

Pariisille

Kolumni | lauantai 14. marraskuuta 2015

Kauhistus, viha ja suru. Tänään piti olla hyvä päivä, mutta aamun valjetessa tuli selväksi, että tämä päivä tulee olemaan kaikkea muuta, kuin iloinen. Pariisi, kuolonuhrien määrä, pommit, terroristi-isku, kauhu. Nämä aiheet värittävät jokaista otsikkoa. Jokaista uutista. Aamu alkoi hirveällä tavalla ja päivän tunneskaala on vaihdellut kauhun, vihan sekä surun välillä.

 

Se, mitä Pariisissa tapahtui, on jotain oksettavaa. Sanoinkuvaamattoman hirveätä. He, jotka sen tekivät, eivät ole ihmisiä, vaan jotakin muuta.

 

Ajatukset alkoivat kuitenkin pian itsellänikin juosta. Mitä jos tämä kävisi joskus Suomessa? Miltä tuntuisi, jos uutisissa näkisikin oman perheenjäsenen kasvot ruumispussissa? Parhaan ystävän? Lapsen? Sisaruksen? Vanhemman?

 

En tahtoisi kirjoittaa tästä aiheesta, mutta nyt on paha olla. Minua ei ole luotu käsittelemään tai ymmärtämään tällaisia asioita. En pysty ymmärtämään, miten näin voi edes käydä. Miten joku voi toimia niin? Pää on sekaisin tunteista ja ajatuksista. Siksi on pakko kirjoittaa, pakko saada ajatukset selvitettyä. Edes yrittää selvittää niitä.

 

Mielipiteitä on jo nyt monia. Ulostuloja on paljon. Ensimmäiset meemit on luotu. Etusormet ovat nousseet osoittamaan eri suuntiin. Suvakit, rasistit ja mamut on heitetty ilmoille.

 

Koen olevani suvaitsevainen ihminen monissa asioissa, tasa-arvon kannattaja sekä ihmisyyteen uskova henkilö. Unohtamatta, että olen myös erittäin kriittinen monissa asioissa, pilvilinnoillakin on rajansa. Tänään päässäni kävi muutaman sekunnin ajan ajatus, että rajat pitäisi sulkea. Minulla. Henkilöllä, kenen mielestä hätää kärsiviä pitää aina auttaa. Myös heitä, jotka tulevat Suomen rajojen ulkopuolelta. Tästä seurasi hetkellinen järkytys omaa ajatteluani kohtaan. Sinäkin Brutukseni?

 

Viha on liian monilla ensimmäinen tunne näiden asioiden käsittelemisessä. Lähestymistapa, joka kärkenä nämä asiat tahdotaan hoitaa. Miten terrorismia vastaan taistellaan? Taistellaanko sitä vastaan? Toiset sanovat, vihan lietsovan vihaa. Toiset huutavat, että nyt vain käännätte toisenkin poskenne.

 

Onko pakolaisten auttamatta jättäminen ratkaisu? Onko ”Jokainen huolehtikoon itsestään, huolehditaan nyt vain omistamme!” oikea lähestymistapa? Elintasosurffareiden sekä potentiaalisten terroristien joukossa, sattuu kuitenkin olemaan myös niitä ihmisiä, jotka karkaavat näitä samoja asioita, mitä tänään Pariisissa tapahtui. Asioita, mitkä ovat arkipäivää tietyissä maissa. Oikeat pakolaiset ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, ketkä pakenevat aatteita sekä henkilöitä, jotka haluavat tappaa vääräuskoiset, alistaa naiset ja tuhota demokratian lietsomalla kauhua sekä kasaamalla ruumiita.

 

Joku sanoi, että koulutus, sivistys, paremmat elinolot sekä sosiaaliset piirit ovat haihattelua sekä ”pilvilinnojen rakentajien” ajattelua siitä, mikä voisi auttaa valoillaan oleviin kauheuksiin. Se on kuulemma ajattelua, mikä lopulta tappaa meidät kaikki ja tuhoaa maailman.

 

En usko, että terrorismia ja ihmisten päätöntä tappamista voidaan koskaan täysin lopettaa. Sivistys ei tuo mukanaan täydellistä maailmaa, sen väittäminen olisi utopistista. On sivistysvaltio Suomessakin nähty liian monta esimerkkiä, mitä tapahtuu, kun ihminen joka ei ole enää ihminen, saa aseen käteensä ja kävelee kouluun.

 

Uskon kuitenkin, että sivistys vähentää näitä tapahtumia. Mitä tapahtuu, jos kaikki suojelisivatkin itseään? Jokainen olisi oman onnensa nojalla? Kaikki maat auttaisivat ainoastaan omia kansalaisiaan? Seuraisiko tästä tilanne, missä kriisimaiden kauheudet pysyisivät ainoastaan näiden maiden rajojen sisällä? Estääkö tämä toiminta todella sen, että uusia Pariiseja tai 9/11 ei enää tapahdu? Tuoko tämä pitkällä tähtäimellä rauhaa, turvaa ja järjestystä maailmaan? Lopettaako tämä sotimisen vai leviääkö sekasorto sekä tappaminen vääjäämättä jossakin kohtaa myös muualle maailmaan?

 

Tässä maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä ja näistä ihmisistä suuri osa elää sellaisissa maissa, joissa ei voi elää. He elävät sellaisten aatteiden keskellä, joiden mukaan erilaiset mielipiteet, sekä väärä ihonväri tai sukupuoli on oikeutuksia väkivaltaan ja tappamiseen. Onko näissä maissa asuvien kaikkien, myös niiden tavallisten, hyvää tarkoittavien ja demokratiaan pyrkivien ihmisten jättäminen oman onnensa nojaan ratkaisu? Onko käsien peseminen asiasta ratkaisu, joka on paras meille kaikille pitkällä tähtäimellä?

 

Kristinuskon toiminta aikoinaan ei kovinkaan suuresti eroa siitä, mitä tällä hetkellä terroristit tekevät. Aika, paikka ja tapa ovat erilaiset, mutta tavoitteessa on paljon samankaltaisuuksia; lopettaa vääräuskoisuus, tuhota vääräoppiset. Ajansaatossa muodostunut sivistys, kehitys ja lopulta demokratia ovat olleet pelastamassa monia. Asiat, mitkä saavutetaan huomattavasti nopeammin, kun autetaan ihmisiä; tuodaan heille edes se mahdollisuus elämään, lisätään koulutusta, luodaan työpaikkoja, tuodaan uusia näkökulmia ja mielipiteitä, turvallisuutta, annetaan ruokaa ja vettä. Tuodaan äärimmäisen tärkeitä asioita ihmisille sellaiseen arkeen, mitä suomalaisena on vaikeaa edes käsittää.

 

Haluan turvallisen sekä toimivan Suomen. Tahdon turvallisen sekä toimivan maailman. Maailman, mitä pahimmassa tapauksessa ei pystytä saavuttamaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siihen pitäisi pyrkiä.

 

Suomessa ja maailmalla täytyy ottaa tosissaan asiat, kuten elintasosurffarit sekä terroristit. Täällä täytyy tehdä töitä, jotta oikeasti kauheuksia pakenevat saavat apua sekä oppivat sopeutumaan tähän meidän yhteiskuntaamme ja kulttuuriimme. Tulevat oikeasti osaksi Suomea. Täällä täytyy tehdä myös toimenpiteitä jotta ihmiset, jotka tahtovat tuoda väkivaltaa, pelkoa sekä kuolemaa, pystytään poistamaan maastamme. Meidän täytyy auttaa, mutta myös tehdä töitä, jotta ne asiat, jotka tähän auttamiseen pakottavat, pystyttäisiin poistamaan niistä lähtömaista.

 

En usko, että ratkaisu valloilla olevaan tilanteeseen on rajojen sulkeminen sekä käsien pystyyn nostaminen samalla, kun todetaan: ”Jokainen huolehtikoon ainoastaan itsestään.” Silmien ummistaminen kauheuksilta sekä vaikeilta ja monia ulottuvuuksia omaavalta tilanteelta ei ole myöskään oikein. Oikein ei ole sekään, että jokainen jätetään oman onnensa nojaan, pestään kädet kaikesta ja toivotaan, että kaikki asiat alkavat jossakin kohtaa menemään hyvin.

 

Tänään hyökättiin ihmisyyttä vastaan ja nämä hyökkääjät eivät olleet ihmisiä. Emme kuitenkaan saa tehdä sitä virhettä, että nyt mekin hyökkäämme ihmisiä vastaan. Toisiamme vastaan.