Onnellisuuden ABC
Hyvinvointi | maanantai 8. helmikuuta 2016
Minulla on yksi kaveri. Olen tälle kaverilleni hieman kateellinen. En siksi, että hänellä olisi rahaa, tavaroita tai asioita, mitä itselläni ei ole. En ole kateellinen siksi, että hänen elämänsä olisi sellaista, mitä itse tahtoisin. Tällä henkilöllä on tavallinen työpaikka, missä tehdään raskasta ruumiillista työtä rakennustyömailla vähintään viitenä päivänä viikossa. Hänen arkensa on kohtuullisen rutinoitua; kuntosalia, sarjakuvien lukemista, Xboxilla pelaamista, siipiä, kavereiden näkemistä ja tyttöystävänsä kanssa oleskelua. Normaaleja juttuja. Hänen elämä ei ole glamouria. Viikot eivät ole suurten seikkailujen täyteisiä. Missiona ei ole valloittaa maailmaa. Matkoillakin motto kuuluu: Kunhan aurinko on kuumaa ja kalja on kylmää, niin kaikki on hyvin.
Kaikessa ironiassaan tuo lausahdus kiteyttää sen, miksi olen hänelle kateellinen. En auringon takia tai kaljan. Olen kateellinen tälle henkilölle, hänen elämänasenteensa takia. Kateellinen siksi, että hän on onnellinen, oli tilanne mikä tahansa. Hän on onnellinen juuri siinä hetkessä, missä on. Niiden asioiden keskellä, mitkä ovat ympärillä. Niiden ihmisten kanssa, jotka hänen arjessaan ovat. Ei maailmanvalloitus missioita. Ei glamouria. Ei mainetta ja mammonaa. Ihan tavallista arkea ja eloa. Kaiken rehellisyyden nimissä tämä henkilö saattaa omalla tavallaan olla yksi onnellisimpia ihmisiä, keitä tunnen.
Luin muutama viikko takaperin aivan loistavan artikkelin. Jos joku ruudun takana ei saa tästä tekstistä koppia, niin kannattaa kurkata tuo artikkeli. Se selittää paljon.
Jos et kuitenkaan jaksa tuota artikkelia lukea, niin yritän tiivistää sen tässä:
Y-sukupolvelle on kerrottu, että voimme olla mitä tahansa. Olemme oman elämämme tähtiä. Olemme erityisiä ja pystymme lähes mihin tahansa jo nuorina. Elämä on ihmeellinen mielettömien asioiden ja tapahtumien täyteinen paikka, jossa me elämme upeaa roolia ja omaa unelmaamme päivittäin. Tosin todellisuudessa asia ei juuri koskaan ole näin ja se saa meidän sukupolvemme tietyllä tavalla surulliseksi. Asiaa vaikeuttaa se, että kaikilla muilla elämä menee näennäisesti todella hyvin, koska ihmiset yleisesti puhuvat, postaavat ja julkaisevat tekstejä, kuvia sekä kertomuksia vain silloin, kun kaikki menee todella hyvin. Kun asiat ovat huonosti, ollaan hiljaa. Tämä luo illuusion, että kaikilla menee mielettömän hyvin. Aina. Muut elävät omaa spesiaalia unelmaansa, vaikka todellisuus voi olla toinen. Tämä kaikki aiheuttaa sen, että kuilu omien odotuksiemme ja todellisuuden välillä on melko suuri. Mitä suurempi kuilu, sitä surullisempi on. Yleisesti ottaen Y-sukupolvella tämä kuilu on kohtalaisen suuri.
Toki tekstissä puhuttiin enemmänkin työurista, mutta päätin korvata sanan työura sanalla elämä, koska se sopi ainakin omalla kohdallani paremmin. Joka tapauksessa olin erittäin vaikuttunut kirjoituksesta. Tuntui, kun joku olisi vihdoinkin saanut selitettyä minulle asiaa, jota en tuohon päivään asti ole täysin ymmärtänyt.
Maailma voi olla välillä rankka paikka henkilöille, jotka tavoittelevat ”suuria”. Unelmoivat ja yrittävät toteuttaa näitä unelmiaan. Ihmisille, jotka tahtovat saada muutosta aikaiseksi, tahtovat jättää jotakin jälkeensä. Heille, jotka haluavat koko ajan kehittyä, saavuttaa lisää, tavoitella enemmän, mennä niiden mahdottomuuksien perään. Niille, jotka eivät pidä ”normaalista”. Meille, joille jokaisen arkipäivän tulisi tavalla tai toisella edustaa sitä, että elämme ”täysiä”. Jokaisen arkipäivän tulisi edustaa ”Elän unelmaani” -missiota.
Oma ”Elän unelmaani” -missio on sujunut todella vaihtelevasti. Suoraan sanottuna, jo jonkin aikaa ollaan oltu melko kaukana tästä missiosta. Tästä ollaan oltu kaukana, kun urheilu on mennyt huonosti ja siitä on oltu silloinkin melko kaukana, kun urheilu on mennyt hyvin. Syy tähän? Koska mikään ei riitä. Koskaan. Ja naula tähän arkkuun lyödään, kun unohdetaan yksi ehkä elämän tärkein asia: kiitollisuus.
Kaikesta ja kaikista tulee jossakin kohtaa itsestäänselvyyksiä. Kaikesta. Saavutukset, joiden eteen teit vuosikausia töitä, menettävät hohtonsa. SM-mitalit joista pienenä haaveilit suurina voittoina, eivät tunnu enää miltään. Työpaikka, josta unelmoit, on arkipäiväistynyt. Ne joskus suuriltakin tuntuneet asiat ovat muuttuneet itsestäänselvyyksiksi. Toisarvoisiksi. Puhumattakaan niistä arjen tavallisista asioita. Terveys, työpaikka, perhe, parisuhde, harrastukset, koti, lämmin ruoka pöydässä. Ei näistä edes muista olla kiitollinen.
Terveyttä arvostaa vasta silloin, kun se on mennyt. Muistan sen tunteen, miltä ensimmäiset juoksuaskeleet tuntuivat, kun olin ollut pitkään loukkaantuneena. Kiitollisuus ja onni täyttivät oman mielen. Muutaman viikon sisään nämä molemmat tunteet unohtuivat. Piti saada enemmän, täytyi kehittyä ja olla parempi. Terveydestä oli tullut jälleen itsestäänselvyys. Kiitollisuus oli kaikonnut.
Oma koti, joka kaikessa raihnaisuudessaankin oli lähes kaikkea, mitä halusin. Se loputon hymy ja onni, mikä valtasi minut, kun saimme kannettua ensimmäiset muuttolaatikot eteisen lattialle. Oma asunto, joka edusti itsenäisyyttä, kasvua ja uutta oman elämän alkua on nykyään paikka, joka suurimman osan ajasta tuo stressiä siivouksesta ja muistuttaa siitä, että pitäisi sisustaa uudestaan, että oikeasti viihtyisi.
Kiitollisuus. Kiitollisuutta tulisi tuntea kaikkia niitä itsestäänselviä ja tavallisia arjen asioita kohtaan. Kiitollisuutta siitä, että on katto pään päällä. Kiitollisuutta niistä tärkeistä ihmisistä, jotka elämässäsi juuri tällä hetkellä ovat. Kiitollinen tulisi olla siitä, että ylipäänsä voi elää ja unelmoida. Kiitollinen tulisi olla juuri tästä hetkestä ja näistä asioita, mitä minulla on. Kiitollisuus ei ole este omalle kehitykselle ja niiden suuruuksien tavoittelulle. Miten voisin koskaan olla kiitollinen mistään, mitä saavutan, jos en osaa olla edes kiitollinen siitä, mitä minulla juuri nyt on?
Koska ihan suoraan sanottuna en voi olla ihailematta asennetta: Kunhan aurinko on kuumaa ja kalja on kylmää, niin kaikki on hyvin. Siihen minäkin tahdon pyrkiä.
Avainsanat: henkinen hyvinvointi, pohdintaa
Uudempi
← Viikonloput ilman urheiluaSaatat myös pitää
Valinnan vaikeus
to 27.4.2017
Olen tullut siihen tulokseen, että tämä ”nykyaika” on… Lue koko kirjoitusUrheilussa mukana uupumus
ke 11.5.2016
Pidempään blogiani lukeneet tietävätkin, että reilu pari vuotta… Lue koko kirjoitusOodi paremmalle unelle
ke 16.12.2015
Ah nukkuminen, tuo ihanuuksien ihanuus. Olen melko perso unelle siinä… Lue koko kirjoitus
Kiitos Noora. Hienoja ajatuksia ♡
Kiitos Heta : )
elämä on ihmisen parasta aikaa
Ihmisen elämä alkaa yhdynnästä ja päättyy kuolemaan. alusssa se on huiman kasvun tarinaa, mutta itse pidän ikää 20 ikävuoden jälkeen ihmisen vaikeinpana. alkaa oman indentiteetin rakentuminen ja miten se vaikuttaa loppuelämään, koska se on pisin ajanjakso elämässä. Tämä inditeetin rakentuminenu somessa on hyvin mielenkiintoinen ja pelottava asia. oli elämä lyhyt tai pitkä on se aina elämisen arvoinen. kuoleman jälkeen ei ole mitään. ei täällä eletä hyvin, että löytyy hyvä taivaspaikka jostain. jos haluaa uskoa niin usko on ainut asia, että ihmisellä on elämää kuoleman jälkeen.
somen aikakausi – ihmiset jakavat asioitaan muiden luettaviksi siis parannammeko kuvaamme silloin millaiseksi muut haluavat nähdä itsemme. vertaammeko silloin elämäämme muihin liikaa vai elämmekö muiden kautta. ihmisellä pitäisi olla kirkkaat lasit tarkastellessa omaa elämäänsä ja muiden elämään tummat lasit. Joka päivä löytyy parennettavaa elämästämme jos vain tajuamme sen. siihenkin voi olla itseironia paras lääke. Kuva mitä näimme tummien lasien takaa ei saa hallita ajatuksiamme ja tuntemuksiamme, koska sillä ei ole hevon vitun väliä.
Ihmisellä itsellään tai läheisellä pitää mennä huonosti, että ymmärrämme mikä elämässä on tärkeintä. terveys, läheiset, rakkaus, työ ja harrastukset. olemme aika ääliöitä jos tärkeimmät asiat tulee mieleen vasta, kun olemme heikoinmillamme. itsestään selvät asiat niitä emme tarvitse miettiä AMEN.
Juurikin näin. Minulla on tähän päivään asti vaatinut sen, että itsellä tai jollakin muulla täytyy mennä huonosti, ennen kuin tajuan, mikä elämässä on oikeasti tärkeätä. Toisaalta onhan sekin jo voitto, jos tässä 26-vuotiaana alkaa tuon ymmärtää, että kiitollinen pitäisi olla aina eikä sitten siellä kuolinvuoteella.
Some on haastava paikka ja tuo tummien/kirkkaiden lasien kautta katsominen on hyvä vinkki. Etenkin ne vähän tummemmat muiden elämiä kohtaan. Itsensä ja oman elämän vertailu muihin harvemmin tuo mitään hyvää ja positiivista omaan elämään. Toki joskus sitä saa inspiraatiota muista, mutta helposti tämä kontrasti tuo riittämättömyyden tunnetta ja huonoa fiilistä.
Kyllä se on juurikin niin, että elämä on ihmisen parasta aikaa, niin hyvä siitä olisi pyrkiä myös nauttimaan ja tässä uudessa somen ja ties minkä aikakaudessa olisi hyvä saada rakennettua sellainen identiteetti, että siitä oikeasti pystyykin nauttimaan.
Luettuani onnellisuuden abc:n tulin hyvän tuuliseksi lisäksi mietin asiaa noin 10 min. Jos omaisin paremman lahjan kirjoittaa kertoisin siitä paljon. Ihmiset kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan, mutta ei ne ole yksin vaikka joskus tuntuukin siltä. You never walk alone Noora Toivo.
Onpa hienoa kuulla, että teksti sai hyvälle mielelle ja aina parempi, jos herätti ajatuksiakin : ) ! Se on kyllä totta, että harvoin sitä yksinään on tuntemuksien ja ajatuksien kanssa, meitä on kuitenkin aika paljon tässä maailmassa ja aina osa ymmärtää, mitä tarkoittaa. Se on tietenkin asia erikseen, että uskaltaako niistä sitten kertoa tai kirjoittaa kaikkille nähtäväksi.
Hyvä kirjoitus Noora, ja täyttä asiaa 🙂 Pitäisi oppia nauttimaan niistä ”yksinkertaisista” ja tavallisista asioista: kodista, perheestä, terveydestä. Usein ne kuitenkin unohtuvat, ja on tarve tavoitella kuuta taivaalta ja vertailla itseään muihin. Kaverisi asenne on kadehdittava, toivottavasti opin sen itsekin.
Mukavaa orastavaa kevättä sinulle 🙂
Meikäläinen on kyllä tyytyväinen, että se kaveri tossa aina välillä pyörii, niin sitä aina saa muistutuksen, että tuohon pyrittävä 🙂 Pikku hiljaa onneksi tässä on itsekin alkanut arvostamaan niitä ”pieniä” asioita.
Kiitos kommentistasi sekä mainiota melkein kevättä sinnekin 🙂 !