Noora Toivo

Sinkkuelämän psykoosissa

Arki | sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Olen sinkkuiluni aikana kuullut noin sata kertaa sanat: ”Ei se oikea mies hakemalla löydy”. Samanaikaisesti kuitenkin kuulee: ”Sieltä se arjen touhuamisista sattuu kohdalle.” Tämä aiheuttaakin aivan valtavan dilemman siellä pääkopassa: Pitääkö sitä miestä nyt sitten etsiä vai ilmestyykö se oikea spontaanisti itsekseen tuohon oven taakse?

Suoraan sanottuna tässä vaiheessa sinkkuelämääni ajattelin, että jaloissa pyörisi vähintäänkin pari NHL-kiakkoilijaa, yksi ihka oikea yksisarvisen omistava prinssi ja siihen päälle vielä joku Cheekin tapainen. Siis VÄHINTÄÄN. Tai noh en oikeastaan missään kohtaa noin ajatellut, mutta kyllähän se hirveen hienoa olisi, jos pyörisi. Toki ironiaa on, että jääkiekko ei ihan aikuisten oikeasti itseäni juuri kiinnosta (no jos MM-kisoissa pelataan mitalista, niin sitten). Edustusvaimoa allekirjoittaneesta ei saa kirveelläkään; en omista sukkahousuja ja jos aterimia on haarukan ja veitsen lisäksi muita, menen yhtä sekaisin kuin teinitytöt Justin Bieberin konsertissa. Ja siitäkin huolimatta, että Cheek kova päällikkö on, niin siinä vaihessa, kun kuuluu ensimmäinen möreä ”AAaah” , kuolen varmuudella huutonauruun.

Pointtini on: Kyllähän tässä vaiheessa pitäisi jo jonkin moista säätöä ja säpinää tai ainakin joku kaksilahkeinen olla, kuka olisi vienyt jalat alta.

No kun ei pidä!

Waiting for the Mr. Right like.

Täytynee  hivenen avata tätä asiaa.

Tein viime syksynä herrasmiessopimuksen erään ystäväni kanssa. Sopimus kuului näin: Jos hyppään eron jälkeen vuoden sisään suhteeseen, niin hän saa läimäistä minua naamaan. (Ja kyllä, tiedostan ystäväpiirini olevan vähän erikoista). Miksikö hän saa antaa ihka aidon b*tch slapin, jos selkärankani katkeaa? Kokeneemmat sinkkuystäväni huomauttivat, että uuteen suhteeseen ei saisi kauhealla vauhdilla hypätä. Kuulemma, jos se vanha on vasta maatumassa, ei siitä uudesta välttämättä tule mitään. Kyseessä olisi niin sanottu rebound tai laastari. Olen myös ymmärtänyt tämän sinkkuna olemisen olevan hyvää aikaa tutustua siihen, mitä itse haluaa. Millainen ihminen sitä oikeasti on, kun saa olla keskenään. Pääsee tekemään itselleen mieluisia juttuja, oppii olemaan yksin, voi aloittaa vaikka kutomisen, hankkia kissoja, keksiä lääkkeen syöpään, matkustaa avaruuteen, juosta puolimaratonin, tehdä henkisen ja fyysisen ”make overin” ja niin edelleen. Normaaleja juttuja.

Tätä saarnaa sain kuulla monesti. Pointit olivat hyviä ja ystäväni sen verran vakuuttavia, että kättä lyötiin päälle ja sopimus syntyi syyskuussa 2016. ”Nyt sinkkuillaan vuosi eikä ressata mistään miehistä saati suhteista! (Tai niiden puuttumisista.) Pidetään hauskaa, keskitytään itseen, EI osteta kissoja, mutta jotain muuta kivaa voi hankkia. Keskitytään treenaamiseen ja urheiluun. Menen ja teen omia juttuja mieleni mukaan. En edes yritä hakea ”poikaystävämateriaalia.” Tästä se lähtee!” Kaiken kaikkiaan ihan fiksu ja järkiperäinen päätös, jonka luulisi olevan helppo toteuttaa… Eikös? Juu, EI.

When you promised your friend you wouldn’t message your crush but then your friend left and you messaged him anyways

A post shared by Noora Toivo: Athlete Hurdler (@nooratoivo) on May 29, 2017 at 11:22pm PDT

Alkuun sopimuksen noudattaminen sujui mainiosti, mutta kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, niin jossain kohtaa hommat saattoivat alkaa niin sanotusti lipsua. Mistä päästäänkin sillalla, missä aasikin hukkuisi (kiitos Kilven Otolle tästä sanonnasta) sekä muutama mutka oikaistuna viimeisiin viikkoihin, joissa ajatus on lähtenyt aivan laukalle. Ohessa olisikin otantaa omasta päänsisäisestä dialogistani:

Ei mitään miehiä, eikä säätöjä kesälle! Kaikki miehet on perseestä! (Jos se unohtuu niin muista katsoa kohta 7. Sinkkuelämän 10 vaiheesta) Niistä tulee pelkkää turhaa stressiä ja murhetta. Nyt keskitytään siihen tärkeimpään eli urheiluun! Kisakausikin on alkanut, miehet saavat jäädä! Rupeen korkeintaan lesboksi. (Kts. kohta 10. samaisesta tekstistä) Hanki sitten vaikka se kissa, mutta nyt prkl annat kaiken muun olla ja vaan urheilet.

Tässä kohtaa annoin itselleni henkiset ylävitoset, koska noin viiden minuutin ajan uskoin oikeasti pystyväni tähän hommaan ja jatkoin omaa menoani hymyssä suin. Sen kuudennen minuutin kohdalla takaraivossa syntyi kuitenkin seuraavanlainen keskustelu:

No mutta jos nyt jotain vähän? Kauheen tylsä kesä tulee. Kesähän on rakkauden ja romanssin aikaa.  Ajattele nyt niitä yhteisiä kesäöisiä uintiretkiä täydellisen seesteisessä järvessä kuikan laulaessa kaukaisuudessa. Entä ne romanttiset yökävelyt kosteilla niityillä samalla, kun peurat katselevat metsiköstä, pikkulinnut laulavat ja lämmin sekä lupauksia täynnä oleva kesäilma väreilee ympärilllä. Kaikkia niitä maailmaa muuttavia syvällisiä keskusteluja ja rakkauden tunnustuksia sekä intohimoisia katseita, joita vain järven rannalla saunan jälkeen voi muodostua (Okei en omista saunaa, mutta varmaan jostain sellainen tähän hätään löytyisi). Mieti kaikkia niitä kuutamoita, aurinkoisia öitä, palladeja ja runoja. Sitäpaitsi onhan kesä nyt parasta aikaa olla sinkku! (Tai ainakin luulisin niin, mutta en ihan varma ole, koska koskaan en ole ollut.) Kamalan pitkäksi aika tulee, kun nyt ei edes treenata paljoa. Pitäisikö sitä kuitenkin jotain pientä säätöä keksiä? Mistäs sen tietäisi vaikka se hauska, pitkä, tumma, spontaani, komea, huippu-urheilija, maailman parantaja, söpö nallekarhu, mutta samalla sopivasti m*lkku, pilkettä silmäkulmassa omaava, uskomattoman fiksu, humoristinen, humanitaari, menestynyt miljonääri, mutta samalla jalat maassa oleva, sopivasti ylimielinen, hyvin varusteltu saunan, kesämökin ja yksisarvisen omistava kreikkalainen Jumala löytyisikin? Siis sellanen ihan tavallinen mies. Kato kun ei sitä voi koskaan tietää! … Mutta siihen urheiluun pitäisi keskittyä…  No mutta kun siellä avannossa pyöri se kauheen söpö palomies… Urheilu! ….. Kauheen söpö mies tuolla Instagramissakin tykkäsi kuvast…  Urheilu! …. No entäs rakkauden kes…  SAATANA nainen keskity NYT PELKÄSTÄÄN siihen URHEILUUN!

Odottelen tässä vain sitä kreikkalaista jumalaa ilmestyväksi.

Että sellaista.

Olen tullut siihen tulokseen, että miesten y-kromosomissa on jonkin tasoinen tunne-elämän järki/logiikka/rationaalinen lisä, mikä x-kromosomeista on yksinkertaisesti jäänyt pois tai ainakin huomattavaan sivurooliin. Vaihtoehtoisesti se on saattanut jäädä näistä omista x-kromosomeista. Tiedä häntä. Järki sanoo, että nyt anna olla, keskity omiin juttuihin äläkä stressaa. Tunteet ovat sitten ihan eri mieltä. Ne haluavat etsiä tuota hyvin varusteltua yksisarvisella ratsastavaa kreikkalaista jumalaa kesäöisiin kuutamokävelyihin.

Kovasti tahtoisin sanoa, että jäätävä selkärankani sekä itsehillintäni onnistui tuottamaan lopputuloksen, jossa miehet ovat perseestä ja urheiluun keskitytään 235 prosenttisesti. Käytäntö on sitten vähän eri. Kesämekkoja tulevia romanttisia yökävelyitä varten on ostettu sekä poltettu 156 kappaletta. Mieli muuttuu samaan tahtiin kuin Suomen sää. Ensin luvataan hellettä ja aurinkoa viikonlopulle, mutta todellisuudessa sieltä tulee nyrkin kokoisia rakeita silmään ja kaupan päälle tornado.

Saapa nyt nähdä miten tässä käy. Saatoin niitä rehuja juhannuksen aikana tyynyn alle muutaman lyödä. Kato ihan varmuuden vuoksi. Jos ei kreikkalaista Jumalaa tule, niin ainakin mukava ihottuma poskeen jäi.

Avainsanat: sinkkuelämää

Saatat myös pitää