Noora Toivo

Ihana kamala deittailu

Arki | sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ah deittailu! Tuo ihana perhosia vatsanpohjaan tuova rituaali ja niiden päässä olevien kaljujen kohtien syypää (ja ei, ei edes mistään hauskasta syystä tulleiden kaljujen kohtien, vaan ihan rehdisti olen itse päästäni niitä tuppoja repinyt, koska hermo menee). 

Blogiani lähemmin seuranneet tietävät, että ennen tätä vuotta omat kokemukseni deittailusta ovat aika lailla siltä ajalta, kun maapallon vielä luultiin olevan litteä. Tässä kuluneiden kuukausien aikana on kuitenkin tuo deittailun jalo taito alkanut tulla tutummaksi. Peruspositiivisena ihmisenä ajattelin näin sunnuntain kunniaksi tuoda esiin kaikki ne deittailun puolet, jotka ovat enemmän tai vähemmän takapuolesta.

1. Pakkien antaminen on kamalaa

Siis tämä. Ihan oikeasti jossain kohtaa en edes tahtonut lähteä treffeille (etenkin, kun kyse oli sokko/tinder/some tms treffeistä, joissa toisen näki ensimmäistä kertaa vasta itse treffeillä). Näin jo sieluni silmin, että ei tästä kuitenkaan mitään tule ja niiden pakkien antaminen on edessä.  Eihän sitä nyt kukaan tahdo toiselle ilkeä olla! ”Hei oot tosi hyvä tyyppi ja sillain, mutta ei tässä nyt vaan oikein ole sellaista kemiaa.” Toisaalta vielä ilkeämpää on sitä toista roikuttaa mukana, kun tietää että homma ei pelitä. Olen pyrkinyt pitämään sellaisen ”Munat käteen ja ole rehellinen” otteen ja olen suoraa (kauniisti) sanonut, että tämä homma ei näitä yksiä treffejä pidemmälle tule menemään. Onneksi tässä, kuten monessa muussakin asiassa, kokemus näyttää tuovan varmuutta.

2. ”Teatteriasetukset”

Kaikissa ihmisissä on eri puolia. Tai ainakin itsessäni on. Allekirjoittaneessa kohtaa ”Mut pitää tulla hakeen valkoisella hevosella, viedä iltapuvussa syömään hienosti, avata ovet, pitää kädestä kiinni ja kohdella kuin vimosen päälle leidiä” ja sitten samaisen olotilan aivan toinen ääripää, jolloin istun piereskelemässä vessassa ovi auki, huutonauramassa sopimattomille kuville samalla kun kaivan nenääni. True story. Noh luonnollisesti sitä ei ehkä ihan heti kättelyssä tuota piereskelevää pervoa tahdo pöytään lyödä, vaan ennemmin pyrkii olemaan jotain tuolta väliltä. Päällä on niin sanotusti ”teatteriasetukset”. Toki haasteita tuo se, että sitä pitäisi olla mahdollisimman paljon oma itsensä, ettei nyt mitään ”Se oli vain mainos” tyyppistä tilannetta tule myöhemmin. Onhan se nyt vähän huijausta, jos sille toiselle mainostaa olevansa pullan tuoksuinen kotihiiri, jos todellisuudessa oma ajatus hauskasta viikonlopusta on mennä ampumaan katkaistulla haulikolla kumisaappaissa kaljatölkkejä keskelle metsää. Kaikesta huolimatta koen löytäneeni sellaisen sopivan kauhun tasapainon, missä pyrin hivenen hienosäätämään omaa toimintaani niin, että jätän ne pahimmat kiroilut, sopimattomat vitsit ja pieruverkkarit kotiin. Kato niitä on sitten kamalan kiva pudotella sillain pikku hiljaa pommeina sille toiselle ja katsoa miten käy.

Ja joskus sitä vaan tulee kesken treffien nälkä ja sitä ei yksinkertaisesti kiinnosta, pitääkö se toinen sua hulluna, kun siellä repun pohjalla on safkaa sen verran, että keskisuuri sissijoukko voisi elää niillä banaaneilla viikon.

3. Kropan ei niin toivotut toiminnot

Hmm mites tämän asian nyt sitten esittäisi niin sanotusti kierrellen kaarrellen. Noh sanotaanko, että kyse on sellaisista kropan toiminnoista, joille ei usein oikein voi mitään. Ja siitäkin huolimatta, että kyse on täysin normaalista asiasta, niin tämän kyseisen toiminnon tahtoisi siinä kiinnostavassa miesseurassa pitää minimissään. Mielellään sitä ei harrastaisi lainkaan. Ja onhan tämä nyt varmaan tabu aihe puhua etenkin naisena ja blaa blaa blaa, mutta aikuisten oikeasti tästä tuli ongelma tuossa muutama viikko takaperin. Ilmainen vinkki tässä kohtaa: Jos olet sinkku, niin jätä ihan suosiolla kaikki kaalit tai kaalin tapaiset sinne kauppaan. Kauppaan kannattaa myös jättää pavut, herneet ja oikeastaan kaikki tuotteet, mitkä potentiaalisesti tuovat ilmavaivoja. Älä edes katso niitä kohti. Voin meinaan sanoa, että se on melkoisen kaukana hauskasta, jos satut menemään pidemmille deiteille jonkun kohtalaisen mielenkiintoisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa ja olo on kuin ilmalaivalla. Tuossa yhtenä iltana mahassa oli niin paljon kaasua, että en uskaltanut edes kynttilöitä sytyttää, koska pelkäsin, että spontaanisti räjähdän. Ei saakeli mitä ongelmia sitä voikaan olla.

3. Paperiset seinät 

Vähän alkaa muuten tässä kohtaa mietityttämään, että meneekö tämä teksti ylijakamisen puolelle, mutta menkööt!

En ennen ole sitä noteerannut, mutta omassa kämpässäni on aivan paperiset seinät. Siis sellaiset seinät, että jos vessassa putoaa hius lattialle, niin se kaikuu keittiöön asti ja jos yläkerran mummo pudottaa kolme riisinjyvää, niin alimman kerroksen ihmiset heräävät. No voitte sitten varmaan kuvitella kuinka hirveän mukavaa se on, jos on ajatuksena vaikka katsoa leffaa kämpillä, niin arvatkaapa vain päätttyykö se ilta tuohon ongelma numero kakkoseen yhdistettynä ensiapureissuun.  Ihan oikeasti ensi kerralla vedän imodiumia valmiiksi alle ja lopetan veden juonnin varmuuden vuoksi viikkoa aikaisemmin, niin ei tarvitse miettiä tällaisia asioita.

5. ”Anteeks kun täällä on näin sotkusta.”

Tuo on varmasti eniten käyttämäni lausahdus omassa oven suussa sanojen ”Moro” ja ”Tervetuloa” lisäksi. Ja siis tämä ei todellakaan rajoitu deittailuun vaan tätä saavat kuulla niin kaverit, valmentaja kuin vanhemmatkin. Ei sille vaan voi mitään, jos niitä treenjä on päivässä pari ja kämpästä puuttuu niinkin oleellinen asia kuin tiskikone, niin ei tämä oma yksiö ihan leikkaussalin tasolle puhtaudessa pääse. Joku siivoushullu saattaisi saada sydänkohtauksen täällä omassa ajoittaisessa roskalavassa, mitä myös kodiksi kutsun. Itseasiassa isosiskon sanat omilla ovillani kuuluivat ”Miten sä voit elää näin?”. Tosin puolustuksekseni hänen kotinsa on tasoa Amerikan psyko, joten vaatimustaso on karvan verran eri luokkaa. Aikuisten oikeasti olen kohtalaisen siisti ja noin 70% ajasta tässä omassa yksiössä on oikein mukava asustella, mutta en tiedä mikä siinä on, että jotenkin sinne kämpille päätyy aina silloin ihmisiä, kun se näyttää siltä, että tänne olisi suurinpiirtein murhattu joku.

6. Viestittelyn säännöt

Siis ihan oikeasti. Vihaan tätä. Edelleen. (Kuten ehkä jossain aikaisemmassa tekstissäni on tullut esille.) Sitä pitäisi olla kiinnostunut, mutta ei liian kiinnostunut. Kato muuten se toinen saatta hermostua tai ahdistua. Niin ja sitten ei saa kaikkea kysyä, vaikka tahtoisit kysyä. Kato voi tulla väärinymmärryksiä ja näitä seuraa sitten psykoosit, missä analysoidaan jokainen pilkku, hymiö ja sanan käänne ja se miksi vastaus kesti sekunnin kesiarvoa pidempään tai vielä pahempaa; vastausta ei vielä ole tullut ollenkaan. AAARGH. Ei saatana, en jaksa. Meikä on ottanut tähän sellaisen ”Aivan sama, teen just mitä tahdon” otteen. Jos se kaksilahkeinen niistä viesteistä ahdistuu ja muuttaa Siperiaan, niin samapa se. Minen jaksa mitään pelejä pelailla. Mutta tässä kohtaa mainittakoon, että jos sen toisen tyyli kohtaa oman tyylin eikä tarvitse jokaista pilkun paikkaa analysoida ja  miettiä jatkuvasti, mitä voi tai ei voi kirjoittaa, niin nämä viestittely hommat voivat olla aivan loistavia. Kuten ehkä alemmasta kuvasta voi arvata.

7. Milloin voi antaa toiselle rakentavaa palautetta?

Jos se pakkien antaminen on kamalaa, niin on se rakentavan palautteenkin antaminen. Siis ihan oikeasti. Missä vaiheessa sitä voi antaa toiselle rakentavaa palautetta? Tästä ei nimittäin ihan kamalasti kokemusta ole. Muistan tuossa oikeastaan ainoassa ”kunnon suhteessani”, että meni vuosi ennen kuin uskalsin varovasti vinkata yhdestä asiasta, joka vaivasi itseäni tässä toisessa ihmisessä (ja ei, en jaa sitä tänne vaikka kuinka siellä ruudun toisella puolella kutkuttaisi tietää, mikä se oli). Eihän se nyt koskaan ole mukava antaa rakentavaa palautetta toiselle ja vieläpä jos se toinen on sellainen, kenestä itse pitää. Toisaalta jos se asia on sellainen, mikä olisi enemmän tai vähemmän mukava korjata, niin onko sekään mukava kuulla esim kuuden kuukauden kohdalla, että olet tehnyt jotakin koko ajan ”väärin”. En oikein osaa sanoa. Urheilijana pidän rakentavasta palautteesta, koska silloin tietää, että voi vielä kehittyä, mutta en nyt sitten tiedä siirtyykö se kuitenkaan ihan luonnollisesti tuonne deittailun puolelle. Kaippa sitä voisi ensi kerralla kokeilla ja huutaa: ”JUMALAUTA TEE PAREMMIN!”

Siinäpä sitä omaa listaani! Jos joku kokee, että jokin oleellinen jäi listaamatta, niin vinkatkaa ihmeessä kommentteihin. Tai vielä parempaa jos jollakin on hyviä vinkkejä näiden ongelmien selättämiseksi, niin tässä tapauksessa Sharing truly is caring!

Avainsanat: sinkkuelämää

Saatat myös pitää