Noora Toivo

Upea Helvetinjärvi

Arki | sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Tiedättekö Suomessa on mitä uskomattomimpia paikkoja. Silti turhan usein ajatukset menevät näin: ”Ulkomaille! Ulkomaille!! Siellä vasta sitä nähtävää ja tehtävää on!” Myönnetään, että itselläkin käy ajatuksien kanssa usein noin. Onhan se totta, että jos haluaa maata rannalla jalat leväällään 30 asteen lämmössä samalla, kun aallot koskettelevat hellästi varpaita ja hiekka etenee hiljalleen kohti peräreikääsi, niin ei Suomessa ihan vastaavia elämyksiä ole tarjota. Ainakaan kesän ulkopuolella. Tästä huolimatta on Suomessakin aivan uskomattoman upeita paikkoja, kunhan vaan poistuu niistä tavallisista ympyröistä ja tutkii ympäristöään. Yksi tällaisista upeista paikoista on Helvetinjärvi.

Helvetinjärven kansallispuisto sijaitsee Ruovedellä eli noin 120km päässä Tampereesta. Näin tamperelaisena sijainti on mainio, koska ajoaika paikan päälle ei ihan mahdoton ole. Ajajan Kimi Räikkösmäisyydestä riippuen matkaan menee palttia rallaa 1.5 tuntia tai 3kk (koska olet joutunut kaahaamiseen takia putkan kautta antamaan ajokorttisi poliisille). Mutta noin niinkuin normaalisti sinne ajaa sen puolitoista tuntia.

Olen nyt kahdesti ollut noissa maisemissa päiväretkellä ja positiiviset asiat eivät todellakaan lopu hyvään sijaintiin. Tuo ”perinteinen” 11km vaellus Helvetinkolulle on sopivan haastava korkeuseroineen, mikä tekee vaelluksesta ihan varteenotettavaa liikuntaa. Ja eihän noissa monipuolisisa maisemissakaan ole valittamisen aihetta.

Olimme tosiaan pari viikkoa sitten vaeltamassa tuolla ja sanotaanko, että sää lähenteli täydellistä. Aurinko paistoi koko päivän, lämpötila oli vähän päälle 20 astetta ja ajoitus koko vaelluksessa osui niin, että viimeiset järvimaisemat olivat niin upean auringonlaskun peittämiä, että ei meinannut uskoa olevansa Suomessa.

Menimme reitin, missä käveltiin reilu 5km yhteen suuntaan ja samainen takaisin. Tuon reitin päässä Helvetinkoululla oli nuotipaikat, missä luonnollisesti paistettiin retkimakkarat. Järven rannalta löytyi myös mökki, mikä on ilmeisesti tarkoitettu enemmän talvella vaeltaville.

Luonto on todella tärkeä asia itselleni ja meikäläisessä asuu melko vahva eräilijä. Siis aikuisten oikeasti. Siitäkin huolimatta, että telttailuneitsyys vietiin vasta tänä vuonna ja melko traumaattinen kokemus oli, kuten osa ehkä muistaa tuosta surullisen kuuluisasta Nuuksion seikkailustamme. Mutta etenkin tällaiset päivävaellukset ovat lähellä sydäntä ja muutenkin ne madaltavat rimaa tuolle omalle isommalle To do -listan jutulle eli Karhun kierrokselle. Toki tuo Nuuksion fiasko toi takapakkia melkoisesti, mutta ainakin on realiteettit telttailusta tulleet selville.

Mutta tosiaan suosittelen lämpimästi Helvetinjärveä! Mukaan ei tarvita kuin urheilulliset vaatteet, kengät, vähän evästä, juotavaa ja tulitikut, jos haluaa sitä makkaraa paistaa. Ja siinäpä se. Toki koen tehtäväkseni kertoa kokemuksesta rehellisesti eli ei tuo nyt ihan pelkkää juhlaa välttämättä ole. Nimittäin vaelluksen jäljiltä päästäsi löytyy hirvikärpäsiä enemmän kuin suomalaisia torilta jääkiekon MM-kullan voittamisen jälkeen. Siis niin paljon, että ahdistaa. Vaelluksen jälkeen on kuitenkin jo useampi suihkureissu käytynä ja silti huomaan paniikissa sukivani hiuksia aina, kun tunnen siellä jotain epämääräistä liikettä… eli noin kymmenen kertaa päivässä ja joka toinen sekunti tätä kappaletta kirjoittaessani. Lisäksi hirvikärpäsillä tuntuu olevan kaikilla sama kohde. Korvan kautta aivoihin. Ja kortit pöydälle; meikäläisen Mensan jäsenhakemus on kuitenkin useampaan otteeseen jo hylätty, joten ei tuota aivokapasiteettia ihan määräänsä enempää ole hirvikärpäsille jaettavaksi iltapalan muodossa. Mutta jos nämä tappaja/sissi/aivonsyöjä hirvikärpäset unohtaa, niin aivan ihanaa hommaa tuo vaeltaminen.

Pari kertaa olen tänä syksynä tuollaisen minivaelluksen kerennyt tekemään (toinen oli Siikanevassa) ja tavoite olisi tehdä vielä pari lisää, kunhan tämä akilles paranee leikkauksesta siihen kuntoon, että se kestää pidempää kävelyä.

Itselle suurimpana motivaationa eräilyyn on upean lunnon helmassa liikkuminen, mutta on tässä oma lehmä ojassa ihan urheilunkin kannalta. Pohjakunnon rakentaminen on todella tärkeässä osassa syksyllä ja siis pohjakunnolla tarkoitetaan oikeasti sitä POHJAkuntoa. Eli sykkeet eivät saa nousta yli 125, mutta sen tekemisen pitäisi kestää 1.5-2 tuntia. Siksi tällaiset vaellukset ovat loistavia ihan kilpaurheiluakin ajatellen, koska ne kehittävät kuntoa. Pohjien pitää olla hyvät, että myöhemmin jaksaa painaa kovempia treenejä. Tuolla sykealueella mentäessä liikkuminen on yleensä reipasta kävelyä ja sanotaanko, että jos nyt alkaisin Hämeenkatua kävelemään edestakaisin powerwalk -tyylillä 10km verran, niin aika nopeasti se tylsäksi menisi. Siksipä meikäläinen suunistaa aina pusikkoon, kun mahdollisuus siihen on.

Tämä kuva on otettu Siikanevalla

Ja pusikkoon suosittelen muitakin suunnistamaan! Näihin maisemiin kelpasi lopettaa aivan mahtava päivä! Ja luonnollisesti olihan sitä pakko käydä järvessä asti dippaamassa. Eikä se vesi ollut edes niin kylmää!

Avainsanat: liikkumisen iloa, pitkin Suomea, Suomen kansallispuistot, vaellus

Saatat myös pitää