Noora Toivo

Stalkkaajia ja ennakkoluuloja

Arki | sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Stalkkaajat ja ennakkoluulot! Stalkkauksesta on näin alkuun sanottava, että meikäläinen ei ihan sieltä vaikeimmasta päästä stalkattava ole. (Asiaan liittymättömänä omakehuna mainostettava, että olen myös mestariluokan stalkkaaja itse. Terveisin pelkällä etunimellä ja harrrastuksella henkilön x kotipaikan 10 minuutissa löytänyt hullu). Mutta takaisin aiheeseen. Nuo neljä enemmän tai vähemmän aktiivista ja julkista somekanavaani varmistavat sen, että allekirjoittaneessa on salaperäisyyttä yhtä paljon kuin kisaajilla Big Brotherissa: eipä juuri ole. Tämä aiheuttaa helposti sen, että osalle saattaa (tai on saattanut) tulla jonkinlaisia mielikuvia tai jopa ennakkoluuloja. Osa näistä osuu ja uppoaa kuin sormi taikinaan ja osa taas on yhtä kaukana todellisuudesta kuin hauskuus hautajaisista.

Tässä kuvassa meikäläinen ennakkoluulottomasti stalkkailee muita ihmisiä. Tai sitten ihan vaan seison käsilläni.

Uskokaa tai älkää, mutta en ole suuremmin miettinyt ”julkisuuskuvaani”. Tai noh tottakai tiettyjä asioita tulee mietittyä. Kortit pöydälle; en niitä ihan pahimpia vitsejä ja pervoiluja tänne lyö. Toki hälyyttävän kiihtyvään tahtiin on niitäkin Instagramissa alkanut putoilemaan, mutta on tässä hommassa nyt JOKU roti pidettävä. Tein kuitenkin aikoinaan herrasnaissopimuksen itseni kanssa. Täällä asioista puhutaan avoimesti, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Joten sen mukaan pyrin menemään.

Ehkä se on tämä oma luonne, ikä tai ihan vaan elämänkokemukset, mutta kohtalaisen harvoin mietin, mitä ihmiset minusta ajattelevat saati somestani.  Poikkeuksena tämä kesä. Ai miksikö? No ihan rehellisyyden nimissä tämän pohdinnan aiheutti erään treffikumppanini sanomiset.

Tässä kohtaa kelailen ja hypin muutaman kohdan yli, mutta tälläinen kommentti putosi kaverin suusta: ”Mä oon tosi yllättynyt, kuinka aito sä oot.”  Siis täh?! Yllättynyt kuinka aito meikäläinen on? Siis millaista settiä sieltä oikein odotettiin tulevan? Ajattelitko, että siellä ruudun toisella puolella onkin 50-vuotias rekkakuski? Vai oliko oletus, että todellisuudessa olen liikuntaa vihaava sohvaperuna? Siis miten niin yllättynyt aitoudesta?! Olin loukkaantunut. Asiaa ei todellakaan auttanut, että sieltä suusta tulivat sanat, kuten somebimbo ja highlife. En nyt ihan täysin itseäni löytänyt näistä kuvailuista, enkä todellakaan ollut tyytyväinen, että näitä omalla kohdalla käytettiin. Kommenttien jälkeen grillasin tätä kaveria kuin murhaepäiltyä tuomioistuimessa. Mitenhän PERKULEESSA tälläinen mielikuva oli syntynyt?

Hetken kaivamisen jälkeen selvisi, että tämä ”syväanalyysi” oli tehty Tinderistä löytämisen jälkeen ja palttia rallaa kymmenen sekunnin Instagramin silmäilyn pohjilta. Aaaaaevan.

TOSIN ikäväkseni oli myönnettävä, että tavallaan ymmärrän näiden johtopäätösten syyn. Monelle riittää se, että olet sosiaalisessa mediassa aktiivinen, kirjoitat blogia tai omaat Instagramissa paljon seuraajia, niin kuulut tietynlaiseen ”someryhmään”. Monen mielikuva on, että tähän ryhmään kuuluvien arki on täynnä brunsseja, skumppaa ja merkkivaatteita. Toki omissa kanavissani nämä loistavat poissaololaan ihan sattuneesta syystä: kumpikaan ei ole osa arkeani.

Hellän kanssa menossa kahvitauko ja armoton somestalkkaus. Todellisuudessa ihan vaan vastaan kaverin viestiin.

Mistä päästäänkin hyvin ennakkoluuloihin. Niitä ikävä kyllä ihmisillä tuppaa muotoutumaan. Olen toki ennekin ollut ennakkoluulojen kohteena. On yllätytty siitä, kun olen valmistunut lukiosta 9.2 keskiarvolla ja pystynyt keskustelemaan politiikasta. Vähän tiedustelin yllätyksen syytä ja se oli saanut alkunsa siitä, että olen ”melko” värikäs persoona, iloinen, energinen ja äänekäs. Ilmeisen monelle tämä combo on yhtä kuin tyhmä. Huoh.

On inhimillistä tehdä päätelmiä näkemänsä, lukemansa ja kuulemansa perusteella. Käsi nousee ylös virheen merkiksi myös itsellä. Olen rakentanut aika vahvoja mielikuvia ihmisistä melko huteralla pohjalla; esim kavereilta kuuleman tai vaikkapa sen somen perusteella. Ja tietyt olettamukset ovat jossain määrin jopa perusteltuja. Jos annat somessa mielikuvan, että treenaat hulluna, niin on ihan inhimillistä, että ihmiset olettavat asian olevan näin. Vaikka se ei todellakaan sitä takaa. Illuusioita on todella helppo luoda.

Toki sitten ollaan huolestuttavilla vesillä, jos ennakkoluulot ovat niin juurtuneet, että mielipiteiden muuttaminen ei ole edes mahdollista. Tietyissä tapauksissa vastakkainen osapuoli on päättänyt jo etukäteen, että tämä toinen tyyppi on tyhmä, huomiohuora, feikki, pinnallinen tai mitä tahansa se toinen onkaan päättänyt tämän toisen olevan. Näissä tapauksissa kaikki mitä toinen sanoo tai tekee vain vahvistaa tätä olettamusta.

Erityisen surullista on, jos ne mielikuvat tai ennakkoluulot ihmisestä tehdään palttia rallaa kymmenen sekunnin somen skrollailun jälkeen. Selaile nyt saakeli edes se kymmenen minuuttia ennen kuin teet päätelmiä. Perkele.

Mutta toisaalta elämä on. Osa ymmärtää väärin tahallaan ja osa vahingossa. Tietyllä tavalla eihän sillä ole mitään väliä, mitä tuntemattomat ihmiset sinusta ajattelevat, kunhan itse pidät itsestäsi. Toki kun tuollainen itseä kohtaan ollut väärä ennakkoluulo putkahti noinkin lähelle kuin kahvipöydän toiselle puolelle, niin se sai pohtimaan koko asiaa. Stalkkausta ja sen seuraksena tehtyjä ennakkoluuloja ja mielikuvia.

Mistä päästään tarinan loppuun. Muutaman kovasanaisen kommentin ja ajatusmallin kyseenalaistamisen (meikä ripitti tätä treffikaveria) jälkeen meillä sujui juttu oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että kakkostreffit tulivat myöhemmin samalle viikolle.

Kuulemma somestalkkauksen jäljiltä tehty ennakkoluulo oli aivan väärä.

Avainsanat: pohdintaa, sinkkuelämää

Saatat myös pitää