Hyviä hiilihydraatteja

Hyvinvointi | sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Näitä ruokapostauksia pyydetään nyt niin paljon, että päätin vihdoin vastata kutsuun! Tänään aiheena on hiilihydraatit ja lähinnä hyvät sellaiset. Ruokavammaisena urheilijana (gluteeniton ruokavalio JA herkkä vatsa) voisi kuvitella elämän olevan melkoista selviytymistaistelua. Aikoinaan tälle ruokavaliolle siirryttäessä asia olikin näin. Onnekseni kehitys kehittyy ja nykyään on tarjolla erittäin monia hyviä hiilihydraatin lähteitä, mitkä sopivat niin urheilijalle kuin myös gluteenittomaan ruokavalioon. Unohtamatta, koska kroppa on temppeli ja siitä täytyy saada aivan pirusti tehoja irti ja tavoite on kehittymisen maksimointi, niin kyllä sillä on väliä, mitä leipäläpeen pitkin päivää sujauttaa.

hyviä hiilihydraatteja

Jos (kun) toiveena on hyvinvointi, treenaus, kehittyminen ja tuloksen tekeminen, niin hiilarit ovat asia, mitä ei todellakaan saa vältellä. Etenkään jos laji on yhtään kuluttavamman puoleinen. Toki jos treeniä ei tule tai treeni on luokkaa salilla kääntyminen ja yksi peiliselfie, niin tässä tapauksessa hiilarien merkitys ei ole suuri. Aina tulee muistaa, että eri ihmisille sopivat erityyppiset ruokavaliot. Itse olen hiilarityyppi. Tiedän tämän, koska aikoinaan tehtiin biosignaturemittaus (aiheesta lisää täältä) missä asia selvisi. Lyhykäisyydessään, jos lavan päälle ei juuri kerry rasvaa, niin kroppasi sietää hyvin hiilihydraatteja. Toki tähän omaan hiilihydraattien tarpeeseen saattaa himpun verran vaikuttaa se, että kulutus on päivästä riippuen 3000-4000 kaloria. Siinä saa syödä ihan työkseen! Pyrin, että omasta energian saannistani yli 50% tulee hiilihydraateista.

Mutta tosiaan niihin hyviin hiilihydraatteihin! Tässä olisi kolme tarjolla.

1. Kikhernepasta ja -nuudeli

Ai että Palmuston pastat! Nämä ovat mahtavia. Ja älkää antako sen hämätä, että he ovat yhteistyökumppanini. Käytin heidän pastaansa jo kaaauan ennen kuin heistä tuli tiimini jäsen. Totesin nämä erinomaisiksi tuotteiksi. Sen lisäksi, että pastat ja nuudelit ovat gluteenittomia ja vegaanisia, niin niissä on 22% proteiinia. Mutta se erittäin tärkeä asia on, että hiilihydraatti on hitaasti imeytyvää eli pitää sinut kylläisenä pidempään. Kaiken kaikkiaan tästä ei ole mitään huonoa sanottavaa ja oikeasti syön tätä monta kertaa viikossa. Etenkin kovien treenien perään tankkaan näillä koneen täyteen, etteivät lihakset jää tyhjiksi jolloin seuraavassa treenissä saa maksaa virheestä. Avokadopasta on hyvinkin tyypillinen annos, mitä tulee syötyä.

hiilihydraatteja

2. Kaura

Kauraa menee useamman kerran päivässä. Aamupallalla puurossa ja välipaloilla leivässä ja joskus leseet ängetään smoothien sekaan asti. Mitä ihmettä on muuten tapahtunut leivän maineelle? Itse syön leipää aika paljon. Siis kauraleipää. Toki ruisleipä on monen mahalle kova ja vaaleat höttöleivät nyt ovat täysin turhan kanssa. Mutta 100% kauraleivässä ei ole mitään pahaa. Kaura on täyttävää, mahalle ystävällistä, kuitupitoista ja helppoa tehdä. Jälleen kerran kaura sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Suosittelenkin lämpimästi ottamaan kauran osaksi ruokavaliota, jos se ei sitä jo ole.

hyviä hiilihydraatteja

3. Kvinoa

Kvinoa on ollut vaihtelevana osana ruokavaliotani jo vuosia. Nyt, kun olen vähentänyt huomattavasti lihansyöntiä, se on jälleen tullut suurempaan rooliin. Ai miksi? Koska kvinoassa on hyvin proteiinia. Tämän lisäksi siinä on rautaa ja magnesiumia. Asioita, mitkä ovat treenaavalle (ja etenkin rauta naiselle) tärkeitä asioita. Nykyään kvinoa on suurelta osin riisin korvikkeena omassa ruokavaliossani. Kvinoaa menee keittoihin ja salaatteihin. Tosin rehelisyyden nimissä on sanottava, että en osaa vielä ihan täysin valmistaa kvinoaa haluamallani tavalla. Maussa on aika ajoin toivomista, mutta tämäkin on opettelukysymys, koska kvinoa taipuu melko moneksi. Pitsapohjasta ihan salaattien pääraakaineeksi asti.

hyviä hiilihydraatteja

Mutta siinäpä ne! En missään nimessä kannata mitään hiilihydraattien pelkoa. Etenkin jos treenaat ja haluat kehittyä. Oma kroppani toimii (ja näyttää) aina parhaalta, kun syön kaiken kaikkiaan suurimman osan ajasta terveellisesti ja reilusti hiilihydraatteja. Hiilareissa täytyy vain pitää huoli, että ne ovat sitä parempaa hiilaria ja yleensäkin kaikessa muistaa kohtuus. Näiden lisäksi tulee syötyä vaihtelevasti bataattia, riiskikakkuja, riisinuudelia ja riisiä, mutta kikhernepasta, kaura ja kvinoa ovat ehdottomasti omat ykköshiilarit, mitä syön eniten.

Toivottavasti tästä joku sai ideoita omaan ruokailuun ja vahintäänkin uskallusta syödä myös sitä hiilaria!

Avainsanat: , , ,

Saatat myös pitää

Kulutus treenipäivä vs…

su 12.5.2019

En tiedä onko ruudun sillä puolella tämän kanssa ongelmia, mutta… Lue koko kirjoitus

Terveellinen välipala…

ma 22.4.2019

Terveellinen välipala! Ai että! En tiedä onko ruudun toisella… Lue koko kirjoitus

Paras kalaruoka just nyt:…

ke 21.11.2018

Ennen kuin kukaan pelästyy ja huutaa RUOKAMYRKYTYS luettuaan ”limen… Lue koko kirjoitus