Leireilyä ja ulkonäköpaineita

Kolumni | tiistai 19. maaliskuuta 2019

Pitäisiköhän tässä vaiheessa elämää olla yksilönä jo sen verran kehittynyt, että en tällaisia tunteita enää kokisi? Oli vastaus mikä tahansa, niin ikävä kyllä aivan noin kehittynyt en ole. Vaikka olisihan se aivan mahtavaa, jos olisin teflonia näille fiiliksille. Koska en voi tunteilleni mitään, (kaiken maailman noitatohtorit, shamaanit, käärmeöljyt ja voodookonstit on yritetty) niin kai se on hyväksyttävä tappio. Ruudun tällä puolella on ulkonäköpaineet nostaneet päätään. Taas.

Olen ennenkin kirjoittanut, kuinka urheilumaailma vääristää kohtalaisen railakkaasti sitä, miltä ”normaali” näyttää. Näissä piireissä tuo normaali on suurimman osan ihmisistä unelmakroppa. Täällä Etelä-Afrikan leirillä taso on vielä asteen kovempi. On enemmän poikkeus, jos naisella ei näy sixpäkki. Itseasiassa monella näkyy jopa ne kahdeksan palikkaa siellä vatsan alueella. Siis osa porukasta on sen näköisiä, että opettaja voisi kutsua nämä tyypit luokan eteen ja käyttää heitä suoraan anatomiamalleina. Siihen päälle, kun suurella osalla urheilijoista on olympiameriitit ja naama suoraan kuin Fordin mallikansiosta, niin alkaa sitä vahvempikin itsetunto horjua. Ja kun tätä näkee päivästä toiseen, aamusta iltaan, niin huonona päivänä sille itsetunnolle käy sama, mitä styroksille sateella.


Tiedostan, että vertaaminen muihin ja ennen kaikkea stressaaminen tällaisista asioita on energian tuhlausta eikä ainakaan vie minua eteenpäin urheilijana. Mutta joskus on vaikea olla tekemättä sitä. Asenne vain sattuu olemaan sellainen, että pitää pyrkiä parempaan, tehdä tulosta, kehittyä ja olla epäonnistumatta. Kaiken kaikkiaan sitä on välillä (onneksi ei enää ihan niin usein) kohtalaisen ankara itselleen. Koska ihminen on visuaalinen olento, niin kyllä siihen ulkonäköön (omaan ja muiden) väistämättäkin kiinnittää huomiota ja ajattelee sitä samalla ankaruudella kuin monia muitakin asioita.


Olimme täällä kaksi vuotta aikaisemmin leirillä ja tuolloin oli oikeasti aika iso paikka, kun tultiin tänne todella kovan kärjen joukkoon treenaamaan. Oli sekä mielettömän hienoa ja inspiroivaa nähdä muut painamassa duunia, mutta myös henkisesti välillä rankkaa. Tuolloin oli enemmän ”ylimääräistä” painoa. Kyllä sitä vain stressasi omaa ulkonäköään, kun ei näyttänyt läheskään samalta, miltä muut näyttivät. Nyt, vaikka olen paljon kovemmassa kunnossa fyysisesti ja ulkoisesti, niin sama homma nostaa edelleen päätään. Toki olin sairaana ennen tänne tuloa, enkä päässyt kunnolla treenaamaan pariin viikkoon ja söin ruokaa, mikä yksinkertaisesti maistui ja meni alas, joten painoa tuli kolmisen kiloa aika nopeasti. Ja kyllähän se näkyy aika hyvin. Kentällä ensimmäiset kerrat t-paidan pois ottaminen teki pahaa. Katse kiinnittyi omiin ”jenkkakahvoihin” ja muiden jenkkakahvojen puuttumiseen. Ajatukset nostivat taas päätään: Eihän urheilijalla saa näkyä jenkkakahvat? Unohtamatta, että etenkin nyt on sellainen olo, että olen pettynyt itseeni, kun kipeänä söin rennommin ja sen takia kroppa on nyt löysempi.


Jokaisella ihmisellä on oma kehon tyyppinsä. Osalla näkyy aina vatsalihakset, osaan ei yksinkertaisesti tartu ylimääräinen paino helposti, osalla on pienet reidet, osaan ei tartu lihas ja kroppa on aina siro ja osalla ei sitä selluliittia ihan niiden geenien ansiosta ole. Itse en kuulu tähän porukkaan ja sanotaanko, että kyllä se ajoittain v*tuttaa.


Etenkin näissä olosuhteissa harmittaa, että omalla kohdalla täydellinen sixpäkki vaatii todella alhaiset rasvat näkyäkseen. Se ottaa päähän, että selluliittia näkyi myös silloin, kun rasvaprosentti oli 13%. Arpia on monia, verisuonet kuultavat ihon läpi kuin alushousut sukkahousujen alta ja lantio on synnyttäjän, eli ”jenkkakahvat” näkyvät aina. Ennen leirille tuloa ulkonäköpaineita ei ollut. Olin omasta mielestäni hyvässä kunnossa ja kaiken kaikkiaan peilikuva miellytti. Tämän takia ottaakin päähän, kun nyt ne paineet ovat jälleen nousseet pintaan. Vaikka oma kroppani olisi kuinka monen muun mielestä upea, niin se ei vaan riitä. Ajatukset ovat, että pitää olla vielä paljon parempi, pitäisi näyttää enemmän samalta, kuin huiput.


ulkonäköpaineet

Onneksi järki tulee tunteiden ohi ja ymmärrän, että täällä ei ruuan kanssa kannata pelata, vaikka mieli tekisi. Palautuminen on kaiken a ja o ja isoilla miinuskaloreilla se ei tule tapahtumaan. On laitettava laput silmille ja keskityttävä ainoastaan omaan tekemiseen ja unohdettava ajatukset, missä pyörii sanoja, kuten ”löllö” tai ”tursuaa”. Tiedän, että kilpaurheilu korkealla tasolla on kaukana terveellisestä ja kyllä kisakaudella yksi, jos toinenkin kikkailee ruuan kanssa. Edelleen myös syömishäiriöt kukoistavat ainakin yleisurheilun parissa. Ja onhan osalla kärkiurheilijoista ”apuja”, joita itse en halua enkä koskaan tule käyttämään. Ja ennen kaikkea järki sanoo ja ymmärtää sen, että oikeasti suuressa kuvassa nämä ovat melko mitättömiä ongelmia. On tässä tänäkin vuonna ollut kaikenlaista mikä on laittanut asioita perpektiiviin, mikä myös auttaa tässä asiatta. Mutta tästäkin ymmärryksestä huolimatta ulkonäköpaineet nostelevat välilä päätään.


Tiedän, että kropastani olisi hyvä saada rasvoja kesäksi alas, mutta samaan aikaan on aivan saatanan sama miltä se kroppa jossakin hetkessä näyttää. Toivon mukaan peilikuva kesällä miellyttää, mutta omasta päästähän se on suurimmaksi osaksi kiinni, miellyttääkö se vai ei. Mutta ennen kaikkea toivon, että pysyn terveenä, pääsen kisoihin ja saan tulosta. Tällä hetkellä ainoa asia, mihin voin vaikuttaa, on oman ”hyvän mielen” kuplan luominen. Aamulla laput silmille, hyvällä fiiliksellä treeneihin painamaan duunia ja parhaansa tekeminen päivästä toiseen myös siellä treenien ulkopuolella.


Sen pitää riittää.

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Vihdoinkin ammattiurheilija

to 14.2.2019

Postaus tehty yhteistyössä Stadiumin kanssa. Voi kuulkaas! Hyvinkin… Lue koko kirjoitus

Kuinka keskittyä omaan…

su 18.11.2018

Itse asiassa parempi otsikko olisi: Kuinka olla välittämättä… Lue koko kirjoitus

Treeniä aamusta iltaan

su 11.11.2018

Otsikko ei muuten valehtele. Siis kirjaimellisesti useampi päivä on… Lue koko kirjoitus