Kuinka löytää unelmien poikamies?

Arki | keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kuinka löytää unelmien poikamies? Enkä puhu näistä televisiosta tutuista unelmien poikamiehistä, mitä sitten voit kymmenen muun naisen kanssa kissatappeluiden kera jahdata muiden viihteeksi. Tarkoitan sitä oman arjen ja elämän hanipöö mussukaa. Tyyppiä, kenen kainaloon voi iltaisin hymyssä suin sydän lämpöä ja rakkautta säteillen mennä kuorsaamaan kuola suupielestä valuen ja samalla pohtien, milloin olisi sopiva kohta alkaa piereskelemään toisen läsnäollessa. Sellaista unelmien poikamiestä.

Sidosteen sukissa se toisen vieressä piereskelykään ei tunnu enää niin pelottavalta. Tosin tämän kaverin kanssa se ei koskaan ole jännää ollut, koska nämä toiset jalat kuuluvat Ellalle. Kuva sopi sen verran hyvin tekstiin, niin päätin lisätä.

 

Jostain syystä tänä aamuna oman elämäni Carrie Bradshaw nosti päätään ja päätin kirjoitella tästä aiheesta. Unohtamatta, että meriitithän allekirjoittaneella ovat erittäin kovat. Onhan tässä JO 9 kuukautta takana tuon oman hanipöö söpöliini unelmien (entisen poikamiehen) tulevan mahdollisen baby daddyn ja aviomiehen kanssa taivallusta takana. Siis ellei omat tuntosarvet ole aivan persiilleen menneet. Voihan tuosta jääkaapin jakajasta kuoriutua vuoden kohdalla aivan täysi mulkero tai vaikkapa sarjamurhaaja. Toki olen noin 95% varma, että tätä ei tapahdu. Mutta jos epäonni iskee ja näin käy, niin älkää huoliko! Tulen tänne kyllä kertomaan, että tämän postauksen vinkit ja vihjeet ovat yhtä luotettavia kuin Wincapitan myyjän lupaukset. Ellei meikäläinen ole jo siinä vaiheessa kymmenessä eri pussissa pitkin poikin Tamperetta ripoteltuna. Silloin, kun otsikoissa lukee ”Tamperelainen aituri löydetty raa’asti murhattuna ja biopusseihin paloiteltuna pitkin Rantaperkiötä” niin sama homma. Älkää missään tapauksessa kuunelko mitään tämän postauksen ohjeita.

 

Mutta mennään posin kautta ja oletataan, että näin ei käy. Joten asiaan!

 

Ah unelmien poikamies. Tuo harvinaistakin harvinaisempi löytö, mitä omalla kohdalla tuli noin 2.5 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsittyä. Aktiivisuus vaihteli alun sinkkuajan pesismailalla kosijoita pois ajaen meinigistä aivan sinne toiseen ääripäähän, missä parin vuoden jälkeen itkettiin itsensä uneen Tinderiä selaillen ja miettien, kuinka kuolen yksin. Tai noh ehkä parinkymmenen kissan kanssa, mutta muuten yksin. Mutta eipä tästä välivaiheesta enempää, koska näistä ajoista voi lukea aikaisemmista postauksista. Nyt haluan pistää hyvän (tai biopussi paloittelijoiden houkuttelun abc:n) kiertämään ja kerron oman teoriani, miten otsikon kysymys omalla kohdalla ratkesi.

 

Ensinnäkin kortit pöytään; tuurilla oli osuutta asiaan. Joku vähemmän kyyninen käyttäisi sanaa kohtalo, mutta meikäläinen ei tähän joukkoon kuulu. Siksi käytän sanaa tuuri. Lottovoittoa ei ole koskaan tänne suunnalle napsahtanut, mutta tässä asiassa jotain sen tapaista kyllä kävi. Tämä tuuri kulminoitui useamman tekijän summaksi, joista ensimmäinen oli: tiedä mitä olet hakemassa. Ei sitä autoakaan mennä ostamaan ilman mitään hajua, millaiselle olisi tarvetta saati halua. Kyllä sitä jonkinsortin sotasuunnitelma täytyy olla. Muuten voi olla kotona selittelemistä, kun piti hakea käytännöllinen perhevolkkari, mutta mukaan tarttuikin kaksipaikkainen takaveto bemari. Hirveän hauskahan se aluksi on, mutta pitkällä tähtäimellä, kun sinne pitäisi saada pari lasta, koira ja sukset, niin aivan perseestä.

 

Sama ilmiö voi käydä miestenkin kanssa, jos halut ja järki menevät ristiin. Onnekseni lukuisien angstien ansiosta ja vuosien itsetutkiskelun tuloksena tiesin noin niinkuin suurinpiirtein, mitä tuosta kaksilahkeisesta kumppaniehdokkaasta halusin. Itseasiassa olin tämän oman ajatuslistani pariinkiin otteeseen kirjoittanut ylös Instagramiin ja tänne blogin puolelle ”Sinkkuelämän psykooseissa” postaukseen. Tosin molemmat listat olivat järisyttäviä ylilyöntejä. Siis sellaisia ylilyöntejä, että Trumpin kommentit siitä, kuinka hän aikoo kaivaa Meksikon rajalle ojan ja täyttää sen krokotiileilla ja käärmeillä, alkaa kuulostaa ihan fiksuilta ja jopa mahdolliselta tapahtumalta. Mutta huumorin nimissä nämä molemmat listat toimivat huomattavasti paremmin kuin sellainen maltillinen ”Joku hauska ja luotettava tyyppi, olis jees” -listaus

 

Mutta kyllä siinä hymy naamalle levisi, kun tuossa pari kuukautta sitten yksi tyttökaverini huomautti, että sain sitten sen unelmieni prinssin. Hän siis viittasi näihin aikaisempiin kommentteihini. Menin kipin kapin lukemaan tuota ylilyöntieni listaan ja kauhukseni (onnekseni) täytyy myöntää, että ei se nyt aivan perseelleen mennyt.

Haluan alleviivata, että tämä lista oli vedetty överiksi HUUMORIN NIMISSÄ. Mutta oli siinä naurussa pidättelemistä kun selvisi, että tämä Toivon mukaan loppuelämän kainalopaikkani on myös kauris. Bingo.

 

Eli ei siitä nyt ainakaan haittaa omalla kohdalla ollut, että niitä omia toiveita ja ajatuksia itselle sopivasta kumppanista kirjoittelee ylös. Itseasiassa eräs toinen entinen sinkku (nykyään onnellisessa suhteessa oleva) tuttavani sanoi tämän saman asian. ”Kirjoita ylös millaisen kumppanin haluaisit.” Muistan kuin eilisen, kun tämä neuvo pöydän toiselta puolelta kuului. Tilanne oli vähän sama, kun naapurin mummo alkaa sadannennen kerran kertomaan salaliittoteorioitaan naapureista samalla, kun itse haluat vain polkupyöräsi luo, jotta kerkeät treeneihin. Et kuitenkaan halua olla epäkohtelias, joten nyökkäilet ystävällisesti, mutta hiljaa päässäsi mietit, että pitäisiköhän tässä huolestua. ”Juu juu, kuulostaa järkeenkäypältä.”

 

Sitten kuitenkin eräänä hyvin synkkänä iltana, kun manasin miehiä syvimpiin helvetin koloihin, päätin taipua. Ei kai siitä haittaakaan ole? Onhan sitä kaiken maailman unelmakartta, visiotaulu, kuvitelmatavoite, yms juttujakin olemassa. Kokeillaan nyt sitten tätäkin. Saatana. Ensin odotin kaksi viikkoa, kunnes menin niitylle tekemään voodooringin täyden kuun aikaan (menin samana iltana kotisohvalle istumaan), keräsin kymmentä eri kukkaa ja keitin niistä valurautakattilassa avotulella lemmen lientä (kaivoin nenääni samalla, kun join teetä) ja aloin piirtelemään riimuja verellä vuokrakämppäni seinille (kirjoitin viime vuoden kalenteriin sohvan alta löytyneeltä kynältä). Ja siinäpä se.

 

Lopputuloksena oli lista (valovuosia realistisempi kuin tuo ylläoleva), missä oli noin niinkuin pääpiirteittäin eroteltu asiat, mitä toisesta ihmisestä voisi toivoa. Kelataan eteenpäin ja TADAA! Tässä sitä istutaan kotona ja kirjoitellaan unelmien poikamiehen löytämisestä. Samalla salaa, mutta erittäin hartaasti toivoen, että tästä nykyisestä ei kuoriudu mulkkua. Tai paloittelumurhaajaa.

 

Tosin tuota ”Täsä se miäs nyt on!” tilannetta edelsi yksi toinenkin vaihe. Sen nimi oli: ELÄ KUTEN SAARNAAT!  -vaihe.

 

Tässä kohtaa tarinaa täytynee kertoa, kuinka tuo oma hanipöö löytyi. Hyvin antikliimaksista ja kiteytyy yhteen sanaan: Tinderi. Ennen tätä elämäni tärkeintä oikealle swaippaamista tapahtui yksi toinenkin asia. Muutin omaa Tinder-käytöstäni.

 

Kuva on vanha, mutta sopii erinomaisesti tilanteeseen, missä tekisi mieli toimia tavalla, millä olet juuri vannonut itsellesi, että et enää toimi.

 

Jos kavereiltani kysyttäisiin, he kuvailisivat omaa miesmakuani Tinderissä suurinpiirtein näin: ”Näyttää vähän mulkulta.”. Toki poikkeuksiakin löytyi, mutta kyllä sitä on käsi virheen merkiksi nostettava. Tämän kategorian poikamiehet vetosivat. Onneksi kamelin kyttyrä katkesi yhden erityisen turhauttavan tapailun johdosta ja ajattelin: NYT SAATANA RIITTÄÄ! Meikäläinen ei jaksa katsella enää yhtäkään komeaa, mutta tuhannen palasina olevaa sitoutumiskammoista elämässään eksynyttä ihmisrauniota. Tämä perseily loppuu nyt!”. Tinder poistui noin sadannennen kerran puhelimesta ja ohjeet selibaatissa elämiseen aukesivat Googlesta.

 

Tämä päätös piti sellaisen ajan verran, mikä on itsehillinnän omaavalle aikuiselle naiselle kunniallinen ja sopiva. Noin kaksi viikkoa. Taipumiseen (selkärangan erittäin ennenaikaiseen katkeamiseen) johti se ymmärrys, että omalla elämisen tyylillä nyt vain sattui olemaan himpun verran haastavaa kohdata uusia ihmisiä. Sorruin teknologian helppouden edessä. Google play aukesi ja Tinder meni lataukseen. Noin sadannennen ensimmäisen kerran.

 

Vaikka selkäranka heikko olikin, niin onnekseni takaraivoon oli sentään niiden kahden aivosolun seuraksi jäänyt kolmaskin. Ja tämä kolmas muistutteli ahkerasti edellisistä kohtaloista. Ykkösprioriteetti ehdoissa oli, että oikealle swaippaus tapahtuu vain ja VAIN SILLOIN, kun nämä kriteerit täyttyy: tyypin täytyy näyttää mukavalta ja kiltiltä. Tähän päivään asti kiitän tuota kolmatta aivosolua, mikä piti itseni ruodussa. Todennäköisesti en olisi tätä omaa hanipöö ihanuuttani valinnut potentiaaliseksi tulevaisuuden baby daddyksi, jos en olisi näistä kahdesta asiasta pitänyt kiinni kuin teini älypuhelimestaan.

 

Vieläpä, kun tässä tapauksessa kuvat eivät ehkä olleet ihan edustavimmat (mikä miesten kohdalla Tinderissä toki on melko tavallista) ja yllätys oli iloinen, kun todellisuus oli mainosta parempi. Toki jo ennen ensimmäisiä treffejä joku nimeltämainitsematon (ihan meikäläinen itse) jäätävän salapoliisityön lopputuloksena löysi videon, missä tämä potentiaalinen unelmieni uros käytti videohaastattelussa sanoja ”Kermaperse”. Olin myyty. Kymmeniä treffejä ja vähintäänkin aivokasvaimeen johtava määrä puheluita myöhemmin hommat laitettiin niin sanotusti ”viralliseksi”. Ja tässä sitä ollaan! Yhdeksän kuukautta myöhemmin, onnellisena ja ällö rakastuneina.

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin! Toki tässä on myös se mahdollisuus, että meikäläinen on täällä aivan liian aikaisin huutelemassa ja loppuvuodesta tulevat ne ”Biopussi-paloittelija iskee Rantaperkiössä” otsikot. Mutta ainakin sitä edeltävä aika oli oikein mukavaa.

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Perhosia vatsanpohassa

ke 1.5.2019

Ah ihastuminen. Tuo tunne, mikä maalaa kaiken niin vaaleanpunaiseksi… Lue koko kirjoitus

Kaiken a ja o on ajoitus

ti 12.3.2019

Ja se on muuten pyhä tosi. Uskallan jopa väittää, että jos jokin… Lue koko kirjoitus

Miehiä ja pelkotiloja

to 24.1.2019

Ääääh miehet. Et voi elää heidän kanssa, etkä ilman heitä.… Lue koko kirjoitus