Noora Toivo

Kaksi viikkoa ilman sosiaalista mediaa

Kolumni | sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tämä sunnuntaiaamu yhteistyössä Slurp tilauskahvin kera, tuntuu sopivalta hetkeltä muistella tuota reilun kuukauden takaista yhden naisen sosiaalista koettani. Tai siis vetää tänne blogin puolelle järkevään muotoon, muistiinpanot ja huomiot tuosta ihmiskokeestani eli kahdesta viikosta ilman sosiaalista mediaa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä kahvifanin unelman, Slurp kahvitilauspalvelun kanssa. Slurp tarjoaa asiakkailleen Suomalaisista pienpaahtimoista käsityönä vastapaahdetut kahvit suoraan kotiovelle kuukausitilauksena (helpotushengähdys nyt kun postilakko on ohi). Tässä on menossa Slurpin luomukahvitilaus. Muita kahvielämyksiä on mm kofeiiniton-tilaus sekä original. Koodilla nooratoivo saa 5€ alennuksen ekasta kahvitilauksesta (uloslukien Slurp rare tilauksista). Jos on joululahjat hankkimatta ja ajatuksena on vältellä turhan tavaran ostamista ja suurimmaksi osaksi ostaa palveluita ja elämyksiä kuten meikäläisellä, niin tässä olisi varteenotettava vaihtoehto, mihin voi tutustua lisää täältä!

Mutta takaisin otsikon asiaan. Miksi siis tälläinen lakko/loma? No mukava kun kysyit! Päätin kesän lopulla, että nyt riittää sosiaalinen media. Halua loman siitä. Työni takia en voinut ihan noin vain sanoa ”Toivo out” joten jouduin hetken odottamaan tätä loman toteutusta. Lopulta sen aika kuitenkin tuli syys-lokakuun vaihteessa.

Tuntuu loogiselta kertoa hivenen syistä tämän tempauksen takana, vaikka haluan keskittyä enemmän tuohon kokemukseen ilman sitä somea. Sen verran kuitenkin syistä päätöksen takana: niitä oli monia. Päälimmäisenä minua oli alkanut ällöttää, kuinka suurta roolia puhelin ja sosiaalinen media elämässä pelasi. Aika ajoin somen käyttö tuntui olevan enemmänkin addiktion puolella. Huomioiden kuinka vähän se päätön selailu antoi mitään hyvää elämääni. En ollut koukussa sillain kivalla ”Jäin mahtavaan Netflix-sarjaan koukkuun” -tavalla, vaan sillain ”PAKKO saada jatkuva heroiiniannos” -tavalla. Asialle oli tehtävä jotain. Kaikki tuo aika olisi voitu käyttää oikeasti järkeviin asioihin, ihmiskohtaamisiin missä olet todella läsnä ilman puhelimen häiriötä, hetkessä elämiseen, eikä hetkien taltioimiseen. Tämä aika ja energia voitaisiin käyttää sellaiseen tekemiseen, mikä vie minua aidosti ihmisenä eteenpäin.

Halusin muutoksen.

Tällä somelomalla kieltolistalle menivät kaikki sosiaaliset mediat paitsi Whatssapp. Tosin sitäkin käytin rajallisesti ja ilmoitukset olivat poissa. Lisäksi pyrin käyttämään puhelinta mahdollisimman vähän. Ja alkuun tämä oli vaikeaa. Siis todella vaikeaa.

On hyvin hyvin surullista myöntää, mutta vieroitusoireita tuli jonkin verran. Puhelimen ja nimenomaan somen käyttö oli jo niin suuressa roolissa arjen rutiineissa. Yleensä aamuni alkoivat somen selailulla tai päivityksillä. Kotona puhelin oli kädessä, kun katsoin televisiota, söin tai join kahvia. Pienikin tylsyyden hetki, niin Instagram oli jo auki. Yhtäkkiä tätä mahdollisuutta ei ollutkaan. Ja se sai ahdistusta päälle. Mitä sitä nyt pitäisi tehdä, kun juo kahvia tai syö yksin kotona? Pitäisikö muka vessassa istuessa keskittyä vain siihen itse asiaan, eikä selailla kaiken maailman turhanpäiväisyyksiä? Kyllä piti. Voin muuten sanoa, että vessakäynnit lyhenivät huomattavasti nyt, kun siellä ei puhelin kädessä vietetty sellaisia määriä, että sitä voisi luulla ponnistelevansa peräsuolta sinne posliinin pohjalle sen toisen tavaran sijaan.

Ensimmäisinä päivinä impulsseja ottaa puhelin käteen tuli varmaan puolisata. Välillä halu mennä selailemaan, mitä niissä omissa kanavissa tapahtui, oli niin suuri, että melkein sorruin. En kuitenkaan sortunut. Tosin käsi ylös saatesanoilla ”Olen Noora ja olen vähän someaddikti” -merkiksi; ensimmäisinä päivinä ihan hiiren verran saatoin olan yli kurkkia, jos joku kaveri sattui seurassani somen avaamaan. Onnekseni aika pian nämä kaikki helpottuivat ja muutoksia alkoi näkyä.

Mistä päästään pariinkin Ahaa-elämykseen, mitä tämä somelomani sai aikaan. Ensinnäkin tylsyyden sietokykyni on heikentynyt massiivisesti. En muutenkaan ole hiljaisuuden ja tylsyyden fanittaja, mutta on se silti surullista, kuinka heikko sietokykyni tänäpäivänä on. Tämä konkretisoitui lomalla. Olin siis tämän someloman aikana myös ihan oikealla lomalla, missä tein tämän havainnon. Olimme ajamassa poikakaverini kanssa ja hän alkoin puhelimestaan katsoa, mihin tulisi mennä. Sillä sekunnilla, kun auto ei liikkunut ja puheseura katosi, niin iski tarve saada ärsykkeitä. Edes jotain ärsykkeitä. Ja sitähän se sosiaalinen media on. Ärsyke. Vieläpä maailman helpoiten saatava oleva erittäin addiktoiva ärsyke. Muutenkin tilanteet, missä en liikkunut, kukaan ei puhunut ja yleisesti ei juurikaan mitään tapahtunut, saivat oloni levottomaksi. Pelkkä olemisen ihanuus oli vuosien varrella muuttunut pelkäksi olemisen kidutukseksi.

Mistä hypätään seuraavaan Ahaa-elämykseni vaiheeseen. Sosiaalinen media on täydellinen tapa turruttaa itsensä siltä, mitä oikeasti tuntee, kokee ja ajattelee. Pahimpien vieroitusoireiden kadottua sitä alkoi ihan erilailla kuuntelemaan ja huomioimaan omaa oloaan, ajatteluaan ja fiiliksiä. Nyt kun jatkuva tieto- ja ärsyketulva oli hiljennetty sitä joutuikin aivan uudella tavalla olemaan itsensä ja tunteidensa kanssa läsnä. Ulkomailla olessa se oli helppoa, mutta kotona yksin sohvalla itsuessa, se oli huomattavasti vaikeampaa. Kaikki keinotekoinen ”mölinä” oli poistunut. Ja nyt näin jälkeenpäin se auttoi aika paljonkin pohtimaan asioita ja tekemään myös erilaisia päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Sitä alkoi kuulostella itseään paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Miten elämässä tällä hetkellä menee? Miltä minusta oikeasti tuntuu? Mitkä asiat tuovat aidosti sisältöä ja iloa elämääni? Mitä minä todella elämältäni haluan ja mitä arvostan? Tälläisiä asioita on aika paljon helpompi pohtia hiljaisuudessa, ilman jatkuvia ärsykkeitä ja viestejä ulkopuolelta.

Tämä sosiaalisen median turruttava vaikutus ei rajoittunut vain itseni kuunteluun, vaan myös hetkiin. Sitä alkoi oikeasti keskittyä siihen miltä se aamukahvi maistui. Millaista se ravintolan ruoka oli. Kuinka kaunis auringonlasku meren rannalla todella oli. Ja miltä se oikeasti tuntui, kun istui sen toisen ihmisen kanssa ja keskittyi vain ja ainoastaan häneen, tunteisiin mitä hän herättää ja oloon, mikä itsellä niissä hetkissä oli. Ja se oli aika mahtavaa, arvokasta ja asia, mitä en todellakaa halua menettää.

Ja ai että se ajan vapautuminen! Toki, koska sosiaalinen media oli myös työ, niin ajan vapautuminen oli aika suurta. Mutta silti! Aikaisemmin ei mukamas koskaan ehtinyt lukea. Tuon someloman aikana oli jännästi aikaa ahmia muun muassa kolme kirjaa. Unohtamatta, että hyvä ruoka ja aamun herkkukahvi maistui aika paljon paremmalta, kun siihen syömiseen ja juomiseen keskittyi. Toki kyllä tää tän kuukauden Slurp luomutilaus (Mokkamestareiden Etiopiasta tuleva kahvi, jonka viljelijän arvomaailmaan kuuluu mm luonnonsuojelu) maistuu lakonkin jälkeen aika hyvältä.

Tuo liiallinen puhelimen ja somen käyttö oli luonut pienen jatkuvan stressitilan, mitä en edes tajunnut olevan. Itseasiassa se stressitila on niin hento, että huomasin sen vasta, kun olin pitänyt tämän sosiaalisen median lomani ja palannut somen ääreen. Se pieni jatkuva ärsykkeistä johtuva ja ärskykkeitä odottava stressitila alkoi palailla. Ja uskallan väittää, että tämä pieni jatkuva ”pörinästressi” on lähes jokaisella, joka käyttää sosiaalista mediaa enemmän tai vähemmän paljon. Se, kun tarkistat puhelinta, katsot kommentteja, tykkäyksiä, luet kommentteja, jaat, seuraat, provosoidut ja odotat, että jotain tapahtuu on stressaavaa. Mutta samalla olet niin tottunut siihen, että sitä ei edes huomaa, ennenkuin olet saanut sen poistettua. Ja näin itsellä kävi. Oikea ja todellinen rentoutuminen tuli paljon helpommaksi. Eikä siihen tarvittu enää tunnin hengittelyharjoituksia pehmustetussa huoneessa, missä tuoksui suitsukkeet ja soi pimpelipompeli musiikki. Se rentoutuminen tapahtui ihan tavallisissa arjen hetkissä.

Tämä someloma oli ehdottoman tarpeen ja avasi paljon silmiä, kuinka hyvästä rengistä olikin tullut erittäin huono isäntä. Haluan arjen, mikä on tasapainoinen ja missä mikään asia ei dominoi tekemistä. Eikä ainakaan sellainen asia, mikä on pieni elektroninen laite, mikä vie tuntitolkulla aikaani ja energiaa. Haluan lukea kirjoja. Syödessä  oikeasti nauttia siitä ruuasta. Juoda kahvia rauhassa, keskittyen siihen juomiseen ja hetkeen. Haluan ystävien ja perheen seurassa aidosti olla sataprosenttisesti läsnä. Haluan kauniin auringonlaskun sijaan nauttia siitä hetkestä, enkä keskittyä sen taltioimiseen. Ja ennen kaikkea, en tahdo, että se mitä bittiavaruudessa eli sosiaalisessa mediassa minulle tapahtuu tai ei taphdu, mitä kommentoidaan tai ei kommentoida, tykätään tai ei tykätä, vaikuttaa omaan mielialaani millään tavalla.

Ilman sosiaalista mediaa (tai ainakin sen käyttöä vähentäen) nuo kaikki asiat ovat paljon helpommin saavutetavissa. Ainakin itselläni olivat. Suosittelenkin harkitsemaan someloman pitämistä, jos sellaista ei ole jo kokeillut. Vaikutukset tuskin ovat negatiivisia.

Avainsanat: pohdintaa, sosiaalinen media

Saatat myös pitää