Vauvakuume on saapunut arkeen

Arki | sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että toisten ihmisten vauvat saavat sydämen pakahtumaan ja söpöt pienet sukat suurinpiirtein huutoitkemään siltä istumalta, niin olisin poistunut keskustelusta. Ajatus vauvakuumeesta omalla kohdalla oli suurin piirtein yhtä todellinen kuin alienin saapuminen Tampereelle syömään mustamakkaraa ja laulamaan Popedaa. Mutta kuten aikaisemmassa postauksessa ”Lapsia? Ei kiitos!” kirjoittelinkin, niin on se vaan niin, että tämä juna on alkanut houkuttamaan. Häiritsevän isosti.

vauvakuume

Haaveilu on saattanut kotona joskus eskaloitua….

 

Se on mieletöntä, kuinka paljon asiat ja ajatukset voivat lyhyessä ajassa muuttua. Toki onhan tuo lisääntyminen pari vuotta jo takaraivossa kummitellut, mutta aika ennen tätä oli yhtä ihmetystä siitä, että kuka hullu noihin hommiin ryhtyy. Nykyään tämä ”vähän takaraivossa kummitellut” ajatus lapsista on mennyt tasolle, missä seuraava vaihe on vankila.

 

Tässä ote oikeasta elämästä: Pirkkahallilla oli pari viikoa sitten erään urheilijakollegan vauva makoilemassa korkeuspatjalla ja siinä sitten huomasin pohtivani, että kuinkahan monta vuotta linnaa tulisi, jos kidnappaisin nyytin. Oli meinaan sen verran suloinen kaveri kyseessä, kun hän patjalla jokelteli ja potki sukkia pois, että ihan rehdisti aloin mittailemaan matkaa patjalta ovelle ja sieltä kotiin. Sain kuitenkin hillittyä tämän halun ja kiltisti jatkoin loppuverkkaa. Toki joka kierroksella pysähdyin silittämään tuota nyyttiä ja kerran vain katselemaan sen menoa vierestä, mutta se nyt on huomattavasti lähempänä sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä kuin kidnappaus. Joten lasken tämän voitoksi.

 

Onni on, että tämä vauvakuume on iskenyt vasta tässä vaiheessa uraa. Jos tätä olisi jatkunut vaikkapa 25-vuotiaasta niin kyllä siinä melkoinen selkäranka saisi olla, kun sitä kaipuuta vastaan taistelisi. Voisin kuvitella, kun ensimmäinen huono vuosi urheilussa iskee, niin aika vauhdilla kondomeihin olisi niitä reikiä ilmestynyt. Tai noh… mistäs sen tietää. Tiedän vain, että tällä hetkellä eletään sellaista aikaa, että aina ruokapömppiksen iskiessä huomaan haikeasti silitteleväni vatsaani. Kun tajuan tämän tapahtuvan pohdin, että mitäs uutta hulluutta tämä nyt sitten on ja olen onnellinen, että kukaan ei ole katselemassa tätä vähintäänkin erikoista rituaaliani. Rituaalia, mikä toistuu kahdesta kahteenkymmeneen kertaan viikossa, josta nyt ajattelin tänne bloginkin puolelle kertoa.

vauvakuume

Että sellaista menoa täällä!

 

Täytyneekin laittaa huomiselle muistutus, että varaan kahvitteluhetken jollekin lapselliselle kaverilleni. Mieluiten sellaiseen aikaan, kun siellä on kunnon kiukkupotkuraivarit ja ripulit menossa. Siis lapsilla. Ei sillä kaverillani. Josko se saisi edes hitusen hillittyä näitä uusia erikoisia haluja.

 

Tässä huomaa myös urheilun menneen perspektiiviin. Tai en tiedä johtuuko se juurikin vauvakuumeesta ja sen kautta tulleista tulevaisuuden haaveista vai kokonaisuudesta, mitä elämässä nyt viimeaikoina on tapahtunut, mutta ajatukset ovat muuttuneet. Tuntuu jopa vähän hullulta, kuinka isosti urheilu ja treenit ovat elämään ja fiilikseen joskus vaikuttaneet. Älkää käsittäkö väärin. Edelleen kuuluu perkelettä ja sitä toista rumempaa sanaa jos treeneissä ei kulje. Kyllä se edelleen v****aa todella paljon jos hommat eivät suju ja tulosta tule. Mutta enää se ei ole sellainen maailman lopun asia. Nyt jopa osaan kotona ajatella että ”Noh, se on mitä on” kun tulee heikompia suorituksia. Enää ei mene pilalle kokonaisia päiviä, jos yhdet treenit menevät persiilleen. Eikä ajatus urankaan lopettamisesta tunnu enää asialta, mistä seuraa varma masennus, alkoholismi ja vuosien terapia ja itsetutkiskelu siitä, kuinka sitä enää saa minuudelleen arvoa ja elämälleen merkitystä ilman urheilua. Ja tämä uusi perspektiivi tuntuu ainakin noin niinkuin tältä istumalta melkoisesti helpommalta henkisesti.

 

Pyrin nyt kuitenkin parhaani tekemään, jotta tämä kuume laskisi tai ainakin pysyisi hallussa. Ei tässä nyt vielä hetkeen sitä lisääntymistä saa aloittaa. Von Papuselle (poikaystävälle) on annettu ohjeistus piilottaa kaikki Sultanit ja Näkit pitkin poikin kämppää ja muutenkin pysymään järjen äänenä hetkinä, kun meikäläinen nyyhkyttää söpöjen vauvojen perään ja maalailee kuvaa omasta tulevaisuuden hanipöö mussukasta. Onnekseni ainakin toistaiseksi hallilla oleskelevien irtovauvojen silittely ja tuo uuden tulevaisuuden haaveilu tuntuu riittävän, joten eiköhän näillä nyt ainakin kesään asti pärjätä. Ellei tule jotain äärettömän söpöä ja ihanaa vauvamainosta televisiossa, jolloin meikäläisen selkäranka rapisee nopeammin kuin atopiasta kärsivän iho pakkasilla.

Hullu juttu tämä vauvakuume.

Avainsanat:

Saatat myös pitää

Lapsia? Ei kiitos!

to 11.7.2019

Tämä vastaus kuului omasta (ja nykyään monen muunkin) suusta, kun… Lue koko kirjoitus