Instagram
Blogit.fi
Twitter
Bloglovin
Facebook
Pinterest
Google+
YouTubeVauvakuume on saapunut arkeen
sunnuntai 12. tammikuuta 2020
Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että toisten ihmisten vauvat saavat sydämen pakahtumaan ja söpöt pienet sukat suurinpiirtein huutoitkemään siltä istumalta, niin olisin poistunut keskustelusta. Ajatus vauvakuumeesta omalla kohdalla oli suurin piirtein yhtä todellinen kuin alienin saapuminen Tampereelle syömään mustamakkaraa ja laulamaan Popedaa. Mutta kuten aikaisemmassa postauksessa ”Lapsia? Ei kiitos!” kirjoittelinkin, niin on se vaan niin, että tämä juna on alkanut houkuttamaan. Häiritsevän isosti.
Haaveilu on saattanut kotona joskus eskaloitua….
Se on mieletöntä, kuinka paljon asiat ja ajatukset voivat lyhyessä ajassa muuttua. Toki onhan tuo lisääntyminen pari vuotta jo takaraivossa kummitellut, mutta aika ennen tätä oli yhtä ihmetystä siitä, että kuka hullu noihin hommiin ryhtyy. Nykyään tämä ”vähän takaraivossa kummitellut” ajatus lapsista on mennyt tasolle, missä seuraava vaihe on vankila.
Tässä ote oikeasta elämästä: Pirkkahallilla oli pari viikoa sitten erään urheilijakollegan vauva makoilemassa korkeuspatjalla ja siinä sitten huomasin pohtivani, että kuinkahan monta vuotta linnaa tulisi, jos kidnappaisin nyytin. Oli meinaan sen verran suloinen kaveri kyseessä, kun hän patjalla jokelteli ja potki sukkia pois, että ihan rehdisti aloin mittailemaan matkaa patjalta ovelle ja sieltä kotiin. Sain kuitenkin hillittyä tämän halun ja kiltisti jatkoin loppuverkkaa. Toki joka kierroksella pysähdyin silittämään tuota nyyttiä ja kerran vain katselemaan sen menoa vierestä, mutta se nyt on huomattavasti lähempänä sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä kuin kidnappaus. Joten lasken tämän voitoksi.
Onni on, että tämä vauvakuume on iskenyt vasta tässä vaiheessa uraa. Jos tätä olisi jatkunut vaikkapa 25-vuotiaasta niin kyllä siinä melkoinen selkäranka saisi olla, kun sitä kaipuuta vastaan taistelisi. Voisin kuvitella, kun ensimmäinen huono vuosi urheilussa iskee, niin aika vauhdilla kondomeihin olisi niitä reikiä ilmestynyt. Tai noh… mistäs sen tietää. Tiedän vain, että tällä hetkellä eletään sellaista aikaa, että aina ruokapömppiksen iskiessä huomaan haikeasti silitteleväni vatsaani. Kun tajuan tämän tapahtuvan pohdin, että mitäs uutta hulluutta tämä nyt sitten on ja olen onnellinen, että kukaan ei ole katselemassa tätä vähintäänkin erikoista rituaaliani. Rituaalia, mikä toistuu kahdesta kahteenkymmeneen kertaan viikossa, josta nyt ajattelin tänne bloginkin puolelle kertoa.
Että sellaista menoa täällä!
Täytyneekin laittaa huomiselle muistutus, että varaan kahvitteluhetken jollekin lapselliselle kaverilleni. Mieluiten sellaiseen aikaan, kun siellä on kunnon kiukkupotkuraivarit ja ripulit menossa. Siis lapsilla. Ei sillä kaverillani. Josko se saisi edes hitusen hillittyä näitä uusia erikoisia haluja.
Tässä huomaa myös urheilun menneen perspektiiviin. Tai en tiedä johtuuko se juurikin vauvakuumeesta ja sen kautta tulleista tulevaisuuden haaveista vai kokonaisuudesta, mitä elämässä nyt viimeaikoina on tapahtunut, mutta ajatukset ovat muuttuneet. Tuntuu jopa vähän hullulta, kuinka isosti urheilu ja treenit ovat elämään ja fiilikseen joskus vaikuttaneet. Älkää käsittäkö väärin. Edelleen kuuluu perkelettä ja sitä toista rumempaa sanaa jos treeneissä ei kulje. Kyllä se edelleen v****aa todella paljon jos hommat eivät suju ja tulosta tule. Mutta enää se ei ole sellainen maailman lopun asia. Nyt jopa osaan kotona ajatella että ”Noh, se on mitä on” kun tulee heikompia suorituksia. Enää ei mene pilalle kokonaisia päiviä, jos yhdet treenit menevät persiilleen. Eikä ajatus urankaan lopettamisesta tunnu enää asialta, mistä seuraa varma masennus, alkoholismi ja vuosien terapia ja itsetutkiskelu siitä, kuinka sitä enää saa minuudelleen arvoa ja elämälleen merkitystä ilman urheilua. Ja tämä uusi perspektiivi tuntuu ainakin noin niinkuin tältä istumalta melkoisesti helpommalta henkisesti.
Pyrin nyt kuitenkin parhaani tekemään, jotta tämä kuume laskisi tai ainakin pysyisi hallussa. Ei tässä nyt vielä hetkeen sitä lisääntymistä saa aloittaa. Von Papuselle (poikaystävälle) on annettu ohjeistus piilottaa kaikki Sultanit ja Näkit pitkin poikin kämppää ja muutenkin pysymään järjen äänenä hetkinä, kun meikäläinen nyyhkyttää söpöjen vauvojen perään ja maalailee kuvaa omasta tulevaisuuden hanipöö mussukasta. Onnekseni ainakin toistaiseksi hallilla oleskelevien irtovauvojen silittely ja tuo uuden tulevaisuuden haaveilu tuntuu riittävän, joten eiköhän näillä nyt ainakin kesään asti pärjätä. Ellei tule jotain äärettömän söpöä ja ihanaa vauvamainosta televisiossa, jolloin meikäläisen selkäranka rapisee nopeammin kuin atopiasta kärsivän iho pakkasilla.
Hullu juttu tämä vauvakuume.
Haha ai että vauvakuume on paha. Mullaki. Ja mulla ei oo edes sitä miestä jonka kaa vois tehdä. Et ihan kamalaa! Nappaan tinderissä jonkun ja oho vahinko 😂😂😂
Vauvakuume ON paha 😀 Luojan lykky oli, että se pääsi valloilleen vasta tässä parisuhteen aikana/ansiosta. Vaikka pakko sanoa, että sinkkuaikana oli myös oireita, mutta ne onneks pysy aika hallinnassa urheilunkin ansiosta. Ja ei kun sun täytyy ettiä sieltä hyvä mies kenellä on kanssa vauvakuume! Just ite tapasin kesälä parin, jotka oli tavannut alle vuosi sitten ja oli raskaus aika pitkällä. Se oli ihana kun ne sano, että mitä sitä venaileen, kun tykkäs toisesta ja kaikki osu kohdalleen ja molemmat halus lapsia, niin ei kun menoks! Meikä yrittää nyt vähän vielä pitää järkee tässä hommassa… Koska olis sellanen kunnon raskausmaha vähän haastava tuolla radalla 😀
Hyvä Noora! Älkää naiset odotelko liian pitkään. Antakaa palaa ja vauvalle mahdollisuus tulla jos on tullakseen. Nykyisin vältellään liian pitkään ja tehdään lapsensaannista ihan teatteria. Vaikka sitähän se tietty vähän onkin – kaunista proosaa ja fiktiivistä kuvittelua, jonka faktat toki riippuu monestakin seikasta. Omalla kohdallani voin sanoa, että kaikkea muuta voi tarpeen vaatiessa katua, mutta ei nuorena naimista ja lastentekoa 🙂 En ikinä kokenut olevani vankilassa lasten vuoksi ja se aika, jolloin he ovat enemmän kiinni (siis tississä), kestää parhaimmillaankin vain vuoden ja isolla osalla ei edes sitä. Lasten kanssa saattoi mennä ja menin liki ihan minne vaan. Kroppa ei pilaantunut, kun en antanut sitä mahdollisuutta – eli urheilijan itsekurilla teilläkään ei mitään hätää. Menkää bunkkaan hommiin ja nauttikaa – rennolla otteella ja ilolla, niin hyvää siitä seuraa. t. Mummeli
Kiitos Anne kommentistasi (: ! Ja jep onhan se niin, että vaikka sitä kuinka toivoisi, niin ei niitä lapsia voi koko elämäänsä saada. Vaikka toki tiede onkin auttanut näissä asioissa paljon. Ja onhan meitä moneen junaan, osa kypsyy tälle ajatukselle ehkä vähän myöhemmin kuin toiset, kuten meikäläisellä meni sellaiset 30 vuotta että tämä vauvakuume tuli ensimmäisen kerran 😀 Tosi mahtavaa kuulla näitä tarinoita, että lasten kanssa hommat ovat sujuneet hyvin eikä tule sitä ”vankilamenoa” mistä ajatus itseä ainakin vähän ahdistaa. Toki tässäkin varmasti riippuu myös ihmisestä itsestä miten hommat tekee ja hoitaa ja kuinka paljon antaa lasten rajoittaa elämäänsä. Nyt onneksi nähnyt todella paljon juurikin niitä esimerkkejä että vanhemmat jatkaneet harrastuksia ja menoa. Vaatinut vain yhteistyötä molemmilta. Pidän bunkkaan menon mielessä, mutta ollaan nyt ainakin vielä vuosi ihmisiksi, ettei nyt ainakaan kesäkaudelle tule ”painoliiviä” kisoihin 😀 !
Meillä ei lasten kanssa koskaan ole ollut ongelmia tehdä ja mennä entiseen malliin. Nyt nuo meidän pallerot on jo 4- ja 8-vuotiaita.😊
Mutta! Mun serkku joskus sanokin, että vauvakuumeisten ei kannata olla meidän lasten lähellä, koska ne ei anna oikeeta kuvaa (oli helppoja vauvoja). 😂 Ja toisaalta hän oli oikeassa. Mulla on tuttuja joiden lasten kanssa ei todellakaan homma toiminut niin. Kaikki lapset ei nuku missä vaan, millon vaan. Jotkut tarttee tosi tarkat rutiinit, mitkä sit tekee oman juttunsa menemisiin.
Mä olen niitä jotka on halunnu lapsia ylä-asteelta asti, ja onnekseni nuorena tulin äidiksi. Mä täytän 40 kun esikoinen täyttää 18. 😁
Haha teillä on siis propagandavauvoja niinkun meikä aina sanoo helpoista lapsista 😀 Joo oon ite kanssa kuullut että esim nukuttamisessa on melkoisia eroja. Toinen laittaa lapsen sänkyyn ja antaa pusun ja se on siinä ja toisella menee 2h rituaalia joka ilta. Itse kyllä toivon että päätyisin tuohon ensimmäiseen porukkaan… Jos siihen jotenkin pystyy lapsen opettaan. Saapi nähdä kun sen aika tulee! On jännä kuinka sekin vaihtelee, että haluaako nuorena lapsia vai vanhempana. Tunnen kanssa pari ketkä on aika nuorena halunnut, mutta omassa kaveripiirissä enemmänkin vanhempana (toki toi urheilu saattaapi vaikuttaa aika paljon asiaan). Itsehän olen sitten ainakin yli 50 kun ekat lentää pesästä jos kaikki menee hyvin 😀