Se oli siinä

Yleinen | lauantai 8. elokuuta 2020

Näissä kuvissa välittyy aika hyvin fiilikset tiistailta. Kuten näkyy, niin tunteet oli pinnassa.

Kuvat IG @fiiliksiajahetkia

Urheilu ei koskaan antanut sitä, mitä tavoittelin ja samalla se antoi paljon enemmän, mitä edes ajattelin olevan mahdollista. Yleisurheilusta isoin käteen jäänyt asia on uusi perhe: isäpuoli/valmentaja, siskopuoli ja velipuoli. Isäpuoli löytyi kentältä, kun kaksoseni Nelli kysyi radalla treeniä tyttärelleen vetävältä mieheltä, voisiko hän alkaa valmentaa tätä. Ja siitä se sitten lähti. Ne suuret olympiaunelmat jäivät juurikin niiksi: unelmiksi. Tämä unelma kuitenkin siivitti moniin saavutuksiin. Kalevan kisoissa mitaleille, 23-vuotiaiden EM-kisoihin, Suomi-Ruotsi maaotteluun ja junnuna tehtyihin viestin Suomen ennätyksiin. Urheilu on vienyt ympäri maailmaa, jopa Los Angelesiin asti. Se avasi ovet täydelle stipendille Mississippin yliopistoon opiskelemaan, mikä tosin jätettiin käyttämättä. Urheilun parista on löytynyt monia loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita. Loputtomalta tuntuvaa leirielämää ja hotellikuolemaa (ja kuolemaa radalla) mahtavassa seurassa, joka kuvassakin näkyy. Urheilu on tarjonnut sellaisia kokemuksia, kohtaamisia ja uskomattomia tunteita, mitä ei mistään muualta saa. Unohtamatta sitä kaikkea oppia, mitä voi loppuelämän hyödyntää. Aikuisurheiluvuodet, jotka olivat pitkälti ne vaikeimmat ja kirjaimellisesti eniten kipujen täyttämät, avasivat ovia, joita en olisi koskaan saanut ilman urheilua auki. Se aika inspiroi myös blogin aloittamiseen. No se homma sujuikin odotettua paremmin ja miljoona lukijaa meni rikki alle kahdessa vuodessa. Mahtui matkalle kohukin tai kaksi. Kelataan muutama vuosi eteenpäin ja somesta olikin tullut myös työtä. Se työ ja oppi on viimeisen vuoden aikana kehittynyt urheilumanageroinnniksi ja syksyllä YLE Urheilun sometoimittajan pestiksi. Uskomattomia duuneja, joita en olisi saanut ilman urheilua. Onpa tuossa maanantaina aukeammassa taas yksi ovi, jota en edes osannut kuvitella olevan. Ja sekin urheilun ansiosta. Urheilu on maailman ihanin ja kamalin asia. Ja nyt se on omalta osaltani ainakin kilpailun muodossa loppu. Nää oli upeat 20 vuotta ❤️

Kiitos ❤️ Kiitos valmentajalle ja isäpuolelle Robin Millardille kaikista yhteisistä vuosista, tuhansista tunneista radalla treenaamassa, autossa analysoimassa ja kannustamassa. Kiitos äidille niistä samoista tunneista siinä samassa autossa mukana olemisesta ja kentän laidalla kannustamisesta kisoissa. Kiitos poikaystävälle kaikesta tuesta, mitä olet antanut. Kiitos siskoille tuesta, tsempistä ja kiriavusta. Kiitos kaikille niille ystäville keitä radalta on tullut mukaan ja kaikille niille ystäville, ketkä radan ulkopuolella ovat kannustaneet ja tukeneet. Kiitos kaikille matkan aikana auttaneille, valmentajille, Jaskalle, Toijalan Vauhdille, fyssareille, terapeutille Anulle ja hierojille. Kiitos yhteistyökumppaneille, ketkä ovat matkassa mukana olleet. Ja kiitos kaikille teille ruudun takana kannustaneille ja tsempanneille. Niin paljon tunteita, joita on aika vaikea vielä pistää sanoiksi. Kiitos viimeisestä startista, teitte allekirjoittaneen viimeisestä kisasta ikimuistoisen ❤️