Noora Toivo

Ruudun takaa morottaa mustamakkaran luvatussa maassa asustava, radalla ympyrässä juoksemiseen intohimoisesti suhtautuva aituri. Tartanilla kirmaamista on takana 17 vuotta ja on siinä SM-mitali jos toinenkin voitettu. Blogissa pääsee seuraamaan meikän elämää kilparadoilla ja niiden ulkopuolella. Luvassa värikästä tekstiä urheilijan elämästä iloineen ja angsteineen, mielipiteitä, vinkkejä ja pohdintoja milloin mistäkin.

Vihdoinkin ammattiurheilija

Arki | torstai 14. helmikuuta 2019

Postaus tehty yhteistyössä Stadiumin kanssa.

Voi kuulkaas! Hyvinkin iloisia uutisia ja ellet oman elämäsi Cluedo mestari ole ja otsikosta osannut päätellä, niin tässä asia vielä kertaalleen: meikäläinen on ammattiurheilija! Yhteistyö Stadiumin brändilähettiläänä alkoi tuossa kuukausi sitten ja nyt yhteistyökumppanuuksien ansiosta penkkiin takapuolen kuvaa hiljalleen muodostavasta henkilöstä tuli ammattiurheilija. Pystyn ainakin pari seuraava kautta keskittymään oman elämäni punaiseen lankaan eli urheiluun. Tai no tarkallalleen ottaen työni tällä hetkellä on elää kilpaurheilijan elämää ja lyödä siitä laadukasta sisältöä sosiaalisen median kanaviini. Sanotaanko, että on tässä vuosien varrella huonompiakin hommia tullut tehtyä!

Mutta miten tähän pisteeseen päästiin?

ammattiurheilija

Soc taskulliset treenitrikoot täältä ja Soc treenitoppi täältä.

Tässä kohtaa on pakko vuosi tai kaksi kelata nauhuria. Muistan lukioaikoina, kun radalla painettiin duunia ja ihan kovaa tulostakin. Tiesin, että tämä ympyrää juokseminen on meikäläisen juttu. Tänä päivänä yleisurheilun kanssa on oltu naimisissa 17 vuotta. Osa vuosista on vietetty pariterapiassa pohtien pitäisikö vain antaa olla, koska ilman tai jonkun toisen kanssa voisi olla helpompaa. Osa ajasta on vietetty niin ällö söpön rakastuneena, että itseäkin oksettaa vaaleanpunaiset sydämet, mitä romanttisilla leireillä Portugalissa tai Los Angelesissa on yhdessä vietetty.

Toki jo lukioaikojen lopulla tuli harvinaislaatuisen selväksi, että ammatin tekeminen yleisurheilusta on suurinpiirtein yhtä helppoa kuin ydinpommin rakentaminen naapurin Salesta saatavilla välineillä. Onnekseni sisäistin asian kohtalaisen aikaisin ja aloin pohtia: Miten tästä omasta jutustani voisi tehdä työn? Kuvioon tuli sosiaalinen media ja blogini.

Muistan, kun ensimmäinen kantaaottava mielipideteksti olympiaurheolijoiden kohtelusta räjähti käsiin ja siitä hommat ovat hiljalleen kehittyneet. Opiskelut markkinoinnin ja sosiaalisen median parissa auttoivat ja kanavia sekä seuraajia on tullut vuosien varrella lisää.

yleisurheilu, ammattiurheilija

Treenitrikoot täältä ja toppi täältä

Pikakelataan tähän päivään, kun voin tituleerata itseäni myös sisällöntuottamisen ammattilaiseksi. Ja mikäpä siinä, koska kirjoittaminen on mahtavaa, samoin kuvaaminen ja videoilla viihdyttäminen. Vaikka treenejä tulisi 20 tuntia viikossa, niin en osaa vapaa-aikaani maata laakereillani, vaan haluan tehdä jotain muutakin. Ei se pleikkarin pelaaminen tai Netflix and chill sielua kauhean kauaa ruoki. Mielestäni on upeaa päästä auttamaan ja vaikuttamaan. On hienoa jakaa omaa arkea yleisurheilun maailmassa, tuoda esille tiukkojakin asioita, mitkä vaihtelevat ulkonäkopaineista aina niinkin polttaviin kysymyksiin kuin, kuinka miehiä isketään? Ja vielä siistimpää; on sydäntä lämmittävää saada palautetta seuraajiltani, kuinka he motivoituvat treenaamaan, saavat energiaa ja inspiraatiota omasta menostani tai kokevat saavansa vertaistukea kun jaan avoimesti (joskus ehkä vähän liikaakin) elämääni täällä somessa.

Arvot merkitsevät minulle paljon ja haluan elää niiden mukaan oikeassa elämässä ja internetin ihmeellisessä maailmassa. Olen sellainen kuin olen ja somessa se ei muutu. (Ok edelleen pahimmat sekoilut ja vitsit jätän jakamatta, ettei äite kuole häpeään). Tämä arvot edellä meneminen ja hyvä sekä laadukas sisällön tuottaminen ovat mahdollistaneet tilanteen, missä saavutan tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Ihmisiä ketkä jakavat samanlaisia arvoja tai ainakin jossain määrin ovat kiinnostuneet omasta tekemisestäni. Ja vahvojen arvojen takia on todella tärkeää löytää yrityksiä ketkä jakavat nämä arvot ja ajatukset. Siksi on mielettömän hienoa alkaa tehdä yhteistyötä Stadiumin kanssa. He haluavat kannustaa jokaista ihmisiä liikkumaan ja urheilemaan: ”Join the movement.” tai tamperelaisittain ”Takamus ylös penkistä ja liikkeelle!” Stadiumilla näkyy vahvasti arvot. Eivätkä ne rajoitu ainoastaan aktiiviseen elämään kannustamiseen. Itselleni sydäntä lähelle tullut asia eli ekologisemmat teot ovat heilläkin arvoissa nousussa ja tästä itseasiassa on tulossa mahtavia uutisia, mutta niistä lisää hivenen myöhemmin. Oli miten oli, niin oma ja Stadiumin arvomaailma kohtaa, mikä on johtanut siihen, että heiltä otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin josko olisi kiinnostusta tehdä yhteistyötä. No ei ihan kauhean kauaa tarvinnut miettiä, että haluanko siihen junaan lähteä. TODELLAKIN!

yleisurheilu

Soc violetti treenitoppi täältä ja trikoot täältä

Ja tässä kohtaa haluan sanoa ihan ääneen asian, mitä ei missään nimessä saa ainakaan Suomessa sanoa ääneen. Olen aika ylpeä tästä tilanteesta, minkä olen vuosien varrella rakentanut. Joskus tuntuu, että urheilupiireissä saa keppiä, jos tekee asioita erilailla. Auta armias jos saat esimerkiksi yhteistyökumppaneita, vaikka meriitit eivät ole tasoa arvokisaedustaja, niin johan tulee sanomista. Mutta kun tässä maailmassa se ei enää ole se juttu. Arvoa voi tuoda monella tapaa. Enkä minä aio muokata elämääni tai urheiluani sen mukaiseksi, mikä sopii muiden ajatteluun. Jokainen tekee elämästään sellaista, mikä sopii itselle. Jokainen mahdollistaa asioita omalla tyylillään ja mukautuu tähän muuttuvaan maailmaan tavallaan. Minä olen mukautunut siihen näin.

Mikään asia ei tule ilmaiseksi tai ainakaan ruudun tälle puolelle ei ole tullut. Eikä tätä tilannetta ole rakennettu yhdessä yössä vasemmalla kädellä. Meikäläisen oma juttu ja punainen lanka on urheilu. Haluan urheilla ja kannustaa urheilemaan. Siinä samalla jos saan viihdytettyä tai naruatettua, niin aina parempi.

Stadium on yksi mahdollistaja omalla urheilu-urallani ja minä taas haluan olla auttamassa ja inspiroimassa muita siihen samaan asiaan: urheiluun. Joten eipä tässä muuta kuin Join the movement.

4 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Kaiken a ja o on ajoitus

ti 12.3.2019

Ja se on muuten pyhä tosi. Uskallan jopa väittää, että jos jokin… Lue koko kirjoitus

Fitbit brändilähettiläs…

su 10.2.2019

Tämä vuoden alkupää on ollut aivan päätön. Ei pelkästään sen… Lue koko kirjoitus

Miehiä ja pelkotiloja

to 24.1.2019

Ääääh miehet. Et voi elää heidän kanssa, etkä ilman heitä.… Lue koko kirjoitus

Fitbit brändilähettiläs ja muuta mukavaa

Arki | sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tämä vuoden alkupää on ollut aivan päätön. Ei pelkästään sen takia, että kuntoutus on edelleen menossa ja akilleksen kanssa saa jännittää, kun yhtenä viikkona paukkuu kovaa tulosta radalla ja seuraavana sattuu. Eikä vuoden alkua ole tehnyt päättömäksi edes tuo jatkuvasti vaihtuva mieli siitä, että annako treffailun olla vai en. Btw edellisestä postauksesta huolimatta olen päättänyt, että annan olla…. Toki huomenna mieli voi olla jo jotain ihan muuta, mutta tänään näin. Päättömän tämän vuoden alusta on tehnyt omat yhteistyökuviot tai oikeastaan yritysten kiinnostus niihin. Olen edelleen absoluuttisen varma, että nyt on joku massiivinen ennenaikainen aprillipila menossa. Varmasti kohta joku tulee oven taakse ja huutaa ähäkutti, koska en pääse oikein yli siitä, kuinka hyvin hommat ovat menneet. Tähän päälle, kun on tottunut että sen ruskean perästä tulevan tavaran määrä on vakio, niin luonnollisesti oma sisäinen maailman loppua odottava fooliohattu sekopää on valmiina juoksemaan bunkkeriin heti, kun ensimmäinen huono uutinen tulee. Koska onhan sellaisen tultava? Eivät kaikki hommat vain voi mennä näin putkeen?! Toki tähän asti *kop kop* ei vielä mitään pahaa ole käynyt, joten kai se on uskottava. Itseasiassa päinvastoin. Ihan mielettömän hienoja juttuja on ollut ja yksi niistä onkin tämä uusi tittelini Suomen ensimmäisenä Fitbit brändilähettiläänä.

fitbit

Osa ehkä muistaakin, kun aikoinaan kirjottelin Fitbitin aktiivisuusrannekkeista. Kyseessä on siis Amerikan johtava aktiivisuusrannekeiden valmistaja. Heillä on aivan mahtavia tuotteita (ja törkeän tyylikkäitä), joiden tarkoitus on innostaa ihmisiä liikkumaan. Noh meikäläisellä ei ihan sellaista ongelmaa ole, mutta kyllä moihin rannekkeisiin olen jäänyt koukkuun.

On samaan aikaan surullista, että äärettömän huvittavaa, koska otan sisäisen ”self fiven” joka kerta, kun 10 000 askelta tulee täyteen ja ranneke sitä juhlistaa. Läpyt tulee itselle päivittäin. Tämän hetken askelennätys on muistaakseni reilu 47 000 askelta. Toki se oli leirillä, että ihan noin kamelina meikäläinen ei joka päivä ole kirmaamassa pitkin Tamperetta. Lisäksi uudet rannekkeet träkkäävät unta ja tietenkin auttavat syömisen suhteen eli kalorilaskurin avulla meikäläinen muistaa syödä tarpeeksi. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällä kulutuksella enemmän se tarpeeksi syöminen on ongelma, kuin se että söisin liikaa. On ihan mielettömän siistiä päästä tekemään Fitbitin kaltaisen yrityksen kanssa yhteistyötä ja mahtavaa, kun tästä saa vihfoin kertoa kaikille! Voin meinaan kertoa, kun siihen neuvottelypöytään tuli kutsu, niin alkoi hikikarpalot pakaroiden väliin muotoutua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Fitbit aktiivisuusranneke

Tosin täytyy ihan rehellisyyden nimissä kertoa, että on ollut erittäin epätodellinen olo viime viikkojen aikana. Yhden toisenkin ison firman kanssa alkoi yhteistyö, mistä jo Instagramissa kerroin ja kolmaskin haluaa alustavasti neuvotella. Nämä merkitsevät itselle oikeasti paljon, koska edelleen hoidan somestani, mediakorttiin, yhteydenottoihin, esittelyihin ja yhteistyöneuvotteluihin asti kaiken itse. Tosin se auttaa siinä, että yhteistyöhön valikoituvat oikeasti sellaset yritykset, joiden tuotteita käytän  ja keiden arvoihin ja tekemiseen uskon.

Tällä hetkellä on mielettömän kiitollinen ja onnellinen olo. Elämä on aika jees ja vielä kun tämä akilles saadaan kuntoon ja radalla ulosmitattua oma kunto, niin eipä ole mitään valittamista. Toivon mukaan meno jatkuu hyvänä!

Ei kommentteja

Saatat pitää myös näistä

Kaiken a ja o on ajoitus

ti 12.3.2019

Ja se on muuten pyhä tosi. Uskallan jopa väittää, että jos jokin… Lue koko kirjoitus

Vihdoinkin ammattiurheilija

to 14.2.2019

Postaus tehty yhteistyössä Stadiumin kanssa. Voi kuulkaas! Hyvinkin… Lue koko kirjoitus

Miehiä ja pelkotiloja

to 24.1.2019

Ääääh miehet. Et voi elää heidän kanssa, etkä ilman heitä.… Lue koko kirjoitus

Miehiä ja pelkotiloja

Arki | torstai 24. tammikuuta 2019

Ääääh miehet. Et voi elää heidän kanssa, etkä ilman heitä. Tai noh varmaan voisi, mutta vaikeaa se näyttää molemmin päin olevan. Ainakin ruudun tällä puolella istuvalle. Prkl. Mistähän tämänkin avautumisen aloittaisi. Varmaan siitä, että mitään ei tässä sinkkuelämän aikana ole opittu. Tai vaikka olisi opittu, niin käytäntöön asti oppien vieminen on yhtä helppoa, kuin vuosimallia -95 olevan Toyota Corollan käynnistäminen 45 asteen pakkasella. Jos takataskussa ei olisi kahta kohtalaisen korkeatasoista todistusta paristakin opinahjosta, niin voisin kuvitella olevani ihan omaa luokkaansa oleva idiootti. Välillä arjen toiminta tukee huomattavasti enemmän ajatusta, missä omien korvien välissä liikkuu enimmäkseen ilma.

Eikös se sanonta mene: Hymyile, jos et ymmärrä! Jos olisi audiota tarjolla, niin humina vain kuuluisi.

Eikös se sanonta mene: Hymyile, jos et ymmärrä! Jos olisi audiota tarjolla, niin humina vain kuuluisi.

 

Tuossa loppusyksystä jälleen julistin: Nyt annetaan homman olla! Siis treffailun ja miesten suhteen. Rakennetaan zen-tila, mihin ei yhtäkään kaksilahkeista oteta. Keskitytään maailman valloitukseen ja urheiluradalla rokkailuun. Jokainen kosija ajetaan haulikolla ja napalmilla oven takaa mouruamasta tai vähintäänkin heitä kohdellaan samalla lämmöllä, mitä Pohjois-Koreasta karkuun yrittänyttä kansalaista kohdellaan rajalla kiinnijäämisen yhteydessä. Meni sitä napalmia ja haulikon kuteja muutama, mutta kiitettävän mukavasti arki pyöri oman navan ja tavoitteiden ympärillä. Kaikesta stressistä ja draamasta sai syyttää vain ja ainoastaan itseään. Ja koska kumpaakaan edellä mainituista ei suuria määriä marraskuun jälkeen enää ollut, niin kaiken kaikkiaan homma oli erittäin bueno. Päivät täyttyivät kavereista, treenistä, hyvistä yöunista, ruuasta, töistä ja siihen päälle vielä vähän treenistä. Elämä oli hyvällä tavalla stressittömän kiireistä, jolloin sain paljon aikaan ja tasapaino oli luokkaa Pisan torni (hivenen kallellaan, mutta hyvin se silti pystyssä pysyy).

 

Luonnollisesti jossain vaiheessa oma kahdella aivosolulla varustettu sivupersoonani päätti, että olisi aika vähän jotain äktiöniä saada. Sama ajatus heräili, mikä aikoinaan teki ensimmäisen sinkku vuoteni ”Ollaan ilman suhteita” lupauksesta hankalaa. (Sinkkuelämän psykoosista voi lukea lisää täällä). Jälleen kerran takaraivossa alkoi kuulua lausahduksia, mitkä menivät näin: ”No jos nyt meet vähän jotain näkemään. Ihan hyvä idea se on, jotain uutta ja jännää. Anna vaan palaa. Tää arki rullaa niin hyvin, niin kyllä tää homma sujuu, vaikka vähän treffailisikin. Kamalan tylsäks muuten hommat menee.” Tässä vaiheessa olisi pitänyt osoittaa sillä ladatulla haulikolla omaa naamaa. Älyllisenä yksilönä otin luonnollisesti toisenlaisen lähestymisen: kuuntelin tätä kahdella aivosolulla varustettua idioottia.

Tämä nyt kuvastaa sitä sivupersoonaa kuka huutaa:

Tämä kuvastaa sivupersoonaa kuka huutaa: ” Mutta eikö nyt edes JOTAIN voitais vähän tehdä?! Pliiiis.”

 

Kuuntelu oli uskomattoman typerää, sillä treffailu sekoittaa päätä kahdella eri tavalla:

 

Tapa nro 1. Löydät vahingossa jostain (= ihan tahallaan Tinderiä käyttämällä) jonkun tyypin, kuka vaikuttaa henkilöltä ketä voisi mahdollisesti nähdä. Tietyn ajan kuluttua päätätte tavata. Ikävä kyllä hän osoittautuu ihmiseksi, kenen kanssa ei toisia treffejä tule. Luonnollisesti petyt. Petyt siitäkin huolimatta, että vakuutit itsellesi, että ei tässä nyt MINKÄÄNLAISIA odotuksia ollut. Kunhan menin avoimin mielin ja huolettomasti vihellellen morottamaan. Sitten kun kahvikupin äärellä ei se unelmien prinssi istunutkaan, niin pettymys riipaisee. Oikein huonona iltana tämä pettymys saattaa jalostua ”Kuolen yksin” masennukseksi, mikä johtaa lopulla sinne suihkun lattialle pefletin kera. Lopputulos: zen-tila pilalla.

 

Tapa nro 2. Alku menee aikalailla samalla kaavalla kuin ylempänäkin, mutta sen kahvikupin äärellä istuukin tyyppi, kenessä jonkin tasoinen prinssipotentiaali on. Mahdollisuus oikeaan kiinnostukseen tai jopa ihastumiseen räjähtävät käsiin. Tämä taas tarkoittaa, että riski sikiöasennossa suihkun alla sydänsurun itkemiseen lisääntyy nopeammin, kuin bakteerit helteellä aurinkoon jätetyssä majoneesisalaatissa. Unohtamatta, että tätä vääjäämättömästi lähenevää suihkunlattiaa ennen joudut pahimmillaan kärsimään useita viikkoja ajatuksista kuten: ”Mitähän se musta haluaa? Onkohan se oikeesti hyvä tyyppi? Mitä jos se on vaan joku pelimies? No mitä jos tästäkään ei tuu mitään? Millasetkohan sen fiilikset on? Noh samapa kai se, eiköhän tääkin homma puihin mene.” Lopputulos: zen-tila aivan saatanan pilalla.

 

Toisin sanoen tapahtuu mitä tahansa, tämän sivupersoonan kuunteleminen oli ja on edelleen huono idea.

Aitoa kuvaa meikäläisestä ottamassa vastaan kaikkia niitä huonoja ideoita, mitä päähän tulee.

Aitoa kuvaa meikäläisestä ottamassa vastaan kaikkia niitä huonoja ideoita, mitä päähän tulee.

 

Olen muutenkin erittäin pettynyt itseeni, koska aikuisten oikeasti tein eräälle ystävälleni suuren julistuksen, kuinka meikäläinen on ihan sinut asian kanssa, että olen se siisti ikisinkku. Kierrän maailmaa, painan mielettömästi duunia omien unelmien eteen, teen siistejä juttuja ja korkeintaan harrastan lomaromansseja Pablojen tai Pierrien kanssa sen hetkisessä surffauskohteessa. Siinä hiljalleen voin hyvillä mielin kyynistyä parisuhteiden suhteen ja muuttaa väkisin läheisimmän ystäväpariskuntani ulkovarastoon asumaan Luciferin ja Pörrön kanssa (tulevaisuuden kissojeni nimet Pörrö on rodultaan Sfinx ja Lucifer persialainen.)

 

Ikäväkseni tuo ääni takaraivossa ei kunnioita lainkaan näitä suunnitelmiani, vaan pistää kapuloita rattaisiin ja heittelee tyhmiä ideoita. Ideoita, mitkä kuitenkin päättyvät siihen, että huomaan yön pimenevinä tunteina Googlaavani ”Kuinka opetella sosiopaatiksi?” koska suihkun lattiaa kohti tässä varmasti ollaan menossa. Taas.

8 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Kaiken a ja o on ajoitus

ti 12.3.2019

Ja se on muuten pyhä tosi. Uskallan jopa väittää, että jos jokin… Lue koko kirjoitus

Vihdoinkin ammattiurheilija

to 14.2.2019

Postaus tehty yhteistyössä Stadiumin kanssa. Voi kuulkaas! Hyvinkin… Lue koko kirjoitus

Fitbit brändilähettiläs…

su 10.2.2019

Tämä vuoden alkupää on ollut aivan päätön. Ei pelkästään sen… Lue koko kirjoitus

Kaikkien aikojen luetuimmat

Harmaata

ma 6.1.2014

Harmaata, se on melko kuvaava sana tälle hetkelle ja viimeiselle 1,5… Lue koko kirjoitus

Väärän näköinen…

ti 16.12.2014

Minä painan 70,3kg. Se on lähes kymmenen kiloa enemmän, mitä… Lue koko kirjoitus

I’m sexy and I know it

to 26.6.2014

Moni on varmaan jo nähnyt Iltalehden tekemän uutisoinnin eilisistä… Lue koko kirjoitus