Noora Toivo

Ruudun takaa morottaa mustamakkaran luvatussa maassa asustava, radalla ympyrässä juoksemiseen intohimoisesti suhtautuva aituri. Tartanilla kirmaamista on takana 17 vuotta ja on siinä SM-mitali jos toinenkin voitettu. Blogissa pääsee seuraamaan meikän elämää kilparadoilla ja niiden ulkopuolella. Luvassa värikästä tekstiä urheilijan elämästä iloineen ja angsteineen, mielipiteitä, vinkkejä ja pohdintoja milloin mistäkin.

Hallikausi starttaa kahden viikon päästä

Arki | tiistai 7. tammikuuta 2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa. Jos nyt kaikki hommat menevät suunnitellusti, niin ensimmäinen startti on 18.1. Helsingissä ja siitä tasaiseen tahtiin kirmaillaan SM-kisoihin asti. SM-kisoissa olisi tarkoitus juosta ainakin 300m aidat, mutta mahdollisesti myös 400m sileä.

On muuten ihan hetki mennyt edellisistä hallikisoista. Meikäläinen on viimeiset vuodet onnistunut aina hoitamaan itselleen jonkun ruton tai loukkaantumisen, minkä takia hallikausi on jätetty väliin. On ollut viisauden hampaiden leikkausta, akillesjänteiden tulehduksia ja muita mukavia juttuja. Tänä vuonna Toivon mukaan mitään tälläistä ei tapahdu, vaikka tässä on yhdessä flunssassa jo oltu vaikka vuosi on hädin tuskin alkanutkaan. Noh elämä on.

 

Ihan innolla odotan hallikautta, vaikka en 200m radan fani olekaan (lyhyet radat ovat saatanasta seuraava). Vähän jännittää tuo Helsingin avaus, koska allekirjoittanut on elämänsä aikana kerran kaatunut kisoissa ja se tapahtui juurikin Helsingissä 200 metrillä. Siellä on radan kaarteen muutos suoralle jotenkin todella jyrkkä. Siellä tulee sellainen ihmeellinen dippi, kun siirrytään kaarteesta suoralle ja yhtenä vuotena jalka sitten ei pitänytkään ja meikäläinen lensi näyttävästi täydessä vauhdissa naamalleen. Mikä oli harmi, koska tuota kotikutoista kasvojen uudelleen muotoilua edelsi hetki, jossa juoksu kulki oikein iloisesti. Tänä vuonna on kuitenkin tavoitteena, että se on ainoastaan piikkari, mitä teholla pistetään siihen radalle. Ei oma naama.

 

Tosin en nyt mitään super suuria odotuksia halliin laita, koska emme niin sanotusti ”tähtää sinne”  eli ei tule suuria herkistelyjä tai muitakaan kesäkauteen tyypillisiä toimia tehtyä. Toki tuossa reilu viikko sitten 20m lentävä kulki kovempaa kuin vuosiin, joten ei tässä nyt missään maailman lopun kunnossa ainakaan olla! Toki melko harvoin lentävää tulee testattua (itseasiassa todella harvoin) mutta silti mennään posin kautta!

 

Treenit ovat muutenkin (flunssaa lukuunottamatta) kulkeneet melko hyvin! Näin paljoa en ole päässyt juoksemaan sitten 2017 kevään! Leikattu akilles on täysin oireeton ollut jo pitkään ja leikkaamatonkin on ollut ihan ok . Yhden kovemman piikkareilla tehdyn aitatreenin jälkeen se vähän otti itseensä, mutta sekin meni päivässä jo ohi. Mikä on mahtavaa! Siitä on vuosia, kun olen viimeksi päässyt juoksemaan piikkareilla ilman akilleskipuja, joten nyt täytyy nauttia jokaisesta kivuttomasta askeleesta.

 

Muutenkin elämä hymyilee. Tuon jääkaapinjakan kanssa tuli ostettua oma asunto, joten on sitten hallikauden jälkeenkin jotain mitä odottaa 🙂 !

 

Toivottavasti vuosi on alkanut hyvissä merkeissä muillakin!

Ei kommentteja

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Viimeisiä viedään, kausi…

ma 16.12.2019

Ilmoitusluontoista asiaa aika moneltakin kannalta. Aloitetaan siitä… Lue koko kirjoitus

Viimeisiä viedään, kausi 2020

Arki | maanantai 16. joulukuuta 2019

Ilmoitusluontoista asiaa aika moneltakin kannalta. Aloitetaan siitä tärkeimmästä eli urheilusta. Tein päätöksen sen suhteen  jo loppusyksystä. Tai noh tämä päätös oli jo jonkin aikaa muhinut päässäni, mutta lopullinen hyväksyntä tuli syksyllä. Riippuen, kuinka kroppa kestää ja miten ensi vuosi menee, niin tämä kausi on todennäköisesti viimeiseni. Ellei ensi vuonna jalat ala ihan kunnolla takomaan sitä tartania.

 

Viime kesä oli rankka. Koko kausi treenattiin paljon ja panostettiin hulluna, mutta ei se radalla juuri näkynyt. Toki tuo akillesleikkaus ja sen tiimoilta tullut korvaava treeni oli syynä. Juoksemisessa kehittyminen vaatii juoksemista. Ainakin allekirjoittaneella. Ja sitä ei voinut määräänsä enempää tehdä, koska jalka ei vain kestänyt. Plus leikatun jalan lisäksi oireilun aloitti myös tuo ”terve” akilles. Nyt syksy ja talvi on mennyt vähän jännittäen, että kuinka toinen akilles kestää treenin. Alkuun se aika paljon oireili, mutta ainakin viimeisen muutaman viikon aikana akillekset ovat olleet oikein jees, mikä on mahtavaa, vaikka juostu ja loikittu on.

Mutta rehellisesti sanottuna syksyllä oli vähän motivaatio-ongelmia. Tai ei edes motivaatio-ongelmia, koska treeneihin jaksoin mennä, tein kaiken ja vähän enemmänkin, mutta se edelliskausien palo puuttui. Syksyllä ei vain ollut sitä intoa, paloa ja kovaa halua, mikä on kuitenkin aina ennen ollut tekemisessä mukana. Toki kyllä se vähemmälläkin lähtee, kuin jatkuvilla ongelmilla joko terveydessä tai kropassa. Haluan kuitenkin tämän kauden jatkaa, vaikka välillä autopilotilla hommat ovat menneet. Tässä on jo pari vuotta painettu niin paljon duunia, että en halua heittää sitä hukkaan, vaan oikeasti katsoa kortin loppuun. Onneksi tekeminen on ollut nousujohteista ja yhä useammin on yllä olevan videon mukainen fiilis treeneissäkin ollut. Toivoa siis on.

 

Onneksi perus iloisena ihmisenä, normaali tekemisen meininki on kuitenkin hyvä fiilis. Jos fiilistelee muuten Sidosteen tuotteita tai haluaa vaikkapa Tampere-sukat, niin kannattaa kurkata Sidosteen verkkokauppa täältä.

 

Ehkä se on tämä ikä tai jokin muu, mutta olen selkeästi alkanut kaivata myös muutosta. Tosin onhan tässä lähes 20 vuotta urheilu-uraa takana, niin ehkä se on luonnollista, että alkaa näillä vuosilla kaipaamaan myös niitä kuuluisia uusia tuulia.

 

Onnekseni uusia tuulia on  jo tullut. Sosiaalinen media ei ole enää samalla tavalla oma juttu, kuin mitä se aikaisemmin oli. Edelleen voisin somella itseni elättää ja viedä sitä eteenpäin, mutta se ei vaan tunnu samalta kuin ennen. En jaksa Instagramia päivittää samaan tahtiin, en jaksa ideoida uusia juttuja, enkä jaksa jatkuvasti jakaa elämääni ja ajatuksiani bittiavaruuteen. Toki lopettaa en missään nimessä aio, enkä sitä haluakaan. Valokuvaus on edelleen mukavaa, aika ajoin Instagramissa sekoilu hauskaa ja kirjoittaminen on edelleen hyvinkin lähellä sydäntä. Tästä huolimatta, kokonaisuudessaan haluan sosiaalisen median pienempään rooliin elämässäni. Ja vähennyksen avuksi on tullut uusi mahtava projekti, mistä muissa kanavissa jo kerroin: urheilumanagerointi.

Hymyssä suin yhteistyöhön ottelija Maria Huntingtonin kanssa.

Tosiaan loppukesästä Maria pyysi minua managerikseen ja pienen pohdinnan jälkeen sanoin, että mielelläni lähden. Maria on mahtava tyyppi, hyvä ystävä ja kaupan päälle aivan mielettömän kova urheilija kenellä on paljon samanlaisia ajatuksia kuin itsellä. Marian managerointi on jo nyt tuntunut omalta ja mielekkäältä tekemiseltä. Lisäksi kohtalaisen hyvin hommat ovat lähteneet. Saimme Marialle Ideaparkin pääyhteistyökumppaniksi ja parin muunkin yrityksen kanssa on sopimukset jo tehtynä. On ollut mahtava päästä auttamaan ja viemään hyvää tyyppiä urallaan eteenpäin ja siinä samalla kuitenkin päästä käyttämään omia vahvuuksia ja osaamista. Meillä on ajatuksissa tehdä vähän erilaisia kuvioita sponsorointirintamalla ja toivon mukaan ne alkavat jossain kohtaa näkyä isomminkin. Innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Jos kaikki sujuu hyvin, niin tässä on pieni ajatuksen poikanen, että sitä voisi tulevaisuudessa perustaa oman managerointitallin ja mahdollisesti tehdä urheilumanageroinnista ihan päivätyön. Mutta sen aika on myöhemmin, koska ainakin vuosi vielä mennään urheilu ykkösenä.

 

Ja on tässä itseasiassa kolmaskin asia alkanut nostella päätään. Kirjoittaminen. Ja ei siis tälläinen bittiavaruuteen tekstin tuottaminen, vaan ihan sellainen kahden kovan kannen väliin tapahtuva tuottaminen. Olen nimittäin saanut kolme kirjaideaa. Joista olen päättänyt lähteä toteuttamaan ainakin kahta. Ensimmäinen idea liittyy urheiluun ja sponsorointiin ja toinen idea on enemmänkin novellin tyyppinen, sarkastinen, humoristinen tosielämään liittyvä teos. Tosin aihe on sellainen, että sen toteutus tulee vasta vuosien päästä. Itselläni on kirjan kirjoittaminen ollut bucket listilla jo pitkään. Sitten kun urheilu alkaa siirtyä taka-alalle niin haluan lähteä toteuttamaan näitä haaveitani. Tosin on tässä sen verran intoa jo nyt, että olen alkanut hivenen luonnostelemaan tuota urheilusponsorointiin liittyvää teosta. Jos siellä ruudun toisella puolella on tietoa kirjojen tekemisestä, niin mielellään otan vastaan vinkkejä ja kontakteja!

 

Mutta tässäpä tämän hetken akuuteimmat asiat! Arki menee treenin ja managerihommien täyttämänä ja joulun pyhät, perheen kanssa pelaamiset ja syömiset häämöttävät jo edessä. Mainiota joulun odotusta kaikille!

 

 

2 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Kaksi viikkoa ilman sosiaalista mediaa

Kolumni | sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tämä sunnuntaiaamu yhteistyössä Slurp tilauskahvin kera, tuntuu sopivalta hetkeltä muistella tuota reilun kuukauden takaista yhden naisen sosiaalista koettani. Tai siis vetää tänne blogin puolelle järkevään muotoon, muistiinpanot ja huomiot tuosta ihmiskokeestani eli kahdesta viikosta ilman sosiaalista mediaa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä kahvifanin unelman, Slurp kahvitilauspalvelun kanssa. Slurp tarjoaa asiakkailleen Suomalaisista pienpaahtimoista käsityönä vastapaahdetut kahvit suoraan kotiovelle kuukausitilauksena (helpotushengähdys nyt kun postilakko on ohi). Tässä on menossa Slurpin luomukahvitilaus. Muita kahvielämyksiä on mm kofeiiniton-tilaus sekä original. Koodilla nooratoivo saa 5€ alennuksen ekasta kahvitilauksesta (uloslukien Slurp rare tilauksista). Jos on joululahjat hankkimatta ja ajatuksena on vältellä turhan tavaran ostamista ja suurimmaksi osaksi ostaa palveluita ja elämyksiä kuten meikäläisellä, niin tässä olisi varteenotettava vaihtoehto, mihin voi tutustua lisää täältä!

 

Mutta takaisin otsikon asiaan. Miksi siis tälläinen lakko/loma? No mukava kun kysyit! Päätin kesän lopulla, että nyt riittää sosiaalinen media. Halua loman siitä. Työni takia en voinut ihan noin vain sanoa ”Toivo out” joten jouduin hetken odottamaan tätä loman toteutusta. Lopulta sen aika kuitenkin tuli syys-lokakuun vaihteessa.

 

Tuntuu loogiselta kertoa hivenen syistä tämän tempauksen takana, vaikka haluan keskittyä enemmän tuohon kokemukseen ilman sitä somea. Sen verran kuitenkin syistä päätöksen takana: niitä oli monia. Päälimmäisenä minua oli alkanut ällöttää, kuinka suurta roolia puhelin ja sosiaalinen media elämässä pelasi. Aika ajoin somen käyttö tuntui olevan enemmänkin addiktion puolella. Huomioiden kuinka vähän se päätön selailu antoi mitään hyvää elämääni. En ollut koukussa sillain kivalla ”Jäin mahtavaan Netflix-sarjaan koukkuun” -tavalla, vaan sillain ”PAKKO saada jatkuva heroiiniannos” -tavalla. Asialle oli tehtävä jotain. Kaikki tuo aika olisi voitu käyttää oikeasti järkeviin asioihin, ihmiskohtaamisiin missä olet todella läsnä ilman puhelimen häiriötä, hetkessä elämiseen, eikä hetkien taltioimiseen. Tämä aika ja energia voitaisiin käyttää sellaiseen tekemiseen, mikä vie minua aidosti ihmisenä eteenpäin.

Halusin muutoksen.

 

Tällä somelomalla kieltolistalle menivät kaikki sosiaaliset mediat paitsi Whatssapp. Tosin sitäkin käytin rajallisesti ja ilmoitukset olivat poissa. Lisäksi pyrin käyttämään puhelinta mahdollisimman vähän. Ja alkuun tämä oli vaikeaa. Siis todella vaikeaa.

 

On hyvin hyvin surullista myöntää, mutta vieroitusoireita tuli jonkin verran. Puhelimen ja nimenomaan somen käyttö oli jo niin suuressa roolissa arjen rutiineissa. Yleensä aamuni alkoivat somen selailulla tai päivityksillä. Kotona puhelin oli kädessä, kun katsoin televisiota, söin tai join kahvia. Pienikin tylsyyden hetki, niin Instagram oli jo auki. Yhtäkkiä tätä mahdollisuutta ei ollutkaan. Ja se sai ahdistusta päälle. Mitä sitä nyt pitäisi tehdä, kun juo kahvia tai syö yksin kotona? Pitäisikö muka vessassa istuessa keskittyä vain siihen itse asiaan, eikä selailla kaiken maailman turhanpäiväisyyksiä? Kyllä piti. Voin muuten sanoa, että vessakäynnit lyhenivät huomattavasti nyt, kun siellä ei puhelin kädessä vietetty sellaisia määriä, että sitä voisi luulla ponnistelevansa peräsuolta sinne posliinin pohjalle sen toisen tavaran sijaan.

 

Ensimmäisinä päivinä impulsseja ottaa puhelin käteen tuli varmaan puolisata. Välillä halu mennä selailemaan, mitä niissä omissa kanavissa tapahtui, oli niin suuri, että melkein sorruin. En kuitenkaan sortunut. Tosin käsi ylös saatesanoilla ”Olen Noora ja olen vähän someaddikti” -merkiksi; ensimmäisinä päivinä ihan hiiren verran saatoin olan yli kurkkia, jos joku kaveri sattui seurassani somen avaamaan. Onnekseni aika pian nämä kaikki helpottuivat ja muutoksia alkoi näkyä.

 

Mistä päästään pariinkin Ahaa-elämykseen, mitä tämä somelomani sai aikaan. Ensinnäkin tylsyyden sietokykyni on heikentynyt massiivisesti. En muutenkaan ole hiljaisuuden ja tylsyyden fanittaja, mutta on se silti surullista, kuinka heikko sietokykyni tänäpäivänä on. Tämä konkretisoitui lomalla. Olin siis tämän someloman aikana myös ihan oikealla lomalla, missä tein tämän havainnon. Olimme ajamassa poikakaverini kanssa ja hän alkoin puhelimestaan katsoa, mihin tulisi mennä. Sillä sekunnilla, kun auto ei liikkunut ja puheseura katosi, niin iski tarve saada ärsykkeitä. Edes jotain ärsykkeitä. Ja sitähän se sosiaalinen media on. Ärsyke. Vieläpä maailman helpoiten saatava oleva erittäin addiktoiva ärsyke. Muutenkin tilanteet, missä en liikkunut, kukaan ei puhunut ja yleisesti ei juurikaan mitään tapahtunut, saivat oloni levottomaksi. Pelkkä olemisen ihanuus oli vuosien varrella muuttunut pelkäksi olemisen kidutukseksi.

 

Mistä hypätään seuraavaan Ahaa-elämykseni vaiheeseen. Sosiaalinen media on täydellinen tapa turruttaa itsensä siltä, mitä oikeasti tuntee, kokee ja ajattelee. Pahimpien vieroitusoireiden kadottua sitä alkoi ihan erilailla kuuntelemaan ja huomioimaan omaa oloaan, ajatteluaan ja fiiliksiä. Nyt kun jatkuva tieto- ja ärsyketulva oli hiljennetty sitä joutuikin aivan uudella tavalla olemaan itsensä ja tunteidensa kanssa läsnä. Ulkomailla olessa se oli helppoa, mutta kotona yksin sohvalla itsuessa, se oli huomattavasti vaikeampaa. Kaikki keinotekoinen ”mölinä” oli poistunut. Ja nyt näin jälkeenpäin se auttoi aika paljonkin pohtimaan asioita ja tekemään myös erilaisia päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Sitä alkoi kuulostella itseään paljon paremmin, kuin aikaisemmin. Miten elämässä tällä hetkellä menee? Miltä minusta oikeasti tuntuu? Mitkä asiat tuovat aidosti sisältöä ja iloa elämääni? Mitä minä todella elämältäni haluan ja mitä arvostan? Tälläisiä asioita on aika paljon helpompi pohtia hiljaisuudessa, ilman jatkuvia ärsykkeitä ja viestejä ulkopuolelta.

 

Tämä sosiaalisen median turruttava vaikutus ei rajoittunut vain itseni kuunteluun, vaan myös hetkiin. Sitä alkoi oikeasti keskittyä siihen miltä se aamukahvi maistui. Millaista se ravintolan ruoka oli. Kuinka kaunis auringonlasku meren rannalla todella oli. Ja miltä se oikeasti tuntui, kun istui sen toisen ihmisen kanssa ja keskittyi vain ja ainoastaan häneen, tunteisiin mitä hän herättää ja oloon, mikä itsellä niissä hetkissä oli. Ja se oli aika mahtavaa, arvokasta ja asia, mitä en todellakaa halua menettää.

Ja ai että se ajan vapautuminen! Toki, koska sosiaalinen media oli myös työ, niin ajan vapautuminen oli aika suurta. Mutta silti! Aikaisemmin ei mukamas koskaan ehtinyt lukea. Tuon someloman aikana oli jännästi aikaa ahmia muun muassa kolme kirjaa. Unohtamatta, että hyvä ruoka ja aamun herkkukahvi maistui aika paljon paremmalta, kun siihen syömiseen ja juomiseen keskittyi. Toki kyllä tää tän kuukauden Slurp luomutilaus (Mokkamestareiden Etiopiasta tuleva kahvi, jonka viljelijän arvomaailmaan kuuluu mm luonnonsuojelu) maistuu lakonkin jälkeen aika hyvältä.

 

Tuo liiallinen puhelimen ja somen käyttö oli luonut pienen jatkuvan stressitilan, mitä en edes tajunnut olevan. Itseasiassa se stressitila on niin hento, että huomasin sen vasta, kun olin pitänyt tämän sosiaalisen median lomani ja palannut somen ääreen. Se pieni jatkuva ärsykkeistä johtuva ja ärskykkeitä odottava stressitila alkoi palailla. Ja uskallan väittää, että tämä pieni jatkuva ”pörinästressi” on lähes jokaisella, joka käyttää sosiaalista mediaa enemmän tai vähemmän paljon. Se, kun tarkistat puhelinta, katsot kommentteja, tykkäyksiä, luet kommentteja, jaat, seuraat, provosoidut ja odotat, että jotain tapahtuu on stressaavaa. Mutta samalla olet niin tottunut siihen, että sitä ei edes huomaa, ennenkuin olet saanut sen poistettua. Ja näin itsellä kävi. Oikea ja todellinen rentoutuminen tuli paljon helpommaksi. Eikä siihen tarvittu enää tunnin hengittelyharjoituksia pehmustetussa huoneessa, missä tuoksui suitsukkeet ja soi pimpelipompeli musiikki. Se rentoutuminen tapahtui ihan tavallisissa arjen hetkissä.

 

Tämä someloma oli ehdottoman tarpeen ja avasi paljon silmiä, kuinka hyvästä rengistä olikin tullut erittäin huono isäntä. Haluan arjen, mikä on tasapainoinen ja missä mikään asia ei dominoi tekemistä. Eikä ainakaan sellainen asia, mikä on pieni elektroninen laite, mikä vie tuntitolkulla aikaani ja energiaa. Haluan lukea kirjoja. Syödessä  oikeasti nauttia siitä ruuasta. Juoda kahvia rauhassa, keskittyen siihen juomiseen ja hetkeen. Haluan ystävien ja perheen seurassa aidosti olla sataprosenttisesti läsnä. Haluan kauniin auringonlaskun sijaan nauttia siitä hetkestä, enkä keskittyä sen taltioimiseen. Ja ennen kaikkea, en tahdo, että se mitä bittiavaruudessa eli sosiaalisessa mediassa minulle tapahtuu tai ei taphdu, mitä kommentoidaan tai ei kommentoida, tykätään tai ei tykätä, vaikuttaa omaan mielialaani millään tavalla.

 

Ilman sosiaalista mediaa (tai ainakin sen käyttöä vähentäen) nuo kaikki asiat ovat paljon helpommin saavutetavissa. Ainakin itselläni olivat. Suosittelenkin harkitsemaan someloman pitämistä, jos sellaista ei ole jo kokeillut. Vaikutukset tuskin ovat negatiivisia.

 

4 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Saako ekohippi lentää?

to 3.10.2019

Ilmastoahdistus. Se on saapunut omaan arkeen ja on erittäin… Lue koko kirjoitus

Urheilija vaikuta

to 29.8.2019

Postaus yhteistyössä Stadiumin kanssa. Nyt on vaihteeksi yksi… Lue koko kirjoitus

Voisitko jo lopettaa…

su 28.7.2019

Tälläinen kommentti kilahti Joensuun Motonet GP:n jälkeen omaan… Lue koko kirjoitus

Kaikkien aikojen luetuimmat

Harmaata

ma 6.1.2014

Harmaata, se on melko kuvaava sana tälle hetkelle ja viimeiselle 1,5… Lue koko kirjoitus

Väärän näköinen…

ti 16.12.2014

Minä painan 70,3kg. Se on lähes kymmenen kiloa enemmän, mitä… Lue koko kirjoitus

Paras päkki on sixpäkki,…

to 27.3.2014

Ihan alkuun sanottava, jos kiinnostaa saada vähän erilaisia… Lue koko kirjoitus