Noora Toivo

Ruudun takaa morottaa mustamakkaran luvatussa maassa asustava, radalla ympyrässä juoksemiseen intohimoisesti suhtautuva aituri. Tartanilla kirmaamista on takana 17 vuotta ja on siinä SM-mitali jos toinenkin voitettu. Blogissa pääsee seuraamaan meikän elämää kilparadoilla ja niiden ulkopuolella. Luvassa värikästä tekstiä urheilijan elämästä iloineen ja angsteineen, mielipiteitä, vinkkejä ja pohdintoja milloin mistäkin.

Kuinka löytää unelmien poikamies?

Arki | keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Kuinka löytää unelmien poikamies? Enkä puhu näistä televisiosta tutuista unelmien poikamiehistä, mitä sitten voit kymmenen muun naisen kanssa kissatappeluiden kera jahdata muiden viihteeksi. Tarkoitan sitä oman arjen ja elämän hanipöö mussukaa. Tyyppiä, kenen kainaloon voi iltaisin hymyssä suin sydän lämpöä ja rakkautta säteillen mennä kuorsaamaan kuola suupielestä valuen ja samalla pohtien, milloin olisi sopiva kohta alkaa piereskelemään toisen läsnäollessa. Sellaista unelmien poikamiestä.

Sidosteen sukissa se toisen vieressä piereskelykään ei tunnu enää niin pelottavalta. Tosin tämän kaverin kanssa se ei koskaan ole jännää ollut, koska nämä toiset jalat kuuluvat Ellalle. Kuva sopi sen verran hyvin tekstiin, niin päätin lisätä.

 

Jostain syystä tänä aamuna oman elämäni Carrie Bradshaw nosti päätään ja päätin kirjoitella tästä aiheesta. Unohtamatta, että meriitithän allekirjoittaneella ovat erittäin kovat. Onhan tässä JO 9 kuukautta takana tuon oman hanipöö söpöliini unelmien (entisen poikamiehen) tulevan mahdollisen baby daddyn ja aviomiehen kanssa taivallusta takana. Siis ellei omat tuntosarvet ole aivan persiilleen menneet. Voihan tuosta jääkaapin jakajasta kuoriutua vuoden kohdalla aivan täysi mulkero tai vaikkapa sarjamurhaaja. Toki olen noin 95% varma, että tätä ei tapahdu. Mutta jos epäonni iskee ja näin käy, niin älkää huoliko! Tulen tänne kyllä kertomaan, että tämän postauksen vinkit ja vihjeet ovat yhtä luotettavia kuin Wincapitan myyjän lupaukset. Ellei meikäläinen ole jo siinä vaiheessa kymmenessä eri pussissa pitkin poikin Tamperetta ripoteltuna. Silloin, kun otsikoissa lukee ”Tamperelainen aituri löydetty raa’asti murhattuna ja biopusseihin paloiteltuna pitkin Rantaperkiötä” niin sama homma. Älkää missään tapauksessa kuunelko mitään tämän postauksen ohjeita.

 

Mutta mennään posin kautta ja oletataan, että näin ei käy. Joten asiaan!

 

Ah unelmien poikamies. Tuo harvinaistakin harvinaisempi löytö, mitä omalla kohdalla tuli noin 2.5 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsittyä. Aktiivisuus vaihteli alun sinkkuajan pesismailalla kosijoita pois ajaen meinigistä aivan sinne toiseen ääripäähän, missä parin vuoden jälkeen itkettiin itsensä uneen Tinderiä selaillen ja miettien, kuinka kuolen yksin. Tai noh ehkä parinkymmenen kissan kanssa, mutta muuten yksin. Mutta eipä tästä välivaiheesta enempää, koska näistä ajoista voi lukea aikaisemmista postauksista. Nyt haluan pistää hyvän (tai biopussi paloittelijoiden houkuttelun abc:n) kiertämään ja kerron oman teoriani, miten otsikon kysymys omalla kohdalla ratkesi.

 

Ensinnäkin kortit pöytään; tuurilla oli osuutta asiaan. Joku vähemmän kyyninen käyttäisi sanaa kohtalo, mutta meikäläinen ei tähän joukkoon kuulu. Siksi käytän sanaa tuuri. Lottovoittoa ei ole koskaan tänne suunnalle napsahtanut, mutta tässä asiassa jotain sen tapaista kyllä kävi. Tämä tuuri kulminoitui useamman tekijän summaksi, joista ensimmäinen oli: tiedä mitä olet hakemassa. Ei sitä autoakaan mennä ostamaan ilman mitään hajua, millaiselle olisi tarvetta saati halua. Kyllä sitä jonkinsortin sotasuunnitelma täytyy olla. Muuten voi olla kotona selittelemistä, kun piti hakea käytännöllinen perhevolkkari, mutta mukaan tarttuikin kaksipaikkainen takaveto bemari. Hirveän hauskahan se aluksi on, mutta pitkällä tähtäimellä, kun sinne pitäisi saada pari lasta, koira ja sukset, niin aivan perseestä.

 

Sama ilmiö voi käydä miestenkin kanssa, jos halut ja järki menevät ristiin. Onnekseni lukuisien angstien ansiosta ja vuosien itsetutkiskelun tuloksena tiesin noin niinkuin suurinpiirtein, mitä tuosta kaksilahkeisesta kumppaniehdokkaasta halusin. Itseasiassa olin tämän oman ajatuslistani pariinkiin otteeseen kirjoittanut ylös Instagramiin ja tänne blogin puolelle ”Sinkkuelämän psykooseissa” postaukseen. Tosin molemmat listat olivat järisyttäviä ylilyöntejä. Siis sellaisia ylilyöntejä, että Trumpin kommentit siitä, kuinka hän aikoo kaivaa Meksikon rajalle ojan ja täyttää sen krokotiileilla ja käärmeillä, alkaa kuulostaa ihan fiksuilta ja jopa mahdolliselta tapahtumalta. Mutta huumorin nimissä nämä molemmat listat toimivat huomattavasti paremmin kuin sellainen maltillinen ”Joku hauska ja luotettava tyyppi, olis jees” -listaus

 

Mutta kyllä siinä hymy naamalle levisi, kun tuossa pari kuukautta sitten yksi tyttökaverini huomautti, että sain sitten sen unelmieni prinssin. Hän siis viittasi näihin aikaisempiin kommentteihini. Menin kipin kapin lukemaan tuota ylilyöntieni listaan ja kauhukseni (onnekseni) täytyy myöntää, että ei se nyt aivan perseelleen mennyt.

Haluan alleviivata, että tämä lista oli vedetty överiksi HUUMORIN NIMISSÄ. Mutta oli siinä naurussa pidättelemistä kun selvisi, että tämä Toivon mukaan loppuelämän kainalopaikkani on myös kauris. Bingo.

 

Eli ei siitä nyt ainakaan haittaa omalla kohdalla ollut, että niitä omia toiveita ja ajatuksia itselle sopivasta kumppanista kirjoittelee ylös. Itseasiassa eräs toinen entinen sinkku (nykyään onnellisessa suhteessa oleva) tuttavani sanoi tämän saman asian. ”Kirjoita ylös millaisen kumppanin haluaisit.” Muistan kuin eilisen, kun tämä neuvo pöydän toiselta puolelta kuului. Tilanne oli vähän sama, kun naapurin mummo alkaa sadannennen kerran kertomaan salaliittoteorioitaan naapureista samalla, kun itse haluat vain polkupyöräsi luo, jotta kerkeät treeneihin. Et kuitenkaan halua olla epäkohtelias, joten nyökkäilet ystävällisesti, mutta hiljaa päässäsi mietit, että pitäisiköhän tässä huolestua. ”Juu juu, kuulostaa järkeenkäypältä.”

 

Sitten kuitenkin eräänä hyvin synkkänä iltana, kun manasin miehiä syvimpiin helvetin koloihin, päätin taipua. Ei kai siitä haittaakaan ole? Onhan sitä kaiken maailman unelmakartta, visiotaulu, kuvitelmatavoite, yms juttujakin olemassa. Kokeillaan nyt sitten tätäkin. Saatana. Ensin odotin kaksi viikkoa, kunnes menin niitylle tekemään voodooringin täyden kuun aikaan (menin samana iltana kotisohvalle istumaan), keräsin kymmentä eri kukkaa ja keitin niistä valurautakattilassa avotulella lemmen lientä (kaivoin nenääni samalla, kun join teetä) ja aloin piirtelemään riimuja verellä vuokrakämppäni seinille (kirjoitin viime vuoden kalenteriin sohvan alta löytyneeltä kynältä). Ja siinäpä se.

 

Lopputuloksena oli lista (valovuosia realistisempi kuin tuo ylläoleva), missä oli noin niinkuin pääpiirteittäin eroteltu asiat, mitä toisesta ihmisestä voisi toivoa. Kelataan eteenpäin ja TADAA! Tässä sitä istutaan kotona ja kirjoitellaan unelmien poikamiehen löytämisestä. Samalla salaa, mutta erittäin hartaasti toivoen, että tästä nykyisestä ei kuoriudu mulkkua. Tai paloittelumurhaajaa.

 

Tosin tuota ”Täsä se miäs nyt on!” tilannetta edelsi yksi toinenkin vaihe. Sen nimi oli: ELÄ KUTEN SAARNAAT!  -vaihe.

 

Tässä kohtaa tarinaa täytynee kertoa, kuinka tuo oma hanipöö löytyi. Hyvin antikliimaksista ja kiteytyy yhteen sanaan: Tinderi. Ennen tätä elämäni tärkeintä oikealle swaippaamista tapahtui yksi toinenkin asia. Muutin omaa Tinder-käytöstäni.

 

Kuva on vanha, mutta sopii erinomaisesti tilanteeseen, missä tekisi mieli toimia tavalla, millä olet juuri vannonut itsellesi, että et enää toimi.

 

Jos kavereiltani kysyttäisiin, he kuvailisivat omaa miesmakuani Tinderissä suurinpiirtein näin: ”Näyttää vähän mulkulta.”. Toki poikkeuksiakin löytyi, mutta kyllä sitä on käsi virheen merkiksi nostettava. Tämän kategorian poikamiehet vetosivat. Onneksi kamelin kyttyrä katkesi yhden erityisen turhauttavan tapailun johdosta ja ajattelin: NYT SAATANA RIITTÄÄ! Meikäläinen ei jaksa katsella enää yhtäkään komeaa, mutta tuhannen palasina olevaa sitoutumiskammoista elämässään eksynyttä ihmisrauniota. Tämä perseily loppuu nyt!”. Tinder poistui noin sadannennen kerran puhelimesta ja ohjeet selibaatissa elämiseen aukesivat Googlesta.

 

Tämä päätös piti sellaisen ajan verran, mikä on itsehillinnän omaavalle aikuiselle naiselle kunniallinen ja sopiva. Noin kaksi viikkoa. Taipumiseen (selkärangan erittäin ennenaikaiseen katkeamiseen) johti se ymmärrys, että omalla elämisen tyylillä nyt vain sattui olemaan himpun verran haastavaa kohdata uusia ihmisiä. Sorruin teknologian helppouden edessä. Google play aukesi ja Tinder meni lataukseen. Noin sadannennen ensimmäisen kerran.

 

Vaikka selkäranka heikko olikin, niin onnekseni takaraivoon oli sentään niiden kahden aivosolun seuraksi jäänyt kolmaskin. Ja tämä kolmas muistutteli ahkerasti edellisistä kohtaloista. Ykkösprioriteetti ehdoissa oli, että oikealle swaippaus tapahtuu vain ja VAIN SILLOIN, kun nämä kriteerit täyttyy: tyypin täytyy näyttää mukavalta ja kiltiltä. Tähän päivään asti kiitän tuota kolmatta aivosolua, mikä piti itseni ruodussa. Todennäköisesti en olisi tätä omaa hanipöö ihanuuttani valinnut potentiaaliseksi tulevaisuuden baby daddyksi, jos en olisi näistä kahdesta asiasta pitänyt kiinni kuin teini älypuhelimestaan.

 

Vieläpä, kun tässä tapauksessa kuvat eivät ehkä olleet ihan edustavimmat (mikä miesten kohdalla Tinderissä toki on melko tavallista) ja yllätys oli iloinen, kun todellisuus oli mainosta parempi. Toki jo ennen ensimmäisiä treffejä joku nimeltämainitsematon (ihan meikäläinen itse) jäätävän salapoliisityön lopputuloksena löysi videon, missä tämä potentiaalinen unelmieni uros käytti videohaastattelussa sanoja ”Kermaperse”. Olin myyty. Kymmeniä treffejä ja vähintäänkin aivokasvaimeen johtava määrä puheluita myöhemmin hommat laitettiin niin sanotusti ”viralliseksi”. Ja tässä sitä ollaan! Yhdeksän kuukautta myöhemmin, onnellisena ja ällö rakastuneina.

Siis loppu hyvin, kaikki hyvin! Toki tässä on myös se mahdollisuus, että meikäläinen on täällä aivan liian aikaisin huutelemassa ja loppuvuodesta tulevat ne ”Biopussi-paloittelija iskee Rantaperkiössä” otsikot. Mutta ainakin sitä edeltävä aika oli oikein mukavaa.

4 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Kun yhteistyökumppani ei maksa ja viilaa linssiin

Arki | tiistai 12. marraskuuta 2019

Tässä on tarina, minkä toivon auttavan muita sellaisia urheilijoita, keiden ihmisiin ja lupauksiin luottaminen osuu sellaiseen toimijaan, kuka melko häikäilemättömästi käyttää tätä hyväksi. Mitä tehdä, kun yhteistyökumppani ei maksa?

 

Silloin kun meikäläinen oli vielä nuori ja sinisilmäinen tyttönen (eli ei ihan viime aikoina) ajattelin, että etenkin Suomessa sopimuksiin voi luottaa. Omassa maailmassa käden puristus on yhtä kuin ”hommat tehty” ja paperilla tai jollain tavalla kirjallinen sopimus on varmaakin varmempi. On se lupaus sitten yhteistyösopimus tai ne litaniat, mitä sanotaan papin edessä ennen sormusten ojennuksia, niin meikäläinen naiivisti on ajatellut, että niistä pitävät kaikki kiinni. Ikäväkseni olen kuitenkin joutunut huomaamaa, että samanlaista moraalin tasoa eivät ihan kaikki tässä maailmassa omaa. Päinvastoin. Niitä Nigerialaisprinssin perintökirjeen tapaisia toimintamalleja voi tulla yllättävissäkin paikoissa eteen.

 

Tämä tapaus tapahtui yhden entisen yhteistyökumppanini kanssa. Itselläni ei ole minkäänlaista aikomusta paljastaa kuka tämä toimija on tai edes milloin tämä tapahtui. Tosin, koska liiton kommenttien perusteella tätä on muillekin tapahtunut, niin haluan jakaa tämän tarinan. Ehkä joku muu urheilija säästää aikaa, vaivaa, rahaa ja ennen kaikkea harmaita hiuksia ja stressiä, jos sama tilanne tulee eteen.

 

Kyseessä oli pitkäaikainen yhteistyösopimus yrityksen X kanssa. Olin suoraan yrityksen omistajan kanssa tekemisissä, asiat oli sovittu erittäin hyvässä hengessä ja parikin sopimuspaperia allekirjoitettu. Meikäläinen hyppi kuin paimentyttö keväisellä niityllä yrityksestä ulos, kun olimme solmineet yhteistyön. Tästä tulisi mahtavaa! Yrityksen omistaja vaikutti todella mukavalta, sydämelliseltä ihmiseltä ja yritys muutenkin mainiolta. Hommat alkoivat hyvin. Olimme paljon yhteyksissä ja kaikki sujui. Jossain kohtaa kuitenkin selvisi, että yritys ei ollut maksanut. Olimme sopineet, että maksu suoritetaan kahdessa erässä ja tämä oli ensimmäinen erä. Olin yritykseen yhteyksissä ja sieltä lupailtiin, että hommat hoituu ja hän selvittää. Jatkoin omaa osaani sovitusti. Tottakai asiat hoidetaan, kun vielä suoraan sanotaan, että hoidetaan. Eikö? Kun ensimmäinen maksu oli 3kk myöhässä aloin jo epäilemään asiaa. Onneksi epäilyni kuitenkin hälveni, kun yritys vihdoin (hyvien selityksien kera) hoiti maksun 4kk myöhässä. Ajattelin, että inhimillinen virhe, mikä toki aika paljon oli jo harmaita hiuksia itselle aiheuttanut, mutta näitä sattuu.

 

Kelataan vähän eteenpäin ja oli toisen maksun aika. Olin jo oppinut ensimmäisestä kerrasta, että nyt kannattaa aika vauhdilla olla asiasta yhteydessä. Maksua (yllätys yllätys) ei ollut eräpäivään mennessä tullut. Aloin siis pommittamaan. Puheluita, viestejä ja yhteydenottoja oli valehtelematta useita kymmeniä. Jos sain omistajan kiinni, niin aina oli erinäisiä ihmettelyjä, että miten nyt maksua ei ollut tullut. Tekosyitä tuli sille, miksi asia ei selviä. Loppua kohden jopa luvattiin ihan oman kunnian ja kaiken mahdollisen nimeen, että maksu suoritetaan ja lopussa sanottiin, että se oli jo suoritettu. Näistä lupauksista ensimmäinen tuli, kun maksu oli 5kk myöhässä. Aika pian se olikin muuttunut jo kuudeksi kuukaudeksi, vaikka oli sanottu maksun olleen suoritettu. Olin hämmentynyt. Tämä henkilö vaikutti ystävälliseltä ja aina oli jokin syy, miksi ei ollut maksettu.

 

Muutama ulkopuolinen sanoi, että nyt niska perse ote itsestä ja vie asiaa eteenpäin. Kyllä itseäkin alkoi jo aika paljon suoraan sanottuna v***ttaa, koska tiesin yrityksellä ja ainakin omistajalla olevan rahaa. Ai mistä tiesin? Koska vielä pari kuukautta sitten kehuttiin, kuinka oli ostettu valtava tontti yhdestä Suomen suurimmista kaupungeista. Eikä tässä todellakaan mitkään tontin kokoiset rahat olleet kyseessä, vaan melko pienet summat yritykselle, mutta itselle yksilöurheilijana valtavat.

 

Urheiluliitolta tuli sympatiaa ja viesteihin vastattiin hyvin, mutta yllätyin, kuinka vähän konkreettista apua liitto pystyi tarjoamaan. Yhteistyökumppanille laitettiin uusi maksumuistutus, mutta jos he jättäisivät sen maksamatta, niin siinä oli kaikki, mitä liitto pystyi tekemään. Sieltä ei saanut oikeus- tai perintäapuja. Lakimiehelle menemistä ja perintään tutustumista kehotettiin.

 

Aloin selvittää vaihtoehtoja, mutta toivoin, että yritys maksaisi. Tosin se alkoi olla melko selvää, että sitä ei ole tapahtumassa, koska suoranaisia valheita ja sopimusrikkomuksia oli jo lukuisia tässä kohtaa heidän puoleltaan. Lakimiestuttuni sanoi, että ihan kamalasti tuossa tilanteessa ei voi tehdä ellei nyt oikeuteen halua asiaa viedä, missä voi joutua maksamaan kuluja aika isosti. Tilanne oli muutenkin kohtalaisen p*rseestä ja sen verran stressaava, että yöunet alkoivat heikentyä, joten ajatus oikeuskuluista ei houkuttanut. Onneksi lopulta perintä auttoi.

 

Googlasin firmoja ja lopulta löytyi hyvän oloinen toimija kuka teki yksittäisiä perintöjä. Tein hakemuksen netissä ja perintä aloitettiin. Kaikki sen suhteen meni onneksi lopulta hyvin, vaikka perinnällä omaan korvaan ennen tätä oli aika ikävä sointu. Tosin siinäkin meni toista kuukautta, että rahat tulivat, mutta onneksi homma saatiin päätökseen. Perinnästä kerrottiin, miten hommat etenevät perinnän suhteen, vaikka toki edelleen aika agressiivisesti piti omaa asiaa viedä eteenpäin. Kulut perinnästä ohjautuivat yritykselle.

 

Tarinan opetuksena on nyt jokaiselle urheilijalle, että PITÄKÄÄ oikeuksistanne kiinni.

  • Allekirjoitettu sopimus on sitova. Yrityksillä ei ole oikeutta olla maksamatta ilman mitään syytä etenkään, jos urheilija on tehnyt oman osansa. (Vaikka ymmärsin, että aika monet urheilijat antavat vain asian olla, vaikka heillä maksuun täysi oikeus on)
  • Aina, kun mahdollista, merkatkaa sopimuksiin, että koko maksu suoritetaan heti. Tällä yksinään saa aika paljon ongelmia karsittua eikä omaa aikaa ja energiaa mene hukkaan. Puhumattakaan siitä stressin ja angstin määrästä, kun joudut soittelemaan, selvittämään ja panikoimaan, miten omat laskusi maksat, kun yritys ei osaansa hoida.
  • Jos maksu halutaan osissa, niin pyrkikää tekemään niin, että sovitut toimet tapahtuvat vasta, kun maksu on hoidettu. Nykyään tässä somen maailmassa urheilija saattaa aika suuriakin panostuksia antaa yritykselle, niin siinä on mennyt melkoisesti aikaa ja energiaa hukkaan, jos yritys sopimusrikkomuksen tekee
  • Olkaa muutenkin tarkkoja maksujen suhteen ja reagoikaa nopeasti, jos tulee häiriöitä. Itsellä meni naurettavan kauan tajuta, että ei tässä ole aikomustakaan maksaa ellei ole pakko. Ei kannata kyynistyä, mutta älkää olko liian sinisilmäisiäkään.

 

Toivottavasti kukaan muu ei joudu tälläisiin ongelmiin yhteistyökumppaniensa kanssa, mutta jos joutuu, niin toivottavasti tästä on apua. Tahdon kuitenkin sanoa, että onneksi suurin osa yrityksistä on rehellisiä ja mahtavia kumppaneita, keitä ei voi kuin hehkuttaa ja siellä pidetään lupauksista kiinni ja yhteistyö todella tarkoittaa yhteistyötä. Ja ne ketkä niitä mätiä omenia ovat, niin ainakin tässä tapauksessa perintä auttoi.

2 kommenttia

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Positiivisesti ja negatiivisesti yllättänyt Kroatia ja Dubrovnik

Arki | torstai 10. lokakuuta 2019

Ah ylimenokausi ja LOMA! Viime kausi oli sellainen, että lomalle oli ihan oikeasti tarve. Niin henkisesti kuin kropankin puolesta. Ja oli tässä lomassa muutakin erityistä. Se oli ensimmäinen pariin vuoteen, mikä vietettiin parisuhteessa. Ja ihana reissu tuo monella tapaa oli.

 

Kohteeksi valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen Kroatia, mistä olimme kuulleet paljon hyvää. Unohtamatta, että järkkymättömänä Game of Thrones fanina Dubrovnik kiinnosti senkin takia. Tosin otimme majoituksen AirBnB:stä noin 12km päästä Dubrovnikista pienestä Srebrenon kylästä, koska majoitus oli selkeästi halvempaa. Kuten otsikosta voikin ehkä terävimmät päätellä, niin Kroatia yllätti sekä positiivisesti, että himpun verran negatiivisesti. Tosin tykkään mennän posin kautta, joten aloitetaan paikoilla, joita todella suosittelen kaikille, ketkä Dubrovnikin suunnalla haluavat käydä.

 

Dubrovnikin Old Town ja muuri

 

Vanhakaupunki oli upea. Ruokapaikkoja oli uskomaton määrä ja vaihtoehtoja laidasta laitaan. Suosittelen katsomaan Tripadvisorista ravintoloiden arvioita. Meillä meinasi käydä vahinko, kun menimme sisäänheittäjän perässä yhteen ravintolaan, mikä oli saanut huonoimmat arvostelut, mitä olen koskaan nähnyt (mm pöytiin ohjauksista tuli maksut, ruoka syömäkelvotonta, kalliit hinnat kaikkeen nähden ja töykeä palvelu). Onneksi tarkistimme tämän odotellessamme ja pääsimme karkaamaan paikalta, koska tarjolla oli myös hyviä ravintoloita.

shame steps

Ajatus oli vetää nakupetteriks ja pistää poikakaveri käveleen vieressä kellon kanssa huutamassa SHAME, mutta ei se lämmennyt idealle. Noh tulipahan tällänen kuva kuitenkin.

 

Yksi pääkohde oli tietenkin muuri ja se ei pettäyt. Hintaa kierrokselle tuli noin 27€  (200 kunaa) ja lievästi korkeanpaikankammoista pyörrytti aika ajoin, mutta olihan se ihan mieletön! Tulimme aika aamusta ja muurilla ei mitenkään hulluna porukkaa ollut, joten pääsimme aika mukavaa tahtia menemään. Muutenkin kannattaa tulla vanhaan kaupunkiin aamusta, koska päivällä ja jopa illalla paikka oli aivan tukossa.

Jos tulet autolla, niin kannattaa varautua aivan järisyttäviin parkkimaksuihin, jotka vaihtelevat 2€-16€ tunnissa. Toki suosittelen liikkumaan bussilla, mikä kulki hyvin ja maksoi 2,5€ per naama. Unohtamatta, että bussikuskit olivat todella huomaavaisia ja aina huusivat kovaan ääneen, kun pysäkkimme tuli, kun huomasivat meidän olevan turisteja (ja ilmeisen pihalla pysäkeistä).

 

Sympaattinen Cavtat

 

Cavtat

Cavtat oli aivan ihana pieni kylä noin 25 minuutin ajomatkan päässä Dubrovnikista. Nähtävää riittää päiväksi tai puolikkaaksi riippuen, kuinka tehokas on. Täällä, kuten monessa muussakin paikassa, pysäköinti voi olla hivenen hankalaa (etenkin ilmainen). Onneksi löysimme paikan hotellinpihasta, minne jätimme automme molemmilla kerroilla, kun täällä kävimme.

 

Suosittelen lämpimästi yleistä vaeltelua rantaa pitkin ja tietenkin satamassa käyntiä. Missä oli muuten ihan kohtalaisen nöyrän kokoisia paatteja. Lisäksi kannattaa käydä sataman lähellä olevalla vuoren kukkulalla, missä sijaitsi melkoisen upeat näkymät omaava hautausmaa. Ruoka oli ihan ok ja suosituimmissa ravintoloissa piti varata pöytä, jos halusi päästä illalliselle.

Cavtat Kroatia

Maisema oli melkein yhtä mahtava kuin matkaseura

 

Kuparin hylätyt hotellit, Grand Hotel

 

Kuparin hylätyt hotellit olivat aivan mielettömät. Kortit pöydälle: löysimme paikan vahingossa. Srebreno on aivan Kuparin vieressä. Eräänä iltana olimme kävelyllä ja päädyimme rannalle, minkä äärellä oli useampi hylätty hotelli. Oli se melkoisen uskomaton näky. Etenkin Grand Hotel näytti raunioinakin upealta. Mutta olihan se melko pysäyttävää käydä hotelleissa, joissa näkyi sodan jälkiä. Kannattaa ehdottomasti Dubrovnikissa käydessä käydä täällä. Kupari sijaitsee noin 9 km päässä Dubrovnikista ja huhuja on, että hotellit purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uutta, joten nämä eivät välttämättä kauaa enää ole olemassa.

Hylättyjen hotellien ranta

dubrovnik kroatia

Etenkin Grand Hotellissa surullinen kohtasi kauniin. Ja olihan se vähän spookya etenkin ensimmäisellä kerralla, kun kävimme sateen ja hämärän aikaan kiertelemässä ja sitä mietti, että tuleeko täällä murhaaja vastaan vai lahoaako paikka päälle.

 

Dubrovnikin kupeessa sijaitseva Lokrumin saari

 

Lokrumin saari oli saanut paljon positiivista palautetta, joten halusimme käydä sielläkin. Laiva Srebrenosta kesti noin 15 minuuttia ja maksoi noin 13€ (100 kunaa). Kuulemma Dubrovnikista laivamatka maksaa 40 kunaa. Saarelle oli pääsymaksu, mikä hivenen yllätti, koska luulimme laivamatkan sisältävän tämän. Maksu oli 120 kunaa eli 16€ ja lippu ostettiin saarelle mentäessä. Kaiken kaikkiaan lopullinen hinta oli omasta mielestä himpun verran kallis, vaikka saari kaunis olikin. Nähtävää oli ”kuollut meri”, saaren kukkulalla olevat linnan rauniot, vapaana vaeltavat eläimet ja muun muassa toinen spotti, missä Game of thronesia oli kuvattu. Saarella oli myös ravintoloita ja luonnollisesti rantoja, mistä mennä uimaan. Laivat kulkivat aika hyvin edestakaisin. Me vietimme saarella noin 3 tuntia, mikä riitti hyvin, mutta halutessaan siellä vierähtää varmasti koko päivä jos haluaa vain nauttia auringosta ja merestä kiertelyn lomassa.

lokrumin saari

Vasemmalla ihmettelyä kuolleessa meressä ja toisella puolella muutamia saaren asukkeja, jotka ei ihmisistä hätkähtänyt

 

Päiväretkien mahdollisuus Montenegroon ja Bosnia Hertsegovinaan

 

Ilmeisesti päiväretkiä voi tehdä myös bussilla, mutta meillä oli auto vuokralla, joten menimme sillä. Teen näistä vielä ihan omat postauksensa, ettei tästä tekstistä tule ihan Raamatun mittaista teosta, joten ei näistä sen enempää. Sen verran vain sanon, että suosittelen! Etenkin Montenegro oli aivan mieletön.

 

Sitten niihin risuihin

  • Rehellisesti sanottuna ruoka oli vähän pettymys ja hintataso oli korkeahko. Annokset (pitsaa tms lukuunottamatta) olivat hintavia (10-18€) luokkaa ja usein pieniä. Etenkin gluteenittomalle jäi usein nälkä, koska moni ruoka oli rakennettu alkupalaleivän varaan
  • Monessa paikassa kyllä tiedettiin, mitä gluteeniton on ja parissa sai jopa gluteenitonta pitsaa (todella pieni eikä ollut hyvää) mutta kovin vaihdellen sai hyvää syötävää
  • Kaikki oli kaupallista ja tätä kautta hintaa alkoi kertyä, jos halusit nähdä paikkoja
  • Käteistä tarvitsi aika monessa paikassa, etenkin pienemmissä kylissä, kahviloissa ja rantabaareissa kävi vain käteinen. Rahaa oli helppo nostaa, mutta maksut olivat osassa nostoissa aivan järjettömät (8-12€ nostomaksu automaatilta vanhassa kaupungissa) ja koska maassa on tippikulttuuri (5-10%), niin käteistä tarvittiin aina
  • Autovuokra onnistui hyvin, vaikka paljon kauhutarinoita olimme kuulleet. Tosin melko paljon kaiken maailman lisämaksuja yritettiin myydä ja osa tuli väkisin (otimme Sixtiltä) mm hinausturva tuli pakollisena lisänä
  • Autolla ajaminen onnistui oikein hyvin, mutta alkuun kapeat ajotiet ja melkoisen ahtaat parkkipaikat jännittivät, mutta onneksi näihin tottui
  • Lisähuomiona kannattaa aina maksaa maan valuutalla kortilla ostaessa (ihan joka paikassa), koska sitä kautta saa yleensä parhaan kurssin eli halvimman hinnan

 

Kaiken kaikkiaan Kroatian reissu oli ihana. Uskomattomat maiset, upeat vihreän sävyt ja aivan mieletön meri saivat sielun lepäämään, vaikka risujakin täytyi maasta antaa. Fiilistelen vielä erikseen Montenegroa ja Bosnia Hertsegovinaa tulevissa postauksissa, mutta nyt Toivo out.

Ei kommentteja

Saatat pitää myös näistä

Nauti vielä, kun se…

su 1.3.2020

”Noora nauti.” Tämä on kommentti, mitä kuulin… Lue koko kirjoitus

Vauvakuume on saapunut…

su 12.1.2020

Huh huh vauvakuume…. se on todellinen. Jos joku olisi muutama… Lue koko kirjoitus

Hallikausi starttaa kahden…

ti 7.1.2020

Itseasiassa hallikausi starttaa alle kahden viikon päästä! Hurjaa.… Lue koko kirjoitus

Kaikkien aikojen luetuimmat

Harmaata

ma 6.1.2014

Harmaata, se on melko kuvaava sana tälle hetkelle ja viimeiselle 1,5… Lue koko kirjoitus

Väärän näköinen…

ti 16.12.2014

Minä painan 70,3kg. Se on lähes kymmenen kiloa enemmän, mitä… Lue koko kirjoitus

Paras päkki on sixpäkki,…

to 27.3.2014

Ihan alkuun sanottava, jos kiinnostaa saada vähän erilaisia… Lue koko kirjoitus