Fitbit brändilähettiläs ja muuta mukavaa

Arki | sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Tämä vuoden alkupää on ollut aivan päätön. Ei pelkästään sen takia, että kuntoutus on edelleen menossa ja akilleksen kanssa saa jännittää, kun yhtenä viikkona paukkuu kovaa tulosta radalla ja seuraavana sattuu. Eikä vuoden alkua ole tehnyt päättömäksi edes tuo jatkuvasti vaihtuva mieli siitä, että annako treffailun olla vai en. Btw edellisestä postauksesta huolimatta olen päättänyt, että annan olla…. Toki huomenna mieli voi olla jo jotain ihan muuta, mutta tänään näin. Päättömän tämän vuoden alusta on tehnyt omat yhteistyökuviot tai oikeastaan yritysten kiinnostus niihin. Olen edelleen absoluuttisen varma, että nyt on joku massiivinen ennenaikainen aprillipila menossa. Varmasti kohta joku tulee oven taakse ja huutaa ähäkutti, koska en pääse oikein yli siitä, kuinka hyvin hommat ovat menneet. Tähän päälle, kun on tottunut että sen ruskean perästä tulevan tavaran määrä on vakio, niin luonnollisesti oma sisäinen maailman loppua odottava fooliohattu sekopää on valmiina juoksemaan bunkkeriin heti, kun ensimmäinen huono uutinen tulee. Koska onhan sellaisen tultava? Eivät kaikki hommat vain voi mennä näin putkeen?! Toki tähän asti *kop kop* ei vielä mitään pahaa ole käynyt, joten kai se on uskottava. Itseasiassa päinvastoin. Ihan mielettömän hienoja juttuja on ollut ja yksi niistä onkin tämä uusi tittelini Suomen ensimmäisenä Fitbit brändilähettiläänä.

Osa ehkä muistaakin, kun aikoinaan kirjottelin Fitbitin aktiivisuusrannekkeista. Kyseessä on siis Amerikan johtava aktiivisuusrannekeiden valmistaja. Heillä on aivan mahtavia tuotteita (ja törkeän tyylikkäitä), joiden tarkoitus on innostaa ihmisiä liikkumaan. Noh meikäläisellä ei ihan sellaista ongelmaa ole, mutta kyllä moihin rannekkeisiin olen jäänyt koukkuun.

On samaan aikaan surullista, että äärettömän huvittavaa, koska otan sisäisen ”self fiven” joka kerta, kun 10 000 askelta tulee täyteen ja ranneke sitä juhlistaa. Läpyt tulee itselle päivittäin. Tämän hetken askelennätys on muistaakseni reilu 47 000 askelta. Toki se oli leirillä, että ihan noin kamelina meikäläinen ei joka päivä ole kirmaamassa pitkin Tamperetta. Lisäksi uudet rannekkeet träkkäävät unta ja tietenkin auttavat syömisen suhteen eli kalorilaskurin avulla meikäläinen muistaa syödä tarpeeksi. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällä kulutuksella enemmän se tarpeeksi syöminen on ongelma, kuin se että söisin liikaa. On ihan mielettömän siistiä päästä tekemään Fitbitin kaltaisen yrityksen kanssa yhteistyötä ja mahtavaa, kun tästä saa vihfoin kertoa kaikille! Voin meinaan kertoa, kun siihen neuvottelypöytään tuli kutsu, niin alkoi hikikarpalot pakaroiden väliin muotoutua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tosin täytyy ihan rehellisyyden nimissä kertoa, että on ollut erittäin epätodellinen olo viime viikkojen aikana. Yhden toisenkin ison firman kanssa alkoi yhteistyö, mistä jo Instagramissa kerroin ja kolmaskin haluaa alustavasti neuvotella. Nämä merkitsevät itselle oikeasti paljon, koska edelleen hoidan somestani, mediakorttiin, yhteydenottoihin, esittelyihin ja yhteistyöneuvotteluihin asti kaiken itse. Tosin se auttaa siinä, että yhteistyöhön valikoituvat oikeasti sellaset yritykset, joiden tuotteita käytän  ja keiden arvoihin ja tekemiseen uskon.

Tällä hetkellä on mielettömän kiitollinen ja onnellinen olo. Elämä on aika jees ja vielä kun tämä akilles saadaan kuntoon ja radalla ulosmitattua oma kunto, niin eipä ole mitään valittamista. Toivon mukaan meno jatkuu hyvänä!

Miehiä ja pelkotiloja

Arki | torstai 24. tammikuuta 2019

Ääääh miehet. Et voi elää heidän kanssa, etkä ilman heitä. Tai noh varmaan voisi, mutta vaikeaa se näyttää molemmin päin olevan. Ainakin ruudun tällä puolella istuvalle. Prkl. Mistähän tämänkin avautumisen aloittaisi. Varmaan siitä, että mitään ei tässä sinkkuelämän aikana ole opittu. Tai vaikka olisi opittu, niin käytäntöön asti oppien vieminen on yhtä helppoa, kuin vuosimallia -95 olevan Toyota Corollan käynnistäminen 45 asteen pakkasella. Jos takataskussa ei olisi kahta kohtalaisen korkeatasoista todistusta paristakin opinahjosta, niin voisin kuvitella olevani ihan omaa luokkaansa oleva idiootti. Välillä arjen toiminta tukee huomattavasti enemmän ajatusta, missä omien korvien välissä liikkuu enimmäkseen ilma.

 

Tuossa loppusyksystä jälleen julistin: Nyt annetaan homman olla! Siis treffailun ja miesten suhteen. Rakennetaan zen-tila, mihin ei yhtäkään kaksilahkeista oteta. Keskitytään maailman valloitukseen ja urheiluradalla rokkailuun. Jokainen kosija ajetaan haulikolla ja napalmilla oven takaa mouruamasta tai vähintäänkin heitä kohdellaan samalla lämmöllä, mitä Pohjois-Koreasta karkuun yrittänyttä kansalaista kohdellaan rajalla kiinnijäämisen yhteydessä. Meni sitä napalmia ja haulikon kuteja muutama, mutta kiitettävän mukavasti arki pyöri oman navan ja tavoitteiden ympärillä. Kaikesta stressistä ja draamasta sai syyttää vain ja ainoastaan itseään. Ja koska kumpaakaan edellä mainituista ei suuria määriä marraskuun jälkeen enää ollut, niin kaiken kaikkiaan homma oli erittäin bueno. Päivät täyttyivät kavereista, treenistä, hyvistä yöunista, ruuasta, töistä ja siihen päälle vielä vähän treenistä. Elämä oli hyvällä tavalla stressittömän kiireistä, jolloin sain paljon aikaan ja tasapaino oli luokkaa Pisan torni (hivenen kallellaan, mutta hyvin se silti pystyssä pysyy).

 

Luonnollisesti jossain vaiheessa oma kahdella aivosolulla varustettu sivupersoonani päätti, että olisi aika vähän jotain äktiöniä saada. Sama ajatus heräili, mikä aikoinaan teki ensimmäisen sinkku vuoteni ”Ollaan ilman suhteita” lupauksesta hankalaa. (Sinkkuelämän psykoosista voi lukea lisää täällä). Jälleen kerran takaraivossa alkoi kuulua lausahduksia, mitkä menivät näin: ”No jos nyt meet vähän jotain näkemään. Ihan hyvä idea se on, jotain uutta ja jännää. Anna vaan palaa. Tää arki rullaa niin hyvin, niin kyllä tää homma sujuu, vaikka vähän treffailisikin. Kamalan tylsäks muuten hommat menee.” Tässä vaiheessa olisi pitänyt osoittaa sillä ladatulla haulikolla omaa naamaa. Älyllisenä yksilönä otin luonnollisesti toisenlaisen lähestymisen: kuuntelin tätä kahdella aivosolulla varustettua idioottia.

 

Kuuntelu oli uskomattoman typerää, sillä treffailu sekoittaa päätä kahdella eri tavalla:

 

Tapa nro 1. Löydät vahingossa jostain (= ihan tahallaan Tinderiä käyttämällä) jonkun tyypin, kuka vaikuttaa henkilöltä ketä voisi mahdollisesti nähdä. Tietyn ajan kuluttua päätätte tavata. Ikävä kyllä hän osoittautuu ihmiseksi, kenen kanssa ei toisia treffejä tule. Luonnollisesti petyt. Petyt siitäkin huolimatta, että vakuutit itsellesi, että ei tässä nyt MINKÄÄNLAISIA odotuksia ollut. Kunhan menin avoimin mielin ja huolettomasti vihellellen morottamaan. Sitten kun kahvikupin äärellä ei se unelmien prinssi istunutkaan, niin pettymys riipaisee. Oikein huonona iltana tämä pettymys saattaa jalostua ”Kuolen yksin” masennukseksi, mikä johtaa lopulla sinne suihkun lattialle pefletin kera. Lopputulos: zen-tila pilalla.

 

Tapa nro 2. Alku menee aikalailla samalla kaavalla kuin ylempänäkin, mutta sen kahvikupin äärellä istuukin tyyppi, kenessä jonkin tasoinen prinssipotentiaali on. Mahdollisuus oikeaan kiinnostukseen tai jopa ihastumiseen räjähtävät käsiin. Tämä taas tarkoittaa, että riski sikiöasennossa suihkun alla sydänsurun itkemiseen lisääntyy nopeammin, kuin bakteerit helteellä aurinkoon jätetyssä majoneesisalaatissa. Unohtamatta, että tätä vääjäämättömästi lähenevää suihkunlattiaa ennen joudut pahimmillaan kärsimään useita viikkoja ajatuksista kuten: ”Mitähän se musta haluaa? Onkohan se oikeesti hyvä tyyppi? Mitä jos se on vaan joku pelimies? No mitä jos tästäkään ei tuu mitään? Millasetkohan sen fiilikset on? Noh samapa kai se, eiköhän tääkin homma puihin mene.” Lopputulos: zen-tila aivan saatanan pilalla.

 

Toisin sanoen tapahtuu mitä tahansa, tämän sivupersoonan kuunteleminen oli ja on edelleen huono idea.

 

Olen muutenkin erittäin pettynyt itseeni, koska aikuisten oikeasti tein eräälle ystävälleni suuren julistuksen, kuinka meikäläinen on ihan sinut asian kanssa, että olen se siisti ikisinkku. Kierrän maailmaa, painan mielettömästi duunia omien unelmien eteen, teen siistejä juttuja ja korkeintaan harrastan lomaromansseja Pablojen tai Pierrien kanssa sen hetkisessä surffauskohteessa. Siinä hiljalleen voin hyvillä mielin kyynistyä parisuhteiden suhteen ja muuttaa väkisin läheisimmän ystäväpariskuntani ulkovarastoon asumaan Luciferin ja Pörrön kanssa (tulevaisuuden kissojeni nimet Pörrö on rodultaan Sfinx ja Lucifer persialainen.)

 

Ikäväkseni tuo ääni takaraivossa ei kunnioita lainkaan näitä suunnitelmiani, vaan pistää kapuloita rattaisiin ja heittelee tyhmiä ideoita. Ideoita, mitkä kuitenkin päättyvät siihen, että huomaan yön pimenevinä tunteina Googlaavani ”Kuinka opetella sosiopaatiksi?” koska suihkun lattiaa kohti tässä varmasti ollaan menossa. Taas.

8 vinkillä kohti parempaa arkea

Hyvinvointi | sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Uusi vuosi ja uudet kujeet! …Not. Aikalailla samoilla vanhoilla kujeilla mennään. Itseasiassa en ole yhtäkään uudenvuodenlupausta tehnyt aikoihin (no ok yksi tanssikuvio ensi kesän kisoja ajatellen on mielessä, mutta ei siitä sen enempää). Oli miten oli, tammikuu on saapunut. Aika jolloin salit pursuavat  liitoksistaan hikoilevien ihmisten määrästä ja jokainen vannoo, että tämä on se mahtava vuosi, kun saavutetaan asioita, laihdutaan, muutetaan elämä ja kaiken kaikkiaan valloitetaan maailma. Vaikka itsellä ei ole suurempia ajatuksia muuttaa arkeani ja tekemistäni, (jos koen muutoksen tarpeelliseksi teen sen aikalailla saman tien) mutta ajattelin jaella omia vinkkejä ja muistutella, kuinka sitä omaa arkea voi parantaa.

 

Tämän oman kilpaurheilu-uran ansiosta arkeni on vuosien varrella alkanut hioutumaan kohtalaisen optimaaliseksi. Jotta kroppa ja psyyke kestävät rääkin, minkä läpi tässä lajissa saa vuosien varrella painaa, niin aika monen palikan täytyy olla kunnossa. Ennätyksiä ja kehitystä ei tule, jos elämä ei ole hallinassa ja tasapainossa. Eikä se todellakaan päde vain urheiluun. Jos arjessa asiat eivät ole kunnossa, niin turha sitä on ihmetellä jos ei laihdu, työssä menee asiat ” vähän perseelleen” tai jos treeni ei maistu. Mutta siirrytäänpä tähän saarnaan kohti parempaa arkea!

 

1. Unirytmin on oltava kunnossa ja unta on tultava 8h yössä

No ok oikea määrä vähän yksilöstä riippuen on 7-9 tuntia yössä, mutta tuo 7 tuntia on oikeasti jo aika vähän. Mitä enemmän treenaat (ja haluat kehittyä) sitä enemmän unta on tultava. Eikä tärkeää ole vain se määrä vaan rytmi. Unirytmin on oltava kohtalaisen vakio eli nukkumaan tulisi mennä joka päivä samaan aikaan ja hereille pitäisi päästä samaan aikaan päivästä riippumatta myös. Jos unta ei tule tarpeeksi ja rytmi on mitä sattuu, niin on turha unelmoida kovista treeneistä, laihduttamisesta tai oikeastaan mistään muustakaan. Itse aina kevennän treeniä, jos olen nukkunut huonosti. Parhaimmillaan se jätetään väliin jos huonosti nukuttuja öitä on enemmän. Lisäksi päikkärit ovat enemmän tai vähemmän normaali osa arkea. Kirjoittelin joskus ”Oodi paremmalle unelle” tekstin, jossa listasin ammattilaisten antamia oppeja. Jos haluaa omaa unta optimoida, niin kannattaa kurkata teksti.

 

2. Luo itsellesi sopivat keinot vähentää stressiä

Tämä on huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty ja muutenkin neuvona kohtalaisen takapuolesta (vähän sama kun kisoissa huudetaan, että juokse kovempaa. NO AIJJAA Sherlock!), mutta sanon sen silti. Jos arki on yhtä kaaosta ja hiukset päästä pudottavaa ahdistusta, niin ei siinä paljoa rakenneta mitään parempaa. Stressi on aiheena kohtuullisen massiivisen ja jokaisella on eri syyt stressaamiselle, niin tässä vaiheessa ei ole tarjota kuin pari yleispätevää neuvoa sen vähentämiseksi. Ensimmäinen on, että pyri löytämään omat stressin lievittäjäsi. Allekirjoittaneella auttaa jooga, luonnossa samoilu ilman musiikkia, avantouinti ja aika ajoin meditointi. Toinen asia, mikä on auttanut, on tiettyjen ajatusmallien hakkaaminen kohtalaisen väkivaltaisesti takaraivoon. Älä stressaa asioista, mitkä ovat jo tapahtuneet, saattavat tapahtua tai joihin et voi vaikuttaa. SE ON TURHAA! Toisin sanoen pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta noita asioita ja keskitän energiani tähän hetkeen ja siihen, mitä voin juuri nyt tehdä. Joskus elämä kuitenkin vie sen verran syviin vesiin, että melko radikaaleja muutoksia täytyy uskaltaa tehdä tai stoppi tulee väkisin. Yhden uupumuksen läpikäyneenä voin sanoa, että sitä väkisin tapahtuvaa stoppia en suosittele. Kukaan meistä ei ole kone, eikä täydellinen ja se on ihan ok.

 

3. Lepää tarpeeksi

Toistan vielä edellisen. Kukaan ei ole kone ja siksi kaikki tarvitsevat tasaisesti lepoa. Tämä asia on itsellenikin vaikea sisäistää ja siksi valmentaja huutaa (sillain rakastavasti) että kerran viikossa, kun ohjelmassa lukee lepo, niin oikeasti en tee YHTÄÄN mitään. En treenaa, en pyhitä päivää muiden töiden tekemiseen, en siivoa kämppää lattiasta kattoon ja en juokse aamusta iltaan kaverilta toiselle. Kaikki tarvitsevat lepoa. Se on hyväksi mielelle, se tekee hyvää kropalle ja se on erittäin tärkeä osa parempaan elämään pyrkiessä. Tässä jatkuvan tekemisen ja aikaansaamisen ihannoimassa kulttuurissa lepääminen voi tuntua vaikealta, mutta sen jalo taito on yksi elämän tärkeimpiä oppeja.

 

4. Optimoi ruokavaliosi

Meikäläiselle sopii parhaiten gluteeniton ruokavalio. Lisäksi olen vähentänyt huomattavasti lihansyöntiä, mikä tuntuu sopivan itselleni paremmin. Tosin tuo gluteeniton ruokavalio oli todellinen pelastus, minkä ymmärtämiseen meni turhan kauan. Vuosia vietin ihmeellisten ja kohtalaisen rajujen mahakipujen kanssa, jatkuvissa flunssissa, pienessä kuumeessa ja muutenkin ihmetellen, miksi rasva ei pala kunnolla. Sitten kävin Optimal performancella ja hommat muuttuivat. Tästä voi lukea lisää täältä. Ruokavalioasioissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää apuna ammattilaisia, mutta maalaisjärjellä ja itse kokeilemalla pääsee pitkälle. Nykyään tiedän melko hyvin, mitkä ruuat eivät sovi minulle ja mitkä sopivat. Kun tämä on selvillä, niin kroppa voi hyvin, jaksaa paremmin, on terveempi ja painonhallintaa myöten kaikki on helpompaa.

5. Vesi osaksi arkea

Tiesitkö, että jano ilmenee usein nälkänä. True story. Eikä siinä vielä kaikki. Jano tarkoittaa, että kroppasi on jo pienessä nestehukassa. Nestehukka ei ainoastaan hidasta aineenvaihduntaa, vaan heikentää myös aivojen toimintaa. Eli siis juo vettä! Alkuun tämä saattaa tuntua vaikealta, mutta älkää huoliko: se on opettelusta kiinni. Kun itse aluksi opettelin juomaan enemmän pidin pulloa koko ajan mukana mistä tasaisin väliajoin litkin menemään. Muutamassa päivässä kroppa oppi tähän ja nykyään vettä menee useampi litra automaatiolla. Bonuksena jokainen aamu kannattaa aloittaa isolla lasilla vettä, koska aamulla kropan nestetasapaino ei ole yön jäljiltä optimaalinen. Iso lasillinen vettä herättelee aineenvaihduntaa ja poistaa nestehukkaa.

 

7. Syö tasaisesti

Tämä tarkoitta eri ihmisillä hivenen erilaisia asioita, mutta päivässä saisi tulla 4-6 ateriaa. Urheilijoilla määrä on ehdottomasti enemmän tuolla kuuden suunnalla, osalla jopa yli. Tasainen ateriarytmi pitää aineenvaihdunnan päällä ja helpottaa herkkujen himoon (ei iske ”tuokaa mulle mitä tahansa nälkää” jolloin selkäranka katkeaa ja huomaat vetäväsi toisella kädellä suklaata ja toisella karkkeja, koska maha pitää enemmän meteliä kuin Metallican konsertti). Unohtamatta, että tasainen ruokarytmi pitää energiatason ylhäällä. Tämäkin on muuten asia, minkä voi oppia. Itsellä kroppa on hyvinkin tottunut siihen, että ruokaa on tultava 2-3 tunnin välein.

 

8. Perse ylös penkistä: liiku päivittäin ja urheile useampi kerta viikossa

Ullatuuus! Liikunta ja urheilu ovat ihan erittäin oleellisessa osassa hyvinvoitia. Tosin tässä sitten mennään siihen, että siihen liikkumiseen kannattaa löytää jokin motivaatio. Itse olen suuri tavoitteiden puolesta puhuja. Ne helpottavat huomattavasti jaksamista, kun ei kiinnosta. Tavoite voi olla jokin tietty paino, kilpailu, jokin liike minkä haluat oppia tai suoritus. Lisäksi ryhmäpaine toimii aina. Eli mahdollisuuksien mukaan suosittelen etsimään kaverin kenen kanssa tehdä. Hän voi moralisoida, jos laitat sen ”Ääh en vaan tänään millään jaksa” viestin. Ja kaikkein täkeimpänä suosituksena on käyttää aikaa ja energiaa mieleisen lajin löytämiseen. Siis sellaisen, mikä tuntuu mukavalta tehdä ja mistä saa hyvää fiilistä. Se on meinaan lopun alkua, jos urheilun aloittaa lajilla, mikä tuntuu yhtä mielekkäältä kuin lasillisen vettä kaataminen korvaan.

Sitten siihen liikuntaan: kävele portaat, polje kauppaan tai töihin, jää bussista pari pysäkkiä aikaisemmin, tee taukojumppia tai kävele vaikka työpaikan portaat muutaman kerran päivässä. Liiku ihan siinä arjessa, koska arkiliikunta on todella aliarvioitu voimavara. Se kohottaa kuntoa yllättävän paljon ja huomaamatta. Koska jopa meikäläinen huomaa pohjakunnon parantuneen, kun pyöräilen paikasta toiseen.

 

Mutta ihan oikeasti siinäpä se! Kun nämä ovat kunnossa, niin ollaan jo aika pitkällä. Toivottavasti kaikkien vuosi on alkanut mainiosti!